31.10.2012

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 8.2.2012

Syyttäjän rangaistusvaatimus
Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen pahoinpitelystä 23.10.2011.

A on tehnyt ruumiillista väkivaltaa vaimolleen B:lle heidän yhteisesti käyttämässään asunnossa vetämällä B:n sohvalta lattialle sekä lyömällä tämän jälkeen häntä useita kertoja nyrkillä voimakkaasti päälakeen. A on myös repinyt B:tä hiuksista. Pahoinpitelyn seurauksena B:lle on aiheutunut kipua päähän, haava sormeen sekä verenpurkauma suuhun.

Vastaus
A on kiistänyt syytteen. A ei humalatilastaan johtuen muistanut tapahtumia ja kysymyksessä täytyi olla vahinko.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Perustelut
B on soittanut 23.10.2011 poliisit hänen ja A:n yhteiseen kotiin, koska A oli humalassa. Samana päivänä B:stä on otettu kolme valokuvaa, jotka syyttäjä on esittänyt kirjallisina todisteina. Niistä yhdessä näkyy peukalossa pieni laastaroitu verinen haava ja yhdessä kielen sisäpinnalla verenpurkauma.

Syyttäjän todistelutarkoituksessa kuultavaksi nimeämä B on käräjäoikeudessa kieltäytynyt kertomasta tapahtumasta.

Syyttäjä on vedonnut B:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen. Syyttäjä on viitannut korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun 2000:71 ja 10.8.2011 annettuun julkaisemattomaan korkeimman oikeuden ratkaisuun numero 1671 ja katsonut, että kieltäytymisestä huolimatta asiassa on sallittava vedota B:n esitutkintakertomukseen.

Vantaan käräjäoikeudessa on noudatettu jo pidemmän ajan mainitusta ennakkoratkaisusta poikkeavaa kantaa, koska ennakkoratkaisua ei ole noudatettu hovioikeuskäytännössä ja koska lähes yksimielinen oikeuskirjallisuus ei puolla ennakkoratkaisun noudattamista. Julkaisematon korkeimman oikeuden ratkaisu ei puolestaan ole merkityksellinen, koska siitä ilmenee asianomistajan suostuneen kertomaan asiasta hovioikeuden pääkäsittelyssä eli luopuneen kieltäytymisoikeudestaan. Tämän vuoksi esitutkintakertomukseen ei ole sallittu vedota tässä oikeudenkäynnissä.

Näyttö eli ensimmäisessä kappaleessa kerrotut seikat eivät osoita riidattomasti, että A olisi menetellyt syytteessä väitetyllä tavalla, kun sormen ja kielen vammat ovat voineet aiheutua muustakin syystä ja kun poliisin kutsuminen on voinut johtua pelkästään humalaisen aviomiehen aiheuttamasta häiriöstä. Syyte on siten hylättävä.

Tuomiolauselma

Syyte pahoinpitelystä 23.10.2011 hylätään.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen: Käräjätuomari Risto Tikka

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN RATKAISUT 3.10.2012 JA 31.10.2012

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus
Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan käräjäoikeuden tuomiossa selostetun syytteen mukaisesti rangaistukseen pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus oli soveltanut lakia virheellisesti kieltäessään syyttäjää lukemasta asianomistajan esitutkinnassa antamaa lausumaa tämän vedottua kieltäytymisoikeuteensa ja jättäessään asianomistajan esitutkintakertomuksen ottamatta huomioon näyttönä asiassa.

Vastaus
A on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden ratkaisu olla ottamatta esitutkintakertomusta huomioon näyttönä oli oikea ja hovioikeuskäytännön mukainen. Vaikka esitutkintakertomukseen vetoaminen olisi sallittu, syyte olisi tullut hylätä, sillä syyksilukeminen ei voi perustua ainoastaan tai edes suurimmalta osin esitutkintakertomukseen. Käräjäoikeuden tuomion lopputulos oli siten joka tapauksessa oikea.

Pääkäsittely
Hovioikeus on 3.10.2012 toimittanut pääkäsittelyn.

Pääkäsittelyssä B on kieltäytynyt kertomasta tapahtumasta. Syyttäjä on ilmoittanut, että hän vetoaa B:n esitutkintakertomukseen näyttönä asiassa. A on vastustanut esitutkintakertomuksen ottamista vastaan näyttönä asiassa. Asianomistajalla tuli olla oikeus laajaan tehokkaaseen katumiseen, eikä hänen kieltäytymisoikeuttaan voinut kiertää esitutkintakertomuksen huomioon ottamisella.

Hovioikeus on pääkäsittelyssä tehnyt ratkaisun asianomistajan esitutkintakertomuksen hyödyntämisestä näyttönä asiassa.

