25.6.2015

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 12.3.2014

Kantaja: A
Vastaaja: Kuntayhtymä
Kuultavat: Työttömyysvakuutusrahasto
Työttömyyskassa
Asia: Työsuhteen irtisanominen/purkaminen
Vireille 3.10.2012

ASIAN RIIDATON TAUSTA

Kantaja on työskennellyt kuntayhtymän lukuun sosiaalityöntekijänä useiden toisiaan seuranneiden määräaikaisten työsopimusten perusteella. Hän on koulutukseltaan perushoitaja ja hänellä on sosiaaliohjaajan tutkinto. Kantaja ja vastaaja ovat tehneet 3.3.2003 - 31.12.2011 kuusitoista peräkkäistä määräaikaista työsopimusta, joissa kaikissa edellisen työsopimuksen päättyessä seuraava työsopimus on alkanut heti seuraavasta kalenteripäivästä.

määräaikaisuuden kesto peruste määräaikaisen sopimuksen käytölle

3.3.2003 - 9.3.2003 vuosiloman sijaisuus

10.3.2003 - 31.12.2003 osa-aikainen työloman sijainen

1.1.2004 - 31.12.2004 osa-aikainen työloman sijainen

1.1.2005- 31.12.2005 osa-aikainen työloman sijainen

1.1.2006- 31.8.2006 määräaikainen lisähenkilö

1.9.2006- 1.10.2006 määräaikainen lisähenkilö

2.10.2006- 31.3.2007 osa-aikaeläkkeen sijaisuus

1.4.2007- 31.8.2007 osa-aikaeläkkeen sijaisuus

1.9.2007- 31.12.2007 osa-aikaeläkkeen sijaisuus

1.1.2008- 30.6.2008 osa-aikaeläkkeen sijaisuus

1.7.2008- 15.9.2008 työvapaan sijaisuus

16.9.2008 - 31.12.2008 avoimen vakanssin hoito

1.1.2009 - 31.8.2009 avoimen vakanssin hoito

1.9.2009 - 31.8.2010 avoimen vakanssin hoito

1.9.2010 - 31.8.2011 avoimen vakanssin hoito

1.9.2011 - 31.12.2011 avoimen vakanssin hoito

Kantajalla ei ole ollut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 3 §:n mukaista kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtävään.

KANNE

Vaatimukset

Kantaja on vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa vastaajan suorittamaan

kantajalle

1. korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kantajan 15 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, yhteensä 18.884,25 euroa, korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien,

2. korvaukseksi irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä kantajan täyden palkan irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta, yhteensä 5.539,40 euroa, korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine haasteen tiedoksiannosta lukien ja

----------------------------------------------------------------------------

Perusteet

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan määräaikaisen työsopimuksen solmiminen edellyttää perusteltua syytä. Ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Työsopimukset, joiden perusteeksi on ilmoitettu työ "määräaikaisena lisähenkilönä" (1.1.2006 - 1.10.2006) sekä "avoimen vakanssin hoito" (16.9.2008 - 31.12.2011) ovat perusteettomia. Vastaajalla ei ole ollut työsopimuslain edellyttämää perustetta käyttää yksittäistä määräaikaista työsopimusta näissä tilanteissa, mistä syystä kantajan työsuhde on ollut voimassa toistaiseksi.

"Avoimen vakanssin hoito" määräaikaisuuden perusteena

Kantajan työsopimusten määräaikaisuusehtoa on 16.9.2008 - 31.12.2011 solmituissa viidessä peräkkäisessä työsopimuksessa perusteltu "avoimen vakanssin hoidolla". Näiden työsopimusten mukaan kantaja on palkattu sosiaalityöntekijäksi, mutta hän on ollut velvollinen tekemään myös muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja työkokemustaan vastaavaa työnantajan osoittamaa työtä. Vastaajan käyttämä peruste ei ole työsopimuslain mukainen, koska henkilön työllistäminen "avoimiin vakansseihin" useiksi vuosiksi peräkkäin ei ole perusteltua ottaen huomioon työsopimuslain koeaikaa ja irtisanomissuojaa koskevat pakottavat säännökset. Vastaajan menettelyn lainvastaisuus ilmenee, kun tarkastellaan, miten työtä on teetetty.

Kantajan viimeinen määräaikainen työsopimus päättyi 31.12.2011. Sovittu työ koski "avoimen vakanssin" nro 3D2200901 hoitamista. Kantaja hoiti työtä kolmella erillisellä työsopimuksella yhdenjaksoisesti yli kaksi vuotta. Kantajan työsopimuksen päättymisen jälkeen tähän "avoimeen vakanssiin" ei ole palkattu uutta työntekijää. 16.9.2008 - 31.8.2009 kantaja oli palkattu hoitamaan "avointa vakanssia" nro 3D22000902 kahdella määräaikaisella työsopimuksella. Tähän avoimeen vakanssiin on kantajan työsuhteen päättymisen, eli 31.12.2011, jälkeen palkattu uusi määräaikainen työntekijä siten, että tämän työsuhde päättyy 31.12.2012. Vastaajan toiminta osoittaa, ettei määräaikaisuusehdolle ole ollut aitoa, työsopimuslain tarkoittamaa hyväksyttävää perustetta.

Mainittujen seikkojen ohella vastaajan menettelyn arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota siihen, miten kantajalla on teetetty töitä kahden viimeisen määräaikaisen työsopimuksen voimassa ollessa. 1.9.2010 - 31.8.2011 voimassa olleen työsopimuksen kestäessä kantaja määrättiin töihin kolmeen eri toimipisteeseen. Hän työskenteli K:n, L:n ja M:n sairaalan toimipisteissä. Kantajan työpaikan piti alun perin olla K:n yksikkö, mutta kantaja osoitettiin tekemään kolmen kuukauden työjakso L:ssä keväällä 2011 sekä kolmen viikon työjakso M:ssa kesäkuussa 2011. L:n toimipisteeseen kantaja osoitettiin toisen työntekijän opintovapaasta johtuen, M:n sairaalan toimipisteessä hänellä teetettiin toisen työntekijän sairauslomasijaisuus. Myös tällainen työvoiman tosiasiallinen käyttö osoittaa, ettei kyse ole ollut "avoimen vakanssin" hoidosta, mikä po. työsopimukseen on kirjattu määräaikaisuuden perusteeksi. Työntekijän työpanoksen käyttö ei ole ollut sidoksissa työsopimukseen kirjattuun määräaikaisuuden perusteeseen.

"Määräaikainen lisähenkilö" määräaikaisuuden perusteena

Työsopimusten määräaikaisuusehdolle ei ole ollut työsopimuslain edellyttämää perusteltua syytä. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi (ns. ketjutuskielto).

Kantajan työsopimusten ketjuttaminen vuodesta 2003 osoittaa, että vastaajan työvoiman tarve on ollut luonteeltaan jatkuvaa ja pysyvää. Kantajalle sopivaa työtä on ollut tarjolla katkeamatta lähes kymmenen vuotta. Sitä on ollut tarjolla myös hänen viimeisen työsopimuksensa määräajan päättymisen jälkeen, mistä osoituksena on se, että uuden määräaikaisen työntekijän palkkaamisen lisäksi vastaaja on 31.12.2011 jälkeen jatkuvasti hakenut uusia työntekijöitä samoihin tehtäviin. Määräaikaisten työsopimusten käytölle ei ole ollut työsopimuslain tarkoittamaa perusteltua syytä, jos työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi. Kantajan työsuhde on ollut voimassa toistaiseksi myös tällä perusteella.

Työsuhteen hiljainen pidentäminen

Työsopimuslain 6 luvun 5 §:n mukaan työsuhde katsotaan toistaiseksi voimassa olevaksi, jos työnantaja sallii työntekijän jatkaa työtä sopimuskauden tai irtisanomisajan päättymisen jälkeen. Kantaja hoiti "avointa vakanssia" 1.9.2010 - 31.8.2011 (3D22000901). Hän jatkoi työskentelyään vastaajan lukuun myös tämän sopimuskauden jälkeen aivan normaalisti. Vasta 27.9.2011 työnantaja allekirjoitutti kantajalla uuden määräaikaisen sopimuksen, jonka työnantaja oli määritellyt päättyvän saman kalenterivuoden loppuun (määräaikainen työsopimus 1.9.2011 - 31.12.2011). 1.9.2011 - 31.12.2011 voimassa ollut työsopimus on tehty 27.9.2011 tai joka tapauksessa 31.8.2011 päättyneen määräaikaisen työsopimuksen jälkeen. Koska kantaja on jatkanut samoja töitä heti 31.8.2011 päättyneen määräaikaisen sopimuskauden jälkeen, on hänen työsopimuksestaan tullut suoraan lain erillissäännöksen nojalla toistaiseksi voimassa oleva. Kantajan työsuhde on ollut voimassa toistaiseksi myös tällä perusteella.

Yllä mainituista perusteista johtuen kantajan työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Kantajan työsuhde on työnantajan toimesta tosiasiassa purettu ilman irtisanomisaikaa, kun työntekijän työsuhde on päättynyt viimeisen määräaikaisen työsopimuksen mukaisesti 31.12.2011.

