14.10.2010

TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 23.11.2009

Valittaja

A

Hakija

Oikeusrekisterikeskus

Asia

Ulosottovalitus

Vireille

9.9.2009

Valituksenalainen ulosottotoimenpide

Pirkanmaan ulosottoviraston 22.8.2009 päivätty passitus koskien A:n sakon muuntorangaistusta (Tampereen käräjäoikeus 7.6.2006, ratkaisunumero 2006/6).

Valitus

A on valittanut yllä mainitusta toimenpiteestä ja vaatinut täytäntöönpanon keskeyttämistä. Perusteluina valitukselle on todettu, että muuntorangaistuksen täytäntöönpano on rauennut.

Valituksessa on todettu, että Oikeusrekisterikeskus on katsonut, ettei Tampereen käräjäoikeudessa 7.6.2006 määrätty muuntorangaistus ole rauennut rikoslain 8 luvun 10 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Oikeusrekisterikeskuksen kanta perustuu velkajärjestelylain 79 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan jos velkojan on oikeuden menettämisen uhalla perittävä saatava laissa säädetyn ajan kuluessa, eikä velkaan sovelleta velan vanhentumisesta annettua lakia, tämän ajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista maksuohjelman nojalla. Jos perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, erityistä vanhentumisaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi eikä sen jälkeistä aikaa se kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi tai maksuohjelma raukesi.

A:n mielestä Oikeusrekisterikeskuksen kanta on virheellinen. A:n mielestä Oikeusrekisterikeskuksen ei voida katsoa olevan velkojan asemassa, koska muuntorangaistus ei ole velka, saatava tai saaminen. A:n mielestä Oikeusrekisterokeskuksella on hakijan asema.

A on viitannut sakon täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun 5 §:än, jonka mukaan pannaan täytäntöön sakko tai muu rahamääräinen saatava. Lainkohta osoittaa A:n mukaan, että saatavalla tarkoitetaan muuntamatonta sakkoa, eikä muuntorangaistus voi olla lain tarkoittama saatava. Muuntorangaistuksen raukeamisen osalta ei voida soveltaa saatavia koskevia säännöksiä, eikä velkajärjestelylain 79 § sovellu muuntorangaistuksen raukeamista koskevan määräajan pidentämiseen, vaan säännös on tarkoitettu yksinomaan saatavan vanhentumisajan laskemiseen. Oikeusrekisterikeskuksella on ollut vain muuntorangaistustäytäntöönpantavana 6.6.2009 saakka.

A:n mukaan velkajärjestelylaissa on mahdollisesti puute, jos lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut muuntorangaistuksen raukeamisajan pidentäminen joissakin olosuhteissa.

Rauennutta muuntorangaistusta ei voida panna täytäntöön, ja Oikeusrekisterikeskus on virheellisesti hakenut muuntorangaistuksen täytäntöönpanoa.

Täytäntöönpanon keskeyttäminen

Käräjäoikeus on 14.9.2009 tekemällään päätöksellä määrännyt valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi. Määräys on voimassa niin kauan, kun asiasta toisin määrätään, mutta kuitenkin enintään siihen asti, kunnes ulosmittausta koskeva valitusasia on käräjäoikeudessa ratkaistu.

Kihlakunnanvoudin lausunto

Johtava kihlakunnanvouti - - - on lausunnossaan todennut, että Oikeusrekisterikeskus on 19.8.2009 lähettänyt täytäntöönpanoon Tampereen käräjäoikeuden 7.6.2006 määräämän 8 päivän mittaisen sakon muuntorangaistuksen. Sakon muuntorangaistukset kirjautuvat Uljas-järjestelmään, joka on lähettänyt A:lle kehotuksen 22.8.2009. Täytäntöönpanon toimittamista koskeva valitus on tehty määräajassa.

