2.6.2010

Kemi-Tornion käräjäoikeuden tuomio 17.4.2009

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta kahdesta kuolemantuottamuksesta.

Syytteiden mukaan A oli ohjelmapalveluja tuottavan yrityksen toimitusjohtajana ja yhtiön hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä ja B yhtiön turvallisuusvastaavana järjestäneet 18 matkailijan ryhmälle koiravaljakkoajelun varmistautumatta siitä, että koiravaljakkoajelusta ei aiheudu vaaraa kuluttajan terveydelle.

B oli suunnitellut ja valmistellut koiravaljakolla ajettavan reitin maastoon siten, että koiravaljakon oli kaksi kertaa, reitin alussa ja lopussa, ylitettävä Ylitornion ja Tornion välinen junaraide vartioimattoman Vonkavaaran tasoylikäytävän kohdalta, vaikka radan ylittäminen vartioimattomassa tasoristeyksessä muodosti erityisen vaaratekijän rataa ylittäville henkilöille. Tässä tapauksessa vaaraa korottavina tekijöinä olivat olleet koiravaljakon heikko ohjattavuus/hallittavuus, valjakon ohjastajien kokemattomuus, näkyvyyttä estävä korkea puusto sekä pimeä ajankohta. A oli yrityksen toimitusjohtajana hyväksynyt valjakkoajelun toteuttamisen kerrotulla tavalla.

A oli opastanut matkailijat koiravaljakko-ajelun lähtöpaikalle ja antanut yhdessä B:n kanssa ohjeet koiravaljakolla ajamisesta. A ja B olivat jättäneet tiedottamatta ajeluun osallistuneille matkailijoille, että koiravaljakko tuli ylittämään junaradan. Näin ollen valjakkoajeluun osallistuneet eivät oleet pystyneet arvioimaan tarjottuun ohjelmapalveluun liittyviä vaaroja eivätkä varautumaan tarvittaviin toimenpiteisiin junarataa ylitettäessä. Huonojen valaistusolosuhteiden, runsaan lumen ja varoitusmerkkien puuttumisen vuoksi junarata ei ollut ollut sitä lähestyttäessä havaittavissa. Tasoristeykseen ei ollut järjestetty ketään henkilöä turvaamaan radan ylitystä. A ja B eivät myöskään olleet riittävällä huolellisuudella selvittäneet ennakolta kyseisen ajankohdan junaliikennettä radalla eivätkä varautuneet aikatauluista poikkeavaan junaliikenteeseen. Toimenpiteet ohjelmapalveluun sisältyvän vaaran poistamiseksi olivat siis olleet riittämättömiä.

A ja B olivat yhdessä huolimattomuudellaan aiheuttaneet koiravaljakkojonon viimeisessä reessä matkustajana istuneen C:n ja ohjaajana seisoneen D:n kuoleman, kun jonon viimeinen reki oli joutunut pohjoisen suunnasta tulleen junan töytäisemiseksi.

Lisäksi syyttäjä vaati A:n ja B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle C:n ja D:n kuolemansyyn selvittämisestä aiheutuneet kustannukset sekä kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät kuljetuskustannukset yhteensä 3 496,88 euroa sekä todistelukustannukset.

Vaatiessaan rangaistusta kahdesta kuolemantuottamuksesta syyttäjä oli kuolemantuottamusta koskevan rikoslain 21 luvun 8 §:n lisäksi katsonut sovellettaviksi säännöksiksi kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 3 §, 5 § ja 6 § 1:n.

Asianomistajien vaatimukset

C:n vanhemmat E ja F vaativat vastaajien tuomitsemista törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pyysivät, että yhtiö A:n ja B:n työnantaja X kutsuttiin vastaamaan kanteeseen. E ja F vaativat, että yhtiö X sekä A ja B velvoitetaan korvaamaan heille yhteisvastuullisesti:

• hautaamiseen liittyvinä kustannuksina 17 370,10 euroa
• kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 223 493,52 euroa ja
• kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista 4 170 euroa

korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen.

D:n vanhemmat G ja H vaativat vastaajien tuomitsemista törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pyysivät, että A:n ja B:n työnantaja X kutsuttiin vastaamaan kanteeseen. G ja H vaativat, että yhtiö X sekä A ja B velvoitetaan korvaamaan heille yhteisvastuullisesti:

• hautaamiseen liittyvinä kustannuksina 39 900 euroa
• kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 223 493,52 euroa ja
• kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista 11 779,90 euroa, josta 6 000 euroa koostui G:lle annetusta psykiatrisen hoidon kustannuksista

korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen.

E, F,G ja H perustelivat vahingonkorvausvaatimuksiaan muun muassa sillä, että ne olivat perusteiltaan ja määriltään Italiassa tavanmukaisia. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukainen korvaus kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä noudatti italialaista laskentakaavaa, jonka perusteella tuomioistuimet kuolemantapauksen perusteella tuomitsivat sanotut korvaukset.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 b §:n mukainen vaatimus tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista, lukuun ottamatta 6 000 euron lääkärikuluja, perustui hedelmöityshoidoista aiheutuneisiin kustannuksiin. Oli tavanmukaista, että lapsensa menettänyt pyrki saamaan uuden lapsen, ja tässä tapauksessa tähän pyrkimykseen oli tarvittu keinohedelmöityshoitoa.

A:n ja B:n vastaus

A ja B vaativat, että syyte ja korvausvaatimukset perusteettomina hylätään. Vastaajat sinänsä myönsivät asianomistajilla olleen kustannuksia ilmoitetut määrät.

