17.3.2009

HELSINGIN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 17.3.2009

Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Suomen Asianajajaliitto valvontalautakunta 14.3.2008 § 3 Dnro 18007.
(Liitteenä valvontalautakunnan julkinen ratkaisuseloste)

Asia
Asianajajalle annettu varoitus

Valittaja
A

Kuultavat
Valtioneuvoston oikeuskansleri
B
C

ASIAN KÄSITTELY SUOMEN ASIANAJAJALIITON VALVONTALAUTAKUNNASSA

Kantelu B ja C (jäljempänä myös kantelija) ovat ylimmän syyttäjäntoimen edustajina halunneet kantelullaan 22.5., 21.6., 31.8. ja 26.10.2007 saattaa Suomen Asianajajaliiton tutkittavaksi muun muassa asianajaja A:n menettelyn palkkioiden laskutuksessa rikosasioissa. Kantelija on katsonut, että asianajajan oikeudenkäyntikuluina esittämät palkkiovaatimukset ovat olleet perusteettoman suuria niin, että menettely on ollut hyvän asianajajatavan vastaista. A:n laskutus on kantelijoiden mukaan ollut rikosasioissa noudatettavaan käytäntöön verrattuna perusteetonta ja oikeudenkäyntikuluihin on sisällytetty palkkioiden ohella myös melko huomattavia kulueriä. Kantelija on kiinnittänyt huomiota myös A:n ammattitaidon puutteisiin rikosoikeudellisessa asiantuntemuksessa.

Vastaus kanteluun Asianajaja A on vastauksissaan 16.7. ja 30.10.2007 kiistänyt kantelussa esitetyt väitteet ja katsonut, että kantelun perusteena olevat oikeudenkäyntikululaskut olivat olleet kohtuullisia ja asianajajia sitovien säännösten ja tapaohjeiden mukaisia. Kantelussa esitetyt vihjailut ammattitaidottomuudesta sekä rikos- ja rikosprosessioikeudellisten taitojen puutteesta olivat epäasiallisia. Koska syytteen teonkuvauksesta ei ollut käynyt ilmi se, miksi TJ Group Oyj:n jutussa juuri investointipankin toimitusjohtaja olisi rikosoikeudellisessa vastuussa, asia oli jätetty puolustuksen väitteellä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Valvontalautakunnan ratkaisu
Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunto on ratkaisussaan 14.3.2008 katsonut A:n ns. Satama Interactive Oyj (jäljempänä Satama) ja TJ Group Oyj (jäljempänä TJ Group) -jutuissa esittäneen käräjäoikeudessa yksilöimättömän laskun, joka ei täytä laskulle oikeudenkäyntiasiassa asetettavia vaatimuksia. Laskuissa ei ollut mainittu toimenpiteisiin käytettyä aikaa, toimenpiteen suorittajaa tai veloitusta. Lisäksi valvontalautakunta on katsonut A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti jättäessään oikeudenkäyntikuluvaatimuksia, joissa ei ole yksityiskohtaisesti eritelty niitä kustannuksia, joita asiakkaan asian hoitamisesta on aiheutunut. Tämän vuoksi tuomioistuimella ja vastapuolella ei ole ollut mahdollisuutta ottaa perusteltua kantaa kustannusten aiheellisuuteen. Edelleen valvontalautakunta on katsonut A:n kirjallisessa vastauksessaan käräjäoikeudessa esittäneen oikeudellista argumentaatiota rikosoikeuden yleisten oppien vastaisella tavalla ja menetelleen huolimattomasti. Mainituilla perusteilla valvontalautakunta on määrännyt A:lle kurinpidollisena seuraamuksena varoituksen. Muilta osin valvontalautakunta ei ole katsonut A:n menetelleen vastoin hyvää asianajajatapaa.

Asian käsittely Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnassa sekä valvontalautakunnan ratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta valvontalautakunnan julkisesta ratkaisuselosteesta.

ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset
A on valituksessaan vaatinut, että valvontalautakunnan päätös kumotaan ja A:lle kurinpitoseuraamuksena määrätty varoitus poistetaan tai että kurinpitoseuraamus joka tapauksessa lievennetään huomautukseksi.

Perusteet
Valvontalautakunta ei ollut varannut A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi niiltä osin kuin lautakunta oli arvioinut Sataman ja TJ Groupin juttujen alioikeusvaiheen oikeudenkäyntikuluvaatimusten erittelyjä, niin sanotun toimistoyleiskuluprosentin tapaohjeiden mukaisuutta ja väitettyä A:n huolimattomuutta TJ Groupin jutussa.

A:n Satama ja TJ Group -arvopaperimarkkinarikosasioissa käräjäoikeudessa päämiestensä puolesta esittämät oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat olleet riittävästi ja joka tapauksessa hyvää asianajajatapaa koskevien tapaohjeiden asianajolaskua koskevien määräysten mukaisesti yksilöityjä. Oikeudenkäyntikululaskut olivat olleet myös yleisen asianajokäytännön mukaisia sekä täyttäneet oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) asianajolaskua koskevat edellytykset. Laskuissa oli yksilöity jokainen asiassa tehty toimenpide eivätkä tapaohjeet edellyttäneet valvontalautakunnan ratkaisussa mainittujen seikkojen ilmoittamista erikseen. Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen esittäminen ei edellyttänyt myöskään mitään erityistä muotoa, vaan vaatimus voitiin esittää vapaamuotoisesti siten, että vaatimus on ROL:n ja oikeudenkäymiskaaren mukainen.

Vastapuolet olivat voineet ottaa ja olivat myös ottaneet A:n päämiestensä puolesta esittämiin oikeudenkäyntikuluvaatimuksiin perustellusti kantaa. Syyttäjä ei ollut kyselyoikeuttaan käyttäen kuitenkaan tarkemmin puuttunut esitettyihin laskuihin. Tuomioistuin oli puolestaan molemmissa jutuissa ottanut oikeudenkäyntikuluihin kantaa yksityiskohtaisesti ja seikkaperäisesti. Vastapuolen kannalta oli merkityksellistä lähinnä vaatimuksen kokonaismäärän kohtuullisuus. A:n päämiestensä puolesta esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sisältö ei ollut ollut tapaohjeiden tai minkään muunkaan normin vastainen. Tässä asiassa ei oikeastaan edes ollut kysymys asianajolaskun tapaohjeiden mukaisuudesta, koska A:n päämiehellä ei ollut ollut huomauttamista laskuista.

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksiin sisältyvä niin sanottu toimistoyleiskuluvaatimus oli ollut riittävästi yksilöity, koska siitä oli ilmennyt vaatimuksen laskennallinen peruste, laskentatapa ja kokonaismäärä. Toimistoyleiskuluvaatimus ei ollut tapaohjeiden vastainen eikä myöskään ROL:n vastainen. Toimistoyleiskulun veloittaminen päämieheltä ei ole tapaohjeiden mukaan kiellettyä ja kulu pitää vaatia vastapuolen korvattavaksi. Toimistoyleiskulun osalta ei ollut kysymys tapaohjeiden tarkoittamasta suoranaisesta, välittömästä kulusta, jotka oli tapaohjeiden mukaan yksilöitävä ja jotka oli yksilöity erikseen myös A:n esittämissä oikeudenkäyntikululaskuissa. Toimistoyleiskuluissa oli kysymys välillisesti toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneista kuluista, joiden yksilöintiä tapaohjeet eivät edellyttäneet.

A ei ollut esittänyt TJ Groupin asiassa rikosoikeuden yleisten oppien vastaisia väitteitä eikä hän näin ollen ollut menetellyt asiassa huolimattomasti tai muuten tapaohjeiden vastaisesti. Investointipankin toimitusjohtajana toiminut A:n päämies ei ollut ollut pelkästään muodollisen asemansa perusteella (pääjärjestäjän edustaja) henkilökohtaisesti edustaja- tai muussakaan vastuussa pankin toiminnassa mahdollisesti tehdystä tiedottamisrikoksesta. A ei ollut toiminut huolimattomasti esittäessään asiassa väitteen, etenkin kun päämies oli edellyttänyt väitteen esittämistä, eikä syyttäjä ollut A:n pyynnöstä huolimatta yksilöinyt päämiehen rikosvastuuperustetta tarkemmin. Väitteen esittäminen ei ollut ollut perusteetonta eikä minkään normin, yleisen oikeusperiaatteen, oikeuskirjallisuudessa esitetyn, oikeuskäytännön tai ainakaan tapaohjeiden vastaista. A on näiltä osin viitannut valitukseen liitettyihin oikeudellisiin asiantuntijalausuntoihin. Valvontalautakunnan ratkaisu oli jätetty myös perustelematta.

A on osoitukseksi laskutuskäytännöstä liittänyt valitukseensa eräissä julkisuutta saaneissa oikeudenkäynneissä tuomioistuimelle esitettyjä oikeudenkäyntikululaskuja, joita ei ollut hänen mukaansa yksilöity valvontalautakunnan A:n asiassa edellyttämällä tavalla. Lisäksi A on liittänyt valitukseensa professorien D:n, E:n, F:n ja G:n oikeudelliset asiantuntijalausunnot A:n päämiehensä puolustuksen tueksi esittämästä väitteestä, sen lainmukaisuudesta ja siitä, onko väite ollut rikosoikeuden yleisten oppien vastainen.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

Suomen Asianajajaliiton hallitus on A.n valituksen johdosta antamassa lausunnossaan ottanut kantaa A:n väittämään kuulemisvirheeseen sekä arvioinut A:n menettelyä ja menettelyn seuraamuksia.