Lausumassa on todettu, että johtava kihlakunnanvouti on pyytänyt Oikeusrekisterikeskuksesta asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat, ja niistä ilmenee, että A on tehnyt 18.6.2009 Oikeuskanslerinvirastoon kantelun Oikeusrekisterikeskuksen menettelystä.

A on hakenut yksityishenkilön velkajärjestelyä 10.3.2008 Tampereen käräjäoikeudelta. Käräjäoikeus on määrännyt 18.3.2008 velkajärjestelylain 21 §:n nojalla väliaikaisen kiellon, jonka perusteella täytäntöönpano on keskeytetty, ja täytäntöönpanokielto on ollut voimassa siihen saakka, kun käräjäoikeus on 23.4.2009 jättänyt velkajärjestelyhakemuksen tutkimatta. Muuntorangaistuksen täytäntöönpano on ollut 18.3.2008 - 23.4.2009 keskeytyneenä. Oikeusrekisterikeskus on oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä viitannut velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin säännökseen, jossa lausutaan, että jos perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, erityistä vanhentumisaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi eikä sen jälkeistä aikaa sen kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi tai maksuohjelma raukesi. Oikeusrekisterikeskuksen mielestä on selvää, ettei muuntorangaistus ole rauennut.

Johtavan kihlakunnanvoudin mielestä Oikeusrekisterikeskuksen selvitys velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin soveltuvuudesta muuntorangaistuksen määräajan jatkamiseen on perusteltu ja oikea. Lain 18 §:n 3 momentissa nimenomaan määrätään, että velkajärjestelyn alettua ei saa ryhtyä sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon. Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentti koskee sekä saatavien perintäkiellon lakkaamisen vaikutuksia kuin myös muun täytäntöönpanokiellon lakkaamisen vaikutuksia. Näin ollen muuntorangaistus raukeaisi aikaisintaan 6.6.2011.

Valittajan lausuma

Käräjäoikeus on varannut A:lle tilaisuuden lausua johtavan kihlakunnanvoudin lausunnon johdosta. A on lausumassaan vaatinut Pirkanmaan ulosottoviraston / Suomen valtion velvoittamista korvaamaan hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 100 eurolla.

Lausumassa on todettu, ettei Oikeusrekisterikeskuksen päätös ole ulosottovalituksella ulosottomiehen menettelyä tutkittaessa suoraan valituskelpoinen, ja A on ilmoittanut toimittaneensa oikeusrekisterikeskuksesta annetun lain mukaisen valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Oikeusrekisterikeskuksen päätöksestä samanaikaisesti ulosottovalituksen kanssa. A on ilmoittanut vaatineensa myös oikeuskanslerinvirastoa tutkimaan asian uudestaan. A:n mielestä Oikeusrekisterikeskus on siteerannut velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin tekstiä virheellisesti.

Siltä osin kuin kihlakunnanvouti on viitannut velkajärjestelylain 18 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan velkajärjestelyn alettua ei saa ryhtyä sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon, A on todennut, ettei lainkohdalla ole tässä asiassa merkitystä, koska velkajärjestely ei ole alkanut. Myöskään velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentti ei voi koskea uuden vanhentumisajan laskemista liittyen saatavien perintä- ja täytäntöönpanokieltoihin, joissa toisena osapuolena on velkoja. Velkajärjestelylain 18 ja 79 §:t ovat itsenäisesti sovellettavia, eikä velkajärjestelylain 18 §:n 3 momentti aiheuta muuntorangaistuksen muuttumista saatavaksi. Muuntorangaistusta ei pidetä saatavana, vaan muuntorangaistuksen täytäntöönpanon päättyminen on vain velkajärjestelyn tai väliaikaisen kiellon oikeusvaikutus.

A on perustellut oikeudenkäyntivaatimusta toteamalla, että vaatimus on kohtuullinen siihen nähden, miten paljon A on käyttänyt aikaa valituksen ja lausuman laatimiseen sekä lakien ja esitöiden tutkimiseen. Korvausvelvollisuutta harkittaessa on erityisenä syynä A:n mielestä pidettävä ulosottomiehen virheellisen virkatoimen aiheuttamaa kohtuutonta vaivaa.