Lisäksi A, B ja yhtiö X vaativat, että valtio ja asianomistajat velvoitettaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n, B:n ja yhtiö X:n yhteiset kulut laillisine viivästyskorkoineen.

Määrällisesti vastaajat myönsivät hautajaiskuluvaatimuksista 10 000 euroa ja kärsimyksestä 6 000 euroa kummankin tapauksen osalta

Käräjäoikeuden ratkaisun perustelut

A:n ja B:n menettelyn rikosoikeudellinen arviointi

Käräjäoikeus selostettuaan ensin yksityiskohtaisesti asiassa esitetyn näytön totesi johtopäätöksenään, että jo yleisen elämänkokemuksenkin mukaisesti vartioimattoman junatasoristeyksen ylittäminen koiravaljakolla oli lähtökohtaisesti sellainen tapahtuma, johon liittyy vaaraa ja riskiä. Kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 3 §:n ja 6 §:n säännösten nojalla vastaajayhtiön ja siten myös vastaajien A:n ja B:n oli tullut koiravaljakkoajelupalvelun tarjoajana huolehtia siitä, että junaradan ylittäminen voi tapahtua turvallisesti ja vaaraa aiheuttamatta palvelun kohteena oleville asiakkaille eli tässä tapauksessa 18 italialaiselle matkailijalle.

Edelleen vastaajapuolen taholta olisi tullut edellä sanotun lain 5 §:n säännösten nojalla ilmoittaa italialaisille matkailijoille siitä, että koiravaljakkoajelun aikana tullaan junaraide vartioimattoman tasoristeyksen kohdalla ylittämään kahdesti. Lisäksi olisi tullut varmistaa, että sanotut matkailijat olivat ymmärtäneet sanottuun ylittämiseen liittyvät riskit.

Kun huomioitiin tässä asiassa ilmitullut, käräjäoikeus katsoi lähtökohtaisesti voitavan perustellusti tulla siihen johtopäätökseen, että vastaajayhtiön toiminnassa ei ainakaan tässä tapauksessa ollut täysin noudatettu sanottuja kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain säännöksiä.

Väitettyjä rikoksia oli kuitenkin arvioitava rikoslain ja erityisesti edellä käräjäoikeuden tuomiossa tarkemmin selostettujen rikoslain 21 luvun 8 §:n ja 9 §:n säännösten nojalla. Kuitenkin jo aikaisemmin todetun mukaisesti kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain todetuilla säännöksillä oli myös merkitystä väitettyä huolimattomuutta ja törkeää huolimattomuutta arvioitaessa.

Kun huomioidaan junaradan ylittämiseen yhdeksällä koiravaljakolla liittyvät seikat ja riskit kokonaisuutena, ei perustellusti voitu mitenkään katsoa, että kysymyksessä oli ollut vastaajien A:n ja B:n vetoama tapaturma. Todetut seikat osoittivat selvästi, että vastaajat A ja B olivat tässä asiassa toimintaan liittyvät vaaratekijät huomioiden rikkoneet olosuhteiden edellyttämää ja heiltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta. Vaaratekijät ja vallinneet olosuhteet huomioiden vastaajien A ja B olisi pitänyt toimia tilanteessa toisin eli täyttää heiltä vaadittava todettu olosuhteiden edellyttämä huolellisuusvelvollisuus. Sanotuissa olosuhteissa vastaajat A ja B olisivat myös sanotun huolellisuusvelvollisuuden kyenneet täyttämään. Vastaajien vetoamia seikkoja ei myöskään todetuissa olosuhteissa voitu pitää vastaajille ennalta arvaamattomina.

Vastaajien A:n ja B:n menettely tässä asiassa täytti siten rikosoikeudellisen huolimattomuuden eli rikosoikeudellisen tuottamuksen, koska vastaajien, huomioiden puheena olevaan koiravaljakkoajeluun tässä tapauksessa liittyvät ja todetut vaaratekijät ja riskit junaradan ylittämisessä, olisi pitänyt toiminnan aikana mieltää myös kuoleman mahdollisuus.

Asianomistajat vaatiessaan vastaajille rikosoikeudellista vastuuta törkeästä huolimattomuudesta eli törkeästä tuottamuksesta olivat erityisesti vedonneet toiminnan ammattimaisuuteen, jossa oli otettu tietoisia riskejä ja jossa oli huolellisuusvelvoitetta rikottu usealla eri tavalla.

Vastaajien A:n ja B:n vetoamista turvallisuusasiakirjoista ja vastaajien sanotulta osalta kertomana sinänsä ilmeni, että vastaajayhtiössä oli pyritty toiminnan turvallisuuteen. Junaradan ylittämiseen liittyvässä toiminnassa vastaajayhtiössä ei ollut kuitenkaan osattu varautua vaaratekijöihin riittävällä ja vaadittavalla huolellisuudella. Ilmeisesti tämä oli johtunut siitä, että vastaajat A ja B lähes koko ikänsä junaradan varressa asuneina olivat tunteneet tienneensä junaliikenteen hyvin. Tähän nähden he eivät ilmeisestikään olleet riittävässä määrin osanneet varautua, vaikka heidän olisi pitänyt ja vaikka he olisivat siihen kyenneet, junaliikenteen aikataulumuutoksiin ja junaraiteen ylittämiseen liittyviin vaaratekijöihin. Sanotut vastaajat olivat mieltäneet edelleen, ettei junien kulkuaikaan koiravaljakkoajeluja tehdä. Käräjäoikeus katsoi A:n ja B:n toimintaa osoittavien seikkojen puhuvan asianomistajien vaatimaa törkeää huolimattomuutta vastaan. Seikat puhuivat myös varsinaista tietoista riskin ottamista vastaan.

Kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus ei siten katsonut vastaajien A:n ja B:n menettelyn täyttävän asianomistajien vaatimaa rikosoikeudellista törkeää tuottamusta.

Yksityisoikeudellisiin korvausvaatimuksiin sovellettavat säännökset

Asianosaiset olivat sinänsä kansainvälisen yksityisoikeudenkin säännökset ja periaatteet huomioiden olleet yksimielisiä siitä, että esitetyt yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset oli käsiteltävä Kemi-Tornion käräjäoikeudessa Suomen lakia soveltaen korvausvaatimusten perusteisiin.

Käräjäoikeus asianosaisten kannanottojen mukaisesti totesi, että Kemi-Tornion käräjäoikeus oli toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään ja ratkaisemaan tässä asiassa esitetyt yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset. Korvausvaatimusten perusteet oli ratkaistava Suomen lain mukaan eli tässä tapauksessa vahingonkorvauslain säännösten mukaisesti.

Vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n mukaan vahingon korvaamiseen oli sovellettava sanotun lain säännöksiä. Saman lain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellisesti aiheuttaa toiselle vahingon, oli velvollinen sen korvaamaan, jollei siitä, mitä laissa säädetään, muuta johdu.

Tässä asiassa ei asianomistajien taholta ollut edes väitetty, että joku olisi aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Vastaajien A:n ja B:n oli edellä tässä tuomiossa todettu kummankin syyllistyneen kahteen kuolemantuottamukseen. Meillä oli vakiintuneesti katsottu, että vahingonkorvausoikeudellinen eli niin sanottu siviilituottamus oli olemassa aina silloin, kun oli olemassa rikosoikeudellinen tuottamus. Vastaajien A:n ja B:n osalta oli siten olemassa lähtökohtaisesti ainakin edellä todettu vahingonkorvausvelvollisuuden vaatima tuottamus.

Tämän jutun asianomistajat olivat kohdistaneet korvausvaatimukset yhtiöön X vastaajien A:n ja B:n työnantajana. Yhtiö X vastaajien A:n ja B:n työnantajana oli vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n säännösten perusteella velvollinen korvaamaan vahingon, jonka A ja B työntekijöinä olivat virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaneet.

Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n säännösten perusteella vastaajat A ja B työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta olivat velvollisia korvaamaan määrän, joka harkittiin kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve ja muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jäi vain lievä tuottamus, ei sanotun lainkohdan mukaan vahingonkorvausta ollut tuomittava.

Vastaajat A ja B vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n säännökset huomioiden olisivat velvollisia edellä mainituin tavoin määrätystä korvauksesta suorittamaan määrän, jota ei saataisi perityksi heidän työnantajaltaan vastaajayhtiöltä.

Asianomistajat olivat ilmoittaneet hautaamiseen liittyviä kustannuksia koskevan korvausvaatimuksen perustuvan vahingonkorvauslain 5 luvun 3 §:n säännöksiin, jotka olivat nykyisessä muodossaan 1.1.2006 voimaantulleella vahingonkorvauslain muutoksella (509/2004). Sanottua muutossäännöstä sen voimaantulosäännöksen mukaan sovellettiin lain voimaantulon jälkeen tehdystä teosta tai laiminlyönnistä aiheutuneen vahingon korvaamiseen. Tässä tapauksessa tuottamuksellinen teko oli tehty 26.12.2005. Näin ollen hautaamiskustannuksia koskeva korvausvaatimus oli ratkaistava tekohetkisen vahingonkorvauslain 5 luvun 3 §:n (412/1974) perusteella.

Kuten asianomistajat olivat todenneet, kuolemantapausten aiheuttamaa kärsimystä koskevat korvausvaatimukset oli ratkaistava vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin säännösten perusteella.

Kuolemantapausten seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvia tarpeellisia sairaanhoitokustannuksia ja muita tarpeellisia kuluja koskevan korvausvaatimuksen asianomistajat olivat ilmoittaneet perustuvan vahingonkorvauslain 5 luvun 4 b §:n säännöksiin. Sanottu lainkohta oli tullut voimaan 1.1.2006 voimaantulleella vahingonkorvauslain muutoksella (509/2004). Sitä sovellettiin samoin kuin edellä mainittua hautaamiskustannusten korvaamista koskevaa vahingonkorvauslain muutosta. Näin ollen sanottua 4 b §:ää ei tullut tässä tapauksessa soveltaa. Vaadittu korvaus oli siten arvioitava tekohetken korvausta koskeneen vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n 2 momentin (61/1999) säännösten perusteella.

Kärsimystä koskevat korvausvaatimukset

Vahingonkorvausoikeudellisesti teon törkeyden lähtökohtana oli kuitenkin se, että rikosoikeudellinen arvostelu ja vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n tarkoittama törkeä huolimattomuus eivät olleet suoraan sidoksissa toisiinsa, vaan kärsimyskorvauksen edellytykset saattoivat täyttyä, vaikka kuolemantapauksen aiheuttajaa ei olisikaan tuomittu törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Kovapanosammuntojen yhteydessä sattunutta kuolemantapausta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:56 oli puolustusvoimien toiminnassa kokonaisuutena ilmennyttä huolimattomuutta pidetty törkeänä, vaikka ammunnan johtajan ei katsottukaan menetelleen huolimattomasti. Edelleen korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2004:48 liikennevahinkoa koskeva syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta oli hylätty, mutta tapahtunutta oli pidetty vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n kannalta törkeänä.

Tuottamuksen törkeyttä arvosteltaessa oli jonkinlaisena perussääntönä pidetty sitä, kuinka merkittävästi vahingonaiheuttajan toiminta on poikennut vaadittavasta huolellisuudesta. Oikeuskäytännössä oli todettu, että harkinnassa tuli kiinnittää huomiota vahingonaiheuttajan yksilöstä riippumattomiin seikkoihin ja olosuhteisiin, kuten vahinkoseuraamuksen luonteeseen ja vakavuuteen, vahingon todennäköisyyteen sekä mahdollisuuteen välttää vahinkoseuraamus huolellisesti toimimalla. Merkitystä oli myös sillä, onko ja miten vahingonaiheuttaja erityisesti mieltänyt toimintansa moitittavuutta.

Törkeän huolimattomuuden oli tavallisesti esitetty olevan lähellä tahallisuutta. Sanottu osoitti käsityksen törkeän huolimattomuuden kapea-alaisuudesta. Törkeän huolimattomuuden tunnusmerkkeinä oli lisäksi korostettu subjektiivista moitittavuutta. Oikeuskäytännössä korkein oikeus oli viitannut toimintaan, joka oli ollut häikäilemätöntä ja välinpitämätöntä seurausten suhteen. Subjektiivisen asenteen lisäksi törkeän huolimattomuuden arvioinnissa voitiin objektiivisena elementtinä ottaa huomioon se, kuinka paljon vahingonaiheuttajan menettely määrällisesti poikkesi siitä, mitä häneltä olisi vaadittu.

Tämän jutun asianomistajat vaatiessaan vahingonkorvausvastuuta törkeästä huolimattomuudesta olivat muun ohella vedonneet toiminnan ammattimaisuuteen, jossa riskien ottamisesta oli tullut järjestelmällinen tapa ja jossa oli rikottu useita huolellisuusvelvoitteita.

Arvioitaessa tässä tuomiossa aikaisemmin rikosoikeudellisesti törkeää tuottamusta vastaajien A:n ja B:n osalta käräjäoikeus oli todennut vastaajien sinänsä pyrkineen vastaajayhtiössä toiminnan turvallisuuteen. Junaradan ylittämisen osalta oli todettu, että vastaajat A ja B lähes koko ikänsä junaradan varressa asuneina ja junaliikenteen hyvin tuntevina eivät ilmeisestikään olleet riittävässä määrin osanneet varautua ja mieltää junaradan ylittämiseen liittyviä vaaratekijöitä. Tämän ei voitu missään tapauksessa katsoa osoittaneen vastaajien A:n ja B:n välinpitämättömyyttä seurausten suhteen. Vastaajien menettely ei siten sanotulta osalta osoittanut törkeätä huolimattomuutta. Noissa olosuhteissa vastaajien A:n ja B:n menettelyn ei voitu katsoa olennaisesti poikenneen siitä, mitä heiltä olisi voitu vaatia eikä se myöskään tukenut vaadittua törkeää huolimattomuutta.

Korvausvaatimukset kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista

Korvausvaatimukset oli ratkaistava nojautuen tekohetkiseen vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 2 momentin, joka on kumottu sen tilalle 1.1.2006 voimaantulleella vahingonkorvauslain 5 luvun 4 b §:llä. Tekohetken vahingonkorvauslain säännös oikeuttaa myös muun ohessa surmansa saaneen vanhemmille mahdollisuuden saada korvausta henkilövahingosta.

Asianomistajien ja kantajien aikaisemmin todetut vaatimukset muodostuivat G psykiatrisen hoidon kustannuksista sekä E:n ja G:n hedelmöityshoitojen kustannuksista. Vahingonkorvauslain mukainen korvausvelvollisuus tarkoitti pääsääntöisesti vain sellaista välitöntä vahinkoa, joka oli vahinkotapahtuman johdosta aiheutunut välittömästi loukkaantuneelle henkilölle itselleen. Sanotun ensivahingon seurauksena kolmannelle aiheutuneen välillisen vahingon korvattavuus edellytti erityissäännöstä. Hedelmöityshoito ei kuitenkaan ollut sanotussa säännöksessä tarkoitettu henkilövahinko ja hedelmöityshoidon kustannukset henkilövahingosta johtuvia tarpeellisia sairaanhoitokustannuksia tai muita tarpeellisia kuluja. G:n psyykkinen häiriö ja sen hoitokustannukset sitä vastoin olivat sanotussa säännöksessä tarkoitettu henkilövahinko ja siitä johtuneet tarpeelliset sairaanhoitokustannukset, jotka sinänsä lähtökohtaisesti voisivat oikeuttaa korvaukseen.

Tässä kohdassa vaaditut korvaukset edellyttivät kärsimyskorvauksen tavoin, että kuolema oli aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.

Näin ollen asianomistajien tässä kohdassa käsitellyiltä korvausvaatimuksilta puuttui laillinen peruste.

Oikeudenkäyntikulut

Koska syyttäjän esittämät rangaistusvaatimukset luettiin vastaajille A:lle ja B:lle syyksi ja heidät myös tuomittiin, ei ollut perustetta valtioon kohdistetulle oikeudenkäyntikuluvaatimukselle.

Lähtökohtaisesti voitiin katsoa vastaajapuolen pääsääntöisesti asianomistajiin nähden hävinneen asian ja olevan siten korvausvelvollinen oikeudenkäyntikuluista. Asiassa kuitenkin hylättiin rangaistusvaatimukset törkeistä kuolemantuottamuksista. Korvausvaatimuksia myös tietyiltä osin hylättiin. Hylätyiltä osin ei ollut kysymys pelkästään harkinnanvaraisista seikoista. Tällä oli siten ollut vaikutusta myös asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Asianomistajat eivät siten olleet oikeutettuja saamaan vaatimiaan oikeudenkäyntikuluja täysimääräisesti korvatuksi.

Vastaajapuolen pääsääntöisesti hävitessä asian, ei vastaajapuolella ollut perustetta saada oikeudenkäyntikuluja asianomistajilta.

Käräjäoikeuden ratkaisu 17.4.2009

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n syyttäjän syytteiden teonkuvausten mukaisesti kahdesta kuolemantuottamuksesta yhteiseen 60 päivän pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus velvoitti lisäksi A:n ja B:n korvaamaan yhteisvastuullisesti valtiolle C:n ja D:n kuolemansyyn selvittämisestä aiheutuneet kustannukset 3 496,88 euroa ja todistelukustannukset 415,74 euroa.

Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n sekä yhtiö X:n yhteisvastuullisesti suorittamaan asianomistajille E:lle ja F:lle korvauksena hautaamiseen liittyvistä kustannuksista 12 000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen. A ja B vastatessa vain siitä määrästä, jota ei saatu perityksi yhtiö X:ltä.

Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n sekä yhtiö X:n yhteisvastuullisesti suorittamaan asianomistajille G:lle ja H:lle korvauksena hautaamiseen liittyvistä kustannuksista 17 000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen. A ja B vastatessa vain siitä määrästä, jota ei saatu perityksi yhtiö X:ltä.

Käräjäoikeus hylkäsi muutoin asianomistajien esittämät vaatimukset.

Käräjäoikeus hyläten vaatimukset enemmälti velvoitti A:n, B:n sekä yhtiö X:n yhteisvastuullisesti suorittamaan oikeudenkäyntikuluja:

• asianomistajille E:lle ja F:lle 8 400 euroa sekä
• asianomistajille G:lle ja H:lle 8 400 euroa

korkolain mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi oli kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Asianomistajien valitus

E ja F vaativat, että A, B ja yhtiö X velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan heille korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 223 493,52 euroa tai muu kohtuulliseksi katsottava määrä ja kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista 4 170 euroa laillisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen. Lisäksi E ja F vaativat, että heille korvattavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa korotetaan 11 355,84 euroksi laillisine viivästyskorkoineen siitä, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden päätöksestä, ja A, B ja yhtiö X velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 3 891,80 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

G ja H vaativat, että A, B ja yhtiö X velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan heille korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 223 493,52 euroa tai muu kohtuulliseksi katsottava määrä ja kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista 11 779,90 euroa laillisine viivästyskorkoineen 23.3.2009 alkaen. Lisäksi G ja H vaativat, että heille korvattavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa korotetaan 11 355,84 euroksi laillisine viivästyskorkoineen siitä, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden päätöksestä, ja A, B ja yhtiö X velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 3 891,80 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

E, F, G ja H lausuivat perusteluinaan, että A ja B eivät olleet kertoneet asiakkailleen radan ylityksestä ja nämä olivat pidättäneet kaikki mahdollisuudet valjakkoajelun turvallisuuden varmistamiseksi itsellään. A ja B olivat ajelun järjestäjinä rajoittaneet asiakkaittensa omia mahdollisuuksia estää vahingon aiheutuminen. He olivat vaatineet asiakkailta täydellistä käskyjen noudattamista pimeällä metsäisellä reitillä, joka oli ollut asiakkaille tuntematon ja ennalta arvaamaton. Asiakkaat olivat joutuneet toimimaan täysin järjestäjien käskyjen mukaisesti tietämättöminä siitä, missä olosuhteissa tultiin toimimaan ja mitkä olivat olleet toiminnan riskit. Asiakkaille ei ollut annettu mahdollisuutta edes tiedostaa vaaratilanteen olemassaoloa tai mahdollisuutta toimia toisin. A:lla ja B:llä oli ollut mahdollisuus järjestää radan ylitys huolellisesti siten, että vaaraa tai törmäysriskiä ei olisi syntynyt. Valjakkoajelun turvallisuuden varmistaminen oli laiminlyöty kokonaisuudessaan ja erityisesti letkan jälkipään osalta. Objektiivisesti arvioiden A:n ja B:n oli täytynyt ymmärtää, että he olivat toimineet erittäin vastuullisessa tehtävässä ja että he olivat täydellisesti vastuussa asiakkaittensa terveydestä sekä hengestä, ja että asiakkaat olivat heidän ohjaus- ja käskyvaltansa alaisia. A:ta ja B:ltä oli voitu vaatia edeltä käsin tapahtuvaa tilannearviointia, riskien hallintaa ja tiedottamista. Riskien poistaminen sekä asiakkaiden turvallisuuden takaaminen olisivat vaatineet tehokkaita toimia sekä ammattimaiseen toimintaan liittyvää kirjallista turvallisuussuunnitelmaa. A:n ja B:n toiminta oli rikkonut törkeästi sellaista huolellisuusvelvollisuutta, minkä Suomen vahingonkorvausoikeus asetti ammattimaiselle toimijalle vallinneissa olosuhteissa ja tilanteessa. Vastaajien menettely oli siten ollut vahingonkorvausoikeudellisessa mielessä katsottuna törkeän huolimatonta, mikä muodosti perusteen vaaditulle korvausvelvollisuudelle.

Kuolemantapauksen aiheuttaman kärsimyksen määrän osalta E, F, G ja H viittasivat italialaisen asianajotoimiston laskelmaan ja toistivat käräjäoikeuden tuomiossa selostetut perustelut kertoen kysymyksessä olevan italialaisen oikeuskäytännön mukaisesta laskentatavasta.

Vastavalitus

Vastavalituksessaan A ja B vaativat, että syytteet kuolemantuottamuksista hylätään ja että heidät vapautetaan valtiolle maksettavaksi tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti he vaativat, että heille tuomittu vankeusrangaistus lievennetään sakoksi ja että valtion varoista maksetut korvaukset jätetään valtion vahingoksi. Lisäksi A, B ja yhtiö X vaativat, että heidät vapautetaan asianomistajille maksettavaksi tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Edelleen he vaativat, että Suomen valtio ja valittajat velvoitetaan korvamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 29 357,38 eurolla ja hovioikeudessa 11 608 eurolla molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

A, B ja yhtiö X katsoivat, että kyseessä oli ollut tapaturma.

Syyttäjä vaati, että A:n ja B:n valitus hylätään.

Syyttäjä perusteli, että käräjäoikeus oli määrännyt asiassa rangaistuksen oikein. Kysymys oli ollut ammattimaisesta toiminnasta, jossa A:lla ja B:llä oli ollut jo pidemmän aikaa mahdollisuus tunnistaa junaradan ylittämiseen liittyvät vaaratekijät ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden poistamiseksi.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Selostettuaan ensin vastaanotettua näyttöä hovioikeus on johtopäätöksenään todennut seuraavaa:

Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion perustelut, johtopäätökset sekä lopputuloksen rikosnimikkeen ja rangaistusseuraamusten osalta ja hylännyt A:n ja B:n vastavalituksen. Myöskään perusteita vapauttaa A, B ja yhtiö X heille käräjäoikeudessa tuomitusta korvausvelvollisuudesta ei ollut olemassa.

Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion perustelut korvausvastuun yhteisvastuullisuudesta ja sen kanavoinnista.

Hovioikeudessa on asianomistajien valituksen johdosta ollut kysymys vastaajien velvollisuudesta maksaa kuolemantapausten johdosta kärsimyskorvausta kuin myös heidän velvollisuudestaan korvata asianomistajien vaatimat hoitokustannukset.

Kärsimyksestä vaadittujen korvausten tuomitseminen edellyttää, että vastaajien toiminnassa ilmenneen huolimattomuuden voidaan vahingonkorvausoikeudellisesti katsoa olleen kokonaisuutena törkeätä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin (29.1.1999/61) mukaan muun muassa surmansa saaneen vanhemmilla on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Edellä mainitun lainkohdan tapahtumahetkellä voimassa olleen 2 momentin (29.1.1999/61) mukaan mitä 1 momentissa säädetään, ei rajoita läheisen oikeutta korvaukseen henkilövahingosta vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla.

Edelleen sovellettavan vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (31.5.1974/412) mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta. Viimeksi mainitun lainkohdan soveltaminen ei vastoin käräjäoikeuden toteamaa kuitenkaan edellytä törkeätä huolimattomuutta, kuten myöhemmin 1.1.2006 voimaan tullut läheisten henkilövahinkojen korvausvelvollisuutta koskevan 5 luvun 4 b §:n soveltaminen.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 116/1998 vp., s. 10) mukaan törkeästä huolimattomuudesta aiheutettu kuolema voi tulla rangaistavaksi joko kuolemantuottamuksena tai törkeänä kuolemantuottamuksena. Rikoksen kokonaisarvioinnilla ei olisi merkitystä tekijän korvausvastuuta arvioitaessa, vaan ratkaisevaa olisi, onko kuoleman aiheuttanutta huolimattomuutta pidettävä törkeänä. Edelleen jos korvausta vaativa osoittaa, että hänelle on aiheutunut läheisen menetyksestä henkilövahingoksi katsottava seuraus, hänellä voi olla oikeus korvaukseen vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla, jos edellytykset korvauksen tuomitsemiselle kyseisen pykälän nojalla muutoin täyttyvät.

Oikeuskäytännössä edellä sanotussa huolimattomuusarvioinnissa on annettu merkitystä muun muassa vahinkoriskien suuruudelle ja toiminnan järjestämiseen liittyville ammattitaitovaatimuksille. Esimerkiksi korkeimman oikeuden ennakkotapauksessa KKO 2002:56 on arvioitu turvallisuuspuutteista johtuvia riskejä sekä vahinkojen aiheutumistodennäköisyyden että yksittäisen vahingon mahdollisen vakavuuden osalta. Myös vahingonkärsijän rajoitettu toimintavapaus ja mahdollisuus harkita valmiutta riskinottoon on katsottu luonnolliseksi turvallisuusvaatimuksia kiristäväksi seikaksi.