A:n väite kuulemisvirheestä
Asianajajaliiton hallitus on katsonut, ettei asian käsittelyssä Suomen Asianajajaliitossa ollut tapahtunut A:n väittämää kuulemisvirhettä, koska alkuperäisen kantelun sisältöä oli kuvattu myös A:lle lähetetyssä liiton lakimiehen vastinepyynnössä ja koska kantelijan myöhemmin toimittamat lisäkirjoitus ja lausuma oli lähetetty A:lle ja hänelle oli varattu halutessaan tilaisuus lausua kantelijan uusien kirjoitusten johdosta. Alkuperäisessä kantelussa oli todettu, että "Oikeudenkäyntikululaskut ovat lisäksi olleet varsin puutteellisesti yksilöityjä. Niistä ei käy ilmi toimenpiteiden tarkempi laatu ja peruste. A:n laskusta eivät alioikeuden osalta ilmene edes kuhunkin toimenpiteeseen käytetyt aikamäärät." Lisäkirjoituksessa 20.6.2007 kantelija on todennut "Erittelemätön 4 %:n toimistokustannus määrältään 24.859 euroa on niin ikään perustelematon." Lausumassa 30.8.2007 kantelija oli moittinut A:ta ja maininnut A:n laatiman erään oikeudenkäyntikirjelmän sivut, joilla on esitetty kantelijan mielestä rikosoikeuden perustason asioiden vastaisesti näkemys vastuusta yhtiön toiminnassa tapahtuneesta rikoksesta. Mainituilla perusteilla Asianajajaliiton hallitus on katsonut, että kantelijan moitteet olivat olleet A:n tiedossa ja hänelle oli varattu tilaisuus vastata niihin.

A:n menettelyn arviointi
Kuluvaatimuksen yksilöinti: Asianajajaliiton hallitus on todennut, että ROL 9 luvun 1a ja 6 §:t edellyttävät, että oikeudenkäyntikuluvaatimuksen tueksi eritellään kulujen määrä ja perusteet. Vastaava säännös on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 14 §:ssä. Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 107/1998) todettiin muun muassa, että "Oikeudenkäyntikuluvaatimukset tulee yksilöidä siten, että vastapuoli voi täsmällisesti esittää käsityksensä vaadittujen oikeudenkäyntikulujen perusteena olevista vastapuolen toimista ja niiden tarpeellisuudesta." Ja "Tuomioistuin voi ottaa perusteellisesti kantaa vain yksilöityyn laskuun." Asianajajaliiton hallitus on yhtynyt valvontalautakunnan näkemykseen. Asianajajan tulee yksilöidä päämiehensä kuluvaatimus siten, että vastapuoli ja riitatilanteessa tuomioistuin voi arvioida, täyttyvätkö korvausvelvollisuuden edellytykset.

Toimistokulujen korvausvaatimus prosenttiperusteisesti: Asianajajaliiton hallitus on viitannut edellisessä kappaleessa mainittuun yksilöimisvaatimukseen. Hallitus on lausumassaan todennut, että A oli eräässä kantelussa tarkoitetussa tapauksessa vaatinut korvattavaksi yli 20.000 euroa kuluja, joiden ainoa yksilöinti oli ollut se, että summa on 4 % veloitetusta palkkiosta. Korvattavaksi vaadittu toimistokuluprosentti on vaihdellut 1-4 prosentin välillä. Asianajajaliiton hallitus on todennut, että prosenttiperusteinen kuluvaatimus on todettu hyvän asianajajatavan vastaiseksi jo aiemmissa valvontalautakunnan ratkaisuissa, joista päätökset on annettu sen jälkeen kun A oli esittänyt nyt kyseessä olevat kuluvaatimukset. Mainituilla perusteilla Asianajajaliiton hallitus on yhtynyt valvontalautakunnan arvioon A:n menettelystä kysymyksessä olevassa asiassa.

Huolimattomuus oikeudellisessa argumentaatiossa: Kyse on ollut väitteestä, ettei A:n päämies luonnollisena henkilönä olisi rikosasiassa vastaajakelpoinen, koska syytteessä tarkoitetusta toimesta oli vastuussa A:n päämiehen johtama osakeyhtiö. Asianajajaliiton hallitus on näiltä osin lausunnossaan todennut, että sillä ei ole syytä epäillä, että valvontalautakunnan arvio A:n poikkeamisesta rikosoikeuden yleisistä opeista tältä osin olisi väärä.

Asianajajaliiton hallitus on todennut asiassa näiltä osin olevan lisäksi kyse siitä, onko asianajajan sananvapaus päämiestään rikosjutussa puolustaessaan sillä tavoin rajoitettu, että hänen tulee kurinpitoseuraamuksen uhalla pysyttäytyä vallitsevissa rikosoikeuden yleisissä opeissa. Tapauksessa arvioitavana ollut rikosoikeuden yleisten oppien kysymys on ollut se, kuka vastaa (tai vastasi syytteessä tarkoitettuun aikaan helmikuussa 2000) yhteisön toiminnassa tapahtuneesta rikoksesta. Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa on viitattu syytteessä tarkoitetun tekoajan jälkeen annetun hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp) yksityiskohtaisiin perusteluihin, jotka koskevat rikoslain 5 luvun uutta 8 §:ää (Oikeushenkilön puolesta toimiminen). Asianajajaliiton hallitus on todennut, että rikosoikeuden yleiset opit perustuivat ennen edellä mainitun hallituksen esityksen perusteella säädettyä uudistusta pitkälti oikeuskäytäntöön ja rikoslainopissa esitettyihin näkemyksiin. Yleiset opit kehittyvät oikeuskäytännön kautta ja ilman yllättäviä ja uusia väitteitä oikeuskäytäntö ei kehity. Asianajajaliiton hallitus on katsonut, ettei A:n hyvään asianajajatapaan kuuluvana velvollisuutena ollut ollut pidättäytyä esittämisajankohtana vallinneissa rikosoikeuden yleisissä opeissa. Jopa edellä mainitussa A:n väitteen jälkeisessä hallituksen esityksessä on todettu, että A:n päämiehen syytteen tekoaikaan oli vallinnut lain aukko osissa sellaisia tilanteita, joissa rikos oli tehty oikeushenkilön puolesta. Toisin kuin valvontalautakunta Asianajajaliiton hallitus ei ole saanut sellaista käsitystä, että A:n näkemys yleisten oppien oikeasta tulkinnasta hänen päämiehensä tapauksessa perustui huolimattomuuteen.

Seuraamusharkinta

Suomen Asianajajaliiton hallitus on katsonut, että A:n syyksi jää vain hyvän asianajajatavan vastainen menettely valvontalautakunnan ratkaisun kohdissa 7.1. (Eritelty lasku/Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöimättömyys) ja 7.2 (Toimistokuluprosenttiperusteinen kuluvaatimus). Asianajajista annetun lain 7 §:n nojalla näiden kohtien mukaisesta menettelystä yhteiseksi kurinpidolliseksi seuraamukseksi riittää Asianajajaliiton hallituksen lausunnon mukaan huomautus.

Valtioneuvon oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on ilmoittanut hovioikeudelle, että hänellä ei ole lausuttavaa asiassa.

Kantelijan lausuma

Kantelija on lausumassaan katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua 14.3.2008 tule A:n valituksen johdosta kumota tai lieventää.

Kantelija on siitä huolimatta, että hänellä ei ole valitusoikeutta valvontalautakunnan ratkaisuun, todennut pitävänsä valvontalautakunnan ratkaisua selvästi liian lievänä ja puutteellisena.

Valvontalautakunta ei ole ratkaisussaan asettanut asianajajalle mitään tuomioistuimeen ja vastapuoleen kohdistuvaa velvollisuutta oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen kohtuullisuudesta. Kantelija on pitänyt tätä oikeudenhoidon kannalta valitettavana kannanottona. Oli varsin ongelmallista, että vastapuolta voidaan halutessa painostaa täysin kohtuuttomillakin kuluvaatimuksilla. Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisun nojalla asianajajalla ei ole vastuuta siitä, että korvattavaksi vaaditut toimenpiteet olisivat asiassa tarpeellisia tai niistä vaaditut korvaukset kohtuullisia.

Kantelija on pitänyt valituksen alaisessa valvontalautakunnan ratkaisussa ainoana edes vähäisessä määrin oikeuspoliittisesti järkevää ja yhteiskunnan edun mukaista palkkiokäytäntöä tukevana kannanottona vaatimusta oikeudenkäyntikuluja koskevien laskujen asianmukaisesta yksilöinnistä. Huolimatta oikeuskäytännössä runsaasti esiintyvistä puutteellisesti yksilöidyistä laskuista, laskun yksilöinnillä oli keskeinen merkitys sen kohtuullisuuden ja toimenpiteiden tarpeellisuuden arvioinnissa. Laskun kokonaismäärän ollessa poikkeuksellisen suuri, myös vaatimukset laskun yksilöinnille korustuvat.

Kantelijan mukaan myös valvontalautakunnan näkemys valittajan huolimattomuudesta ja rikoslain yleisten oppien vastaisesta argumentaatiosta juttua ajettaessa on nähtävä osana laajempaa oikeudellista ongelmaa. Kysymyksessä olevassa asiassa ydinkysymys oli, että normaaliin rikosasioissa vallitsevaan käytäntöön verrattuna moninkertaisella tuntiveloituksella ja käsittämättömän suurella tuntimäärällä tehdään tämän tasoista työtä. Selvästi normaalia korkeamman tuntiveloituksen pitäisi tarkoittaa myös tavanomaista korkeampaa ammattitaitoa ja tämän ammattitaidon pitäisi johtaa kykyyn hoitaa toimeksianto vähemmällä ajankäytöllä. Nämä edellytykset eivät näytä toteutuvan, jos laajassa rikosasiassa joudutaan käyttämään aikaa sellaisen väitteen käsittelyyn, ettei toimitusjohtaja olisi oikea vastaaja osakeyhtiön toiminnassa tehdystä rikoksesta. Toimitusjohtaja oli ollut osakeannissa ja -myynnissä pääjärjestäjän edustaja, mikä oli hyvin selkeä rikosvastuun peruste oikeushenkilön puolesta toimittaessa. Eri asia oli se, kuinka paljon näyttöä hänen tosiasiallista toimistaan syyttäjän tai puolustuksen mielestä tuli esittää. Valitukseen liitetyt asiantuntijalausunnot vastasivat väärään kysymykseen, sillä missään ei ollut väitetty vastuuasemasta seuraavan "automaattisesti" rikosvastuu. Tämän eron hahmottaminen kuului rikosasioita hoitavan ammattitaitoisen avustajan taitoihin.

A:n lausuma

A:n mukaan kantelijan olisi pitänyt lausumassaan kiinnittää huomiota valitukseen sekä Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausuntoon. Tätä kantelija, joka on antanut lausuman niin sanotusti omassa asiassaan, ei ollut kuitenkaan tehnyt.

Valitusasiaa hovioikeudessa ratkaistaessa oli kiinnitettävä huomiota vain siihen, ovatko A:n toimet olleet voimassa olevien tapaohjeiden vastaiset. Kantelussa esitetyillä oikeuspoliittisilla näkemyksillä ei ollut lainkaan sijaa eikä merkitystä tässä prosessissa.

A ei ollut painostanut päämiestensä vastapuolia eli syyttäjiä esittämällä "suuria" oikeudenkäyntikuluvaatimuksia. Asianajajan oli esitettävä oikeudenkäyntikuluvaatimus vastapuolen korvattavaksi täsmälleen sen suuruisena mitä asianajaja on päämieheltään veloittanut. Kaikille käytännössä rikosprosesseja hoitaville asianajajille ja heidän päämiehilleen oli selvää, että laajoissa talousrikosoikeudenkäynneissä tuomioistuin lähtökohtaisesti aina kohtuullistaa valtion varoista tuomittavia oikeudenkäyntikuluja silloin kun syytteet hylätään. Asianajaja ei edes voinut tehdä tapaohjeiden mukaan tätä kohtuullistamista, jollei päämies toisin määrää.

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöivän asianajolaskun yksilöinnin osalta A on viitannut valituksessaan esitettyyn sekä kiinnittänyt lisäksi erikseen huomiota siihen, että oikeudenkäyntikuluvaatimus voitiin rikosasiassa esittää myös suullisesti, vaikka vaatimus käytännössä todennettiin kirjallisella asianajolaskulla. Vastapuolelle tai tuomioistuimelle esitettävän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöivän asianajolaskun muodosta tai sisällöstä ei ollut olemassa määräyksiä lainsäädännössä tai tapaohjeissa. Asianajajaliiton palkkio-ohjesäännön mukaan päämiehelle esitettävässä laskussa on (tarpeen mukaan) yksilöitävä vain asiassa suoritetut toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Muita määräyksiä laskun sisällöstä tapaohjeissa tai palkkio-ohjesäännössä ei ollut. Vastapuolelle ja tuomioistuimelle esitettävän laskun yksilöimisvelvollisuus ei voinut olla laajempi. Moitteen kohteena olevat A:n laskut olivat olleet palkkio-ohjesäännön ja tapaohjeiden määräysten mukaisia. Jutun tai laskun suuruus ei vaikuttanut yksilöimisvelvollisuuteen.

A on edelleen todennut, että rikosjutussa syyttäjällä oli korostettu velvollisuus käyttää kyselyoikeuttaan, jos vastaajan puolesta esitetty oikeudenkäyntikuluvaatimus oli jollain tavalla epäselvä. Kysymyksessä olevissa asioissa syyttäjät tai tuomioistuin eivät olleet esittäneet A:lle yhtään kysymystä oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta. Oli yllättävää, että oikeudenkäynteihin nähden ulkopuolinen syyttäjävirkamies ryhtyi julkisesti esittämään moitteita ja rajua kritiikkiä esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista silloin kun syytteet A:n päämiesten osalta hylättiin.

Kantelijan väittämän A:n ammattitaidottomuuden osalta A on viitaten syytteiden hylkäämiseen todennut, että A oli sopinut moitteen kohteena olevissa jutuissa asiassa toteutettavista toimenpiteistä ja ajankäytöstä päämiestensä kanssa. Päämiehet olivat edellyttäneet poikkeuksellisen laajaa valmistautumista ja tehtyjä toimia suoritettavaksi mahdollisimman hyvän ja tehokkaan puolustuksen järjestämiseksi. Toimeksiantosuhteen ulkopuolisella taholla ei ollut mitään syytä tai oikeutta puuttua toimeksiantosuhteen sisältöön tai suoritettaviin toimenpiteisiin.

Asiassa oli lisäksi ollut kysymys kohdeyhtiön (TJ Group) tiedottamisrikoksesta, millä ei ollut ollut mitään välitöntä tekemistä yhtiön ja sen eräiden osakkeenomistajien osakeannin ja -myynnin kanssa. A:n päämies ei ollut ollut syytettynä osakeantiin tai -myyntiin liittyen vaan kohdeyhtiön tiedottamiseen liittyen, vaikka hän ei ole ollut kyseisen yhtiön lakisääteisessä toimielimessä. A oli myös käynyt ennen pääkäsittelyä kirjeenvaihtoa syyttäjän kanssa vastuuperusteesta, mutta syyttäjä ei ollut vastannut A:n kysymykseen muutoin kuin viitaten syytteen teonkuvaukseen, jossa puolestaan viitattiin pelkästään A:n päämiehen muodolliseen toimitusjohtaja-asemaan. TJ Groupin jutun tekoaikana ei ollut ollut voimassa rikoslain normistoa, joka nykyään ohjaa rikosoikeudellisen vastuun kohdentumista osakeyhtiössä. Yhdenkään investointipankin toimitusjohtaja ei ollut A:n tietojen mukaan ollut koskaan aikaisemmin syytettynä listayhtiön tiedottamisrikoksesta ja asia oli ollut aidosti oikeudellisesti ongelmallinen A:n päämiehen kannalta. A:n oli esitettävä kysymyksessä oleva puhtaasti oikeudellinen väite päämiehensä päätöksen mukaisesti, kun syyttäjä ei ollut suostunut täsmentämään teonkuvausta. Väitteen käsittelyyn ei ollut uhrattu aikaa pääkäsittelyssä eikä se ollut lisännyt kenenkään kuluja.

A:n päämiehensä puolesta hänen puolustuksensa tueksi esittämä väite siitä, että investointipankin toimitusjohtaja ei ollut muodollisen asemansa perusteella rikosoikeudellisessa vastuussa TJ Groupin tiedottamisesta, ei ollut ollut rikosoikeuden tai minkään muun oikeudenalan yleisen opin vastainen. A oli huolellisesti tutkinut puheena olevaa vastuuperustetta ennen väitteen esittämistä ja pyrkinyt huolellisesti selvittämään asiaa etukäteen syyttäjän kanssa. A:n valituksensa tueksi esittämät asiantuntijalausunnot vastasivat nimenomaisesti valvonta-asiassa esillä olevaan kysymykseen.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnon osalta A on kiinnittänyt huomiota siihen, että Asianajajaliiton mukaan A:n toimissa ei ollut havaittu mitään huolimattomuutta ja että A:lle mahdollisesti määrättäväksi seuraamukseksi riitti enintään huomautus. A ei ollut myöskään esittänyt niin sanottua yleiskuluvaatimusta enää sen jälkeen, kun valvontalautakunta oli linjannut vaatimuksen hyvän asianajajatavan vastaiseksi. Tämä oli otettava huomioon arvioitaessa A:n toimien tapaohjeiden mukaisuutta ja joka tapauksessa harkittaessa mahdollisesti määrättävää seuraamusta. Mikäli yleiskuluvaatimuksen esittäminen päämiehelle on tapaohjeiden mukaan mahdollista, kuten valvontalautakunnan ratkaisussa on todettu, tulee vastaavasti vaatimuksen sisällyttämisen vastapuolelle esitettävään oikeudenkäyntikuluvaatimukseen olla tapaohjeiden mukaista. Tällöin kysymys ei olekaan yleiskulun vaatimisesta vastapuolelta, vaan päämiehen puolesta esitetystä oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta, johon yleiskuluvaatimus määrällisesti sisältyy.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A:n väite kuulemisvirheestä

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa on edellä selostetulla tavalla otettu kantaa A:n väitteeseen siitä, että hänelle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kaikista niistä seikoista, joihin valvontalautakunta oli ottanut kantaa ratkaistessaan A:ta koskevan kantelun.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että kantelijan moitteet olivat olleet A:n tiedossa ja hänelle oli varattu tilaisuus vastata niihin.

Hovioikeuden käsiteltävänä oleva A:n menettely

Kantelija on kantelussaan katsonut muun muassa, että A:n oikeudenkäyntikuluina esittämät palkkiovaatimukset ovat olleet perusteettoman suuria niin, että menettely on ollut hyvän asianajajatavan vastaista. Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta on ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla katsonut, ettei A ollut näiltä osin syyllistynyt hyvän asianajajatavan vastaiseen menettelyyn.

Kantelija, jolla ei asianajajista annetun lain 10 §:n mukaan ole oikeutta hakea muutosta valvontalautakunnan ratkaisuun, on tästä huolimatta hovioikeudelle antamassaan lausumassa ottanut kantaa valvontalautakunnan ratkaisuun myös A:n palkkiovaatimusten määrän osalta.

Hovioikeus ei voi A:n valituksen perusteella tutkia mainituilta osin valvontalautakunnan ratkaisun oikeellisuutta. Hovioikeus kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että valvontalautakunnan ratkaisun perusteluissa käsitellään yksityiskohtaisesti asianajolaskun määrän kohtuullisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä asianajajajan päämiehen että tuomioistuimen ja vastapuolen näkökulmasta. Asianajolaskun kohtuullisuudesta on määräyksiä hyvää asianajajatapaa koskevissa tapaohjeissa sekä Suomen voimassa olevassa prosessilainsäädännössä. Hovioikeus viittaa näiltä osin liitteenä olevaan valvontalautakunnan ratkaisun julkiseen selosteeseen.

Asian ratkaisuun sovellettavat säännökset ja ohjeet

Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisu perustuu asianajajista annetun lain 7 §:n 2 ja 4 momenttiin, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a ja 6 §:ään, hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 22 ja 28 §:ään sekä 41 §:n 1 momenttiin ja asianajopalkkioiden määräämisperusteita koskevan ohjeen 8 ja 9 §:ään sekä 10 §:n 1 kohtaan.

Asianajajista annetun lain mainitut säännökset koskevat kurinpidollisen seuraamuksen määräämistä. Niissä viitataan saman lain 5 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät ja kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Vastaava säännös on yleisen asianajajayhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta annetun oikeusministeriön päätöksen 35 §:ssä, jonka mukaan Asianajajaliiton jäsenen tulee noudattaa myös jäsenten noudatettavaksi vahvistettuja ohjeita. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a § koskee valtion velvollisuutta korvata vastaajan vaatimuksesta vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut muun muassa siinä tapauksessa, että syyttäjän syyte hylätään. Mainitun luvun 6 §:n mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevassa vaatimuksessa on eriteltävä oikeudenkäyntikulujen määrä ja niiden perusteet. Vastaava säännös on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 14 §:ssä.

Hyvää asianajajatapaa koskevien 9.6.1972 vahvistettujen tässä asiassa sovellettavien tapaohjeiden 22 §:n mukaan asianajotoimeksiannot on hoidettava huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. Asianajajan antama lainopillinen neuvo on perustettava asian vaatimiin tutkimuksiin. Tapaohjeiden 41 §:n mukaan asianajajan on huolellisesti perehdyttävä hänelle uskottuun asiaan ja noudattaen, mitä oikeudenkäymiskaaressa ja laissa muutoin on säädetty, hoidettava asia tunnollisesti ja joutuisasti.

Tapaohjeiden 28 §:n mukaan asianajolaskussa on tarpeen mukaan yksilöitävä asiassa suoritetut toimenpiteet sekä erikseen mainittava asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Asianajopalkkioiden määräämisperusteita koskevan 8.6.1990 annetun ja 1.1.1993 muutetun tässä asiassa sovellettavan ohjeen 8 §:n mukaan asianajajan on palkkiostaan katettava toiminnan aiheuttamat yleiskulut. Ohjeen 9 §:n mukaan palkkion lisäksi veloitetaan erikseen asiasta aiheutuneet suoranaiset kulut. Sanotun pykälän mukaan asianajaja voi veloittaa myös oman auton käytöstä aiheutuneet todelliset kulut, majoituskulut sekä kohtuullisen päivärahan. Ohjeen 10 §:n 1 kohdan mukaan asianajajan on annettava päämiehelleen lasku, missä tarpeen mukaan yksilöitynä mainitaan asiassa suoritetut toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut.

Asian arvioinnin lähtökohtia

Kuten korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2009:10 ilmenee, asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajalle pitemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Hyvän asianajajatavan sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen ja sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle. Tuomioistuimet toimivat korkeimman oikeuden sanotun ennakkopäätöksen mukaan valvonta-asioissa oikeussuojaa takaavina valitusasteina ja niissä korostuvat kysymykset kurinpitoratkaisujen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa.

Mainitut korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä mainitut periaatteet tulevat sovellettavaksi myös A:n valitusasiassa. Muutoksenhakumenettelyn tarkoituksena on taata A:n oikeussuoja erityisesti kurinpitoratkaisun kohtuuttomuutta ja ilmeistä virheellisyyttä vastaan sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttyminen.

A:n menettelyn arviointi

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöinti

Asianajajaliiton valvontalautakunta on selvitettyään edellä mainittuja oikeudenkäyntikuluvaatimukseen ja -laskuun liittyviä säännöksiä ja ohjeita kiinnittänyt ratkaisussaan erityisesti huomiota siihen, että oikeudenkäyntiasioissa laskun tarkoituksena on esittää ROL 9 luvun 1 a ja 6 §:ssä tarkoitettu selvitys oikeudenkäynnin asianosaiselle asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneista kustannuksista. Oikeudenkäyntiasiassa tulee vastapuolen ja tuomioistuimen voida ottaa kantaa oikeudenkäyntikuluvaatimukseen. Tällöin on valvontalautakunnan mukaan kysymyksessä tilanne, jossa syntyy asianajopalkkioiden määräämisperusteiden 10-kohdan 1 momentin tarkoittama tarve yksilöidä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Ilman tietoa toimenpiteeseen käytetystä ajasta ja toimenpiteestä veloitetusta hinnasta vaatimuksen kohtuullisuutta arvioivan tuomioistuimen ja jutun vastapuolen on mahdotonta ottaa kantaa kuluvaatimuksen kohtuullisuuteen tai oikeellisuuteen. Valvontalautakunnan mukaan tämä kuluvaatimuksen erittelyvelvollisuus on korostunut, kun kysymys on huomattavan suurista korvausvaatimuksista.

Koska Satama Interactive- ja TJ Group Oyj- jutuissa esitetyissä A:n palkkion osalta määrältään yhteensä 133.917,90 euron ja 407.453,70 euron laskuissa ei ollut mainittu toimenpiteisiin käytettyä aikaa, toimenpiteen suorittajaa tai veloitusta, valvontalautakunta on katsonut, että laskut olivat yksilöimättömiä eivätkä täyttäneet laskulle oikeudenkäynnissä asetettavia vaatimuksia. Suomen Asianajajaliiton hallitus on edellä selostetusta lausunnostaan ilmenevillä perusteilla yhtynyt valvontalautakunnan näkemykseen ja katsonut, että asianajajan tulee yksilöidä päämiehensä kuluvaatimus siten, että vastapuoli ja riitatilanteessa tuomioistuin voi arvioida, täyttyvätkö korvausvelvollisuuden edellytykset.

Hovioikeus, joka kiinnittää huomiota myös edellä mainittuihin asian arvioinnin lähtökohtiin, hyväksyy näiltä osin valvontalautakunnan ratkaisun perustelut ja lopputuloksen. Valvontalautakunnan ratkaisu perustuu keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja valvontalautakunnan asianajajalle asettama laskun yksilöintiin liittyvä velvoite on hyvin sopusoinnussa yleisten oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöintiä oikeudenkäyntiasiassa koskevien säännösten kanssa. A:lle asetettuun velvoitteeseen ei sisälly minkäänlaista kohtuuttomuutta tai ilmeistä virheellisyyttä. A:n hovioikeudelle toimittamassa valituksessaan tai lausumassaan mainitsemat seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Seuraamusharkinnassa voidaan ottaa huomioon, että valvontalautakunnan asianajajalle asettamaa oikeudenkäyntikulujen yksilöintivaatimusta ei oikeuskäytännössä noudateta niin hyvin kuin valvontalautakunnan ratkaisun perusteella olisi hyvä asianajajatapa huomioon ottaen tarpeellista.

Toimistokulujen korvausvaatimus prosenttiperusteisesti

Asianajajaliiton valvontalautakunta on ratkaisunsa perusteluissa todennut, että edellä selostetut hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet edellyttävät, että asianajajan on annettava päämiehelleen lasku, missä tarpeen mukaan yksilöitynä mainitaan kaikki asiassa suoritetut toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Asianajopalkkioiden määräämisperusteita koskeva ohje edellyttää valvontalautakunnan mukaan, että toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneet suoranaiset kulut veloitetaan erikseen ja asianajaja tarpeen mukaan yksilöi asiassa suorittamansa toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Yleisesti omaksutun käytännön ja palkkionmääräämisperusteiden mukaan kulut on valvontalautakunnan mukaan eriteltävä kohta kohdalta ja asianajaja on vaadittaessa myös velvollinen määrittelemään, miten hänen laskuttamansa kokonaissumma muodostuu, ts. osoittamaan sen, miten siihen on päädytty.

Asianajolaskun ensisijaisena tarkoituksena on valvontalautakunnan mukaan selvittää päämiehelle hänen asiansa hoitamisesta asianajajalle aiheutuneet toimenpiteet ja asianajajan niistä veloittama palkkio sekä päämiehen asian hoitamisesta asianajajalle aiheutuneet erityiset kustannukset, jotka päämiehen tulee korvata asianajajalle. Oikeudenkäyntiasioissa laskun tarkoituksena on esittää ROL 9 luvun 1a ja 6 §:ssä tarkoitettu selvitys oikeudenkäynnin asianosaiselle asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneista kustannuksista. Oikeudenkäyntiasiassa tulee vastapuolen ja tuomioistuimen voida ottaa kantaa oikeudenkäyntikuluvaatimukseen. Tällöin on valvontalautakunnan mukaan kysymyksessä tilanne, jossa syntyy asianajopalkkioiden määräämisperusteiden 10-kohdan 1 momentin tarkoittama tarve yksilöidä asian aiheuttamat kulut. Päämiehen etujen valvomiseen kuuluu myös kannan ottaminen vastapuolen oikeudenkäyntikuluvaatimukseen. Mikäli vastapuolen oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta ei voida tarvittaessa yksilöidä asiassa syntyneitä kuluja, ei vastapuoli voi riittävästi arvioida esitetyn kuluvaatimuksen kohtuullisuutta ja oikeellisuutta.

Valvontalautakunnan ratkaisun perustelujen mukaan A on oikeudenkäynnissä esittänyt laskut, joissa on vaadittu 1-4 % toimistokulukorvausta. Ns. Jippii-juttuun liittyen A on todennut, että "toimistokulu on koskenut nimenomaisesti tämän toimeksiannon ... toimistokuluja eikä osaksikaan asianajotoimisto ... Oy:n yleiskuluja ja ne muodostuvat mm. kopioinnista, mapittamisesta, arkistoinnista ja muista vähäisistä toimeksiannon hoitamiseksi välttämättömistä toimenpiteistä, joita ei ole erikseen yksilöity laskulla toimenpiteinä." Sanotussa jutussa toimistokuluprosentti (4 %) oli laskettu jutun palkkiosta 509.409,75 eurosta ja tällöin arvonlisäverolliseksi kulumääräksi kopioinnista ja muista mainituista toimenpiteistä oli saatu 27.216,03 euroa. Kahdessa muussa asiassa yhden ja/tai kolmen prosentin toimistokuluprosentti oli johtanut 3.978,32 euron ja 14.912,80 euron toimistokuluun. Valvontalautakunta on katsonut, että A:n mainitsemat kulut ovat pääosin olleet yleiskuluja, jotka tuli kattaa asianajajan palkkiosta. Tavanomaista suuremmat kopiointikulut oli mahdollista laskuttaa erikseen, mutta tällöin niiden määrä oli yksilöitävä asianajajan laskussa.

Valvontalautakunnan mukaan A:n käyttämä prosenttiperusteinen kuluprosentti on ollut erittelemätön, sillä se perustui ainoastaan tiettyyn prosenttimäärään laskutettavasta palkkiosta eikä todellisiin asiassa aiheutuneisiin kustannuksiin. Prosenttiperusteinen kuluprosentti ei sisältänyt asianajajajan palkkionmääräämisperusteiden 9 kohdan mukaista selvitystä asiassa aiheutuneista suoranaisista kuluista. Vaikka A on voinut sopia päämiestensä kanssa kulujen veloittamisesta omien päämiestensä kanssa, kuluvaatimuksen kohtuullisuutta arvioivan tuomioistuimen ja jutun vastapuolen on mahdotonta ottaa kantaa sellaiseen kuluvaatimukseen, jota ei ole riittävästi eritelty. Päämiehenkään edun mukaista ei ollut, että hänen oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimus ("vahingonkorvausvaatimus") osittain hylätään sillä perusteella, ettei sitä ole yksilöity tai eritelty eikä siitä ole esitetty riittävää selvitystä.

Valvontalautakunta on mainituilla perusteilla katsonut, että A on jättäessään oikeudenkäyntikuluvaatimuksia, joissa ei ole yksityiskohtaisesti eritelty niitä kustannuksia, joita asiakkaan asian hoitamisesta on aiheutunut, menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti, koska tuomioistuimella ja vastapuolella ei ole ollut mahdollisuutta ottaa perusteltua kantaa kustannusten aiheellisuuteen.

Asianajajaliiton hallitus on edellä selostetulla tavalla yhtynyt valvontalautakunnan arvioon A:n menettelystä kysymyksessä olevassa asiassa. Hallitus on viitannut ROL 9 luvun 1 a ja 6 §:n sekä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 14 §:n edellyttämään oikeudenkäyntikulujen yksilöimisvaatimukseen ja todennut, että A oli eräässä kantelussa tarkoitetussa tapauksessa vaatinut korvattavaksi yli 20.000 euroa kuluja, joiden ainoa yksilöinti oli ollut se, että summa on 4 % veloitetusta palkkiosta. Prosenttiperusteinen kuluvaatimus on Asianajajaliiton hallituksen mukaan todettu hyvän asianajajatavan vastaiseksi jo aiemmissa valvontalautakunnan ratkaisuissa.

Hovioikeus, joka myös näiltä osin kiinnittää huomiota edellä mainittuihin asian arvioinnin lähtökohtiin, hyväksyy valvontalautakunnan ratkaisun perustelut ja lopputuloksen. Näiltäkään osin A:lle asetettuun velvoitteeseen ei sisälly kohtuuttomuutta tai ilmeistä virheellisyyttä. A:n hovioikeudelle toimittamassa valituksessaan tai lausumassaan mainitsemat seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Seuraamusharkinnassa voidaan ottaa huomioon, että Asianajajaliiton hallituksen lausunnon mukaan prosenttiperusteinen kuluvaatimus on todettu hyvän asianajajatavan vastaiseksi jo aiemmissa valvontalautakunnan ratkaisuissa, joista päätökset on kuitenkin annettu vasta sen jälkeen kun A oli esittänyt nyt kyseessä olevat kuluvaatimukset.

Huolimattomuus oikeudellisessa argumentaatiossa

Valvontalautakunta on ratkaisunsa perusteluissa todennut, että kantelija on moittinut A:ta siitä, että tämä oli TJ Groupin jutussa antamassaan vastauksessa pääosin argumentoinut päämiehensä puolesta, että tämä luonnollisena henkilönä ei olisi rikosasiassa vastaajakelpoinen ja että syyte olisi A:n vastauksen mukaan hylättävä jo sillä perusteella, ettei päämies yksityishenkilönä ollut osakeannin pääjärjestäjä. Kantelijan mukaan rikosoikeudessa perustason asia oli, että oikeushenkilön puolesta tehdyssä rikoksessa vastuussa olivat yhtiön lakimääräiset edustajat, joiden tehtäviin asianomaisen tunnusmerkistön täyttävä toimi kuului. Investointipankissa osakeannin ja -myynnin järjestäminen oli kuulunut A:n päämiehelle. A ei ollut edes väittänyt, että vastuu olisi oikeudellisesti pätevästi delegoitu jollekin muulle taholle. Osakeannissa ja -myynnissä sopimusosapuoli oli luonnollisesti mainittu yhtiö, mutta tämä ei kantelijan mukaan tarkoittanut tietenkään sitä, että annista ja myynnistä rikosoikeudellisesti vastaisi vain yhtiö. A on vastauksessaan valvontalautakunnalle ja valituksessaan hovioikeudelle edellä selostetulla tavalla ja perusteilla pitänyt kantelijan moitteita perusteettomina.

Valvontalautakunta on todennut, että hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 22 §:n mukaan toimeksiannot on edellä mainitulla tavalla hoidettava huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta, ja asianajajan antaman lainopillisen neuvon on perustuttava asian vaatimiin tutkimuksiin. Tapaohjeiden 41 §:n 1 momentin mukaan asianajajan on huolellisesti perehdyttävä hänelle uskottuun asiaan ja noudattaen, mitä oikeudenkäymiskaaressa ja laissa on säädetty, hoidettava asia tunnollisesti ja joutuisasti.

Valvontalautakunta on katsonut, että A on TJ Groupin jutussa antamassaan kirjallisessa vastauksessaan esittänyt oikeudellista argumentaatiota rikosoikeuden yleisten oppien vastaisella tavalla ja näin menetellyt huolimattomasti. Muilta osin valvontalautakunta ei ollut havainnut seikkoja, joiden nojalla A:n ammattitaitoa tai huolellisuutta asiassa voitaisiin moittia.

Asianajajaliiton hallitus on näiltä osin lausunnossaan edellä selostetulla tavalla todennut, ettei sillä ole syytä epäillä, että valvontalautakunnan arvio A:n poikkeamisesta rikosoikeuden yleisistä opeista tältä osin olisi väärä. Asianajajaliiton hallitus on kuitenkin todennut asiassa näiltä osin olevan lisäksi kyse siitä, onko asianajajan sananvapaus päämiestään rikosjutussa puolustaessaan sillä tavoin rajoitettu, että hänen tulee kurinpitoseuraamuksen uhalla pysyttäytyä vallitsevissa rikosoikeuden yleisissä opeissa. Tapauksessa arvioitavana ollut rikosoikeuden yleisten oppien kysymys on ollut se, kuka vastaa (tai vastasi syytteessä tarkoitettuun aikaan helmikuussa 2000) yhteisön toiminnassa tapahtuneesta rikoksesta. Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa on viitattu syytteessä tarkoitetun tekoajan jälkeen annetun hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp) yksityiskohtaisiin perusteluihin, jotka koskevat rikoslain 5 luvun uutta 8 §:ää (Oikeushenkilön puolesta toimiminen). Asianajajaliiton hallitus on todennut, että rikosoikeuden yleiset opit perustuivat ennen edellä mainitun hallituksen esityksen perusteella säädettyä uudistusta pitkälti oikeuskäytäntöön ja rikoslainopissa esitettyihin näkemyksiin. Yleiset opit kehittyvät oikeuskäytännön kautta ja ilman yllättäviä ja uusia väitteitä oikeuskäytäntö ei kehity. Asianajajaliiton hallitus on katsonut, ettei A:n hyvään asianajajatapaan kuuluvana velvollisuutena ollut ollut pitäytyä esittämisajankohtana vallinneissa rikosoikeuden yleisissä opeissa. Jopa edellä mainitussa A:n väitteen jälkeisessä hallituksen esityksessä on todettu, että A:n päämiehen syytteen tekoaikaan oli vallinnut lain aukko osissa sellaisia tilanteita, joissa rikos oli tehty oikeushenkilön puolesta. Toisin kuin valvontalautakunta Asianajajaliiton hallitus ei ole saanut sellaista käsitystä, että A:n näkemys yleisten oppien oikeasta tulkinnasta hänen päämiehensä tapauksessa perustui huolimattomuuteen.

Hovioikeus toteaa, että Asianajajaliiton valvontalautakunta ja hallitus ovat näiltä osin olleet eri mieltä A:n menettelyn hyvän asianajajatavan vastaisuudesta ja huolimattomuudesta. Asianajajaliiton hallitus on perustanut valvontalautakunnan näkemyksestä poikkeavan kantansa erityisesti asianajajan sananvapauteen ja siihen, ettei A:n hyvään asianajajatapaan kuuluvana velvollisuutena päämiestään rikosjutussa puolustaessaan ole ollut kurinpidollisen seuraamuksen uhalla pitäytyä esittämisajankohtana vallinneissa rikosoikeuden yleisissä opeissa. Kuten Asianajajaliiton hallitus, myös hovioikeus antaa merkitystä sille, että A:n päämiestä oli syytetty helmikuussa 2000 tehdystä rikoksesta ja että oikeushenkilön puolesta toimimista koskeva rikoslain 5 luvun uusi 8 § (515/2003) on tullut voimaan vasta vuoden 2004 alussa rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Tätä ennen rikosoikeuden yleiset opit perustuivat Asianajajaliiton hallituksen lausunnossa todetulla tavalla pitkälti oikeuskäytäntöön ja rikoslainopissa esitettyihin näkemyksiin ja ne olivat yleisten oppien uudistamista koskevan hallituksen esityksen mukaan myös aukollisia ja osaksi vanhentuneita (HE 44/2002 vp). Vuonna 2000 voimassa olleen lainsäädännön aukollisuus oli koskenut myös osaa sellaisista tilanteista, joissa rikos oli tehty oikeushenkilön puolesta. Myös A itse on hovioikeuden arvion mukaan perustellut edellä kerrotulla tavalla hovioikeudelle antamassa lausumassaan menettelyään sellaisilla seikoilla, jotka jossain määrin tukevat väitettä siitä, että A:lla on ollut perusteltu syy TJ Groupin jutussa antamassaan kirjallisessa vastauksessa kiistää päämiehensä vastuuasema: mm. tekoajan normiston aukollisuus ja syytteen ainutkertaisuus kysymyksessä olevana ajankohtana sekä päämiehen vaatimus.

Edellisessä kappaleessa mainituilla perusteilla hovioikeus samoin kuin Suomen Asianajajaliiton hallitus katsoo, ettei A näiltä osin ole syyllistynyt valvontalautakunnan ratkaisussa tarkoitetulla tavalla hyvän asianajajatavan vastaiseen huolimattomuuteen. Hovioikeus viittaa ratkaisun arvioinnin lähtökohtien osalta erityisesti ihmis- ja perusoikeuksien vaatimusten täyttymiseen valvonta-asiassa, jossa on kysymys asianajajajan menettelystä ja hänen sananvapaudestaan puolustettaessa legaliteettiperiaatteen näkökulmasta ainakin jossain määrin tulkinnallisessa tilanteessa rikosasiassa syytteessä olevaa päämiestä. Kysymys on ollut asianajajajan sananvapauden ydinalueesta eikä sananvapauteen puuttumiselle ole edellisessä kappaleesta mainitusta syystä ollut tässä tapauksessa perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen edellyttämiä asianmukaisia ja riittäviä perusteita eikä puuttuminen ole ollut myöskään oikeassa suhteessa suojattaviin etuihin nähden (kts. KKO 2009:10). Hovioikeus toteaa kuitenkin, että rikosoikeuden yleisten oppien uudistuksen voimaantulon jälkeen tapahtuneen teon osalta myös asianajajalle kysymyksessä olevilta osin asetettu ammatillinen huolellisuusvelvollisuus on täsmentynyt ja selkiintynyt. Samoin on tilanteita, joissa asianajajan oikeudenkäynnissä esittämiä selvästi voimassa olevan lainsäädännön ja oikeuskäytännön vastaisia argumentteja on mahdollista pitää hyvän asianajajatavan vastaisena asianajajan huolimattomuutena asianajajalle kuuluvasta sananvapaudesta huolimatta.

Seuraamusharkinta

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti kohdissa Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöinti ja Toimistokulujen korvausvaatimus prosenttiperusteisesti selostetulla tavalla. Asianajajista annetun lain 7 §:n nojalla näiden kohtien mukaisesta menettelystä yhteiseksi kurinpidolliseksi seuraamukseksi riittää huomautus.

Päätöslauselma

A:lle kurinpidollisena seuraamuksena määrätty varoitus poistetaan. A:lle määrätään kurinpidollisena seuraamuksena asianajajista annetun lain 7 §:n 2 ja 4 momentin nojalla huomautus.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet: hovioikeudenneuvos Matti Rintala
määräaikainen hovioikeudenneuvos Leena Järvilahti
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kari Tuuli

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen

LIITE SUOMEN ASIANAJAJALIITTO VALVONTALAUTAKUNTA/ TÄYSISTUNTO 14.3.2008

Julkinen ratkaisuseloste valvonta-asiassa

Ratkaisun antamispäivä:
14.3.2008 (Täysistunto; 3 §)

Asianajaja:
A

Pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista

Kantelija on moittinut A:ta siitä, että A:n hoitamissa neljässä arvopaperimarkkinarikosasiassa A:n toimeksiantojen hoitamiseen käyttämä tuntimäärä oli ollut liiallinen ja tuntiveloitus liian korkea. Toimeksiantojen hoitamiseen oli käytetty tarpeettomasti useampia avustajia. Kantelijan mukaan A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset ovat olleet kohtuuttoman korkeita ja vakiintuneesta palkkiokäytännöstä poikkeavia. A:n laskut olivat olleet puutteellisesti yksilöityjä ja ne olivat sisältäneet ns. toimistokulun. Kantelijan mukaan liikeyritysten asianajotoimeksiannoissa voi sinänsä olla perusteltua noudattaa toisenlaisia laskutusperusteita kuin rikosasioissa. Rikosvastuun toteutumisen ja kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta olisi kestämätöntä, jos tietyissä rikoslajeissa eräillä avustajilla olisi oikeus muista jutuista aivan poikkeavaan laskutukseen. Käytännössä esillä olleissa tapauksissa tämä oli lähinnä tarkoittanut arvopaperimarkkinarikoksia. Poikkeava käytäntö ei myöskään voinut perustua vastaajan henkilöön. Lopuksi kantelija on katsonut, että A:n ammattitaito rikosasian hoitamisessa ei ole ollut riittävä.

A on pitänyt kantelussa esitettyjä moitteita aiheettomina ja on perustellut kantansa. A on noudattanut samaa hinnoitteluperustetta ja tuntihintaa kuin muidenkin hoidettavanaan olleiden toimeksiantojen osalta. A:n mukaan arvopaperimarkkinarikokset ovat pääsääntöisesti olleet aineistoltaan varsin laajoja ja kestoltaan pitkäaikaisia, mikä suoraan vaikuttaa tarpeellisten toimenpiteiden määrään ja suuruuteen. A:n mukaan esitutkinnassa ja syyteharkinnassa olleiden puutteiden vuoksi asiassa oli jouduttu tekemään paljon selvitystyötä. Toimeksiannon hoitamisen sisällöstä ja laajuudesta oli sovittu päämiesten kanssa. Kaikki toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneet laskut oli maksettu. Päämiehillä ei ole ollut huomauttamista laskujen sisällön, yksilöinnin, erittelyn tai määrien osalta. Kantelussa esitetyt vihjailut ammattitaidottomuudesta ja rikos- ja rikosprosessioikeudellisten taitojen puutteesta olivat epäasiallisia.

Valvontalautakunnan ratkaisu

Perustelut

1. Asianajaja ja hänen päämiehensä

1. Oikeus valita avustaja

Asianajajan asiakkaalla oli perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä vahvistettu oikeus valita itse oikeudenkäyntiavustajansa. Myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (jälj. ROL) säännökset lähtevät tästä perusajatuksesta (ROL 2 luku 2 § 2 momentti). Erityisesti rikosasioissa oli korostunut rikoksesta epäillyn oikeus valita avustajansa. A:n päämiehillä oli ollut vapaus valita A avustamaan heitä kanteluissa tarkoitetuissa rikosasioissa.

2. Toimeksiantosuhde asianajajan ja asiakkaan välillä; asianajajan palkkio ja tuntiveloituksen määrä

Asianajajan ja hänen asiakkaansa välinen laskutus oli osa asianajajan ja asiakkaan luottamuksellista toimeksiantosuhdetta. Toimeksiannon sisällöstä oli vapaus sopia hyvän asianajajatavan ja lain rajoissa.

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 23 §:n mukaan asianajajan palkkion tuli olla kohtuullinen ja vahvistettujen palkkionmääräämisperusteiden mukainen. Palkkionmääräämisperusteiden pääsäännön mukaan asianajajan palkkio määräytyi kustakin toimeksiannosta sen vaatiman työn määrän ja laadun mukaan. Lisäksi otetaan huomioon tehtävän vaikeusaste ja kysymyksessä olevan etuuden arvo ja merkitys.

A oli kantelussa tarkoitetuissa asioissa laskuttanut asiakkaitaan sovitun toimeksiantosöpimuksen mukaisesti ja asiakkaat olivat hyväksyneet A:n laskut, laskutusperusteet, laskutetut toimenpiteet ja he olivat myös laskut maksaneet. Asianajajan ja asiakkaan välistä laskutusta arvioitaessa voitiin kiinnittää huomiota asiakkaan kykyyn harkita toimeksiannon sisältöä, asiakkaalla laskutetun asianajopalkkion kohtuullisuutta ja sitä, oliko toimeksiannon hoitaminen ja laatu vastannut sovittua. Tässä asianajajan päämiehet olivat olleet ilmeisen kokeneita asianajopalvelujen käyttäjiä, joilla oli ollut kyky arvioida paitsi toimeksiannon sisältö ja hoito myös saamansa asianajopalvelun laatu ja laskutuksen kohtuullisuus.

Tältä osin valvontalautakunta totesi, että mikäli laskutus ja laskutusperusteet, mukaan lukien tuntiveloituksen määrä, olivat perustuneet asianajajan ja päämiehen väliseen toimeksiantoon, jonka päämies oli hyväksynyt ja johon päämies oli ollut tyytyväinen, ei ulkopuolinen taho voinut tähän toimeksiantosuhteeseen ja sen sisältöön puuttua ilman päämiehen pyyntöä tai reagointia. Mikäli A:n päämiehet eivät olisi pitäneet laskuja tai suoritettuja toimenpiteitä hyväksyttävinä, heillä olisi ollut oikeus saattaa ne mm. Suomen Asianajajaliiton valvontalautakuntaan valvonta- ja palkkioriita-asiana käsiteltäviksi.

Kysymys oli siviilioikeudellisesta oikeustoimesta, johon päämiehellä oli oikeus sitoutua ja sopia sen sisällöstä.

3. Päämiehen edun ajaminen ja toimeksiantoon käytetty aika

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 1 §:n mukaan asianajaja on velvollinen lakia ja hyvää asianajajatapaa noudattaen parhaan kykynsä mukaan valvomaan päämiehensä oikeutta ja etua. Asianajajan tulee hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 22 §:n mukaan hoitaa toimeksianto huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.

A:n päämiehille oli asioissa vaadittu vankeusrangaistuksia ja liiketoimintakieltoa. Vaatimuksia oli pidettävä ankarina. A:n mukaan esitutkinnassa oli ollut puutteita ja syyttäjät olivat yksilöineet vaatimuksiaan vasta valmisteluistunnossa. Päämiehen etu oli vaatinut, että asia selvitetään ja päämies pyritään vapauttamaan syytteistä. Syyte oli hylätty osassa jutuissa ja osassa päämies oli tuomittu. Kaikki ratkaisut eivät olleet lainvoimaisia.

Toimeksiannon sisällöstä oli sovittu päämiehen kanssa. Päämies voi antaa asianajajalle toimiohjeita asian hoitamisen suhteen. Asianajajan oli oman ammattitaitonsa ja kokemuksensa puitteissa ratkaistava, mitkä toimiohjeet olivat sellaisia, että ne olivat toimeksiannon hoitamisen suhteen tarpeellisia. Hyvä asianajajatapa velvoitti hoitamaan toimeksiannot niin, että niistä ei aiheudu päämiehelle tarpeettomia kustannuksia.

Kuten tuomioistuimet olivat päätöstensä perusteluissa todenneet, olivat asiat pääsääntöisesti olleet sellaisia, joissa asiakirja-aineistoa oli ollut runsaasti ja osassa tapauksista syyttäjien rangaistusvaatimukset olivat olleet yksilöimättömiä, mistä oli aiheutunut puolustukselle lisätyötä.

Asianajajan tuli toimeksiantoa hoitaessaan täyttää hänelle asetettu huolellisuusvelvollisuus ja lojaalisuusvelvollisuus ja hoitaa tehtävä siten, että asianajaja pystyi parhaan kykynsä mukaan valvomaan päämiehensä oikeutta ja etua.

Erityisesti nykyisen suullisen, keskitetyn ja välittömän rikosprosessin aikana puolustukselle saattoi tulla tilanteita, jolloin esimerkiksi täsmällinen rangaistusvaatimus ja sen perusteet selviävät vasta prosessin alettua. Tällöin päämiehen etu saattoi edellyttää, että jo ennen syytteen nostamista varaudutaan mahdollisimman laajalti vastaamaan päämiestä vastaan esitettyihin rangaistus- ja muihin vaatimuksiin. Syyttäjän tehtävänä oli harkita, oliko asian syytekynnys ylittynyt ja mikäli näin oli, ajaa juttu oikeudessa. Puolustuksen tehtävänä oli huolehtia siitä, että päämiehen etu ja näkemys tapahtumien kulusta tuotiin esiin. Tämä saattoi vaatia sellaisenkin tiedon esiintuomista, jota esitutkinnassa ei ollut selvitetty. Puolustuksella oli oikeus tuoda esiin vastanäyttöä laajastikin, edellyttäen, että näyttö oli relevanttia asian kannalta.

A:n päämiehet olivat hyväksyneet suoritetut toimenpiteet. Valvontalautakunnalla ei ollut perusteita katsoa, että A:n päämiesten etujen valvonta ei olisi edellyttänyt laskusta ilmenevien toimenpiteiden suorittamista.

II Asianajaja ja vastapuoli

4. Oikeudenkäyntikulujen vaatiminen vastapuolelta

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 24 §:n mukaan asianajajan oli asetettava asianajolasku toimeksiantajan maksettavaksi. Milloin siihen oli edellytyksiä, asian päämiehelle aiheuttamat kulut oli pyrittävä perimään vastapuolelta. Asianajajan tuli oikeudenkäynnissä vaatia, että vastapuoli velvoitettaisiin korvaamaan päämiehen oikeudenkäyntikulut, sekä annettava niistä tarpeellinen selvitys, ellei erityistä syytä vaatimuksen esittämättä jättämiseen ollut.

ROL 9 luvun 1 a §:n mukaan jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, oli valtio vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

5. Vastapuolen korvattavat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut

Kuten edellä on todettu, toimeksiantosuhteessa voidaan sopia asianajajan noudattamista laskutusperusteista. Asianajajalla ja päämiehellä on oikeus sopia siitä, mikä on asianajajan noudattama laskutusperuste ja muista laskutuksen yksityiskohdista.

ROL:n mainitun säännöksen mukaan tuomioistuimen tuli harkita, mitkä olivat ne kohtuulliset kulut, jotka valtio oli velvollinen korvaamaan, jos syyte hylätään. Tuomioistuimen toimivaltaan kuului myös sen arviointi, olivatko kaikki oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevät toimenpiteet olleet asian hoitamiseksi tarpeellisia, millä seikalla oli myös merkitystä kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa. Vaadituista kuluista oli esitettävä riittävän yksilöity selvitys, jotta tuomioistuimella ja vastapuolella oli mahdollisuus ottaa kantaa oikeudenkäyntikulujen kohtuullisuuteen.

Syyttäjällä oli ollut mahdollisuus ja jopa velvollisuus ottaa kantaa kulujen määrään.

Tuomioistuinten päätöksissä oli arvioitu sitä, mitkä asianajajan toimenpiteet ja niihin käytetty aika olivat olleet ROL:n säännöksen mukaan tarpeellisia toimeksiannon hoitamiseksi ja mitä oli pidettävä kohtuullisena tuntiveloituksena. Tuomioistuinten harkinta oli kohdistunut siihen, minkä määrän valtio oli kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina velvollinen korvaamaan A:n päämiehille. Kuten edellä oli todettu, päämies saattoi edellyttää asianajajalta laajempia toimenpiteitä asian valmistautumiseen ja hoitamiseen kuin mitä tuomioistuin katsoi kuuluvan hävinneen osapuolen korvattaviin kohtuullisiin kuluihin. Ratkaistessaan hävinneen osapuolen korvausvelvollisuuden määrän tuomioistuin ei ollut ottanut kantaa asianajajan ja päämiehen väliseen oikeus suhteeseen ja laskutukseen. Kuten esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2006:94 (kohta 7) ilmeni, syytteestä vapautettu, jolla ei ollut oikeusapua, oli velvollinen itse suorittamaan avustajalleen kohtuullisen asianajopalkkion, jonka määrä ei riippunut siitä, kuinka suuren korvauksen syytetty sai valtiolta ROL:n nojalla.

6. Rikosvastuun toteutuminen ja kansalaisten yhdenvertaisuus

Kantelijan mukaan rikosvastuun toteutumisen ja kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta olisi kestämätöntä, jos tietyissä rikosprosessilajeissa eräillä avustajilla olisi oikeus muista jutuista aivan poikkeavaan laskutukseen. Kantelijan mukaan normaalikäytäntöön verrattuna moninkertaiset korvausvaatimukset voivat johtaa syytekynnyksen vääristymiseen esim. arvopaperimarkkinarikosjutuissa, jos vaaditut korvaukset tuomitaan valtion maksettavaksi. Tämä voi vaikuttaa kansalaisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Lisäksi jos vain osa korvauksista tuomitaan korvattavaksi, oli kyseessä vastaajan oikeusturvaa heikentävä menettely.

Valvontalautakunta totesi, että asiakkaalla oli oikeus valita se oikeudellinen asiantuntija, jonka puoleen hän kääntyi. Asianajajana ja hänen asiakkaallaan oli oikeus sopia toimeksiantosuhteessa sovellettavista ehdoista ja laskutusperusteista. Asiakkaan oikeus valita haluamansa avustaja oli hänelle kuuluva perusoikeus, jota ei voinut rajoittaa. Myöskään sillä, oliko kysymyksessä rikos- vai siviiliasia, ei saanut olla merkitystä tämän oikeuden kanssa.

Asianajajilla ei ole erityistä yleistä palkkiohinnastoa, jonka perusteella määräytyisi käytettävä tuntihinta ja toimenpidepalkkio. Asianajaja määräsi itse palkkionsa ja tunti- tai muun laskutusperusteensa. Kilpailuviranomaiset olivat kieltäneet asianajajilta erilliset yhtenäiset palkkiotaksat.

Kuten valvontalautakunta oli edellä todennut, tuomioistuin yksittäistapauksittain arvioi sen kysymyksen, mitä laskutettuja toimenpiteitä ja niihin käytettyä aikaa voitiin ROL:n mukaan pitää tarpeellisina ja kohtuullisina ja velvoittaa valtion korvaamaan näin arvioidut oikeudenkäyntikulut asianajajan päämiehelle rikosasiassa, jossa syyte oli hylätty.

III Laskujen sisältö ja niiden sisältämä informaatio

7. Eritelty lasku ja toimistokuluprosenttiperusteinen kuluvaatimus

ROL:n 9 luvun 6 §:n mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevassa vaatimuksensa on eriteltävä oikeudenkäyntikulujen määrä ja niiden perusteet.

Asianajajan laskulla oli erilaisia oikeudellisia merkityksiä. Sen ensisijaisena tarkoituksena oli selvittää päämiehelle hänen asiansa hoitamisessa suoritetut toimenpiteet ja asianajajan niistä veloittama palkkio sekä päämiehen asian hoitamisesta asianaj ajalle aiheutuneet erityiset kustannukset, jotka päämiehen tuli korvata asianajajalle.

Oikeudenkäyntiasioissa laskun tarkoituksena oli esittää ROL 9 luvun 1 a § ja 6 §:ssä tarkoitettu selvitys oikeudenkäynnin asianosaiselle asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneista kustannuksista. Oikeudenkäyntiasiassa tuli vastapuolen ja tuomioistuimen voida ottaa kantaa oikeudenkäyntikuluvaatimukseen. Tällöin oli kysymyksessä tilanne, jossa syntyi asianajopalkkioiden määräämisperusteiden 10-kohdan 1 momentin tarkoittama tarve yksilöidä asian aiheuttamat suoranaiset kulut.

Vaikka asianajaja ei voikaan laskuerittelyssään paljastaa asianajosalaisuuksia, asianajosalaisuutena ei kuitenkaan voida pitää toimenpiteeseen käytetyn ajan tai toimenpiteestä veloitetun hinnan ilmoittamista. Ilman tällaista tietoa vaatimuksen kohtuullisuutta arvioivan tuomioistuimen ja jutun vastapuolen oli mahdotonta ottaa kantaa kuluvaatimuksen kohtuullisuuteen tai oikeellisuuteen. Kuluvaatimuksen erittelyvelvollisuus oli korostunut, kun kysymys oli huomattavan suurista korvausvaatimuksista.

7.1 Eritelty lasku

Kantelijan mukaan A:n oikeudenkäyntikululaskut olivat olleet varsin puutteellisesti yksilöityjä eikä niistä ollut käynyt ilmi toimenpiteiden tarkempi laatu ja peruste. A oli vastaukseensa liittänyt kyseiset kantelijan tarkoittamat laskut, joista osassa laskuista ilmenivät suoritetut toimenpiteet, mutta ei niihin käytettyä aikaa tai toimenpidekohtaista veloitusta.

Valvontalautakunta katsoi, että koska kahdessa oikeudenkäyntiasiassa (Satama Interactive ja TJ Group) A:n laskuissa ei ollut mainittu toimenpiteisiin käytettyä aikaa, laskussa ilmoitetun toimenpiteen tekijää tai toimenpiteen veloitusta, oli laskuja pidettävä yksilöimättöminä eivätkä ne täyttäneet kuluvaatimukselle oikeudenkäyntiasiassa asetettavia vaatimuksia.

Sen sijaan kahdessa muussa oikeudenkäyntiasiassa (Benefon ja Jippii) kuluvaatimukset olivat riittävästi yksilöityjä.

7.2 Toimistokuluprosenttiperusteinen kuluvaatimus

Hyvä asianajajatapa edellytti, että asianajajan oli annettava päämiehelleen lasku, missä tarpeen mukaan yksilöitynä mainitaan kaikki asiassa suoritetut toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Asianajopalkkioiden määräämisperusteet edellyttivät, että toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneet suoranaiset kulut veloitetaan erikseen ja että asianajaja tarpeen mukaan yksilöi asiassa suorittamansa toimenpiteet sekä asian aiheuttamat suoranaiset kulut. Yleisesti omaksutun käytännön ja palkkionmääräämisperusteiden mukaan kulut oli eriteltävä kohta kohdalta. Asianajaja oli vaadittaessa myös velvollinen määrittelemään, miten hänen laskuttamansa kokonaissumma muodostuu, ts. osoittamaan sen, miten siihen oli päädytty.

Mikäli vastapuolen oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta ei voitu tarvittaessa yksilöidä asiassa syntyneitä kuluja, ei vastapuoli voinut riittävästi arvioida esitetyn kuluvaatimuksen kohtuullisuutta ja oikeellisuutta.

A oli oikeudenkäynneissä esittänyt laskut, joissa oli vaadittu 1-4 % toimistokulukorvausta. A oli Jippii- asiassa todennut, että toimistokulu oli koskenut nimenomaisesti tämän toimeksiannon toimistokuluja eikä osaksikaan asianajotoimiston yleiskuluja ja ne muodostuivat mm. kopioinnista, mapittamisesta, arkistoinnista ja muista vähäisistä toimeksiannon hoitamiseksi välttämättömistä toimenpiteistä, joita ei ollut erikseen yksilöity laskulla toimenpiteinä.

Valvontalautakunta katsoi, että A:n mainitsemat kulut olivat pääosin yleiskuluja, jotka tuli kattaa asianajajan palkkiolla. Tavanomaista suuremmat kopiointikulut oli mahdollista laskuttaa erikseen, mutta tällöin asianajajan laskussa tulisi olla yksilöitynä tällaiset erikseen laskutettavat suoranaiset kulut. A:n käyttämä prosenttiperusteinen toimistokuluvaatimus oli erittelemätön, sillä se perustui ainoastaan tiettyyn prosenttimäärään laskutettavasta palkkiosta eikä todellisiin asiassa aiheutuneisiin kustannuksiin. Se ei sisältänyt asianajajien palkkionmääräämisperusteiden 9 kohdan mukaista selvitystä asiasta aiheutuneista suoranaisista kuluista.

A:n omat päämiehet olivat hyväksyneet kulujen veloittamisen toimistokuluprosentin mukaan. Tältä osin A oli voinut sopia tällaisesta menettelystä omien päämiestensä kanssa.

Valvontalautakunta totesi, että oikeudenkäyntikuluja koskevassa vaatimuksessa oli periaatteessa kysymys päämiehen puolesta esitettävästä vahingonkorvausvaatimuksesta. Vaatimuksen kohtuullisuutta arvioivan tuomioistuimen ja jutun vastapuolen oli mahdotonta ottaa kantaa sellaiseen kuluvaatimukseen, jota ei ollut riittävästi eritelty. Päämiehen edun mukaista puolestaan ei ollut se, että hänen korvausvaatimuksensa osittain hylättiin sillä perusteella, ettei sitä ollut yksilöity tai eritelty eikä siitä ollut esitetty riittävää selvitystä.

Jättäessään oikeudenkäynnissä oikeudenkäyntikuluvaatimuksia, joissa ei ollut yksityiskohtaisesti eritelty niitä kustannuksia, joita asiakkaan asian hoitamisesta oli aiheutunut, oli A menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti, koska tuomioistuimella eikä vastapuolella ollut mandollisuutta ottaa perusteltua kantaa kustannusten aiheellisuuteen.

IV Asianajajan huolellisuusvelvollisuus

8. Huolellisuusvelvollisuuden laiminlyönti

Kantelija oli moittinut A:ta siitä, että tämä TJ Groupin jutussa antamassaan vastauksessa pääosin argumentoinut päämiehensä puolesta, että tämä luonnollisena henkilönä ei olisi rikosasiassa vastaajakelpoinen. Syyte olisi A:n vastauksen mukaan hylättävä jo sillä perusteella, ettei päämies yksityishenkilönä ollut osakeannin pääjärjestäjä.

Kantelijoiden mukaan rikosoikeudessa perustason asia oli, että oikeushenkilön puolesta tehdyssä rikoksessa vastuussa ovat yhtiön lakimääräiset edustajat, joiden tehtäviin ao. tunnusmerkistön täyttävä toimi kuuluu. Syytteessä mainittu osakeannin ja -myynnin järjestäminen kuului A:n päämiehelle. A ei edes väittänyt, että tämä vastuu olisi oikeudellisesti pätevästi delegoitu jollekin muulle taholle.

A oli vastauksensa mukaan kyseenalaistanut sen, että jutussa investointipankin toimitusjohtaja ei voisi olla asemansa perusteella rikos oikeudellisessa vastuussa oikeushenkilön toiminnassa mahdollisesti tehdyssä rikoksessa, koska arvopaperimarkkinalain mukaan listalleottoesitteestä vastasi liikkeeseen laskijan lisäksi pääjärjestäjä (ei sen sijaan pääjärjestäjän edustaja, hallitus tai toimitusjohtaja). Rikoslaissakaan ei ollut säännöksiä rikosoikeudellisesta oikeushenkilön ja luonnollisen henkilön samaistamisesta. Koska syytteen teonkuvauksesta ei käynyt ilmi se, miksi juuri toimitusjohtaja olisi rikosoikeudellisessa vastuussa, asia oli jätetty puolustuksen väitteellä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 22 §:n mukaan toimeksiannot oli hoidettava huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. Asianajajan antaman lainopillisen neuvon oli perustuttava asian vaatimiin tutkimuksiin.

Edelleen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 41 § 1 momentissa todetaan, että asianajajan oli huolellisesti perehdyttävä hänelle uskottuun asiaan ja noudattaen, mitä oikeudenkäymiskaaressa ja laissa oli säädetty, hoidettava asiaa tunnollisesti ja joutuisasti.

Valvontalautakunta totesi, että A oli kirjallisessa vastauksessaan esittänyt oikeudellista argumentaatiota rikosoikeuden yleisten oppien vastaisella tavalla ja näin menetellyt huolimattomasti. Muilta osin valvontalautakunta ei havainnut seikkoja, joiden nojalla A:n ammattitaitoa tai huolellisuutta asiassa voitaisiin moittia.

Säädökset ja määräykset

Laki asianajajista 7 § 2 ja 4 momentti.
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku la § ja 6 §.
Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 22 §, 28 § ja 41 §:n 1 momentti.
Asianajopalkkioiden määräämisperusteet 8§ , 9 § ja 10 §:n 1-kohta.

Lopputulos
Varoitus (kohdat 7.1., 7.2. ja 8).

Asian ratkaisijat
Tuure (pj.), Backman, Kelhä, Salonen, Sinivaara, Rajalahti ja Wagner-Prenner.