Vastaaja on teettänyt kantajalla työtä määräaikaisten työsopimusten nojalla yhtäjaksoisesti lähes kymmenen vuotta. Vastaaja on antanut kantajan työsuhteen päättyä viimeisen määräaikaisen työsopimuksen mukaisesti, eikä ole selvittänyt vaihtoehtoja työsuhteen päättymiselle. Vastaaja on laiminlyönyt selvittää, olisiko kantajalle voitu tarjota hänen työsopimuksensa mukaista työtä tai muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Vastaaja on laiminlyönyt järjestää kantajalle sellaista uusien tehtävien mahdollisesti edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena. Myös tällä perusteella kantajan työsuhteen päättäminen on ollut työsopimuslain säännösten vastaista ja perustaa oikeuden työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaiseen korvaukseen.

Vaatimusmäärät

Vaatimuskohta 1

Koska kantajan toistaiseksi voimassa ollut työsopimus on päätetty perusteetta, on kantajalla oikeus saada hyväkseen työsopimuslain 12 luvun 2 §:n korvaus, joka on enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Ottaen huomioon työsuhteen kesto ja moitteeton työnteko kohtuullinen korvaus on 15 kuukauden kuukausipalkkaa (1.258,95 euroa) vastaava määrä 18.884,25 euroa.

Vaatimuskohta 2

Kantajan työsuhde on perusteetta päättynyt ilman, että kantaja on saanut lainkaan hyväkseen irtisanomisaikaa. Kantaja on täten oikeutettu työsopimuslain 6 luvun 4 §:n nojalla saamaan korvauksena täyden palkkansa menettämäänsä irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta. Korvauksen määrä vastaa sitä palkkaa, joka työntekijälle olisi maksettu hänen ollessa normaalisti töissä irtisanomisajan. Korvaukseen sisällytetään myös irtisanomisajalta karttuva vuosilomakorvaus. Kantajan työsuhde vastaajan palveluksessa on kestänyt keskeytymättömästi yli kahdeksan vuotta, mutta alle kaksitoista vuotta, joten työsuhteessa sovellettavan työsopimuslain mukainen irtisanomisaika on ollut neljä kuukautta.

Kantajan irtisanomisajan palkan suuruus on (1.258,95 € x 4 kk) 5.035,80 euroa lisättynä vuosilomakorvauksella. Irtisanomisajalta maksettava laskennallinen vuosilomakorvaus on 503,60 euroa (1.258,95 / 25 = 50,36; 4 kk x 2,5 pv = 10 pv; 10 pv x 50,36 = 503,60). Kokonaiskorvaus on näin ollen yhteensä 5.539,40 euroa.

VASTAUS

Vaatimukset

Kuntayhtymä on vaatinut, että kanne hylätään ja

----------------------------------------------------------

Perusteet

Lakisääteinen kelpoisuus ja sen puuttuminen

Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (jäljempänä "kelpoisuuslaki") 3 §:n mukaan kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Kantajalla on sosiaaliohjaajan tutkinto. Kantajalla ei ainakaan kanteessa tarkoitettuna ajanjaksona (3.3.2003 - 31.12.2011) ole ollut sosiaalityöntekijän tehtäviin edellytettävää kelpoisuutta. Kelpoisuuslain 12 §:n mukaan jos sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen.

Koska kantajalla ei kanteessa tarkoitettuna aikana ollut laissa säädettyä kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin, häntä ei voimassa olevan lain mukaan olisi voitu ottaa sosiaalityöntekijän tehtäviin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella. Kelpoisuuslain 12 §:n vuoksi vastaaja on saanut käyttää enintään vuoden mittaisia työsopimuksia ja juuri näin on menetelty myös kantajan kohdalla. Koska lakisääteiset kelpoisuusvaatimukset eivät ole kantajan kohdalla täyttyneet, hänen ei millään perusteella myöskään voida katsoa esim. konkludenttisesti "siirtyneen" toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen.

Vastaajan palveluksessa ollessaan kantaja hoiti sosiaalityöntekijän tehtäväpiiristä sellaisia osia, joita hänelle voitiin hänen koulutuksensa huomioon ottaen antaa. Kantajan töissä ei tehtävien vaativuus ollut sama kuin pätevällä sosiaalityöntekijällä. Vastaaja on vähän väliä laittanut sosiaalityöntekijän tehtäviä julkiseen hakuun pyrkien saamaan tehtäviin kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä.

Kantajan tarkoittamista 16 työsopimuksesta on 14 ensimmäistä päättynyt viimeistään 31.8.2010. Kyseisiä 14:ää työsopimusta ja niiden määräaikaisuuden syitä on näin ollen arvioitava työsopimuslain (55/2001) 1 luvun alkuperäisen 3 §:n perusteella. 1.1.2011 voimaan tulleella lailla 1224/2010 muutettua työsopimuslain 1 luvun 3 §:ää on sovellettava 23.3.2011 allekirjoitettuun työsopimukseen, joka oli voimassa 1.9. - 31.12.2011. Tietyin edellytyksin voitaneen kyseistä muutettua 1 luvun 3 §:ää soveltaa myös 23.7.2010 allekirjoitettuun työsopimukseen, joka oli voimassa 1.9.2010 - 31.8.2011.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n alkuperäinen 2 momentti tai lailla 1224/2010 muutetun työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentti eivät voi mennä kelpoisuuslain 12 §:n edelle. Kelpoisuuslain 12 §:n ja työsopimuslain em. säännösten välillä on selkeä erityissäännöksen ja yleissäännöksen välinen suhde. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n alkuperäinen 2 momentti sekä lailla 1224/2010 muutetun 3 §:n 2 ja 3 momentti koskevat työsopimusten kestoa ylipäätään. Kelpoisuuslain 12 § sitä vastoin koskee nimenomaan ja pelkästään kelpoisuutta vailla olevan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön palvelussuhteiden kestoa. Erityissäännöksestä eli kelpoisuuslain 12 §:stä ehdottomasti seuraa, ettei vailla säädettyä kelpoisuutta olevaa henkilöä saa ottaa sosiaalityöntekijän tehtäviin toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen. Tuollaisessa tilanteessa ainoa laillinen mahdollisuus on käyttää enintään vuoden mittaista määräaikaista työsopimusta, kun kyse on työsuhteesta.

Kelpoisuuslain 12 §:llä on siis selkeä oikeudellinen etusija suhteessa työsopimuslain 1 luvun 3 §:n alkuperäiseen 2 momenttiin sekä lailla 1224/2010 muutetun 3 §:n 2 ja 3 momenttiin.

Työsopimuslain 1 luvun alkuperäisellä 3 §:llä tai lailla 1224/2010 muutetulla 1 luvun 3 §:llä ei voida mitätöidä niitä lakisääteisiä työsuhteisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia, joita eri ammattialoilla on. Kelpoisuusvaatimukset on yleensä säädetty sen vuoksi, että kulloinenkin ammattitoiminta olisi sisällöltään ja laadultaan optimaalisen virheetöntä ja että asiakkaiden, potilaiden ym. asemaa ja oikeusturvaa ei vaarannettaisi.

Kaikkien tähän asiaan soveltuvien säännösten ja tulkintaperiaatteiden perusteella on selvää, että kanteessa tarkoitettuja kantajan työsuhteita ja työsopimuksia ei laillisesti voida pitää toistaiseksi voimassa olleina. Laissa säädettyjen kelpoisuusvaatimusten täyttymättä jäämistä ei voida kompensoida tai sivuuttaa työoikeudellisella säännöksellä tai käytännöllä.

Avoimen vakanssin hoitaminen työsopimuksen määräaikaisuuden syynä

Kantajalla oli viisi peräkkäistä määräaikaista työsopimusta 16.9.2008 - 31.12.2011. Niistä kaksi koski vakanssia 3D22000902 ja kolme jälkimmäistä vakanssia 3D22000901. Vakanssit 3D22000901 ja 3D22000902 on 1.1.2012 siirretty M:n klinikkaryhmään. Tämäkin osoittaa vastaajan pyrkimystä kohdentaa sosiaalityöntekijöiden tehtäviä niille tahoille, joilla niiden tarve on suurin. Kanteessa tarkoitettuna aikana oli vaikeata saada vastaajan palvelukseen sosiaalityöntekijän vakansseihin lakisääteiset kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä. Nyt puheena olevien viiden työsopimuksen määräaikaisuus johtui siitä, ettei kyseisiin vakansseihin onnistuttu rekrytoimaan ketään kelpoisuusvaatimukset täyttävää. Koska sosiaalityöntekijöille kuuluvia työtehtäviä on kuntayhtymässä runsaasti, työnantajan on ollut ajoittain pakko käyttää määräaikaisia työsopimuksia, kun säädetyn kelpoisuuden omaavia työntekijöitä ei ole ollut saatavissa.

Suomalaisessa työelämässä on yleistä, että sellaisia tehtäviä, joihin vaaditaan säädettyä kelpoisuutta, usein hoidetaan kelpoisuusvaatimukset täyttävien henkilöiden puuttuessa määräaikaisilla palvelussuhteilla perustuen esim. kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 3 §:n 2 momenttiin ja 6 §:n 2 momenttiin sekä valtion virkamieslain 9 §:n 1 momenttiin.

Vastaajalla on (mm. perustuslain 19 §:n 3 momentin, lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 4 §:n 1 momentin sekä hallintolain 7 §:n perusteella) ollut vastuu siitä, että sosiaalityöntekijöille kuuluvat tehtävät suoritetaan. Kun kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole ollut tarjolla puheena oleviin sosiaalityöntekijän tehtäviin, kyseiset työt on ollut pakko teettää kelpoisuutta vailla olevilla työntekijöillä, jotka saadaan palkata enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan.

Kantajan työsopimuksissa mainitaan viisi eri vakanssia sekä kuusi tai seitsemän eri sijoitusyksikköä tai -paikkaa. 1.9.2010 - 31.8.2011 voimassa olleen työsopimuksen kestäessä kantaja määrättiin töihin kolmeen eri toimipisteeseen (K, L ja M:n sairaala). Nämäkin seikat osoittavat, että kantajan työpanosta vastaajan palveluksessa käytettiin kunkin määräaikaisuusperusteen puitteissa kulloisenkin tarpeen ja tilanteen mukaisesti. Työsuhteen mistään pysyväisluonteisuudesta ja tai toistaiseksi jatkumisesta ei siis ollut kyse.

Työntekopaikkojen vaihtuvuudessa ei ole oikeudellista ongelmaa. Kyseisen työsopimuksen (1.9.2010 - 31.8.2011) mukaan työn suorittamispaikka oli kuntayhtymän alue ja työsuhteen alussa sijoituspaikka oli psykiatrian tulosyksikkö, M:n klinikkaryhmä. Työsopimuksesta ilmenee, että työntekijä on velvollinen suorittamaan myös muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan ja työkokemustaan vastaavaa työnantajan osoittamaa työtä.

"Määräaikainen lisähenkilö" työsopimuksen määräaikaisuuden syynä

Vastaajan palveluksessa tehtävässä sosiaalityössä toisinaan ilmenee lisätyövoiman tarvetta ja juuri tilapäisen lisätyövoiman tarve oli syynä myös kantajan 1.1. - 31.8.2006 ja 1.9. - 1.10.2006 voimassa olleiden työsopimusten määräaikaisuuteen (peruste määräaikainen lisähenkilö). Lisähenkilöstöä esim. työruuhkien purkamiseen rekrytoitaessa on laillista käyttää määräaikaisia työsopimuksia. Kyseessä on työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy.

Työsopimuksen väitetty hiljainen pidennys

Vakanssin 3D22000901 hoitaminen ei ole kantajan kohdalla jatkunut ao. työsopimuksen päättymisen (31.8.2011) jälkeen ilman voimassa olevaa työsopimusta. Kantajan 1.9. - 31.12.2011 voimassa ollutta työsopimusta koskeva palvelussuhdeilmoitus on allekirjoitettu 14.3. ja 17.3.2011. Vastaajan palvelussuhdeilmoitukset tehdään enintään muutamia viikkoja ennen ao. työsopimusten allekirjoittamista.

Ei ole mitään perusteita olettaa, että periodia 1.9. - 31.12.2011 koskeva palvelussuhdeilmoitus olisi laadittu lähes kuusi ja puoli kuukautta ennen kyseisen työsopimuksen allekirjoittamista. Periodia 1.9. - 31.12.2011 koskevan työsopimuksen päätöspäivämäärä on 18.3.2011. Ei ole ajateltavissa, että päätöksenteosta olisi kulunut yli puoli vuotta työsopimuksen allekirjoittamiseen. Asiakirjaa, jossa mainitaan sekä kantajan nimi ja henkilötunnus että ao. vakanssin tunnus ja työsopimuksen kesto, ei ole voitu laatia sopimatta ensin asiasta kantajan kanssa. Siinäkään tapauksessa, että kirjallinen työsopimus olisi tehty vasta vuoden 2011 syyskuussa (kuten kanteessa väitetään), asiassa ei olisi ongelmaa. Työsuhteesta on suullisesti sovittu viimeistään 18.3.2011. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työsopimus voidaan tehdä myös suullisesti.

Periodia 1.9. - 31.12.2011 koskeva kantajan työsopimus on allekirjoitettu 23.3.2011. Työsopimuksen hiljaisesta pidennyksestä ei siis ole kysymys, eikä työsopimuslain 6 luvun 5 § näin ollen lainkaan sovellu tähän asiaan. Edellä mainitusta syistä myös aikaa 1.9. - 31.12.2011 koskenut työsopimus on ollut täysin laillisesti määräaikainen.

Kantajan työsuhde kuntayhtymässä vuonna 2012

Kantaja oli viimeisen kanteessa mainitun työsopimuksensa päättymisen jälkeen ainoastaan kaksi päivää (joista toinen oli sunnuntaille ajoittunut uudenvuodenpäivä) ilman vastaajan kanssa tehtyä työsopimusta. Kantajan uusin työsuhde määräaikaisena sosiaalityöntekijänä alkoi 3.1.2012 ja sen piti työsopimuksen mukaan kestää 26.12.2012 saakka. Kantaja ilmoitti 23.2.2012 irtisanoutuvansa siten, että palvelussuhteen viimeinen päivä oli 7.3.2012.

Kantajan työskentely vastaajan palveluksessa jatkui uuden työsopimuksen perusteella käytännöllisesti katsoen keskeytyksettä siihen saakka, kunnes hänen työsopimuksensa irtisanoutumisen johdosta päättyi. Irtisanoutumalla kantaja osoitti, ettei hän ainakaan tuolloin tahtonut enää olla vastaajan palveluksessa. Kantajalle ei voi maksaa irtisanomisajan palkkaa ainakaan siltä ajalta, jona hän 3.1. - 7.3.2012 oli työsuhteessa vastaajaan. Tuo aikahan ei voi olla työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua irtisanomisaikaa vastaavaa aikaa.

Kantaja itsekin toteaa, että korvauksen määrä vastaa sitä palkkaa, joka työntekijälle olisi maksettu hänen ollessa normaalisti töissä irtisanomisajan. Kantaja oli normaalisti töissä ajan 3.1. - 7.3.2012, eikä vastaaja ole irtisanonut tai purkanut kantajan mitään työsopimusta. Vastaajaa ei siis voida velvoittaa maksamaan kantajalle irtisanomiseen, irtisanomisaikaan tai irtisanomisaikaa vastaavaan aikaan liittyvää korvausta ainakaan tuolta kahden kuukauden ja viiden päivän ajalta. Nyt esitettyjen tosiasioiden valossa olisi täysin kohtuutonta velvoittaa vastaaja maksamaan kantajalle mitään irtisanomiseen tai irtisanomisajan noudattamatta jättämiseen liittyvää korvausta.

Vastaaja on työnantajana ollut tietoinen työsopimuslakiin perustuvista velvollisuuksistaan. Vastaaja on noudattanut voimassa olevan oikeuden normeja myös suhteessaan kantajaan. Kuntayhtymässä on toistuvasti käsitelty kantajan määräaikaisiin työsopimuksiin liittyviä kysymyksiä. Vastaaja on myös tällä tavalla tehnyt kaiken voitavansa hänen hyväkseen.

Kantajan esittämien vaatimuksien määristä

Vastaaja ei ole päättänyt kantajan työsopimusta tai työsuhdetta. Mikäli vastaaja velvoitettaisiin maksamaan kantajalle työsopimuksen päättymisen tms. johdosta jotakin korvausta, se ei asiassa esitettyjen tosiasioiden valossa voisi missään tapauksessa olla yli kolmen kuukauden palkan suuruinen.

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n 2 momentissa mainituista perusteista etenkin perusteen "työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä" osalta on huomattava, että kantaja itse irtisanoutui vastaajan palveluksesta siten, että hänen työsuhteensa päättyi 7.3.2012. Tuon työsuhteen päättyminen ei johtunut työnantajasta.

Vastaaja ei ole irtisanonut tai purkanut kantajan mitään työsopimusta. Hänen viimeinen kanteessa tarkoitettu työsopimuksensa päättyi 31.12.2011 ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa, kun työsopimuksen määräaika päättyi. Sen jälkeisen määräaikaisen työsopimuksen kantaja itse irtisanoi. Kantajan väite siitä, että kantajan työsuhde on työnantajan toimesta tosiasiassa purettu, ei siis pidä paikkaansa. Mikäli vastaaja velvoitettaisiin maksamaan kantajalle työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettua korvausta, siitä olisi luonnollisesti tehtävä työsopimuslain 12 luvun 3 §:n mukaiset vähennykset.

Kaikki kanteessa tarkoitetuissa työsopimuksissa olevat määräaikaisuuden perusteet ovat todellisia ja pitävät paikkansa sekä ilmentävät niitä työsopimuslain 1 luvun 3 §:n mukaisia tosiasiallisia ja perusteltuja syitä, joiden vuoksi työsopimuksen määräaikaisuuteen kussakin tapauksessa päädyttiin.

Korkoa tulee maksaa 1 ja 2 kohdan vaatimuksissa aikaisintaan 30 päivän kuluttua vaatimuksen esittämisestä korkolain 7 §:n perusteella.

Kuultavien lausumat

Työttömyyskassa on ilmoittanut maksaneensa kantajalle 31.12.2011 päättyneen työsuhteen jälkeen työttömyyspäivärahaa 26.542,93 euroa ajalta 16.3.2012 - 15.9.2013. Kantaja on ollut kokoaikatyössä kuntayhtymässä 3.1. - 7.3.2012. Työsuhteen päättyessä maksettu lomakorvaus jaksottui ajalle 8. - 15.3.2012. Kantajan työttömyys jatkuu edelleen.

Työttömyysvakuutusrahasto on vaatinut, että työnantaja velvoitetaan suorittamaan työttömyysvakuutusrahastolle työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukainen osuus ja sille viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti siitä lukien kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta.

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n perusteella määrätystä vahingonkorvauksesta on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle maksetusta työttömyysturvalaissa tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta. Vähennys tehdään siltä osin kun vahingonkorvaus on korvausta ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista.

Jos tuomioistuin velvoittaa vastaajan maksamaan kantajan vaatiman irtisanomisajan palkan neljältä kuukaudelta otetaan työttömyysetuudet huomioon rahaston osuutta laskettaessa vasta laskennallisen irtisanomisajan jälkeiseltä ajanjaksolta. Tässä riita-asiassa laskennallinen irtisanomisaika kohdistuu ajalle 1.1. - 30.4.2012 ja työsuhteen päättymisestä alkava 15 kuukauden tarkastelujakso kohdistuu ajalle 1.5.2012 - 31.7.2013. Kantajalle on maksettu ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa työsuhteen päättymisen ja laskennallisen irtisanomisajan jälkeiseltä 15 kuukauden tarkastelujaksolta 22.196,68 euroa.

Työnantajan maksettavaksi mahdollisesti määrättävästä korvauksesta on Työttömyysvakuutusrahastolle vähennettävä osuus 75 prosentin pääsäännön mukaan 16.647,61 euroa, jos korvaus katsotaan vähintään 15 kuukauden palkkaa vastaavalta määrältä korvaukseksi menetetyistä palkkaeduista. Jos korvausta palkkaetujen menetyksestä tuomitaan laskelmassa käytettyä 15 kuukautta lyhyemmältä ajalta, lyhenee vastaavasti yllä mainittu tarkastelujakso.

TODISTELU

Kirjalliset todisteet

Kantaja

1. Kantajan määräaikaiset työsopimukset 16 kpl.

2. Työpaikkailmoitus 10.9.2012.

3. Sosiaalityöntekijöiden rekrytointeja Kuntarekryssä tilassa: Aktiiviset rekrytoinnit 3.10.2012.

4. Viisi määräaikaista työsopimusta.

Vastaaja

1. A:n palvelustodistus

2. 2.5.2012 järjestettyä paikallisneuvottelua koskeva pöytäkirja.

3.11.1.2012 järjestettyä neuvottelua koskeva pöytäkirja.

4. Taulukko O:n psykiatrisessa tulosyksikössä aikana 1.1.2009 -

kevät 2012 julkisessa haussa olleista sosiaalityöntekijän tehtävistä.

5. 22.12.2011 järjestettyä neuvottelua koskeva pöytäkirja.

6. 14./17.3.2011 allekirjoitettu palvelussuhdeilmoitus.

7. 29.10.2008 allekirjoitettu palvelussuhdeilmoitus.

8. 12./18.8.2009 allekirjoitettu palvelussuhdeilmoitus.

9. 10./11.6.2010 allekirjoitettu palvelussuhdeilmoitus.

10. 23.7.2010 allekirjoitettu työsopimus.

11. Tuloste kuntayhtymän tietojärjestelmästä.

12. 23.3.2011 allekirjoitettu työsopimus.

13. Esitys täyttölupaa varten (allekirjoitettu kesä- heinäkuussa 2009).

14. Esitys täyttölupaa varten (allekirjoitettu kesäkuussa 2010).

15. Sosiaalityön asiantuntijapalvelut P:n sairaalassa (esite).

16. Sosiaalityön palvelut (esite).

17. 3.1.2012 alkanutta työsuhdetta koskeva työsopimus.

18. Ilmoitus palvelussuhteen päättymisestä.

19. Vastaus 23.11.2011.

20. luovuttu

21. Poissaolopäätöksiä.

Henkilötodistelu

Kantaja

1. Kantaja todistelutarkoituksessa

2. B

3. C

Vastaaja

1. D

2. E

3. F

4. G

5. H

6. I

7. J

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Voimassa olevan työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. 31.12.2010 saakka voimassa olleen saman lainkohdan mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perustelua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina.

Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 3 §:n mukaan kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Saman lain 12 §:n 2 momentin mukaan jos sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen.

Oikeuskirjallisuudessa (mm. Martti Kairinen: Työoikeus perusteineen, s. 141) on katsottu, että työsopimuslaki on kaikkia työsopimuksia ja työsuhteita koskeva yleislaki. Yleislain ja erityislain välinen hierarkkinen suhde on se, että yleislaki väistyy erityislain tieltä (ns. lex specialis -sääntö).

Työsopimuslaki on yleislaki ja laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on erityislaki, joten työsopimuslaki väistyy lain sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista tieltä.

Asiassa on riidatonta, että kantajalla ei ole ollut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 3 §:n mukaista kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtävään. Näin ollen vastaaja ei mainitun lainkohdan ja saman lain 12 §:n 2 momentin perusteella ole voinut ottaa kantajaa vakinaiseen työsuhteeseen eikä kantajan työsuhteen voida katsoa olleen voimassa toistaiseksi.

Kantaja on ollut määräaikaisessa työsuhteessa ja työsuhde on päättynyt määräajan päättyessä. Siten vastaaja ei ole päättänyt kantajan työsuhdetta työsopimuslain vastaisesti eikä ole velvollinen maksamaan kantajalle korvauksia työsopimuslain perusteella.

Oikeudenkäyntikulut

------------------------------------------

TUOMIOLAUSELMA

Kanne hylätään.

----------------------------------------

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Helena Valkama.

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 25.6.2015

Asia: Työsuhteen irtisanominen

Valittaja: A
Vastapuoli: Kuntayhtymä
Kuultavat: Työttömyysvakuutusrahasto
Työttömyyskassa

Asian käsittely hovioikeudessa

Pääkäsittely on toimitettu 17.4.2015.

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että kuntayhtymä velvoitetaan maksamaan hänelle kanteessa esitetyn mukaisesti työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yhteensä 18.884,25 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien, ja työsopimuslain 6 luvun 4 §:n mukaisena korvauksena irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä yhteensä 5.539,40 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien. -----------------------------------------------------------------------------

Käräjäoikeuden tuomio oli väärä. Asiaa ei olisi tullut ratkaista yksinomaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 12 §:n nojalla. Asiassa tuli arvioida, oliko kuntayhtymällä ollut perusteltu syy kunkin A:n riitauttaman työsopimuksen määräaikaisuudelle tai niiden ketjuttamiselle. Työsopimuksissa, joiden perusteeksi oli ilmoitettu työ määräaikaisena lisähenkilönä tai avoimen vakanssin hoito, ei määräaikaisuudelle tai ketjutukselle ollut perusteltua syytä. Kuntayhtymällä oli ollut pysyvä työvoiman tarve A:lla teetettyyn työhön, minkä vuoksi määräaikaisia sopimuksia ei olisi saanut käyttää. Käräjäoikeuden tuomio oli työsopimuslain pakottavien säännösten vastainen ja ristiriidassa EU:n määräaikaista työtä koskevan direktiivin 1999/70/EY kanssa.

Ottaen huomioon A:n työsuhteen kesto ja moitteeton työnteko kohtuullinen korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä oli 15 kuukauden kuukausipalkkaa (1.258,95 euroa) vastaava määrä. Tästä määrästä puolet tuli tuomita korvauksena kärsimyksestä ja puolet korvauksena taloudellisesta menetyksestä. Työnantajan maksettavaksi määrättävästä korvauksesta ei tullut tehdä vähennystä työttömyysvakuutusrahastolle tai sen ainakin tuli olla pienempi kuin 75 prosenttia.

A:n työsuhde oli päättynyt ilman irtisanomisaikaa. Korvauksena irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä tuli suorittaa täysi palkka (1.258,95 euroa) irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta sekä irtisanomisajalta karttuva vuosilomakorvaus (503,60 euroa). Palkan määrän tuli vastata sitä palkkaa, joka A:lle olisi maksettu, jos tämä olisi ollut irtisanomisajan normaalisti töissä. A:n irtisanomisajan pituus olisi ollut neljä kuukautta.

Vastaus

Kuntayhtymä on vaatinut, että A:n valitus hylätään ja

------------------------------------------------------------------

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. A:ta ei ollut voitu ottaa sosiaalityöntekijän tehtäviin tai vakansseihin toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen, koska hänellä ei ollut lakisääteistä kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin. Henkilö, jolla ei ollut tätä lakisääteistä kelpoisuutta, saatiin ottaa sosiaalityöntekijän tehtäviin enintään vuodeksi kerrallaan. Näin oli menetelty A:nkin kohdalla. A:n työsopimuksissa mainitut määräaikaisuuden syyt olivat perusteltuja ja laillisia, eivätkä ne olleet ristiriidassa direktiivin 1999/70/EY kanssa. Mitään valituksessa tarkoitettua määräaikaista työsopimusta tai niiden muodostamaa kokonaisuutta ei voitu pitää toistaiseksi voimassa olevana. Työnantajan työvoiman tarve ei ollut ollut pysyvä.

Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä vaadittu korvaus oli joka tapauksessa työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin nojalla vanhentuneena rauennut siltä osin kuin saatavan perusteena oli jokin ennen 25.10.2010 päättynyt A:n työsuhde, minkä vuoksi vaatimukset oli niiltä osin hylättävä. Vanhentumisen osalta oli toissijaisesti sovellettava velan vanhentumisesta annetun lain mukaista yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Myös tämän vanhentumisajan alkamisajankohta tuli laskea kunkin yksittäisen työsuhteen osalta erikseen.

Kuntayhtymä ei ollut irtisanonut tai purkanut A:n mitään työsopimusta. Viimeinen valituksessa mainittu työsopimus oli päättynyt 31.12.2011 ilman irtisanomista työsopimuksen määräajan päättyessä. A oli irtisanonut itse 3.1.2012 alkaneen työsuhteen. Kuntayhtymän ja A:n välillä ei ollut ollut valituksessa tarkoitettuna aikana 3.3.2003 - 31.12.2011 yhtään toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta. Irtisanomisaikaa vastaavaa aikaa koskevan palkan laskemisen ja maksamisen perustetta ei siis ollut.

A:lle ei ollut aiheutunut työsuhteen perusteettoman päättämisen johdosta kärsimystä tai taloudellista vahinkoa. Joka tapauksessa työsopimuksen päättymisen johdosta maksettava korvaus ei voinut olla yli kolmen kuukauden palkan suuruinen. A:n työnteko ei ollut ollut moitteetonta.

Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä ja irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä vaadittujen korvausten laskentaperusteena käytettävän palkan määrän tuli olla 1.258,95 euroa. Korvauksille maksettavien korkojen tuli määräytyä korkolain 7 §:n 1 momentin mukaan, jolloin korkoa oli maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää oli kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen.

A:lle oli alettu maksaa työttömyyspäivärahaa 16.3.2012 lukien eli heti sen jälkeen kun hänen 3.1. - 7.3.2012 voimassa ollutta työsopimustaan koskeneen lomakorvauksen jakso oli päättynyt. Kyseinen työttömyyspäiväraha ei siis ollut lainkaan tai ainakaan yksinomaan määräytynyt valituksessa tarkoitettujen työsuhteiden mukaan, mikä oli otettava huomioon A:n ja kuultavien vaatimuksia arvioitaessa.

Kuultavien lausumat

Työttömyyskassa on ilmoittanut maksaneensa A:lle 31.12.2011 päättyneen työsuhteen jälkeen työttömyyspäivärahaa yhteensä 26.884,62 euroa ajalta 16.3.2012 - 22.9.2013. A oli ollut kokoaikatyössä kuntayhtymässä ajalla 3.1. - 7.3.2012. Työsuhteen päättyessä maksettu lomakorvaus oli jaksottunut ajalle 8. - 15.3.2012.

Työttömyysvakuutusrahasto on lausumassaan toistanut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät vaatimuksensa perusteineen.

Todistelu

Hovioikeudessa on vedottu käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin. Kuntayhtymä on lisäksi vedonnut tilastotietoihin 4.6.2014 - 18.2.2015 haettavana olleista perushoitajien ja sosiaaliohjaajien työpaikoista. Hovioikeudessa on kuultu A:ta todistelutarkoituksessa sekä todistajina C:tä, H:ta, I:tä, J:tä, E:tä ja G:tä.

Hovioikeuden ratkaisu

Henkilötodistelu

A on kertonut 3.3.2003 - 1.10.2006 eli kuuden ensimmäisen työsopimuksen ajalla työskennelleensä Q:n psykiatrian poliklinikalla sosiaalityöntekijänä. Näistä kuudesta kaksi viimeistä työsopimusta, joissa työsopimuksessa määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty määräaikainen lisähenkilö, eivät olleet työmäärältään tai työn laadun suhteen poikenneet aiemmasta; A oli tehnyt samoja töitä kuin sitä ennenkin, ja töitä oli ollut jatkuvasti todella paljon. Sosiaalityöntekijän paikkoja oli yksi, jonka A oli jakanut toisen osa-aikaisen työntekijän kanssa puoliksi.

Ajasta 16.9.2008 - 31.12.2011 eli viimeisistä viidestä työsopimuksesta, joissa työsopimuksessa määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty avoimen vakanssin hoito, A on kertonut toimineensa koko ajan sosiaalityöntekijänä ja terapeuttina. Terapeutin tehtävät eivät olleet suoraan kuuluneet sosiaalityöntekijän tehtäviin, mutta oli sovittu, että A teki myös niitä tehtäviä. Näistä viidestä työsopimuksesta kolmen ensimmäisen ajalla A oli työskennellyt N:n aikuispsykiatrian poliklinikalla, ja organisaatiomuutoksen jälkeen kahden viimeisen työsopimuksen ajan avohoidon klinikalla K:ssa, tosin välillä myös lyhyet jaksot L:ssä ja M:ssä. K:ssa hän oli kesän 2011 jälkeen siirtynyt mielialaprosessiin.

Loppuvuonna 2011 oli ilmoitettu, että sosiaalityöntekijän paikat laitetaan hakuun. A oli hakenut paikkaa, mutta joulukuussa hänelle oli ilmoitettu, ettei häntä ollut valittu. A:n kollega, joka oli myös epäpätevä, oli sen sijaan tullut valituksi. A:n mukaan työnantajan olisi tullut tarjota hänelle jotain sosiaalityöhön liittyvää työtä, koska nimikkeitä oli mahdollista muuttaa. Kuntayhtymässä ei ylipäätään ollut ollut sosiaaliohjaajan nimikkeellä töitä tarjolla. A oli itse hakenut työttömänä työnhakijana kuntayhtymästä Helsingistä vuorotteluvapaan sijaisuutta ja saanut paikan. A oli joutunut lopettamaan työt sairastumisen vuoksi. Työsuhteen päätyttyä maaliskuussa 2012 A oli ollut työttömänä ja työllistynyt seuraavan kerran syyskuussa 2014.

C on kertonut työskennelleensä yli kaksikymmentä vuotta perushoitajana ja toimivansa nyt kymmenettä vuotta päätoimisena kuntayhtymän pääluottamusmiehenä. Kuntayhtymällä oli noin 21.000-22.000 työntekijää, joista määräaikaisten työntekijöiden määrä vaihteli 20 prosentin molemmin puolin. Määräaikaisia sopimuksia ei aina tehty niin pitkäksi ajaksi kuin työsuhde oli tiedossa. Vakanssit olivat työsuhteita tai virkoja, mutta virkoja oli vain ylemmillä esimiehillä ja lääkäreillä. Vakanssien määrästä päätti kuntayhtymän hallitus.

Kuntayhtymässä ei ollut selvää ohjetta siitä, milloin määräaikaisuuksissa voitiin käyttää nimikettä määräaikainen lisähenkilö. Käytännössä nimikettä voitiin käyttää esimerkiksi silloin kun työnantaja halusi pitää hyvän työntekijän, eikä sopivaa vakanssia ollut. C:n tiedossa ei ollut, että vuonna 2006 olisi ollut mitään erityistä ruuhkahuippua. Varsinkin kun sosiaalityöntekijöiden asiakkailla oli jo hoitosuhde kuntayhtymässä, kyseessä pitäisi olla jokin katastrofi tai vastaava, jotta sellainen ruuhka ylipäätään voisi muodostua.

Kuntayhtymässä avoimen vakanssin hoito saattoi olla määräaikaisuuden perusteena hakuprosessin ajan eli siitä lukien, kun toimi oli laitettu auki siihen saakka, kunnes valittava työntekijä pääsi aloittamaan. A:n viidessä viimeisessä työsopimuksessa oli saattanut olla kyse siitä, että työnantaja ei ollut saanut paikkaan kelpoisuusvaatimukset täyttävää työntekijää. Pääluottamusmiehet olivat joutuneet puuttumaan nimikkeen avoimen vakanssin hoito käyttöön, minkä vuoksi työnantaja oli joissain tapauksissa pyrkinyt vakinaistamaan näitä tehtäviä hoitavia henkilöitä. Oli myös mahdollista, jos toistuvasti ei oltu saatu kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä, että oli tehty vakanssin nimikkeen muutos ja muutettu vakanssi kelpoisuusehdoiltaan vähemmän vaativaksi. Näin olisi voitu tehdä A:nkin kohdalla. Pätevien sosiaalityöntekijöiden saaminen oli ollut ilmeisesti melko vaikeaa.

A:n työsuhteisiin oli puututtu useamman kerran eri vuosina, periaatteessa kerran vuodessa. Työnantaja oli katsonut, että vakanssi oli sosiaalityöntekijän vakanssi ja että se piti pitää määräaikaisena, jos pätevää työntekijää ei saatu. A:n työn päätyttyä työn tekemisen tarve ei ollut loppunut. Työnantajan toimesta ei ollut selvitetty, olisiko A:lle voitu tarjota muuta sopivaa työtä. Kuntayhtymässä oli vielä nykyäänkin sosiaalityötekijän töissä epäpäteviä. Epäpäteville työntekijöille oli jatkuva tarve, ja heitä käytettiin myös sijaisina. Kuntayhtymässä oli sisäisiä sijaisia, joiden määrää lisäämällä voitiin vähentää määräaikaisten työntekijöiden määrää. Kuntayhtymässä ei ollut sosionomin tai sosiaaliohjaajan vakansseja.

H on kertonut olleensa vuodesta 1994 lähtien kuntayhtymän tai sen edeltäjän palveluksessa. Hän oli ollut A:n kanssa tekemisissä vuoden 2010 organisaatiomuutoksen jälkeen toimiessaan K:n akuuttipsykiatrian poliklinikalla vastaavana lääkärinä. A oli tehnyt sosiaalityöntekijän työtä ja terapiatyötä. A oli siirtynyt myöhemmin mielialalinjalle, koska akuuttilinjalla terapiatyötä ei ollut juurikaan voitu tarjota. A:lla oli psykoterapiakoulutus. Tällaiselle osaamiselle oli sinänsä tarvetta, mutta mitään siihen liittyviä vakansseja ei ollut ollut tarjolla. Vakansseista päättivät kuntayhtymän hallitus ja valtuusto. Kuntayhtymän sosiaalitoimi ei sisältänyt viranomaisvaltaa.

H:n mukaan pätevistä sosiaalityöntekijöistä oli ollut pulaa, esimerkiksi sosiaalityöntekijän tehtävään oli ollut vain kaksi pätevää hakijaa. Jos päteviä ei ollut tarjolla, epäpätevä henkilö hoiti tehtävää määräaikaisena. H:n tiedossa ei ollut sellaisia tapauksia, että määräaikaiseen työsopimukseen olisi kirjoitettu muu kuin todellinen määräaikaisuuden peruste. A:n vakanssi 1.9. - 31.12.2011, jonka nimikkeenä oli avoimen vakanssi hoito, oli ollut 50-prosenttinen vakanssi. Tyhjiä vakansseja ei ollut tuolloin saanut täyttää, koska R:n sairaalaa oltiin oltu ajamassa alas ja töitä olisi pitänyt tarjota ensi sijassa sieltä mahdollisesti siirtyville työntekijöille.

E on kertonut jääneensä kuntayhtymästä eläkkeelle vuoden 2012 marraskuussa ylilääkärin virasta. E oli toiminut lähinnä M:n psykiatrian alueella ylilääkärin virassa eli johtanut kliinistä toimintaa osastoilla, mutta myös hallinnollisesti ollut M:n klinikkaryhmän johtajana tai varajohtajana 1990-luvulta lähtien.

Sosiaalityöntekijöiden palkkatasossa kuntayhtymässä oli ollut niin suuri ero verrattuna peruskuntiin, että rekrytointi oli ollut hankalaa. Tämän vuoksi oli jouduttu palkkaamaan epäpäteviä. Sosiaalityöntekijöiden perustyön tekemiseen sosiaaliohjaajat olivat saaneet riittävästi koulutusta. Osa sosiaalityöntekijän työstä oli kuitenkin niin vaativaa, että sen tekeminen edellytti korkeampaa koulutusta. Kuntayhtymässä ei ollut tarvetta perussosiaalityön hoitamiseen erillisin toimin, koska sen järjestäminen kuului peruskunnalle. E:n tiedossa ei ollut, että kuntayhtymässä työsopimuksiin olisi voitu kirjoittaa jokin muu kuin todellinen määräaikaisuuden peruste.

E on kertonut A:n työsopimuksesta, joka oli allekirjoitettu 28.9.2006 (työsuhde 2.10.2006 - 31.3.2007), että määräaikaisuuden syynä mainittu osa-aikaeläkkeen sijaisuus tarkoitti sitä, että vakituinen viranhaltija oli siirtynyt osa-aikaeläkkeelle 50 prosentiksi työajastaan ja että toinen puoli työajasta oli hoidettu tällaisella nimikkeellä. Määräaikaisuuden perusteena osa-aikaeläke ei ollut kovin yleinen, mutta muissa virkavapaissa tällaisia 50 prosentin järjestelyjä oli käytetty enemmän.

Kuntayhtymän kirjallinen todiste numero 19 oli S:n pääluottamusmiehen järjestämää neuvottelua varten tehty selvitys. Kyseisessä 22.12.2012 pidetyssä kokouksessa pääluottamusmies oli halunnut selvitellä määräaikaisten työsopimusten pitkäaikaisuutta A:n kohdalla ja tuonut esiin, että A:n vakinaistaminen olisi kohtuullista. Kaikkien A:n määräaikaisuuksien kohdalla oli ollut kuitenkin se ongelma, että A:lla ei ollut sosiaalityöntekijän muodollista pätevyyttä, minkä vuoksi vakinaistaminen ei ollut ollut mahdollista. Myöskään kuntayhtymän muihin toimiin nähden huonommille toimille tai toimille, joissa oli huonommat kelpoisuusehdot, ei ollut toiminnallista tai taloudellista tarvetta. Keskustelussa 8.11.2010 E ei ollut ollut paikalla, mutta kyseinen tilaisuus oli liittynyt A:n työpaikalla läsnäoloon, työaikojen noudattamiseen ja vastaaviin asioihin.

I on kertonut, että hän oli aloittanut sosiaalityöntekijänä vuonna 1990 ja toiminut kuntayhtymässä sosiaalityön eri tehtävissä psykiatriassa ja elokuusta 2010 alkaen vastaavana sosiaalityöntekijänä O:n psykiatrian M:n klinikkaryhmässä. A:n kanssa hän oli ollut tekemisissä aiemmin työkaverina, ja sitten sosiaalityön osalta ammatillisena esimiehenä.

A oli tehnyt sosiaalityöntekijän töitä ja terapiatöitä. Vuodesta 2010 alkaen O:n sosiaalityöntekijät olivat tehneet ensi sijassa sosiaalityöntekijän töitä. Sosiaalityöntekijöiden saatavuus oli ollut heikkoa, mutta organisaatiomuutoksen jälkeen vuonna 2010 saatavuus oli parantunut. Sitä ennen työnantajalla oli ollut rekrytointikieltoja ja täyttölupamenettelyjä. Täyttölupa tarkoitti, että toimia ei saanut laittaa hakuun ilman, että siihen saatiin työnantajalta lupa. Vakansseista ja niiden nimikkeistä päätti O:n henkilöstöhallinto. Erikoissairaanhoidossa ei ollut lainkaan sosiaaliohjaajan tehtäviä. Kuntayhtymän sosiaalityöntekijät eivät tehneet viranhaltijan päätöksiä.

Ainoastaan sellaisessa tilanteessa, jossa pätevää työntekijää ei oltu saatu, oli otettu epäpätevä määräaikaisesti työhön. I:n tiedossa ei ollut, että määräaikaisuuden syyksi olisi työsopimukseen kirjoitettu jokin muu kuin todellinen syy. Määräaikaisuuden nimikettä avoimen vakanssin hoitoa oli käytetty silloin kun ei ollut kyse sijaisesta. A:n työsopimuksesta 1.9.2010 - 31.8.2011 I on kertonut, että tavoitteena oli ollut saada toimeen pätevä hakija.

A:n työn laadussa oli ollut paljon ongelmia. A:lla oli ollut paljon poissaoloja, sosiaalitoimen palvelut eivät olleet toimineet ja työtulokset olivat olleet huonot. I oli järjestänyt syksyllä 2010 A:n kanssa puheeksiottokeskustelun eli esimiehen ja työntekijän tapaamisen, jossa oli sovittu säännöistä. Lisäksi I ja E olivat olleet ammattiliitto S:n kutsumana neuvottelussa, jota varten oli pitänyt antaa vastaus A:n työsuhteen määräaikaisuuden syistä. A:n työt olivat loppuneet, kun I oli laittanut sosiaalityöntekijän tehtävät hakuun ja A ei ollut tullut valituksi. Suurimpana syynä oli ollut se, että A ei ollut pätevä työntekijä, ja osasyynä oli ollut A:n työn laatu. I:n mukaan A ei ollut osoittanut kiinnostusta kuntayhtymässä jonkin muun työn kuin sosiaalityöntekijän työn saamiseen.

J on kertonut toimineensa vuodesta 2009 kuntayhtymässä palvelussuhdepäällikkönä, ensin yhtymähallinnossa ja sitten O:n sairaanhoitoalueella, ja olevansa tällä hetkellä virkavapaalla. Hän oli koulutukseltaan oikeustieteen maisteri.

Kuntayhtymän palveluksessa olevista määräaikaisia oli melko pieni osa. Kuntayhtymässä oli vuodelta 2008 peräisin oleva pysyväisohje siitä, että määräaikaiset palvelussuhteet tuli käydä läpi kerran vuodessa kullakin tulosalueella. Pyrkimyksenä oli pitää mahdollisimman vähän työntekijöitä määräaikaisuuksissa ja löytää ne, jotka pitäisi vakinaistaa. Näissä neuvotteluissa sosiaalityöntekijöitä koskevan kelpoisuuslain ja määräaikaisuuksien ristiriidasta oli keskusteltu vuosittain.

Henkilöä, jolla ei ollut työnkuvan edellyttämää lakisääteistä kelpoisuutta, ei voitu kuntayhtymässä vakinaistaa tehtävään. Näin oli esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden työssä. Siten A:ta ei olisi voitu vakinaistaa sosiaalityöntekijän tehtävään, mutta mahdollisesti johonkin muuhun tehtävään, johon hänellä olisi ollut kelpoisuus. J ei ollut kuullut, että työnantaja olisi voinut räätälöidä tehtäviä tai muuttaa vakanssinimikkeitä sellaisia henkilöitä varten, joilta kelpoisuus puuttui. Lähtökohtana oli, että oli tiettyjä työtehtäviä ja niihin haettiin pätevät työntekijät. Vakansseista päätti kuntayhtymän hallitus, mutta ne esitettiin tulosalueiden kautta. J oli tietoinen siitä, että kuntayhtymän palveluksessa oli sisäisiä sijaisia vakinaisissa työsuhteissa.

G on kertonut olleensa koko työuransa kuntayhtymän palveluksessa. G oli työskennellyt apulaisylilääkärinä K:n psykiatrian poliklinikalla vuonna 2010 ja toiminut tuolloin A:n lähiesimiehen tehtävissä. G on kertonut A:n 1.9.2010 - 31.8.2011 työsuhteesta, että avoimen vakanssin käyttö määräaikaisuuden perusteena oli liittynyt organisaatiomuutoksen jälkeiseen aikaan. Tuolloin oli käyty keskustelua siitä, miten sosiaalityötekijöiden vakanssit pitäisi sijoittaa toisaalta M:n sisällä ja toisaalta M:n ja T:n välillä. Epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä oli jouduttu palkkaamaan, koska pätevien sosiaalityöntekijöiden saaminen oli ollut hyvin vaikeaa.

Vuonna 2010 A:n työryhmästä oli oltu häneen yhteydessä, koska A:n perustehtävästä oli ollut epäselvyyttä ja toisaalta, koska A oli ollut liian satunnaisesti paikalla. Samassa työryhmässä ollut sosiaalityöntekijä oli käytännössä joutunut hoitamaan A:n töitä, koska akuuttityö vaati tarvittaessa potilaiden tapaamista useita kertoja viikossa. A oli osoittanut kiinnostusta myös terapiatyön tekemiseen, mutta lopulta oli päädytty siihen, ettei kyseinen terapiamuoto sopinut akuuttityöryhmään eikä mielialatyöryhmäänkään.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Asian riidaton tausta

A oli työskennellyt kuntayhtymän lukuun sosiaalityöntekijänä 3.3.2003 ja 31.12.2011 välisenä aikana 16 peräkkäisessä määräaikaisessa työsuhteessa. Näiden työsuhteiden kestot ja työsopimuksiin kirjatut määräaikaisuuden perusteet ilmenivät käräjäoikeuden tuomiosta. Kunkin määräaikaisen työsopimuksen jälkeen seuraava työsopimus oli alkanut seuraavasta kalenteripäivästä, paitsi viimeisimmän näistä jälkeen.

A:lla ei ollut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (kelpoisuuslaki) 3 §:ssä tarkoitettua kelpoisuutta sosiaalityöntekijän tehtäviin. A oli koulutukseltaan perushoitaja ja hänellä oli sosiaaliohjaajan tutkinto.

Kysymyksenasettelu

Hovioikeudessa on kysymys siitä, oliko kuntayhtymällä ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettu perusteltu syy tehdä A:n ne työsopimukset määräaikaisina, joissa määräaikaisuuden perusteeksi oli merkitty "määräaikainen lisähenkilö" tai "avoimen vakanssin hoito". Erityisesti on arvioitava, oliko A:lta puuttuva sosiaalityöntekijän muodollinen pätevyys säännöksessä tarkoitettu perusteltu syy A:n työsopimusten määräaikaisuudelle. Siten asiassa on osaltaan kyse myös siitä, miten mahdollinen normiristiriita työsopimuslain 1 luvun 3 §:n ja kelpoisuuslain 12 §:n välillä on ratkaistava.

Edellä mainittuun liittyen on arvioitava, oliko A:n työsuhdetta pidettävä toistaiseksi voimassa olevana perusteettomien määräaikaisuuksien tai työnantajan pysyvän työvoiman tarpeen perusteella, ja oliko A:lla siten oikeus korvauksiin työsuhteen perusteettomasta päättämisestä ja irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä.

Määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytykset

Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. 1.1.2011 voimaan tulleen työsopimuslain (1224/2010) 1 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi.

Muut paitsi viimeinen kanteessa yksilöidyistä määräaikaisista työsopimuksista (1.9. - 31.12.2011) on solmittu ennen edellä mainittua lainmuutosta.

Alkuperäisen säännöksen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp) on lähtökohdaksi otettu Euroopan neuvoston direktiivi 1999/70/EY. Direktiivin tarkoituksena on ollut estää toistuvasti määräaikaisiksi tehtyihin työsopimuksiin tai työsuhteisiin liittyvät mahdolliset väärinkäytökset. Määräaikaista työtä koskevassa direktiivissä asetetut vaatimukset siltä osin kuin ne kuuluvat työsopimuslain alaan on toteutettu kyseisellä lakiehdotuksella.

Hallituksen esityksen mukaan toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on pääsääntö ja määräaikainen työsopimus voidaan tehdä vain silloin, kun siihen on perusteltu syy. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia olisi pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Laissa ei enää sen sijaan luetella määräaikaisen työsopimuksen edellytyksiä esimerkein, mutta aikaisemmin voimassa olleessa laissa luetellut esimerkit tulisi kuitenkin ottaa edelleen huomioon (työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy sekä muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste).

Esitöiden perusteella lainsäätäjä on tarkoittanut torjua mahdollisuuden kiertää työsuhdeturvaa koskevia työsopimuslain pakottavia säännöksiä työsopimuksen kestoaikaa koskevalla valinnalla. Mikäli työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi. Määräaikaisten työsopimusten käyttö on perusteltua, kun kysymys on jonkin määrätyn työn tai työkokonaisuuden tekemisestä tai sellaisesta lyhytaikaisesta määrätystä työstä, jota työnantaja ei teetä jatkuvasti taikka kun kyse on kausiluonteisesta työstä.

Samoin sijaisen tarve voi olla määräaikaisen työsopimuksen perusteena. Sijaisuuden syyllä ei ole merkitystä, vaan olennaista on, että poissa olevan työntekijän työsuhde jatkuu esimerkiksi perhevapaan, opintovapaan, sairausloman, vuosiloman tai muun vastaavan poissaolon ajan. Määräaikaisen sopimuksen käyttö olisi niin ikään mahdollista, jos työnantajalla on muu yrityksen toimintaan tai tehtävään työhön liittyvä perusteltu syy, kuten tarve saada lisätyövoimaa tuotantohuippujen tasaamiseksi. Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että määräaikaisten työsopimusten käyttö olisi mahdollista, jos se on työnantajan toiminnan ja teetettävien töiden kannalta perusteltua eikä tarkoituksena ole kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissuojasäännöksiä.

Toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttämisen edellytyksenä olisi toisaalta se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perustelu syy. Kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin. Toisaalta edellytettäisiin, että työnantaja ei pyri toisiaan seuraavilla määräaikaisilla sopimuksilla kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin liittyvää suojaa. Jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi, jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöön samoissa töissä ei olisi perusteltua syytä.

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 3 momentin säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 239/2010 vp) tavoitteena on ollut täsmentää toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöä koskevia rajoituksia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut muuttaa kunkin määräaikaisen työsopimuksen edellytyksenä olevan perustellun syyn käsitteen vakiintunutta sisältöä, eikä rajoittaa määräaikaisten sopimusten perusteltua käyttämistä.

Lain esitöiden mukaan peräkkäisten määräaikaisten sopimusten käyttämisen perusedellytyksenä olisi edelleen se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy. Määräaikaisten sopimusten toistaminen samojen osapuolten kesken ei olisi kiellettyä esimerkiksi silloin, kun työnantaja tarjoaa määräaikaisesti palkatulle sijaiselle uutta määräaikaista sijaisuutta. Samojen sopijapuolten kesken solmituissa peräkkäisissä määräaikaisissa sopimuksissa perusteelta edellytettävä painavuus kuitenkin kasvaa määräaikaisten sopimusten määrän kasvaessa. Työvoimatarpeen muodostuttua pysyväksi työnantajalla ei ole enää oikeutta jatkaa sopimussuhdetta määräaikaisena.

Määräaikaisten sopimusten käytön edellytyksiä olisi arvioitava teetettävän työn edellyttämän työvoimatarpeen pysyvyyden kannalta. Näin ollen perusteen riittävyyttä olisi arvioitava paitsi 2 momentissa edellytetyin tavoin kunkin yksittäisen määräaikaisen sopimuksen osalta myös kyseisiä töitä koskevan työnantajan työvoiman käytön kokonaisuuden kannalta. Merkitystä ei olisi sillä, tekeekö työnantaja samoista töistä toistuvat määräaikaiset työsopimukset saman työntekijän kanssa vai vaihtaako hän kyseisissä töissä työntekijää.

Toistuvien määräaikaisten sopimusten käytön sallittavuutta olisi arvioitava samoissa töissä. Saman työn sisältö ei rajoittuisi yksinomaan työsopimuksessa nimenomaisesti kirjattuihin tehtäviin vaan tosiasiallisiin, vakiintuneisiin tehtäväkokonaisuuksiin. Silloin kun määräaikaisten työsopimusten toistaminen useita kertoja peräkkäin tai lyhyin väliajoin taikka määräaikaisten sopimusten yhteenlasketun keston pituus osoittaa työvoiman tarpeen vakiintuneen pysyväksi, määräaikaisten sopimusten käyttö samoissa töissä ei enää olisi sallittua.

Määräaikaisen työsopimuksen solmimisedellytyksiä olisi harkittava kokonaisarvioinnilla ottaen huomioon työnantajan käyttämien määräaikaisten sopimusten kokonaismäärä ja -kesto. Jos työnantajan toiminta kokonaisuudessaan tai joidenkin osa-alueiden osalta on pitkähköjä aikoja perustunut toistuviin määräaikaisiin sopimuksiin, se on yleensä osoitus toiminnan edellyttämän työvoimatarpeen vakiintumisesta. Työvoimatarpeen pysyvyyttä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös muun muassa työnantajan toiminnan laajuus sekä yrityksen asiakaskunnan ja sen antamien toimeksiantojen määrän vakiintuneisuus ja toisaalta työnantajan toiminnan jatkumisedellytykset jo vakiintuneella tasolla.

Koska momentin säännös koskisi toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöä samoissa töissä, mahdollista olisi, että perusteen riittävyys voisi tulla arvioitavaksi myös sellaisessa tilanteessa, jossa sopimusta ollaan solmimassa ensimmäistä kertaa uuden työntekijän kanssa. Toisaalta säännöksellä ei toistuvien määräaikaisten sopimusten käytön jälkeenkään estettäisi palkkaamasta uutta työntekijää määräaikaisin sopimuksin niissä tilanteissa, joissa kysymyksessä olisi uusi kertaluonteinen tai kestoajaltaan rajattu tai erityisiä ammattitaitovaatimuksia edellyttävä tehtävä.

Kelpoisuuslain 3 §:n mukaan kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Saman lain 12 §:n 1 momentin mukaan jos sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta poiketa sosiaalihuollon tehtävissä vaadittavista kelpoisuuksista ei sovelleta sosiaalityöntekijään, jolla on oikeus päättää kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä (1316/2014).

Lailla 1316/2014 muutettu 2 momentti on tullut voimaan 1.4.2015. Aiemman sanamuodon mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta poiketa sosiaalihuollon tehtävissä vaadittavista kelpoisuuksista ei sovelleta sosiaalityöntekijään, jolla on sosiaalihuoltolain 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu oikeus päättää kiireellisissä tapauksissa tahdosta riippumattoman huollon antamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä.

Kelpoisuuslain esitöissä eli hallituksen esityksessä 226/2004 vp viitataan työsopimuslain 3 §:ään sekä työsopimuslain esitöihin (HE 157/2000) siltä osin kuin niissä on lausuttu määräaikaisen työsopimuksen perusteista. Niissä ei nimenomaisesti lausuta onko vailla muodollista kelpoisuutta olevan henkilön palkkaaminen perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen käytölle, mutta sen sijaan todetaan, että milloin tehtävään on saatavissa vuoden jälkeen kelpoisuusvaatimukset täyttävä henkilö, ei määräaikaisen työsopimuksen tekemiselle ole enää lain mukaista perustetta.

Normiristiriita

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n säännös on pakottavaa oikeutta, eikä siitä voi poiketa työntekijän haitaksi edes työehtosopimuksella. Tässä tapauksessa kuntayhtymä ei sinänsä ole pyrkinyt kiertämään työsopimuslain säännöksiä. C:n, H:n, E:n, I:n ja G:n kertomuksista ilmenee, että pätevien sosiaalityöntekijöiden palkkaaminen oli ollut vaikeaa, minkä vuoksi oli jouduttu palkkaamaan epäpäteviä. J:n kertomuksesta ilmenee, että kuntayhtymässä oli ollut vuodesta 2008 lähtien ohjeistus, jonka perusteella oli vuosittain tarkasteltu määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Siinä tavoitteena oli ollut pitää mahdollisimman vähän työntekijöitä määräaikaisina ja löytää ne, jotka pitäisi vakinaistaa. J:n mukaan sosiaalityöntekijöitä koskevan kelpoisuuslain ja määräaikaisuuksien ristiriidasta oli näissä neuvotteluissa keskusteltu lähes joka vuosi. Erityisesti C:n, J:n ja E:n kertomuksista ilmenee, että se, ettei A:ta ollut voitu vakinaistaa, oli johtunut siitä, että tällä ei ollut sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. C:n kertomuksesta ilmenee, että luottamusmiesten taholta A:n työsuhteisiin oli puututtu useamman kerran ja eri vuosina. C:n mukaan A:n työn loputtua saman työn tekemisen tarve ei ollut loppunut, ja kuntayhtymässä oli vielä nykyäänkin sosiaalityöntekijän töissä epäpäteviä.

Se, että A:lla oli yli kahdeksan vuoden aikana ollut 16 peräkkäistä määräaikaista työsopimusta, joista kaikki olivat olleet korkeintaan vuoden mittaisia, ja niistä muodostuva kokonaisuus osoittivat, että kuntayhtymässä työvoimatarve sosiaalityöntekijälle oli ollut pysyvä. Tätä tuki myös henkilötodistelu, erityisesti C:n kertomus. Tällaisessa tilanteessa toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttö ei ole sallittua. Työsopimuslain säännökset ovat pakottavaa oikeutta, joka on säädetty työntekijän suojaksi. Kelpoisuuslaki erityislakina ei mene työsopimuslain pakottavien säännösten edelle.

Korvausvelvollisuus

A on nostanut kanteen kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Saatava ei ole vanhentunut.

Kuntayhtymä on velvollinen maksamaan A:lle korvausta työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesta työsuhteen päättämisestä. Korvaus määräytyy työsopimuslain 12 luvun 2 §:n nojalla. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.

A:n työsuhde on kestänyt yli kahdeksan vuotta. Hän on työsuhteen päätyttyä ollut yhtä ly­hyttä työsuhdetta (3.1. - 7.3.2012) lukuun ottamatta työttömänä ja työllistynyt seuraavan kerran vasta syyskuussa 2014. Lyhyt työsuhde ei ole katkaissut syy­-yhteyttä työsuhteen perusteettoman päättämisen ja A:n työttömyyden välillä (KKO 1981 II 11). A:lla on kuitenkin koulutuksensa ja ammattitaitonsa perusteella hyvät mahdollisuudet työllistyä jatkossakin. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus arvioi kohtuullisen korvauk­sen mää­räksi kymmenen kuukauden palkkaa vastaavat 12.589,50 euroa. Korvaus on viiden kuukauden palkkaa vastaavalta osalta korvausta menetetyistä palkkaeduista.

Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan korvauksesta on siltä osin kuin se on korvausta menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalain mukaisesta ansioon suhteute­tusta työttömyyspäivärahasta. Saman pykälän 2 momentin mukaan vähennys voidaan tehdä 1 momentissa säädettyä pienempänä tai jättää vähennys kokonaan tekemättä, jos se on kor­vauksen määrä, työntekijän taloudelliset ja sosiaaliset olot sekä hänen kokemansa loukkaus huomioon ottaen kohtuullista. A:n taloudellisista ja sosiaalisista oloista ei ole esitetty selvi­tystä. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole pe­rusteita pienentää vähennystä kun irtisanominen ei ole erityisesti loukannut A:ta, eikä muitakaan syitä siihen ole.

Työttömyysvakuutusrahaston osuutta laskettaessa työttömyysetuudet otetaan huomioon vasta laskennallisen irtisanomisajan jälkeiseltä ajanjaksolta. A:n työsuhde oli päättynyt 31.12.2011. A:n kohdalla työnantajan noudatettava irtisanomisaika on työsopimuslain 6 luvun 3 §:n perusteella ollut neljä kuukautta, kun työsuhde oli jatkunut keskeytyksettä yli kahdeksan mutta enintään 12 vuotta. Laskennallinen irtisanomisaika kohdistuu siten ajalle 1.1. - 30.4.2012. Näin ollen työsuhteen päättymisestä alkava kymmenen kuukauden jakso kohdistuu ajalle 1.5.2012 - 28.2.2013.

A:lle on esitetyn selvityksen mukaan maksettu ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa työsuhteen päättymisen ja laskennallisen irtisanomisajan jälkeiseltä viiden kuukauden ajalta yhteensä 7.355,32 euroa. A:lle tuomittavasta korvauksesta on vähennettävä 75 prosenttia viiden kuukauden ajalta maksetusta työttömyyspäivärahasta eli 5.516,49 euroa. Näin ollen A:lle maksettavan korvauksen määräksi jää 7.073,01 euroa. Kuntayhtymä on velvollinen maksamaan korvauksesta vähennetyn määrän eli 5.516,49 euroa työttömyysva­kuutusrahastolle.

Työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta. Riidattomasti korvauksen määrä on neljän kuukauden palkan määrä 5.035,80 euroa lisättynä irtisanomisajalta karttuvan vuosilomakorvauksen määrällä 503,60 euroa, eli yhteensä 5.539,40 euroa.

Viivästyskorko

Valituksessa on vaadittu A:n korvaussaataville maksettavaksi korkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan haasteen tiedoksiannosta lukien. Vastauksessa on katsottu korvauksille maksettavien korkojen määräytyvän korkolain 7 §:n 1 momentin mukaan siten, että korkoa olisi maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää oli kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen.

Korkolain 7 §:n mukaan vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän tai perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sel­laisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voi­daan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Lain 9 §:n mukaan 7 §:ssä tarkoitetuissa ta­pauksissa viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava viimeis­tään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi tai, jos vaatimus esitetään oikeuden­käynnin aikana, sen esittämisestä lukien.

Käräjäoikeuden tiedoksiantotodistuksesta ja kuntayhtymän vastauksesta ilmenee, että kuntayhtymä oli 25.10.2012 saanut haasteen tiedoksi.

Oikeudenkäyntikulut

---------------------------------------------------------------------------

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. -----------------------------------------------

Kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 7.073,01 euroa. Korvaukselle on maksettava korko­lain 4 §:n 1 momen­tin mukaista viivästyskorkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 25.10.2012 lukien.

Kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä yhteensä 5.539,40 euroa. Korvaukselle on maksettava korko­lain 4 §:n 1 momen­tin mukaista viivästyskorkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 25.10.2012 lukien.

Kuntayhtymä velvoitetaan suorittamaan työttömyysvakuutusrahastolle 5.516,49 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä. Korvaus on maksettava työttömyysvakuutusrahaston tilille ***.

-----------------------------------------------------------------------------------

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Harri Katara (eri mieltä)
hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen

Valmistelija: viskaali Veera Snellman

Äänestys.

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO

Hyväksyn käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.

Velvollisena äänestyksen tuloksena lausumaan korvausvelvollisuudesta ilmoitan olevani samalla kannalla kuin enemmistö.

KKO:n ratkaisu 11.8.2017 nro 1516