Oikeuskirjallisuudessa vakiintuneen ajattelutavan mukaan tuottamusarvioinnissa merkityksellisiä käyttäytymissääntöjä voidaan tunnistaa muun muassa laeista ja lakia alemmantasoisista säädöksistä, viranomaisten antamista ohjeista ja suosituksista, yritysten sisäisistä säännöistä ja ohjeista sekä erilaisista tavoista ja käytännöistä (esim. Hellner - Johansson, Skadeståndsrätt, p. 2000, s. 125 ss. ja Kivivuori, Moitittavuuden arviointi vahingonkorvausoikeudessa, Da mihi factum, dabo tibi ius - Korkein oikeus 1809 - 2009, s. 420 ss.). Kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa erityisesti huomioon vahingoittumisen riski, todennäköisen vahingon suuruus, mahdollisuudet estää vahinko ja vahingon aiheuttajan mahdollisuudet oivaltaa vahingoittumisen riski. Tuottamuksen törkeysarviointi jää kuitenkin viime kädessä riippuvaiseksi arvioitavan tilanteen olosuhteista. Vastuuta harkittaessa merkitystä on annettava myös eri tahojen mahdollisuuksiin vaikuttaa tapahtumiin. (Pöyhönen, Törkeä tuottamus ja vastuunrajoitusehdot, Juhlajulkaisu asianajotoimisto Borenius & Kemppinen 90 vuotta, p. 2001, s. 88 -89). Edelleen nimenomaan törkeän huolimattomuuden suuntaan viittaavina seikkoina on mainittu muun muassa riski- ja toimintatapatietoisuus, vahingon läheisyys ja selvien toimintasääntöjen rikkominen, kun taas vastaan puhuvina syinä on esitetty menettelyn tavanomaisuutta ja ajan puutetta. (Hahto, Tuottamus vahingonkorvausoikeudessa, p. 2008, s. 104 ss.) Joka tapauksessa oikeuskäytännön on katsottu viittaavan siihen, että ammattimaisten palvelusten tarjoajan vastuu palvelujen käyttäjien turvallisuudesta on ankarampaa kuin normaali tuottamusvastuu (Routamo - Ståhlberg - Karhu, Suomen vahingonkorvausoikeus, p. 2006, s. 135).

Yhtiö X:n pimeän aikana järjestämän koiravaljakkoajelun reitti on ylittänyt vartioimattoman ja merkitsemättömän tasoristeyksen, joka on muodostanut yhtiön palvelusten käyttäjälle erityisen vaaratekijän. Radan olemassaolo ja sen ylittäminen on kirjattu myös yhtiön turvallisuussuunnitelmaan riskitekijäksi. Vaikka junan kulun todennäköisyys valjakkoajelun aikana on ollut suhteellisen pieni rataosuuden keskimääräisen liikennemäärän vähäisyyden vuoksi, on esimerkiksi onnettomuuspäivänä rataosuuden sivuuttanut useampikin matkustajajuna. A:n ja B:n vastuuhenkilöinä on täytynyt ymmärtää tuosta vaarasta mahdollisesti aiheutuvien vahinkotapahtumien seuraukset vakaviksi ja todennäköisesti kuolemaan johtaviksi.

Radan ylityksestä aiheutuvan vaaran hallittavuutta ovat sinänsä vaikeuttaneet aikataulun mukaisesta liikenteestä poikkeava tavara- ja huoltoliikenne sekä mahdollisesti aikataulustaan myöhässä kulkevat junat. Tällainen tilanne on kuitenkin myös omiaan lisäämään huolellisuusvelvoitetta. Juhlapyhinä, kuten tapaninpäivänä kulkevien matkustajajunien aikataulut olisivat olleet helposti selvitettävissä. Yleensäkään julkisten kulkuvälineiden tavanomaisesta poikkeavia juhlapyhien aikatauluja ei voida pitää yleisen elämänkokemuksen perusteella yllättävinä.

Menomatkalla radan ylittämiseen on varauduttu pysäyttämällä etuvaljakko ennen rataa, tekemällä kuulo- ja näköhavainnot mahdollisesta liikenteestä sekä tarkastamalla esiopastimen väri. A:n erheellinen käsitys opastimen valojen merkityksestä on osaltaan johtanut tilanteessa väärään tulkintaan radanylityksen turvallisuudesta. Kysymys on ollut yhdeksän koiravaljakon letkasta, jonka kokonaispituus on ollut yli sata metriä. Etuvaljakosta taikka kaikkien valjakoiden takana tulevasta moottorikelkasta käsin ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta varmistaa koiravaljakoiden turvallista radan ylitystä taikka tehdä havaintoja etuvaljakon radan ylityksen jälkeen lähestyvästä junasta.

Koiravaljakkoajeluun osallistuvalle matkailijaryhmälle ei ollut kerrottu radan ylityksestä eikä siinä noudatettavista menettelytavoista taikka annettu ohjeita mahdollisessa hätätilanteessa. He eivät tämän vuoksi ole osanneet varautua vaaratilanteeseen taikka ylipäätään tiedostaneet hankkimaansa palveluun sisältyvää erityistä vaaraa. Osallistujilla ei ole myöskään ollut mahdollisuutta harkita tuolta osin valmiuttaan riskinottoon päättäessään osallistumisestaan tarjottavaan palveluun. Sanottu tärkeän ja oleellisen tiedon kertomatta jättäminen on rajoittanut matkailijoiden toimintamahdollisuuksia ennen valjakkoajelua ja myös sen aikana.

Vaikka A ja B ovat käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla muutoin parhaansa mukaan pyrkineet huolehtimaan toiminnan turvallisuudesta, he eivät radan ylittämisen osalta olleet kuitenkaan varmistautuneet lain ja ammattitaitovaatimusten edellyttämällä tavalla siitä, ettei heidän tarjoamastaan palvelusta aiheudu vaaraa palvelun käyttäjille. Heidän olisi tullut oivaltaa palvelun aiheuttama ilmeinen vaara, selvittää kulussa olevat junat sekä kertoa asiakkaille junaradan ylittämisestä. A ja B ovat myös merkittäviltä osin laiminlyöneen ne varsin yksinkertaiset ja helposti toteutettavat varotoimet, joilla radanylityksestä aiheutuva hengenvaara olisi ollut estettävissä taikka ainakin hallittavissa. He olisivat voineet sijoittaa oppaan valvomaan radan ylitystä. Laiminlyöntien seuraukset ovat olleet kohtuudella ennakoitavissa ja laiminlyönnit ovat myös olleet välittömässä syy-yhteydessä C:n ja D:n kuolemiin.

Mainittuihin seikkoihin nähden hovioikeus on katsonut, että A:n ja B:n menettely ammattimaisena palvelusten tarjoajana on katsottava kokonaisuutena arvostellen törkeäksi huolimattomuudeksi. Näin ollen sekä A, B että yhtiö X heidän työnantajanaan ovat olleet vastuussa vaadituista kärsimyskorvauksista.

Kärsimyskorvaus

Koska vastaajien on katsottu menetelleen asiassa vahingonkorvausoikeudellisesti arvioituna törkeän huolimattomasti, on surmansa saaneiden lasten vanhemmilla oikeus saada heiltä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettu korvaus kuolemantapausten aiheuttamasta kärsimyksestä.

Hovioikeus on tuominnut korvauksen Suomen lainsäädännön ja oikeuskäytännön mukaisesti ja harkinnut oikeaksi korvausmääräksi 8 000 euroa kullekin valjakkoajelulla mukana olleelle, onnettomuudessa kuolleen nuoren vanhemmalle eli E:lle, F:lle ja G:lle erikseen sekä H:lle, joka ei ollut mukana matkalla, määrältään oikeaksi myönnetty 6 000 euroa.

Henkilövahingot

Vastaajat ovat myöntäneet, että G:lle psykiatrisesta hoidosta aiheutuneet kustannukset olivat henkilövahingosta johtuvia tarpeellisia kustannuksia.

Hovioikeuden tuomiossa edellä todetulla tavalla nyt käsiteltävässä tapauksessa surmansa saaneen lapsen vanhemman oikeus korvaukseen omista henkilövahingostaan määräytyy sittemmin kumotun vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (31.5.1974/412) yleissäännöksen perusteella. Hovioikeus on katsonut, että G:llä on edellä mainitun lain perusteella oikeus korvaukseen psyykkisen terveydentilan häiriöstä johtuvista tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista, koska hän on ollut mukana onnettomuuteen päättyneellä koiravaljakkoajelulla, jossa hänen ainoa lapsensa on menehtynyt junan alle.

Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut, ettei hedelmöityshoitoihin perustuvia korvausvaatimuksia voida pitää vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n (31.5.1974/412) tarkoittamina henkilövahingosta johtuvina sairaanhoitokuluina.

Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa

Asianomistajien esittämät yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset on hovioikeudessa päinvastoin kuin käräjäoikeudessa perusteeltaan pääosin hyväksytty, mutta ne on määrän osalta osaksi hylätty. Heidän syyttäjän esittämää rangaistusvaatimusta ankarampi rangaistusvaatimuksensa ei ole menestynyt käräjäoikeudessa eikä siitä ole ollut kysymys hovioikeudessa. Vaatimuksista hyväksymättä jääneet osat olivat koskeneet sellaisia harkinnanvaraisia seikkoja, joilla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Tähän nähden hovioikeus on katsonut, että asianomistajilla on oikeudenkäynnistä rikosasioista annetun lain 9 luvun 8 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla oikeus saada täysi korvaus oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa. Viivästyskorkoa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen erotukselle asianomistajilla on oikeus saada kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

Asianomistajat ovat pääosin voittaneet valituksensa ja kokonaan vastauksensa A:n, B:n ja yhtiö X:n vastavalitukseen. Tähän nähden A, B ja yhtiö X ovat velvollisia korvaamaan määrältään myöntämänsä E:n, F:n, G:n ja H:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

A, B ja yhtiö X velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan kärsimyksestä E:lle, F:lle ja G:lle kullekin erikseen 8 000 euroa ja H:lle 6 000 euroa sekä G:lle sairaanhoitokustannuksista 6 000 euroa. Korvauksille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 23.3.2009 lukien.

A ja B vastaavat kuitenkin vain siitä määrästä sanotuista vahingonkorvauksista, joita ei saada perityksi yhtiö X:ltä.

A:n, B:n ja yhtiö X:n yhteisvastuullisesti maksettavaksi tuomittu korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa E:lle ja F:lle sekä G:lle ja H:lle, kummallekin pariskunnalle erikseen, korotettiin 11 355,84 euroksi. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 8 400 eurolle siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä, ja 2 955,84 eurolle siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää yhteisvastuullisten lausuntojen osalta pysyväksi.

A, B ja yhtiö X velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa E:lle ja F:lle sekä G:lle ja H:lle, kummallekin pariskunnalle erikseen, 3 891,80 euroa, josta on palkkiota 3 190 euroa ja arvonlisäveroa 701,80 euroa. Korvauksille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

A ja B velvoitetaan korvaamaan valtiolle todistelukustannukset hovioikeudessa 257,74.

ASIAN OVAT RATKAISSEET HOVIOIKEUDEN JÄSENET

hovioikeudenneuvos Keijo Siljander
hovioikeudenneuvos Virve Salo
hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen
viskaali Minna Kemppainen

LAINVOIMAISUUSTIEDOT

Lainvoimainen

Päivitetty 25.8.2010