Hakijan lausuma

Käräjäoikeus on varannut oikeusrekisterikeskukselle tilaisuuden lausua valituksen, kihlakunnanvoudin lausunnon ja valittajan lausuman johdosta.
Oikeusrekisterikeskus on lausumassaan todennut valtioon kohdistetun oikeudenkäyntikuluvaatimuksen johdosta, ettei asiassa ole perusteita poiketa ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentista ilmenevästä perussäännöstä, jonka mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Oikeusrekisterikeskuksen mielestä tästä pääsäännöstä ei ole syytä poiketa siinäkään tapauksessa, että käräjäoikeus päättäisi tutkia A:n valituksen ja hyväksyisi sen. Oikeusrekisterikeskuksella ja ulosottoperinnästä vastaavalla Pirkanmaan ulosottovirastolla on ollut joka tapauksessa perusteltu syy katsoa, että A:n muuntorangaistus ei ole vanhentunut, eikä asiaan liity sellaista selvää virhettä, jota tarkoitetaan ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentissa.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelyratkaisu

A on lausumassaan ilmoittanut valittaneensa Oikeusrekisterikeskuksen päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeusrekisterikeskuksesta annetun lain mukaan sen tehtäviin kuuluu huolehtia sakkoihin, menettämisseuraamuksiin, maksuihin ja saamisiin liittyvistä täytäntöönpanotehtävistä. Oikeusrekisterikeskuksen päätökseen saa hakea muutosta hallintoasioissa annetussa laissa säädetyllä tavalla. Sakon täytäntöönpanosta annetun lain 36 §:n mukaan Oikeusrekisterikeskuksen on haettava täytäntöönpantavissa olevan muuntorangaistuksen täytäntöönpanoa ulosottomieheltä. Ulosottomiehen on huolehdittava siitä, että muuntorangaistukseen tuomittu toimitetaan rangaistuslaitokseen. Mainitun lain täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan 37 §:n mukaan ulosottomiehen on ennen täytäntöönpanoa tiedusteltava muuntorangaistukseen tuomitulta, onko hänelle myönnetty velkajärjestely. Käräjäoikeus on tiedustellut asiaa Oikeusrekisterikeskuksesta, ja toimialajohtaja - - - on ilmoittanut, ettei oikeusrekisterikeskus ole antanut asiassa valituskelpoista päätöstä. Oikeusrekisterikeskuksessa on tehty harkinta, jossa on päädytty siihen, että muuntorangaistus on täytäntöönpantavissa.

Ulosottokaaren 2 luvun 1 §:n yleissäännöksen mukaan ulosottoasian vireille tulo edellyttää, ettei ulosottoperuste ole lakannut, ja ulosottomiehen on pyydettävä selvitystä, jos asia on epäselvä. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan ulosottoviranomaisen on edellä todetun perusteella ennen toimenpiteisiin ryhtymistä vielä varmistettava, ettei estettä täytäntöönpanolle ole. Käräjäoikeuden mielestä A:lla on oikeus valittaa ulosoton toimenpiteestä, jonka tavoitteena on A:n toimittaminen rangaistuslaitokseen, kun valitusperusteena on täytäntöönpanon raukeaminen vanhentumisen perusteella. Käräjäoikeus tutkii valituksen.

Pääasia

Sakon täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun 5 §:n mukaan pannaan täytäntöön sakko tai muu rahamääräinen saatava. A:n mielestä sanamuodon mukaan saatavalla tarkoitetaan muuntamatonta sakkoa, eikä muuntorangaistus voi olla lain tarkoittama saatava. Muuntorangaistuksen raukeamisen osalta ei voida A:n mielestä soveltaa saatavia koskevia säännöksiä, eikä velkajärjestelylain 79 § sovellu muuntorangaistuksen raukeamista koskevan määräajan pidentämiseen.

Oikeusrekisterikeskus on oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä viitannut velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin säännökseen, jossa lausutaan, että jos perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, erityistä vanhentumisaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi, eikä sen jälkeistä aikaa sen kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi tai maksuohjelma raukesi. Oikeusrekisterikeskuksen mielestä on selvää, ettei muuntorangaistus ole rauennut.

Riidatonta asiassa on se, että A on hakenut yksityishenkilön velkajärjestelyä 10.3.2008 Tampereen käräjäoikeudelta. Käräjäoikeus on määrännyt 18.3.2008 velkajärjestelylain 21 §:n nojalla väliaikaisen kiellon, jonka perusteella täytäntöönpano on keskeytetty, ja täytäntöönpanokielto on ollut voimassa siihen saakka, kun käräjäoikeus on 23.4.2009 jättänyt velkajärjestelyhakemuksen tutkimatta. Tampereen käräjäoikeuden 7.6.2006 antaman muuntorangaistuksen rikoslain 8 luvun 10 §:än perustuva vanhentumispäivä on ollut 6.6.2009.

Asiassa on riitaista se, katkeaako muuntorangaistuksen täytäntöönpanon vanhentuminen velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin nojalla.

Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentissa todetaan, että jos velkojan on oikeuden menettämisen uhalla perittävä saatava laissa erikseen säädetyn ajan kuluessa, eikä velkaan sovelleta velan vanhentumisesta annettua lakia, tämän ajan umpeen kuluminen velkajärjestelylain tai 21 §:ssä tarkoitetun väliaikaisen kiellon alettua ei estä maksun saamista maksuohjelman nojalla. Jos tähän lakiin perustuva perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, tässä momentissa tarkoitettua määräaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi, eikä sen jälkeistä aikaa sen kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi tai maksuohjelma raukesi.

Oikeuskirjallisuudessa (Koskelo - Lehtimäki. Yksityishenkilön velkajärjestely. Helsinki 1997. s.392) on todettu liittyen siihen, ettei muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon saa ryhtyä maksuohjelman keston aikana, että sakon muuntorangaistus raukeaa, jollei sen täytäntöönpano ole alkanut kolmessa vuodessa lainvoiman saaneen tuomion antopäivästä. Tämä merkitsee sitä, että maksuohjelman asianmukainen toteuttaminen johtaa sakon muuntorangaistuksen raukeamiseen. Muuntorangaistus voidaan kuitenkin määrätä ja panna täytäntöön, jos ohjelma määrätään raukeamaan. Näin ollen muuntorangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttäminenkään ei voi estää sakon muuntorangaistuksen raukeamista rikoslain 8 luvun säännösten mukaisesti.

Kun tarkastellaan velkajärjestelylain 79 §:n perusteluja (HE 187/2002) voidaan todeta, että se on tarkoitettu koskemaan sellaisia saatavia, joita varten on säädetty erityinen vanhentumisaika. Säännöksen tarkoituksena on estää se, että velkoja perintä- tai täytäntöönpanorajoituksen vuoksi menettäisi saamisoikeutensa. Esimerkkinä on mainittu ennen muuta vero- ja elatusapuvelat, joissa perintäaika on rajoitettu ja velkoihin, joihin liittyy kanneaika. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan velkajärjestelylain 79 §:n sanamuodon perusteella ja velkajärjestelylain tarkoitus huomioon ottaen ei voida katsoa, että sakon muuntorangaistuksen raukeamiselle säädetty aika olisi lainkohdan perusteella keskeytynyt. Tampereen käräjäoikeuden 7.6.2006 antaman muuntorangaistuksen rikoslain 8 luvun 10 §:än perustuva täytäntöönpano on rauennut 6.6.2009.

A:n valitus on hyväksyttävä.

A on vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 100 eurolla. A on perustellut vaatimustaan asian hoitamisen vaatimalla ajalla ja vaivalla.

Oikeusrekisterikeskus on kiistänyt oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan.

Pääsääntö ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n mukaan on, että asianosaiset vastaavat itse kuluistaan. A on hoitanut itse asiaansa, eikä hänelle ole aiheutunut suoranaisia oikeudenkäyntikuluja. Käräjäoikeuden mielestä ei ole erityisiä syitä velvoittaa Oikeusrekisterikeskusta/Suomen valtiota korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja, vaikka A:n valitus hyväksytään.

Lainkohdat

Perusteluissa mainitut.

Lopputulos

Käräjäoikeus toteaa, että valituksenalainen muuntorangaistuksen täytäntöönpano on rauennut, eikä edellytyksiä muuntorangaistuksen täytäntöönpanon jatkamiselle ole.

A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet

Käräjätuomari Säde Suojanen

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 14.10.2010

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Tampereen käräjäoikeus 8. os. 23.11.2009 nro 27601
(liitteenä)

ASIA

Ulosottovalitus

ASIANOSAISET

Oikeusrekisterikeskus
A

vuoroin valittajina ja vastapuolina

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Oikeusrekisterikeskuksen valitus

Oikeusrekisterikeskus on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin A:lle määrätty sakon muuntorangaistus on katsottu rauenneeksi 6.6.2009 ja että muuntorangaistuksen katsotaan raukeavan vasta 6.6.2011 lukien.

Perusteinaan Oikeusrekisterikeskus on lausunut, että sakon muuntorangaistuksen vanhentumisaikaan tulee nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa soveltaa velkajärjestelylain 79 §:n 2 momenttia. Sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanokielto on määrätty velkajärjestelylain 18 §:n 3 momentin säännöksen nojalla eli täytäntöönpanokielto on perustunut velkajärjestelylakiin. Muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä maksuohjelman keston aikana, mutta muuntorangaistus voidaan panna täytäntöön siinä tapauksessa, että maksuohjelma määrätään raukeamaan. Muuntorangaistus voidaan panna täytäntöön myös siinä tapauksessa, että maksuohjelma määrätään raukeamaan vasta silloin kun kolme vuotta on jo kulunut muuntorangaistustuomion antamisesta ja tällaisessa tapauksessa tulee sovellettavaksi velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin vanhentumissäännös. Vaikka sakon muuntorangaistus ei ole sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla saatava, on otettava huomioon, että myös muuntorangaistus pannaan ensisijaisesti täytäntöön siten, että sitä yritetään periä muuntorangaistukseen tuomitulta rahana ja siten myös muuntorangaistusta voidaan pitää saatavana, jos sen luonnetta arvioidaan yleisemmin perustein. Lisäksi on otettava huomioon, että A:lla ei ole ollut todellista tarkoitusta hakea itseään velkajärjestelyyn. A on jättänyt velkajärjestelyhakemuksen ja pyytänyt väliaikaista täytäntöönpanokieltoa ensisijaisesti tarkoituksenaan vapautua sakon muuntorangaistuksen maksamis- ja suoritusvelvollisuudesta. Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momenttia ei tule tulkita siten, että sakon muuntorangaistukseen tuomittu henkilö kykenee velkajärjestelyä hakemalla vapautumaan suorittamasta hänelle tuomittua rangaistusta.

A:n valitus

A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että Oikeusrekisterikeskus/ Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 100 eurolla sekä vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluista myös hovioikeuden osalta.

Perusteinaan A on lausunut, että hänelle on aiheutunut valituksen ja lausuman laatimisesta sekä käräjäoikeuteen toimittamisesta suoria kuluja ja niiden laatimiseen käytetystä ajasta epäsuoria kuluja. Erityisenä syynä valtion velvoittamiseen korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa on se, että hän oli hakenut asiaan oikeusapua, mutta sitä ei ollut hänelle myönnetty. Mikäli A:lle olisi myönnetty oikeusapua ja oikeusavustaja, hänelle itselleen ei olisi aiheutunut valituksen ja lausuman laatimisesta kuluja.

A:n vastaus

A on vaatinut, että Oikeusrekisterikeskuksen valitus hylätään. Perusteinaan A on lausunut, että sakon muuntorangaistuksen vanhentumisaikaan ei voida soveltaa velkajärjestelylain 79 §:n 2 momenttia ja sen vuoksi ei voida katsoa, että rikoslain 8 luvun 10 §:n 3 momentissa säädetty vanhentumisaika olisi keskeytynyt. Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentissa puhutaan ainoastaan saatavasta, velasta, velkojasta, maksusta ja velan vanhentumisesta annetusta laista. Kyseisessä lainkohdassa ei sen sijaan ole viitattu rikoslain 8 luvun säännöksiin sakon muuntorangaistuksen vanhentumisesta. Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momenttia ei voida soveltaa sakon muuntorangaistukseen myöskään sillä perusteella, että tuomittu voi välttää muuntorangaistuksen suorittamisen maksamalla suorittamatta olevan rahamäärän kokonaan. Kysymys ei silti ole kyseisessä lainkohdassa tarkoitetusta saatavasta.

A on lisäksi vastauksensa täydennyksessä lausunut, että hän ei ollut hakenut velkajärjestelyä tarkoituksenaan välttää sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpano. A:lle oli vasta myöhemmin selvinnyt, että hänen hakemansa velkajärjestelyn myöntämiselle oli olemassa yleinen este.

Oikeusrekisterikeskuksen vastaus

Oikeusrekisterikeskus on vaatinut, että A:n valitus hylätään. Perusteinaan Oikeusrekisterikeskus on lausunut, että asiassa ei ole perustetta poiketa ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentissa ilmenevästä perussäännöksestä, jonka mukaan asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. A oli hakenut velkajärjestelyä välttääkseen muuntorangaistuksen täytäntöönpanon ja on siten omilla kyseenalaisilla toimillaan aiheuttanut tarpeen oikeudenkäyntiin. Valtiota ei tule velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja ulosottolain 11 luvun 20 §:n 2 momentissa tarkoitetulla perusteella, joka liittyy ulosottomiehen tekemään selvään virheeseen, koska ulosottoviranomainen ei ole menetellyt asiassa virheellisesti. Mikäli valtio katsotaan asiassa korvausvelvolliseksi, Oikeusrekisterikeskus sitoutuu yksin vastaamaan A:n vaatimista oikeudenkäyntikuluista.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Lain yksityishenkilön velkajärjestelystä 79 §:n 2 momentin mukaan, jos mainittuun lakiin perustuva perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, 2 momentissa tarkoitettua määräaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi eikä sen jälkeistä aikaa sen kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi.

A on hakenut velkajärjestelyä 10.3.2008. Tampereen käräjäoikeus on 18.3.2008 määrännyt velkajärjestelylain 21 §:n nojalla väliaikaisen täytäntöönpanokiellon, joka on perustunut velkajärjestelylain 18 §:n 3 momentissa säädettyyn kieltoon ryhtyä sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon velkajärjestelyn alettua. Täytäntöönpanokiellon määrääminen on perustunut velkajärjestelylakiin.

Hallituksen esityksessä (HE 187/2002 s. 92) on todettu, että 79 §:n erityissäännöksen tarkoituksena on estää se, että velkoja perintä- tai täytäntöönpanorajoituksen vuoksi menettäisi saamisoikeutensa. Hovioikeus katsoo, että koska velkajärjestelylain 79 §:ssä säädetään sekä perintä- että täytäntöönpanokiellosta, lainkohdan sanamuoto ei rajoita säännöksen soveltamista ainoastaan velkasaataviin, vaan sitä voidaan soveltaa myös sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon. Myöskään se seikka, että velkajärjestelylain 79 §:ssä puhutaan velkojasta, ei estä hallituksen esityksestä ilmenevä 79 §:n 2 momentin erityissäännöksen tarkoitus huomioon ottaen tulkitsemasta kyseisen säännöksen sanamuotoa siten, että se soveltuu erityisen vanhenemisajan osalta myös sakon muuntorangaistukseen.

Sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpano on ollut keskeytyneenä 18.3.2008 - 23.4.2009. Velkajärjestelylain 79 §:n 2 momentin vanhentumissäännöksen perusteella kalenterivuosia 2008 ja 2009 ei siten oteta huomioon vanhentumisaikaa laskettaessa. Näin ollen Tampereen käräjäoikeuden 7.6.2006 (2006/6) A:lle määräämä sakon muuntorangaistus ei ole rauennut.

Oikeudenkäyntikulut

A:n hävitessä asian hovioikeudessa hänen vaatimuksensa saada korvausta oikeudenkäyntikuluista asiassa on hylättävä.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee päätöslauselmasta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta muutetaan. Tampereen käräjäoikeuden 7.6.2006 (2006/6) A:lle määräämä sakon muuntorangaistus ei ole rauennut.

A:n vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluista asiassa hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Simo Simola
hovioikeudenneuvos Riitta Sandholm
hovioikeudenneuvos Nina Porkka (eri mieltä)

Esittelijä: viskaali Merja Maunuksela

Äänestys

Lainvoimaisuustiedot:

Valituslupa myönnetty 24.2.2011

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia jätetään pääasian osalta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu 25.5.2011 nro 1176 (ratkaisu ei kokonaan Finlexissä)

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA U 10/63

Hovioikeudenneuvos Nina Porkka:

Tampereen käräjäoikeus on 7.6.2006 määrännyt A:lle maksamattomien sakkojen sijasta muuntorangaistuksena vankeutta. A on 10.3.2008 Tampereen käräjäoikeuteen tulleella hakemuksella hakenut yksityishenkilön velkajärjestelyä. Käräjäoikeus on 18.3.2008 määrännyt velkajärjestelylain 21 §:n nojalla väliaikaisen kiellon, jonka perusteella muuntorangaistuksen täytäntöönpano on keskeytetty. 23.4.2009 Tampereen käräjäoikeus on jättänyt A:n velkajärjestelyhakemuksen tutkimatta, jonka seurauksena sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanossa annettu väliaikainen kielto on lakannut ja täytäntöönpanoa on voitu jatkaa. Pirkanmaan ulosottoviraston kihlakunnanulosottomies on oikeusrekisterikeskuksen hakemuksesta 22.8.2009 tehnyt päätöksen passittaa A suorittamaan Tampereen käräjäoikeuden hänelle 7.6.2006 tuomitsemaa sakon muuntorangaistusta 7.9.2009.

Asiassa on kysymys siitä, onko sakon muuntorangaistus rauennut vai onko se ollut täytäntöönpantavissa.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 79 § käsittelee nimensä mukaisesti vanhentumisajan ja perimismääräajan suhdetta velkajärjestelyyn. Pykälän 1 momentin mukaan vanhentumis- ja kanneajan katkeamisesta ja sen vaikutuksesta maksuohjelmassa huomioon otettavaan saatavaan on voimassa, mitä velan vanhentumisesta annetun lain 11 ja 17 §:ssä säädetään. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos velkojan on oikeuden menettämisen uhalla perittävä saatava laissa erikseen säädetyn ajan kuluessa eikä velkaan sovelleta velan vanhentumisesta annettua lakia, tämän ajan umpeen kuluminen velkajärjestelyn tai 21 §:ssä tarkoitetun väliaikaisen kiellon alettua ei estä maksun saamista maksuohjelman nojalla. Jos tähän lakiin perustuva perintä- tai täytäntöönpanokielto lakkaa ilman maksuohjelman vahvistamista tai maksuohjelma raukeaa, tässä momentissa tarkoitettua määräaikaa laskettaessa ei oteta huomioon sitä kalenterivuotta, jonka aikana perintä- tai täytäntöönpanokielto alkoi, eikä sen jälkeistä aikaa sen kalenterivuoden loppuun, jona kielto edellä tarkoitetulla tavalla lakkasi tai maksuohjelma raukesi.

Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 187/2002, s. 92 - 93) mukaan 1 momentin viittaussäännös on otettu lakiin selvyyden vuoksi. Pääsääntönä on, että velan vanhentumiseen liittyvät kysymykset ratkaistaan velan vanhentumisesta annetun lain nojalla. Velan vanhentumisesta annetun lain soveltamispiiriin kuuluvien velkojen vanhentuminen keskeytyy lain 11 §:n mukaan maksukyvyttömyysmenettelyn ajaksi. Esityksen mukaan lain 2 momentin mukaista erityistä sääntelyä tarvitaan niiden velkojen osalta, joihin ei sovelleta velan vanhentumisesta annettua lakia ja joissa on laissa säädetty kiinteä perintäaika, jonka kulumista ei voida yleensä katkaista. Erityissäännöksen tarkoituksena on estää se, että velkoja perintä- tai täytäntöönpanorajoituksen vuoksi menettäisi saamisoikeutensa. Tällaisia ovat ennen muuta vero- ja elatusapuvelat, joissa perintäaika on rajattu kiinteään määräaikaan.

Sanamuodon mukaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 79 § 1 ja 2 momentissa säädetään veloista ja niiden vanhentumisen katkeamisesta velkajärjestelyn tai väliaikaisen kiellon aikana. Lainkohdan 1 momentti koskee velkoja, joihin sovelletaan velan vanhentumisesta annettua lakia, ja 2 momentti velkoja, joihin sanottua lakia ei sovelleta.

Sakon täytäntöönpanosta annetun lain 34 §:n mukaan muuntorangaistuksen määräämisen jälkeen vankeudeksi muunnetun sakon perimistä ulosottotoimin ei saada jatkaa. Rikoslain 8 luvun 10 §:n 3 momentin mukaan sakon muuntorangaistus raukeaa, jollei sen täytäntöönpano ole alkanut kolmessa vuodessa lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä. Käräjäoikeuden määrättyä A:lle maksamattomien sakkojen sijasta muuntorangaistuksen valtiolla ei enää ole ollut perittävissä olevaa sakkovelkaa A:lta, vaan rangaistus on ollut täytäntöönpantavissa vain vankeutena, vaikkakin A on voinut vielä muuntorangaistuksen määräämisen jälkeenkin rauettaa sen maksamalla sakon kokonaan. Tapaukseen ei siten sovellu lainkohdan rationa ollut velkojan saamisoikeuden turvaaminen. Lainkohdan sanamuoto, sen ratio ja esityöt eivät tue käsitystä, että täytäntöönpanokiellon määrääminen katkaisisi myös sakon muuntorangaistuksen rikoslain 8 luvun 10 §:n 3 momentin mukaisen vanhenemisajan. Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon määräajan katkaisemisesta ei oikeusjärjestelmässämme muutoinkaan ole säännöksiä, kuten on saatavien vanhentumisaikojen osalta, mikä sekin puoltaa käsitystä, ettei saamisoikeuden turvaamiseksi tarkoitettua säännöstä voida tulkita vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon määräajan katkaisevaksi.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla päädyn pääasian osalta samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus.

Hovioikeuden enemmistön lopputulos huomioon ottaen katson, että A saa asian hävinneenä pitää oikeudenkäyntikulut asiassa vahinkonaan.

Vakuudeksi:

Merja Maunuksela