Helsingin hovioikeuden päätös 3.10.2012

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2000:71 katsonut, että esitutkinnassa kuullun asianomistajan kieltäydyttyä käräjäoikeudessa kertomasta asiasta mitään asianomistajan esitutkinnassa antama kertomus saatiin lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ja ottaa todisteena huomioon. Korkeimman oikeuden mukaan kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä säädetään todistajan kuulustelemisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin poliisiviranomaiselle antama kertomus saadaan lukea todistajaa kuulusteltaessa tuomioistuimessa muun muassa silloin, kun todistaja kuulustelussa selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Näin ollen korkein oikeus on katsonut, ettei asianomistaja voinut kieltäytymällä kertomasta asiasta oikeudenkäynnissä estää esitutkintakertomuksensa hyödyntämistä näyttönä asiassa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneesti katsonut, että esitutkinnassa annettujen lausumien käyttö todisteina oikeudenkäynnissä ei ole itsessään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta näissä tilanteissa kokonaisuutena ottaen huomioon muun muassa, missä määrin syytetyllä on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä asianomistajalle tai todistajalle sekä onko pääasiaratkaisu perustunut olennaisessa määrin näiden esitutkintakertomukseen. Tämä ratkaisulinja ilmenee jo ennen edellä mainittua korkeimman oikeuden ratkaisua esimerkiksi ratkaisusta Unterpertinger v. Itävalta 24.11.1986 ja sen jälkeen ratkaisuista N. F. B v. Saksa 18.10.2001, F ja M v. Suomi 17.7.2007.

A on vastustanut B:n esitutkintakertomuksen huomioon ottamista näyttönä ja katsonut, että esitutkintakertomuksen hyödyntämisellä kierrettäisiin asianomistajan oikeutta kieltäytyä todistamasta puolisoaan vastaan. Tämän johdosta hovioikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ei tiettävästi ole ratkaisuja siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan säännös perhe-elämän suojasta olisi esteenä esitutkintakertomuksen huomioon ottamiselle osana näyttöä, kun syytetyn puoliso tai lähisukulainen käyttää lakiin perustuvaa oikeuttaan kieltäytyä todistamasta asiassa. Ratkaisussa van der Hejden v. Alankomaat 3.4.2012 on jopa katsottu, ettei asianomistajan pakottaminen vankeudella todistamaan rikoksesta epäiltyä avopuolisoaan vastaan ollut 8 artiklan vastaista. Hovioikeus katsoo, että asianomistajan vapaaehtoisesti antaman esitutkintakertomuksen myöhempi hyödyntäminen näyttönä oikeudenkäynnissä merkitsee selvästi epäolennaisempaa puuttumista asianomistajan perhe-elämän suojaan.

Lainsäädännössä, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä tai muutoinkaan ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, että hovioikeudella olisi aihetta arvioida asiaa edellä mainitusta korkeimman oikeuden ratkaisusta ja edellä mainituista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksista poikkeavasti.

Näin ollen hovioikeus katsoo, että kun B on ilmoittanut, ettei hän halua lausua mitään asiassa, hänen esitutkintakertomuksensa voidaan lukea hovioikeuden pääkäsittelyssä ja ottaa osana näyttöä vastaan asiassa.

Hovioikeuden tuomio 31.10.2012

Perustelut

Kirjallisena todisteena esitetyistä 23.10.2011 otetuista valokuvista ilmenee B:n sormessa oleva haava, joka on laastaroitu. Toisessa valokuvassa on havaittavissa B:n suun vasemmalla puolella limakalvolla mustelma.

Yleisen oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen mukaan syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan. Tämä periaate on lausuttu julki Suomea sitovissa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen e kohdassa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa. Periaate koskee paitsi todistajia myös todistelutarkoituksessa kuultavaa asianomistajaa. B:n kieltäydyttyä kertomasta niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessa asiasta mitään A:lla ei ole ollut mahdollisuutta kuulustuttaa häntä.

B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen lisäksi asiassa on esitetty todisteina edellä mainitut valokuvat. Hovioikeus katsoo, että valokuvista ilmenevät vammat eivät vammojen laatu huomioon ottaen kovinkaan vahvasti tue syyttäjän väitettä siitä, että A olisi pahoinpidellyt B:tä vetämällä tämän sohvalta lattialle, lyömällä tätä nyrkillä päälakeen ja repimällä tätä hiuksista. Näin ollen ei valokuvien perusteella voida riittävällä varmuudella sanoa, että B:n vammat johtuisivat A:n B:hen kohdistamasta pahoinpitelystä. B:n esitutkinnassa antama kertomus on siten ollut pääasiallinen näyttö asiassa. Koska A:lla ei edellä mainitusta syystä ole ollut tilaisuutta kuulustella tai kuulustuttaa B:tä ja koska muu asiassa esitetty näyttö ei ole riittävä selvitys A:n syyllisyydestä, asiassa ei ole selvitetty, että A olisi syyllistynyt siihen rikolliseen tekoon, josta syyttäjä on vaatinut hänelle rangaistusta.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Elisabeth Bygglin, Jukka Kontio ja Tuomo Antila
Valmistelija: Mette Manninen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen