16.7.2013

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 27.12.2012

Kantaja
X

Vastaajat
Suomen valtio
A
B
C

Asia

Rikokseen perustuva vahingonkorvaus

Selostus asiasta

Asian taustaa

Helsingin käräjäoikeus
Helsingin käräjäoikeus on 11.4.2008 hyläten syytteet enemmälti tuominnut A:n, B:n ja C:n rangaistuksiin, A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta 12.9.2001-16.2.2002, B:n virkavelvollisuuden rikkomisesta 12.2.2001 sekä C:n virkavelvollisuuden rikkomisesta 17.2.2001.

A:n syyksiluettu menettely on käsittänyt sen, että hän on päättänyt työnantajan edustajana jättää korvaamatta (tai jättänyt huolehtimatta saada korvaus) vastaavana vapaa-aikana tai rahassa X:n vuosina 1997-2000 kertyneet 500 liukumatuntia.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

X on käräjäoikeudessa vaatinut, että Suomen valtio, A, B, ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle korvaamatta jätettyjen liukumatuntien arvona 75.473,19 euroa, jotka kohdistuvat eri vuosille.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A, B ja C ovat käräjäoikeudessa pyytäneet, että X:n vuosilta1997 - 2000 maksamatta jätettyjä liukumatunteja koskeva korvausvaatimus erotetaan erikseen käsiteltäväksi. Asianosaisten pyydettyä ja ottaen lisäksi huomioon, että asian käsittely oli kesken korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja että asiassa oli esitetty toimivaltaväitteitä, käräjäoikeus on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 3 §:n nojalla määrännyt 11.1.2008, että X:n korvausvaatimus erotetaan tältä osin erikseen käsiteltäväksi riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä ja määrännyt, että asia otetaan uudelleen käsiteltäväksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen.

Helsingin hovioikeus

Helsingin hovioikeus on tuomiollaan 26.10.2009 hylännyt syytteet A:n, B:n ja C:n osalta ja vapauttanut heidät tuomituista rangaistuksista.

Korkein oikeus

Korkein oikeus ei ole päätöksellään 14.7.2010 myöntänyt valituslupaa Helsingin hovioikeuden päätökseen 26.10.2009. Helsingin hovioikeuden päätös on siten lainvoimainen.

Asian käsittely hallinnollisessa lainkäytössä

X on 31.12.2002 tehnyt Uudenmaan verovirastolle valtion virkamieslain mukaisen oikaisuvaatimuksen liukuvan työajan positiivisen työaikakertymän perusteella ja vaatinut, että hänelle korvataan korkoineen ensisijaisesti palkallisena vapaa-aikana ja toissijaisesti rahamääräisenä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uudenmaan verovirasto on päätöksellään 12.2.2003 jättänyt X:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 18.1.2005 lainvoimaisesti vuoden 2007 osalta ja Korkein hallinto-oikeus päätöksellään 27.10.2008 vuosien 1998, 1999 ja 2000 osalta katsonut, että toimivaltainen taho käsittelemään ja antamaan ratkaisun X:n vaatimuksen johdosta on ensivaiheessa Uudenmaan verovirasto.

Uudenmaan verovirasto on päätöksellään 2.11.2010 hylännyt X:n oikaisuvaatimuksen.

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 14.9.2011 kumonnut Uudenmaan veroviraston päätöksen ja velvoittanut veroviraston maksamaan X:lle maksamatonta palkkaa vuosilta 1997,1998, 1999 ja 2000 kultakin vuodelta 11.565 euroa eli yhteensä 46.260 euroa. Muutoin hallinto-oikeus on hylännyt X:n valituksen sekä vaatimuksen koron maksamisesta palkalle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 10.10.2012 hylännyt valitukset.
Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole muutettu.

Kanne

Vaatimukset

X on vaatinut, että Suomen valtio, A, B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle korvaamatta jätettyjen liukumatuntien arvona 75.473,19 euroa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

X:n lausuma

X on 17.2.2012 antamassaan lausumassa täsmentänyt vaatimuksiaan seuraavasti:

X on luopunut vaatimuksistaan A:ta, B:tä ja C:tä kohtaan ja vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vaatimus hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta

A on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä kuuden vuoden perusteella. Lisäksi hyvityksen määrää tulee korottaa sen vuoksi, että viivästyminen on aiheuttanut hänelle ennenaikaisen luopumisen työtehtävistään sekä pitkät sairauslomat vuosina 2004-2008.

Asian käsittely oli kestänyt yli 10 vuotta. X oli tehnyt toukokuussa 2001 kantelukirjelmän A:sta Oikeuskanslerille. A oli saanut X:n 5.6.2003 tekemän tutkintapyynnön tietoonsa syksyllä 2003, jolloin häntä oli kuultu syylliseksi epäiltynä ensimmäisen kerran. Asian esitutkintavaihe oli kestänyt kesästä 2003 aina 20.12.2005 saakka, jolloin syyttäjä oli tehnyt asiassa päätöksen syyttämättä jättämisestä.

X oli toimittanut asianomistajan yksin ajaman rikosasian haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 21.6.2006, mikä haaste oli annettu A:lle tiedoksi 15.8.2006. Helsingin käräjäoikeus on erottanut osan vahingonkorvausvaatimuksista käsiteltäväksi eri prosessissa tammikuussa 2008. Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa rikosasiassa 11.4.2008 ja Helsingin hovioikeus 26.10.2009. Korkein oikeus ei ole myöntänyt X:lle valituslupaa päätöksellään 14.7.2010. Tämän jälkeen erotetun vahingonkorvausasian käsittelyä on jatkettu Helsingin käräjäoikeudessa.

Pitkittynyt esitutkinta ja oikeudenkäynti ovat merkinneet A:lle ennenaikaista työtehtävistä luopumista. Saatuaan tiedon rikosilmoituksesta, hän oli pyytänyt saada jäädä osa-aikaeläkkeelle ja eroa johtajan tehtävistä. Hänet oli siirretty toisarvoisiin tehtäviin vuonna 2003, joista hän oli jäänyt eläkkeelle 1.7.2008. Asian saama julkisuus oli saanut hänet vetäytymään syrjään ja sairauslomille.

C on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä neljän vuoden perusteella. Lisäksi hyvityksen määrää tulee korottaa sen vuoksi, että viivästyminen on ollut omiaan heikentämään hänen toimintaedellytyksiään virkamiehenä ja virkaa hakiessa. Asian käsittely oli kestänyt noin kahdeksan vuotta. Ensi vaiheessa esitutkinta ja syyteharkinta ovat kestäneet noin 2 vuotta ja 6 kuukautta ja tuomioistuinkäsittely yli viisi vuotta.

C oli saanut X:n 5.6.2003 tekemän tutkintapyynnön tietoonsa loppukesällä 2003. C:tä oli kuultu syylliseksi epäiltynä ensimmäisen kerran 16.2.2004. Asian esitutkintavaihe oli kestänyt kesästä 2003 aina 20.12.2005 saakka, jolloin syyttäjä oli tehnyt asiassa päätöksen syyttämättä jättämisestä.

X oli toimittanut asianomistajan yksin ajaman rikosasian haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 21.6.2006, mikä haaste oli annettu C:lle tiedoksi heinäkuussa 2006. Helsingin käräjäoikeus on erottanut osan vahingonkorvausvaatimuksista käsiteltäväksi eri prosessissa tammikuussa 2008. Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa rikosasiassa 11.4.2008 ja Helsingin hovioikeus 26.10.2009. Korkein oikeus ei ole myöntänyt X:lle valituslupaa päätöksellään 14.7.2010. Tämän jälkeen erotetun vahingonkorvausasian käsittelyä on jatkettu Helsingin käräjäoikeudessa.

Kysymys on ollut C:n virkatehtävään kohdistuvasta rikosepäilystä ja vahingonkorvausvaatimuksesta. Pitkittynyt esitutkinta ja oikeudenkäynti ovat heikentäneet hänen oikeudellista asemaansa ja toimintakykyä virkatehtävien hoidossa. Hän oli joutunut hakiessaan päällikkötason virkaa mainitsemaan hakemuksessaan oikeudenkäynnin sen hetkisen vaiheen vuonna 2008. Asian pitkittyminen oli aiheuttanut hänelle huolta ja ajanhukkaa. Myös asian saama julkisuus on vaikuttanut hänen toimintaedellytyksiinsä virkatehtävissä.

B on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä yhteensä neljän vuoden perusteella. Lisäksi hyvityksen määrää tulee korottaa sen vuoksi, että viivästyminen on ollut omiaan heikentämään hänen toimintaedellytyksiään virkamiehenä ja hänen eläkkeelle jäämisensä jälkeen pitkittynyt prosessi on merkittävästi vaikeuttanut hänen ja hänen vaimonsa elämää.

Asian käsittely oli kestänyt noin kahdeksan vuotta. Ensi vaiheessa esitutkinta ja syyteharkinta ovat kestäneet noin 2 vuotta ja 6 kuukautta ja tuomioistuinkäsittely yli viisi vuotta.

B oli saanut X:n 5.6.2003 tekemän tutkintapyynnön tietoonsa loppukesällä 2003. B:tä oli kuultu syylliseksi epäiltynä ensimmäisen kerran 16.2.2004. Asian esitutkintavaihe oli kestänyt kesästä 2003 aina 20.12.2005 saakka, jolloin syyttäjä oli tehnyt asiassa päätöksen syyttämättä jättämisestä.

X oli toimittanut asianomistajan yksin ajaman rikosasian haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 21.6,2006, mikä haaste oli annettu B:lIe tiedoksi 10.8.2006. Helsingin käräjäoikeus on erottanut osan vahingonkorvausvaatimuksista käsiteltäväksi eri prosessissa tammikuussa 2008. Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa rikosasiassa 11.4.2008 ja Helsingin hovioikeus 26.10.2009. Korkein oikeus ei ole myöntänyt X:lle valituslupaa päätöksellään 14.7.2010. Tämän jälkeen erotetun vahingonkorvausasian käsittelyä on jatkettu Helsingin käräjäoikeudessa.

Kysymys on ollut B:n virkatehtävään kohdistuvasta rikosepäilystä ja vahingonkorvausvaatimuksesta. Pitkittynyt esitutkinta ja oikeudenkäynti ovat heikentäneet hänen oikeudellista asemaansa ja toimintakykyä virkatehtävien hoidossa. Eläkkeelle jäämisensä 30.4.2006 jälkeen vuosia kestänyt oikeudenkäynti ja siihen liittyvät ajanvaraukset ja määräajat ovat huomattavasti rajoittaneet hänen ajankäyttömahdollisuuksiaan sekä aiheuttaneet tuskaa ja ajanhukkaa.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Pääasia ratkaisut

A, B ja C

Perustelut

X on luopunut kanteesta A:n, B:n ja C:n osalta. Kanne on tältä osin hylättävä tuomiolla.

Suomen valtio

Perustelut

X:n kannevaatimus 1.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoo, että X:n vaatimus on selvästi perusteeton ja kanne on heti hylättävä tuomiolla valmistelua jatkamatta.

X:n kannevaatimus 2

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Koska X:n esittämä korvausvaatimus on tältä osin lainvoimaisesti ratkaistu Helsingin hovioikeuden tuomiolla nro 2789 26.10.2009, jättää käräjäoikeus tältä osin asian tutkimatta.

Vaatimus hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 5 § 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasioissa siitä, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa.

Kotimaisessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajanjakson on katsottu alkavan siitä, kun henkilölle on virallisesti annettu tiedoksi rikoksen tekemistä koskeva väite tai kun häneen on kohdistettu jokin muu toimenpide, jonka voidaan katsoa sisältävän väitteen rikoksen tekemisestä. Käräjäoikeudelle tässä asiassa toimitetun aineiston perusteella A:ta on kuulusteltu puheena olevan vahingonkorvauksen perusteena olevasta virkarikoksesta ensimmäisen kerran syksyllä 2003 ja C:tä ja B:tä 16.2.2004. Näin ollen A on saanut hyvityslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetun ilmoituksen häneen kohdistuvasta, tässä asiassa kyseessä olevasta rikosepäilystä syksyllä 2003 ja B ja C helmikuussa 2004. Oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettava aika on heidän osaltaan alkanut tuolloin.

Hyvityslain 4 §:n mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä ja 3) asian merkitys asianosaiselle.

Syyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen 20.12.2005. Asia ei ole tämän jälkeen ollut vireillä yleisessä tuomioistuimessa ennen kuin X on toimittanut asianomistajan yksin ajaman rikosasian haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 21.6.2006. A, B ja C eivät ole olleet rikoksesta epäillyn asemassa eikä heitä koskevaa oikeudenkäyntiä ole ollut vireillä 20.12.2005-21.6.2006 välisenä aikana. Hyvityslain tarkoittamaa viivästymistä arvioitaessa tulee oikeudenkäynnin kestoksi esitutkinnan ja syyteharkinnan osalta laskea A:ta koskien noin kaksi vuotta ja B:tä ja C:tä koskien noin vuosi ja kymmenen kuukautta. Esitutkintaan ja syyteharkintaa kulunutta aikaa ei voida asian laajuus huomioon ottaen pitää poikkeuksellisen pitkänä.

A on saanut X:n haastehakemuksen tiedoksi 15.8.2006, C heinäkuussa 2006 ja B 10.8.2006. Arvioitaessa oikeudenkäynnin kestoa käräjäoikeudessa huomioon otettavan ajanjakson tulee katsoa alkavan uudestaan siitä, kun X:n haastehakemus on annettu vastaajille tiedoksi. Tässä asiassa esitetty syyte on koskenut virkavelvollisuuden rikkomista. Asiassa on pidetty valmisteluistunto 29.10.2007 ja pääkäsittely 4.1.2008, 8.1.2008, 9.1.2008, 11.1.2008, 15.1.2008 ja 29.1.2008. Pääkäsittelyssä on kuultu X:ää, vastaajia sekä yhteensä 16 todistajaa. X on esittänyt 49 ja vastaajat 48 kirjallista todistetta asian pääkäsittelyssä.

Asiaa on pidettävä esitetyn näytön laajuus ja laatu sekä pääkäsittelyn kesto huomioon ottaen laadultaan erityisen vaikeana ja asiakirjamateriaali on ollut erityisen laajaa. Käräjäoikeus on antanut nyt ratkaistavana olevaa korvauskysymystä lukuunottamatta asiassa tuomion 11.4.2008. Asian käsittely on siten tältä osin hyvityslain tarkoittamaa viivästymistä arvioitaessa kestänyt alle kaksi vuotta. Tältä osin käräjäoikeuden käsittelyaikaa ei voida asian laajuus huomioon ottaen pitää poikkeuksellisen pitkänä.

X:n avustaja ja Suomen valtion asiamies sekä A:n, B:n ja C:n avustaja ovat pääkäsittelyssä 11.1.2008 pyytäneet, että liukumatunteja koskeva korvauspuoli tulee erottaa omaksi kokonaisuudekseen erikseen ratkaistavaksi riita-asian käsittelyssä Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen.

Käräjäoikeus toteaa, että asian käsittely on ollut pysähtyneenä 11.4.2008- 29.10.2012 välisen ajan, kunnes käräjäoikeuteen on 29.10.2012 saapunut X:n liukumatuntien korvaamista koskeva Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 10.10.2012. Tämä käsittelyn pysähtyminen on kuitenkin johtunut asianosaisten, myös A:n, B:n ja C:n pyynnöstä. Asian käsittelyä on sen pysähtyneenäkin ollessa pyritty viemään eteenpäin pyytämällä X:ltä ja vastaajilta lausumia asian johdosta. Asian viipyminen on siten tältä osin johtunut A:n, B:n ja C:n sekä heidän vastapuolensa X:n toimista. Lisäksi X:n oikeussuojan tarpeen arvioimisen tässä oikeudenkäynnissä vuoksi Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen saaminen on ollut tarpeellista. Käräjäoikeus on antanut tuomion tässä asiassa 27.12.2012 eli noin kaksi kuukautta siitä, kun Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on saapunut käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus katsoo, ettei asian käsittelyn pysähtyminen asianosaisten pyynnöstä noin neljän ja puolen vuoden ajan ole johtunut valtion vastuulla olevasta seikasta eikä tätä aikaa tule ottaa huomioon hyvitykseen oikeuttavana oikeudenkäynnin kestona.

Valtion vastuulle jäävä yhteensä noin neljän vuoden käsittelyaika esitutkintaan, syyteharkintaan ja asian käsittelyyn käräjäoikeudessa ei voida pitää asian laatu ja laajuus huomioon ottaen kohtuuttoman pitkänä. Näin ollen A:n, B:n ja C:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa ei ole loukattu, eikä hyvityksen tuomitsemiselle ole perusteita. Hallituksen esityksessä (HE 233/2008) laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä todetaan, että käytännössä viivästymisestä saattaa olla kysymys silloin, kun suhteellisen tavanomaisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan noin viisi vuotta tai enemmän. Tähän nähden käräjäoikeus katsoo, että oikeudenkäynti ei ole viivästynyt siten, että A:lla, B:llä ja C:llä olisi oikeus saada valtiolta hyvitystä. Sen vuoksi vaatimukset hyvityksestä hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Kanne hylätään A:n, B:n ja C:n osalta.

Kanne hylätään Suomen valtion osalta siltä osin kun X on vaatinut Suomen valtion velvoittamista korvaamaan hänelle korvaamatta jätettyjen liukumatuntien arvona 75.473,19 euroa. (kohta 1.)

Kanne jätetään tutkimatta siltä osin kun X on vaatinut Suomen valtion velvoittamista korvaamaan hänelle tehtyjen liukumatuntien ja vapaa-ajan menetyksestä Oikeuskanslerin tarkastusryhmältä ja X:ltä hänen virkatehtävistään pyytämän vastineen tekoon kuluneista tunneista kahden vastineen osalta vuonna 2001 yhteensä 226 tuntia x 21,82 euroa eli yhteensä 4.931,32 euroa. (kohta 2.)

Asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Vastaajien A:n, B:n ja C:n vaatimukset valtion velvoittamisesta suorittamaan heille hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä hylätään.

Lainkohdat

Oikeudenkäymiskaari 5 luku 6 §, 5 luku 13 § 1 momentti ja 21 luku 8 a §
Vahingonkorvauslaki 2 luku 1 § 1 momentti, 3 luku 1 § 1 momentti ja 5 luku 1 §
Valtion virkamieslaki 52 §
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki 4 §

Asian on ratkaissut käräjätuomari Eero Nikkarinen

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 16.7.2013

Asia

Oikeudenkäynnin viivästymiseen perustuva hyvitysvaatimus

Valittajat
A
B
C

Vastapuoli
Suomen valtio

Valitus

A on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi oikeudenkäynnin viivästymisestä 16.500 euroa.

Prosessi on alkanut X:n Valtioneuvoston oikeuskanslerille 9.5.2001 tekemällä kantelulla ja jatkuu, kunnes nyt käsiteltävä asia on ratkaistu lainvoimaisesti. Oikeudenkäyntimenettely on siten kestänyt 11 vuotta ja A:lla on oikeus kultakin vuodelta 1.500 euron korvaukseen. Palkkasaatavien käsittelyllä rinnakkain hallinto-oikeudessa ei ole vaikutusta valtion vastuuseen.

B on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi oikeudenkäynnin viivästymisestä 10.000 euroa.

Viivästys on alkanut loppuvuonna 2003, jolloin hänet oli kutsuttu keskusrikospoliisiin kuultavaksi, vaikka ensimmäinen kuulustelu oli toimitettu hänen tekemänsä esteellisyysväitteen vuoksi vasta 16.2.2004 Lahden poliisilaitoksella. Korvausvaatimuksen käsittelyllä hallinto-oikeuksissa ei ole merkitystä viivästysvaatimuksen käsittelylle. Esitutkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet 8 vuotta 8 kuukautta ja viivästys jatkuu edelleen tämän jutun käsittelyssä. Viivästyskorvauksen määränä on pidettävä 1.500 euroa kultakin vuodelta, minkä lisäksi korvausta on korotettava viivästyksen aiheuttaman haitan perusteella.

C on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi oikeudenkäynnin viivästymisestä 10.000 euroa.

Viivästys on alkanut loppuvuonna 2003, jolloin hänet oli kutsuttu keskusrikospoliisiin kuultavaksi, vaikka ensimmäinen kuulustelu oli toimitettu hänen tekemänsä esteellisyysväitteen vuoksi vasta 16.2.2004 Lahden poliisilaitoksella. Korvausvaatimuksen käsittelyllä hallinto-oikeuksissa ei ole merkitystä viivästysvaatimuksen käsittelylle. Esitutkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet 8 vuotta 8 kuukautta ja viivästys jatkuu edelleen tämän jutun käsittelyssä. Viivästyskorvauksen määränä on pidettävä 1.500 euroa kultakin vuodelta, minkä lisäksi korvausta on korotettava viivästyksen aiheuttaman haitan perusteella.

Vastaus

Vastauksen pyytämiseen Valtiokonttorilta ei ole erityistä syytä.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Asiassa on ensiksi ratkaistava kysymys siitä, tarvitsevatko B ja C jatkokäsittelyluvan, koska heidän valituksensa osalta oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n mukainen häviöarvo ei ole yli 10.000 euroa. Jatkokäsittelylupaa koskevan hallituksen esityksen mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmää sovelletaan vain riita- ja rikosasioissa (HE 105/2009 vp s. 27, 32 ja 58). Järjestelmän piiriin kuuluvista riita-asioista säädetään oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:ssä ja rikosasioista 6 - 8 §:ssä. Luvun 9 §:ssä on luettelo jatkokäsittelylupajärjestelmän ulkopuolelle rajatuista asiaryhmistä.

Jatkokäsittelylupaa ei oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 9 §:n 6 kohdan mukaan tarvita käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 8 luvun säännösten mukaan käsitellyissä asioissa.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 §:n mukaan, jos muutosvaatimus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, valtion varoista maksettavia kuluja tai maksettavaksi tuomittua uhkasakkoa, asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa.

B ja C ovat esittäneet oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevan vaatimuksen asiassa, jota on tuolloin käsitelty riita-asiana.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 7 - 11 §:ssä on määräykset viivästymisvaatimuksen käsittelystä. Niiden perusteella ei voida päätellä, onko asian käsittelyssä noudatettava lisäksi pääasian tai riita- tai hakemusasian käsittelyä koskevia oikeudenkäyntimenettelyn säännöksiä. Laissa ei ole myöskään viittaussäännöstä oikeudenkäymiskaaren säännösten soveltamisesta.

Edellä mainitun lain esitöiden (HE 233/2008 vp s. 17 - 18) mukaan hyvitys on luonteeltaan vahingonkorvausta. Sen käsittelytapa on tarkoitettu yksinkertaiseksi, nopeaksi ja keveäksi.

Hovioikeus toteaa, että hyvitysvaatimus on luonteeltaan riita-asiana käsiteltävä vahingonkorvausvaatimus. Se kohdistetaan valtioon riippumatta siitä, onko valtio jutun asianosainen vai ei. Asia voidaan saattaa vireille oikeudenkäynnin yhteydessä myös suullisella hakemuksella joko käräjä- tai hovioikeudessa sekä eräin rajoituksin korkeimmassa oikeudessa. Asiassa ei anneta haastetta valtiolle eikä valtiota ole välttämätöntä kuulla vaatimuksen johdosta. Vaikka kysymys on lähtökohtaisesti riita-asianluonteisesta asiasta, eivät riita-asian käsittelyä koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset tule sovellettaviksi hyvitysvaatimusta käsiteltäessä. Sen vuoksi jatkokäsittelylupaa riita-asioissa koskevat säännökset eivät sovellu hyvitysvaatimuksen käsittelyyn.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 10 §:n mukainen valtion varoista maksettavia kuluja koskeva säännös on lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 59) mukaan tarkoitettu sovellettavaksi ns. oikeudenkäynnin sivuvaatimuksiin kuten valtion varoista maksettaviin oikeudenkäyntikuluihin ja todistajanpalkkioihin. Oikeudenkäynnin viivästymishyvitys ei ole tällainen vaatimus.

Hovioikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, etteivät B ja C tarvitse jatkokäsittelylupaa.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko valittajia koskeva oikeudenkäynti virkasyyteasiassa ja siihen perustuvassa vahingonkorvausta koskevassa asiassa viivästynyt niin, että heillä on oikeus saada korvausta oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 3 §:n mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Lain 4 §:n mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian laatu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys asianosaiselle. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lisäksi huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Rikosasian viivästymisen katsotaan alkavan lain 5 §:n 1 kohdan mukaan riita-asiassa vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa ja 2 kohdan mukaan rikosasiassa siitä, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Saman säännöksen 3 kohdan mukaan asianomistajan vaatimusten käsittelyn viivästyminen alkaa vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa. Lain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 233/2008 s. 23-24) mukaan huomioon tulisi ottaa ensinnäkin, kuinka laaja tai muuten vaikea asia on. Mitä vaikeampi asia on kyseessä, sitä pidempää käsittelyaikaa voidaan yleensä pitää kohtuullisena.

Tuomioistuimen käsittelytoimien osalta tulisi kiinnittää huomiota muun muassa siihen, onko asian käsittelyyn sisältynyt pitkiä passiivisia jaksoja, jolloin asiassa ei ole tapahtunut toimenpiteitä. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota siihen, ovatko käsittelytoimet olleet tarpeellisia ja ovatko ne edistäneet asian käsittelyä.

Asian hyvin pitkää käsittelyaikaa saatetaan jo sellaisenaan pitää osoituksena siitä, että riittävästä prosessinjohdosta ei ole huolehdittu. Näissä tapauksissa vastuu jää yleensä valtiolle, vaikka viivästymiseen olisi jossain määrin vaikuttanut myös asianosaisen oma menettely. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä yli 10 vuotta kestäneet oikeudenkäynnit katsotaan yleensä viivästyneiksi valtion vastuulle jäävistä syistä.

Huomioon tulisi ottaa myös asian merkitys hyvitystä vaatineelle asianosaiselle. Mitä merkityksellisempi asia on kyseessä, sitä joutuisammin se tulee käsitellä. Jos asian ratkaisulla on erityinen henkilökohtainen intressi asianosaiselle, vaaditaan yleensä tavallista joutuisampaa käsittelyä. Koska oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi perustuu ihmisoikeustuomioistuimessa yksittäistapauksittain suoritettavaan arviointiin, kohtuulliselle kestolle ei ole asetettavissa sellaista yleistä rajaa, jota voitaisiin käyttää apuna kansallisessa soveltamisessa. Ihmisoikeustuomioistuin on tosin lausunut joissakin tuomioissaan, että jonkinlaisena tavoitteena tulisi pitää, ettei mikään oikeusaste käsittelisi asiaa vuotta kauemmin.

Esityksen mukaan käytännössä viivästymisestä saattaa olla kysymys silloin, kun suhteellisen tavanomaisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan noin viisi vuotta tai enemmän. Erityisen joutuisaa käsittelyä vaativissa asiaryhmissä kohtuullisen käsittelyajan vaatimus voi ylittyä jo aiemmin. Erityisen vaikeissa asioissa hyväksyttävä kokonaiskäsittelyaika voi toisaalta muodostua huomattavankin pitkäksi, jollei missään yksittäisessä vaiheessa tapahdu valtion vastuulle jäävää viivästymistä. Yli 10 vuoden käsittelyajat eivät kuitenkaan yleensä tällöinkään ole hyväksyttäviä.

Asian käsittelyn viivästymisen arviointi tässä tapauksessa

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen siitä, että rikosasian oikeudenkäynnin katsotaan alkaneen siitä, kun valittajia on kuultu esitutkinnassa syyllisiksi epäiltyinä. Käsittely on keskeytynyt syyttäjän päätettyä 20.12.2005 jättää syyte nostamatta. Viivästystä arvioitaessa huomioon otettava rikosasian käsittelyaika on alkanut kulua uudelleen, kun asianomistaja on saattanut asian vireille käräjäoikeudessa 21.6.2006. Rikosasian ja sen yhteydessä esitettyjen vahingonkorvausvaatimusten käsittely on jatkunut niin, että käräjäoikeus on antanut tuomionsa 11.4.2008 ja hovioikeus 26.10.2009. Rikosoikeudenkäynti on päättynyt korkeimman oikeuden evättyä 14.7.2010 valitusluvan.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen siitä, että rikosoikeudenkäynti ja sen yhteydessä esitettyjen korvausvaatimusten käsittely ei ole asian laajuus huomioon ottaen viivästynyt kohtuuttomasti.

Rikosasian käsittelystä erotetun eräitä 75.473,19 euron määräisiä vahingonkorvauksia koskevien vaatimuksen käsittely on 11.1.2008 erotettu omaksi hallinto-oikeusmenettelyssä käsiteltävien vastaavanperusteisten vaatimusten ratkaisemisen jälkeen käsiteltäväksi asiaksi. Vaatimus on kohdistettu valittajiin ja valtioon yhteisvastuullisesti. Sen perusteena ovat olleet rikosasiassa käsitellyt vastapuolen väittämät valittajien virkavelvollisuuksiensa vastaiset toimet. Helsingin hallinto-oikeus on 14.9.2011 ja korkein hallinto-oikeus 10.10.2012 ratkaissut niiden käsiteltävänä olleen asian.

Valittajien vastapuoli on 23.8.2011 käräjäoikeuteen ilmoittanut luopuvansa vaatimuksistaan valittajia kohtaan. Käräjäoikeus on kuitenkin vasta tuomiollaan 27.12.2012 luopumisen johdosta hylännyt vaatimuksen. Ratkaisun saavutettua lainvoiman asia ei ole enää tuomioistuimessa vireillä eikä vaatimuksen käsittely ole enää tuon ajankohdan jälkeen viivästynyt.

Käräjäoikeuden 27.12.2012 tuomiollaan hylkäämät vahingonkorvausvaatimukset ovat tulleet vireille 21.6.2006. Niiden perusteena oleva väite virkavelvollisuuksien rikkomisesta on osoittautunut perusteettomaksi korkeimman oikeuden 14.7.2010 antamalla ratkaisulla. Lisäksi valittajien vastapuoli on jo 23.8.2011 ilmoittanut peruuttavansa vaatimuksensa. Asia olisi näihin seikkoihin nähden ollut käsiteltävissä ja ratkaistavissa jo aikaisemmin.

Toisaalta valittajien vahingonkorvausvastuu vastapuolelleen olisi ollut vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 ja 2 momenttien sekä 2 §:n 1 momentin mukaisesti rajoitettua. Vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn keskeyttäminen hallintoasian ratkaisun odottamiseksi on ollut perusteltua eivätkä valittajat ole sitä vastustaneet. Valittajilla ei siten ole ollut aihetta tuntea vahingonkorvausasian keskeneräisyyden aiheuttavan heille samanlaista haittaa kuin virkasyyteasian vireilläolo on ollut omiaan aiheuttamaan. Valittajat, jotka ovat olleet tietoisia asian käsittelyn keskeyttämisestä hallintoasiassa tehtävän ratkaisun odottamiseksi, eivät ole heidän vastuuseensa vaikuttavan rikosasian ratkaisun ja vastapuolen luopumisilmoituksen jälkeen vedonneet näiden vaikutukseen asian käsittelyyn.

Hovioikeus päätyy asiaa kokonaisuudessaan harkittuaan siihen, ettei vahingonkorvausasian käsittelyn viivästyminen ole asian tosiasiallinen merkitys huomioon ottaen viivästynyt kohtuuttomalla tavalla.

Hovioikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, ettei aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenlaamanni Tapani Vasama
Hovioikeudenneuvos Elisabeth Bygglin
Hovioikeudenneuvos Åsa Nordlund

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen