29.8.2006

ESPOON KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 3.6.2004

Kantaja
A

Vastaaja
Fortum Sähkönsiirto Oy

Asia
Vahingonkorvaus/Perusteettoman edun palautus

Kanne

Vaatimukset
A on vaatinut, että Fortum Sähkönsiirto Oy (jälj. Fortum/sähköyhtiö) velvoitetaan:

1. suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 110 euroa, joka vastaa häneltä vuonna 1999 sähkölaskutuksen yhteydessä sähkömarkkinalain vastaisesti liikaa perittyä 655,92 markkaa,

2. maksamaan A:lle 1.1.2000 ja 26.5.2001 väliseltä ajalta tuottokorkoa 6,70 euroa,

3. maksamaan A:lle korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen viivästyskorko 110 eurolle 27.5.2001 alkaen,

4. korvaamaan A:lle hänen oikeudenkäyntikulunsa 160 eurolla sekä valtiolle palkkio kuluttaja-asiamiehen toimista A:n avustamisessa oikeudenkäynnissä 8.400 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisupäivästä lukien.

Toissijaisesti A on vaatinut, että Fortum velvoitetaan palauttamaan hänelle perusteettomana etuna 70,10 euroa, sille tuottokorkoa 4,30 euroa ja viivästyskorkoa 27.5.2001 lukien.

Perusteet

Vaatimusten pääperusteet
Ensisijaisena kanneperusteena on lainvastaisesta sähkön siirron hinnoittelusta johtuva vahingonkorvausvelvollisuus. Sähkömarkkinalain 10 §:n mukaan jakeluverkonhaltijalla on velvollisuus vastuualueellaan tehdä sähkön siirtoa koskevia sopimuksia asiakkaiden kanssa kohtuullisin ehdoin. Sähkömarkkinalain 14 §:n mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista. Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut päätöksessään, että Fortum on toiminut vastoin tätä velvollisuutta. Sopimusrikkomuksesta tai ainakin sähköyhtiön lainvastaisesta menettelystä on aiheutunut A:lle vaatimuskohdassa 1 esitetty vahinko. Lainvastainen menettely osoittaa sellaisenaan sähköyhtiön tuottamusta.

Kanteen lähtökohtana on energiamarkkinaviraston päätös 30.3.2001, jota korkein hallinto-oikeus ei ole riidanalaiselta osin muuttanut päätöksellään 18.12.2002. Näiden päätösten mukaan Fortumiin sittemmin fuusioituneen Tuusulanjärven Energia Oy:n hinnoittelu on ylittänyt vuonna 1999 sähkömarkkinalain salliman kohtuullisen tason. Fortumin on palautettava A:lle tämä määrä laittoman menettelyn aiheuttamana vahinkona.

Toissijaisena kanneperusteena on perusteettoman edun palauttaminen. Kun sähköyhtiö on perinyt laissa sallittua korkeampaa sähkön siirtomaksua, se on saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua. Perusteettoman edun palauttaminen perustuu oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen.

Vaatimusten rahamäärät
Sähköverkkotoimintaan sitoutuneen pääoman tuotto on ylittänyt vuonna 1999 sijoitetun pääoman kohtuullisen tuoton noin 7,0 miljoonalla markalla. Liikaa peritty sähkönsiirron maksu on 10,9 prosenttia yhtiön sähkönsiirron liikevaihdosta. Kun A on maksanut vuonna 1999 sähkönsiirrosta 6.017,70 markkaa, hänen osuutensa liikaa peritystä maksusta edellä mainitun prosentin mukaan laskettuna on 655,92 markkaa eli 110 euroa. Tämä määrä on kokonaan sähköyhtiön sähkömarkkinalain vastaisella hinnoittelulla A:lle aiheuttamaa vahinkoa.

Jos tuomioistuin pitää ylihinnoittelua perusteettomana etuna, sähköyhtiön saama etu on edellä mainittu määrä vähennettynä arvonlisäveron ja sähköveron osuudella. Fortum on siten saanut palautettavaa perusteetonta etua 70,10 euroa.

A on ilmoittanut hyväksyvänsä sen, että palautus otetaan huomioon A:n tulevissa sähkölaskuissa siinä tapauksessa, että hän on vielä Fortumin asiakas.

Korkovaatimukset
A on vaatinut Fortumilta liikaa maksetun määrän palauttamista 27.4.2001. A:lla on oikeus viivästyskorkoon kuukauden kuluttua vaatimuksen esittämisestä. Viivästyskorkovelvollisuutta edeltäneeltä eli 1.1.2000 ja 26.5.2001 väliseltä ajalta A:lla on oikeuskäytännön mukainen oikeus tuottokorkoon. Tuottokorko on Suomen Pankin peruskoron suuruinen.

Sähkönsiirtomaksut
Sähkönsiirtopalveluihin sovelletaan sähkömarkkinalakia. Tuusulanjärven Energia Oy:llä on ollut vuonna 1999 sähkömarkkinalain 2 luvun mukainen sähköverkkolupa toimialueella, jolla myös A on ollut sähkön kuluttaja-asiakas. Verkonhaltijan on sähkömarkkinalain 10 §:n mukaan kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkönsiirtopalveluja niitä tarvitseville. Saman lain 14 §:n 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista.

Energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan yhtiön sähkön siirtohinnoittelu ei ole täyttänyt sähkömarkkinalain tarkoittamaa kohtuullisuuden vaatimusta. energiamarkkinavirasto valvoo sähkömarkkinalain noudattamista. Se voi antaa valvontavaltansa perusteella kieltopäätöksiä. Tällaisen kieltopäätöksen se on antanut vahvistaessaan Tuusulanjärven Energia Oy:n hinnoittelun vuodelta 1999 ylittäneen sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momentin ja 14 §:n 2 momentin vaatiman kohtuullisen tason. Maksun palautuksesta päättäminen ei kuulu energiamarkkinaviranomaisen toimivaltaan.

Sähkömarkkinalain säännökset ovat heikomman osapuolen suojaamiseksi pakottavaa oikeutta. Tällaisen pakottavan säännöksen kanssa ristiriitainen sopimus on siviilioikeudellisesti pätemätön.

Kun A ei ole käyttänyt sähköä elinkeinotoimintaa varten, vaan on ollut kuluttaja, sähkömarkkinalain perusteella kohtuuttomaksi vahvistettu siirtohinnoittelu on myös kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n nojalla kohtuuton. Hinnoittelu on myös viimeksi mainitun lainkohdan perusteella soviteltava vastaamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaista kohtuullista tasoa.

Sähkömarkkinoiden valvontaviranomaisen kohtuuttomaksi toteama hinnoittelu puoltaa samanlaista tulkintaa myös yleisessä tuomioistuimessa, joka ei ole muodollisesti sidottu valvontaviranomaisen kannanottoon. Yhdenmukaisen ratkaisun tekemistä hallintotuomioistuimessa ja yleisessä tuomioistuimessa puoltavat erityisesti ratkaisujen ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta koskevat näkökohdat.

Kohtuullisuuden arviointiin liittyvät näkökohdat
Sähkön siirtohinnoittelu on energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä todettu vuoden 1999 osalta sähkömarkkinalain 10 ja 14 §:n vastaiseksi ja kohtuuttomaksi. Lain pakottavan säännöksen vastaisena hinnoittelu on ollut ns. tyyppikohtuuton. Sen vuoksi kohtuuttomuuden tarkasteluun ei ole tarpeen ottaa mukaan muita vuosia.

Jos muita vuosia otettaisiin huomioon, niitä ei tulisi rajata vain vuosiin 1996 - 1999. Näinäkään vuosina Tuusulanjärven Energia Oy:n verkkotoiminta ei ole ollut tappiollista. Käyttökatteella mitaten sen tulos on ollut koko ajan selvästi valtakunnan mediaanitasoa kannattavampi.

Vastaus

Kiistäminen
Fortum on kiistänyt kanteen kokonaisuudessaan ja vaatinut, että käräjäoikeus

1. ensisijaisesti hylkää A:n ensisijaisen ja toissijaisen kannevaatimuksen sekä oikeudenkäyntikulu- ja muut palkkiovaatimukset kokonaan,

2. toissijaisesti sovittelee Fortumin mahdollisesti maksettavaksi tuomittavia korvauksia,

3. mikäli se katsoo Fortumin olevan maksuvelvollinen A:han nähden vahvistaa, että Fortum on oikeutettu hyvittämään sen maksettavaksi tuomittavat korvaukset A:n vastaisuudessa syntyvien sähkölaskujen yhteydessä tai mikäli A ei enää ole Fortumin asiakas, rahasuorituksena, ja

4. velvoittaa A:n korvaamaan Fortumin oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti 36.126,98 eurolla viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

Kiistämisen pääperusteet

Energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset eivät ole oikeusperuste A:n vaatimalle vahingonkorvaukselle. Sähköyhtiö ei ole perinyt sähkönsiirrosta kohtuutonta maksua eikä rikkonut asianosaisten välistä sopimusta. Vaaditulle vahingonkorvausvelvollisuudelle ei ole oikeutusta sähkömarkkinalaissa, kuluttajansuojalaissa eikä sitä voida perustaa yleiseen sopimusoikeudelliseen vastuuseen. Fortum ei ole toiminut asiassa sopimuksen vastaisesti eikä tuottamuksellisesti. Lisäksi väitetty vahingon tai perusteettoman edun syntyminen on ollut täysin ennalta-arvaamatonta.

A:n väitteet sopimuksen pätemättömyydestä ja perusteettomasta edusta ovat vallitsevan oikeuskäytännön vastaisia.

Myös sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuuden tarkastelujakso huomioon ottaen vaatimuksilta puuttuu oikeudellinen peruste.

Jos A:n vaatimuksille katsotaan olevan peruste, määrällisesti ne ovat oikeita. A:lla ei ole oikeutta missään olosuhteissa tuotto- eikä viivästyskorkoon, koska sähköyhtiö on ollut vilpittömässä mielessä ottaen huomioon sähkönsiirtohinnoittelun vaikeus ja sen kohtuullisuuden vahvistaminen jälkikäteen.

Sähkönsiirtomaksut ja niiden kohtuullisuus
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä on todettu, ettei sähköyhtiön hinnoittelu vuodelta 1999 ole ollut sähkömarkkinalain 14 §:n 2 momentin edellyttävällä tavalla kohtuullista. Korkein hallinto-oikeus ei ole perustanut päätöstään sähkömarkkinalain 10 §:ään. Sähkömarkkinalaki on erityislainsäädäntöä, jonka 44 §:ssä on oma vahingonkorvausvelvollisuutta koskeva säännöksensä. Tässä pykälässä ei ole säädetty vahingonkorvausvelvollisuutta 14 §:n 2 momentin vastaisesta menettelystä.

Jos energiamarkkinaviraston toimivallassa olisi antaa tulevaisuuteen suuntautuvien kieltopäätösten lisäksi menneeseen aikaan kohdistuvia maksujen palautuspäätöksiä, hinnoittelun kohtuullisuutta koskeva tarkasteluajanjakso olisi pidempi kuin yksi vuosi. Vireillä oleva lainsäädäntömuutoskin lähtee siitä, että tarkastelujakson pituus on 3 - 5 vuotta.

A:n väitteet Tuusulanjärven Energia Oy:n verkkotoiminnan kannattavuudesta vuosina 1996-1999 ovat harhaanjohtavia. Yhtiö ei ole korottanut sähkönsiirtohintoja tilanteessa, jossa sen kannattavuus kilpailijoihinsa nähden olisi ollut hyvä. Yhtiön tuotto on alittanut selvästi Energiamarkkinaviraston salliman kohtuullisen tuoton vuosina 1996 - 1998. Yhtiön yhteistulos vuosilta 1996 - 1999 on ollut 21 miljoonaa markkaa alle sallitun tuoton. Nämä seikat on otettava huomioon hinnoittelun kohtuullisuutta kuluttajansuojalainkin perusteella tarkasteltaessa.

Sovitteluvaatimus
Jos sähköyhtiön todettaisiin saaneen vahingonkorvauksena palautettavaa etua tai perusteetonta etua, sitä on määrällisesti soviteltava yhtiön vilpittömän mielen, tuottamuksen puuttumisen, maksujen suorituksesta kuluneen pitkän ajan ja yhtiön muiden vuosien alituoton vuoksi. Sovittelussa tulee lisäksi huomioida väitetyn vahingon tai perusteettoman edun ennakoimattomuus. Edellä lausutuista syistä johtuen myös mahdollista tuotto- ja viivästyskorkoa tulee sovitella.

Mahdollisen palautusvastuun muoto
Jos sähköyhtiön katsottaisiin olevan palautusvelvollinen, palautettava määrä olisi luontoissuoritusluonteisena vähennettävä A:n tulevasta sähkölaskusta, jos A on edelleen Fortumin asiakas.

Vastaukset oikeudenkäyntikuluvaatimuksiin
Fortum on kiistänyt A:n esittämien oikeudenkäyntikulujen ja palkkion korvaamisvelvollisuuden perusteen, mutta on pitänyt vaadittuja määriä kohtuullisina.

A on kiistänyt Fortumin oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden perusteen pitäen niitä määrältään hyväksyttävinä. A on kuitenkin katsonut, että asian oikeudellisen epäselvyyden vuoksi kanteen nostaminen on ollut aiheellista eikä A:ta tule oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8a §:n ja 8b §:n säännökset huomioon missään tapauksessa määrätä korvaamaan Fortumin oikeudenkäyntikuluja.

Riidattomat asiat

• Fortum vastaa Tuusulajärven Energia Oy:n sitoumuksista.
• Energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätösten kirjallinen sisältö.
• A on maksanut sähkönsiirrosta vuodelta 1999 yhteensä 6.017,70 markkaa.
• Jos vahingonkorvauksen peruste on olemassa, korvauksen määrä on ilman sovittelua 110 euroa.
• Jos Fortum on saanut perusteetonta etua, sen määrä on 70,10 euroa.
• Korkovaatimukset määrällisesti.

Riidanalaiset asiat
1. Onko Tuusulanjärven Energia Oy:n laskutus ylittänyt sähkömarkkinalain salliman kohtuullisen määrän vuonna 1999, onko energiamarkkinaviraston päätöksessään toteama ylitys sopimusrikkomus yhtiön ja A:n välisessä oikeussuhteessa ja oikeuttaako yhtiön menettely A:n vahingonkorvaukseen?

2. Onko sähköyhtiö saanut palautettavaa perusteetonta etua

• kuluttajansuojalain tai
• yleisten siviilioikeudellisten vastuuperusteiden nojalla?

3. Jos palautukselle on peruste,

• onko palautettavaa määrää soviteltava,
• mikä on palautuksen muoto?

Todistelu

A
Kirjalliset todisteet
1. Energiamarkkinaviraston päätös 30.3.2001
2. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 18.12.2002

Fortum
Kirjalliset todisteet
1. Jakeluverkon haltijan yleiset verkkopalveluehdot
2. Taulukko A:n sähkölaskuista vuosilta 1996- 2000

Henkilötodistelu
B

Ratkaisun perustelut

Asian ratkaisun kannalta ensisijainen riitainen kysymys
Ensisijainen ratkaistava riitainen kysymys on se, onko Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkön siirtohinnan hinnoittelu ollut kanteessa väitetyin tavoin kohtuutonta siten, että Fortumin tulisi palauttaa A:lle osa hänen vuodelta 1999 maksamistaan sähkön siirtohinnasta. Vasta tämän jälkeen, mikäli hinnoittelun ja A:lta perityn sähkön siirtohinnan todetaan olleen kohtuuton, tulee ratkaistavaksi kysymys siitä, onko kohtuuton sähkön siirtohinnan osuus palautettavissa A:lle aiheutettuna vahinkona, saatuna perusteettomana etuna tai kuluttajansuojalaissa tarkoitetun sovittelun kautta.

Valvontaviranomaisten päätökset
Sähkömarkkinalain mukaisena valvontaviranomaisena on tässä asiassa kysymyksessä olevana aikana toiminut energiamarkkinavirasto, jonka päätöksestä on ollut valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

A:n sähköntoimittajana ja sähkömarkkinalain tarkoittamana jakeluverkonhaltijana toimineen Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuutta on vuosilta 1996-1999 käsitelty energiamarkkinaviraston päätöksessä 30.3.2001. Energiamarkkinaviraston päätöksen mukaan Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkön siirron hinnoittelu on ollut vuosina 1996, 1997 ja 1998 sähkömarkkinanalain 10 §:n 1 momentin ja 14 §:n momentin mukaista, mutta vuonna 1999 mainittujen lainkohtien vastaista. Hinnoittelu ei ole vuonna 1999 täyttänyt sähkömarkkinalain tarkoittamaa kohtuullisuuden vaatimusta, kun yhtiön sähköverkkotoimintaan sitoutuneen pääoman tuotto on ylittänyt energiamarkkinaviraston arvioiman, sähkön hinnoittelun kohtuullisuuden perustana olevan sijoitetun pääoman kohtuullisen tuoton noin 7 miljoonalla markalla. energiamarkkinavirasto on kieltänyt Tuusulanjärven Energia Oy:tä soveltamasta sähkönsiirrossa kohtuutonta hinnoittelua ja velvoittanut sen korjaamaan hinnoittelun sähkömarkkinalain mukaiseksi.

Korkein hallinto-oikeus on 18.12.2002 antamassaan päätöksessä katsonut, ettei energiamarkkinaviraston päätös ole ollut lainvastainen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään todennut energiamarkkinavirastolla olevan laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiperusteiden kehittämisessä, eikä virasto ole käyttänyt harkintavaltaansa muussa tarkoituksessa kuin missä se on sähkömarkkinalain mukaan käytettävissä.

Energiamarkkinaviraston käyttämästä kohtuullisuuden arviointitavasta
Energiamarkkinaviraston päätöksestä ilmenevä kannanotto sähkön siirtohintojen kohtuullisuudesta perustuu päätöksessä käytettyyn, viraston asiantuntijalausuntojen perusteella kehittämään laskentakaavaan, jossa sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuutta on verrattu Tuusulanjärven Energia Oy:n sähköverkkotoimintaan sijoittuneen pääoman kohtuulliseen tuottoon. Käytetty laskentakaava on sisältänyt Tuusulanjärven Energia Oy:n lasketun tuoton ja energiamarkkinaviraston hyväksymän lisäyksen, jonka yhteistuloksena on saatu ns. sallittu tuotto. Jos Tuusulanjärven Energia Oy:n laskettu tuotto on ollut suurempi kuin sallittu tuotto, ylittävää osuutta on kutsuttu ylituotoksi. Energiamarkkinaviraston laskema ylituotto on vuonna 1999 ollut 7,0 miljoonaa markkaa, mitä virasto on pitänyt sähkön siirtohinnoittelun kohtuuttomana osuutena. Energiamarkkinaviraston päätöksestä ilmenee, että saman laskentakaavan mukaan Tuusulanjärven Energia Oy:n verkkotoiminnan tuotto on ollut vuonna 1996 17, 3 miljoonaa markkaa, vuonna 1997 7,4 miljoonaa markkaa ja vuonna 1998 3,6 miljoonaa markkaa pienempi kuin sallittu tuotto.

Energiamarkkinaviraston käytännön sekä sen soveltaman laskentamallin osalta todistajana asiassa on kuultu Fortumin hinnoittelupäällikkö B:tä.

B:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että syynä Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkön siirtohinnan korotuksen 1.5.1998 on ollut ennen kaikkea se, että Fortumin lisäksi Järvenpään kaupungin ja Tuusulan kunnan omistaessa yhtiön sähkön keskihintatavoitteen asettamisessa vuonna 1996 yhtiössä oli epäonnistuttu. Lisäksi hinnankorotus on ollut tarpeellinen tiedossa olevien vuosina 1999 - 2006 toteutettavien välttämättömien strategisten investointien vuoksi. Kyseiset investoinnit ovat olleet huomattavasti suurempia kuin aikaisemmin. Merkittävä vuonna 1999 toteutettavaksi suunniteltu investointi on ollut koko Hyrylän alueen sähkönsyöttöä varten rakennettava sähköasema. Sähköaseman rakentamista ei kuitenkaan ole Tuusulanjärven Energia Oy:stä johtumattomista kaavoituksellisista syistä pystytty toteuttamaan vuonna 1999 vaan vasta myöhemmin. Energiamarkkinaviraston käyttämässä sähkön siirtohintojen kohtuullisuutta koskevassa laskentamallissa Tuusulanjärven Energia Oy:ssä vuoden 1999 investointeja varten kerätyt varat, joita ei ollut voitu käyttää, on katsottu vuoden 1999 tuloksi ja siten yhtiön todellista tuottoa merkittävästi parantavaksi tekijäksi.

B:n kertomuksesta on edelleen käynyt ilmi, että sähkön siirtohinnan kohtuullisuutta laskiessaan energiamarkkinavirasto on vuonna 2000 ottanut käyttöön kannustinlisän, jolloin tehokkaasti toimiva jakeluverkonhaltija tuottotasoa laskettaessa saa vähentää lasketusta tuotosta 10 prosenttia operatiivisista kustannuksistaan. B:n kertomuksesta on edelleen käynyt ilmi, että Tuusulanjärven Energia Oy on vuosina 1996 - 2000 ollut selkeästi maan keskiarvoa kustannustehokkaampi jakeluverkonhaltija. B:n mukaan energiamarkkinaviraston laskentatapaa käyttäen laskettu kannustinlisä on vähentänyt Tuusulanjärven Energia Oy:n vuoden 2000 laskennallista tuottoa merkittävästi eli noin 3,7 miljoonaa markkaa.

B:n kertomuksesta on edelleen käynyt selville, että energiamarkkinaviraston käytäntö tarkastelujakson pituuden kohdalla on tapauksittain vaihdellut ja että hinnoittelun kohtuullisuutta harkittaessa energiamarkkinavirasto on käyttänyt paitsi tilikauden eli vuoden jaksoa kuten Tuusulanjärven Energia Oy:n kohdalla, myös eri pituisia yhtä vuotta pitempiä tarkastelujaksoja kuten Lappeenrannan Energia Oy:tä koskevassa päätöksessään 7.2.2003 kuuden vuoden pituista aikaa. Kun tarkastelujakso on vain vuoden pituinen laskelmassa ei voida ottaa huomioon aikaisempien vuosien tai pidemmän ajanjakson mahdollisia alituottoja. Vastaavasti hyvinkin pitkälle sattumanvaraiset tekijät, kuten ilmojen lämpötilan vaihtelut ja korkomuutokset sekä investointien viivästymiset johtavat siihen, että laskennallista ylituottoa vuosittain syntyy. B:n mukaan lainvalmistelussa on sähkömarkkinalain muutos, jonka mukaan energiamarkkinaviraston tarkastelujakson pituudeksi hinnoittelun kohtuullisuutta arvioitaessa tulee 3 - 5 vuotta.

Mitään muuta näyttöä sähkön siirtohinnan kohtuullisuuden arviointiin vaikuttavista seikoista ei asiakirjatodisteiden lisäksi ole asiassa esitetty kuin B:n kertomus. B on Fortumin palveluksessa, mikä luonnollisesti on otettava huomioon hänen kertomuksensa uskottavuutta arvioitaessa. B:n kertomus käräjäoikeudessa on kuitenkin ollut erittäin seikkaperäinen ja uskottava, ja kertomuksesta on välittynyt huomattava alan työkokemus ja asiantuntemus. B:n kertomuksen paikkansa pitävyyttä tukee esimerkiksi energiamarkkinaviraston käyttämän hinnoittelun tarkastelujakson vaihtelun ja pituuden osalta käräjäoikeudelle esitetty Lappeenrannan Energia Oy:tä koskeva viraston ratkaisu 7.2.2003, jossa tarkastelujaksoksi on valittu aikaisemmin todetuin tavoin kuusi vuotta sekä Uudenmaan Sähköverkko Oy:tä koskeva korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 4.3.2004, jossa hinnoittelun kohtuullisuuden tarkastelujaksoksi ei ole hyväksytty yhtä vuotta vaan on edellytetty tätä pitempää ajanjaksoa. B:n todistajanlausuman paikkansapitävyyttä ei ole A:n puolelta oikeudenkäynnin aikana miltään osin asetettu kyseenlaiseksi muutoin kuin viittaamalla B:n asemaan Fortumissa. B:n kertomuksesta ilmenevät seikat, jotka koskevat sähkön siirtohinnan kohtuullisuuden arviointiin vaikuttavia seikkoja, voidaan siten asettaa perustaksi asiaa ratkaistaessa.

Kohtuullisuuden arviointi ja palautusvastuu

Kohtuullisuuden yleisistä arviointimenetelmistä ei ole laissa yleisiä säännöksiä eikä energiamarkkinaviraston käyttämän laskentakaavan tapaisia määräyksiä. Lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan kohtuullisuuden arviointi perustuu yleensä monia eri seikkoja huomioon ottavaan kokonaisharkintaan.

Kohtuullisuuden arviointiin vaikuttaa se, millä oikeuden alalla kohtuullisuutta on harkittava. Kun kysymys on jakeluverkonhaltijan ja kuluttaja-asiakkaan välisen sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuudesta, sähkömarkkinalain lisäksi on otettava huomioon kuluttajansuojanäkökohdat ja heikon osapuolen suojaa koskeva oikeusperiaate. Sähkömarkkinalaissa tai sen esitöissä ei ole sähkönsiirron kohtuullisuudesta tarkempaa määrittelyä.

Lain valvonta on uskottu energiamarkkinavirastolle, ja sille on annettu oikeus tulkita hinnoittelun kohtuullista niiden toimivaltuuksien puitteissa, jotka laki valvontaviranomaiselle antaa. Energiamarkkinaviraston tehtävä on jälkikäteen tapahtuvalla kontrolloinnilla antaa sähkön hinnoittelusta yleisellä tasolla kieltoja ja näin ohjailla tulevaa hinnoittelua ilman että energiamarkkinavirasto tarkoin määrää hyväksyttävää hintaa. Energiamarkkinavirastolle ei ole säädetty toimivaltuuksia määrätä sen kohtuuttomaksi toteama hinnanosuus palautettavaksi. Tämä energiamarkkinaviraston valvontaviranomaisen rooli ja vaikutus sen ratkaisun sisältöön käy selvästi ilmi sen edellä todetusta toista jakeluverkonhaltijaa koskevasta ratkaisusta 7.2.2003, jossa ratkaisussa on todettu tuottotason ylittäneen kohtuullisena pidetyn tason mutta sen jälkeen palautuneen alle kohtuullisena pidettävän tuottotason, jolloin energiamarkkinavirasto on pitänyt sähkön siirron hinnoittelua kohtuullisena eikä ole velvoittanut jakeluverkonhaltijaa muuttamaan sähkön siirron hinnoittelua. Näin ollen energiamarkkinaviraston kohtuullisuusharkinta tehdään eri tarkoitusta varten kuin yleisessä tuomioistuimessa tehtävä jakeluverkonhaltijan ja asiakkaan välisestä suhdetta ja mahdollista jo toteutuneeseen hinnoitteluun perustuvaa vahingonkorvausta tai edunpalautusta koskeva kohtuullisuusharkinta.

Tästä huolimatta asiassa on punnittava sitä, miten vahva vaikutus valvontaviranomaisen kannanotolla hinnoittelun kohtuullisuudesta on siihen yleiseen kohtuullisuusharkintaan, jonka seurauksena olisi palautusvastuu. Vaikka on selvää, ettei yleinen tuomioistuin ole palautusvastuuta harkitessaan sidottu valvontaviranomaisen ratkaisuun, on toisaalta myös selvää, että ennustettavuuden kannalta olisi suotavaa, että eri viranomaisissa päädyttäisiin samantapaisissa asioissa pitkälti yhdenmukaisiin ratkaisuihin.

Vaikka energiamarkkinaviraston asiantuntemus sähkömarkkinalain valvontaviranomaisena on toimialallaan merkittävä, on edellä B:n kertomuksesta käynyt selville, että energiamarkkinaviraston Tuusulanjärven Energia Oy:n kohdalla käyttämään sallitun tuoton laskentatapaan on sisältynyt tekijöitä, joiden vuoksi laskennan tulosta on pidettävä kyseenalaisena. Tuusulanjärven Energia Oy:n kohdalla ei ole laskennassa otettu huomioon sittemmin vastaavissa laskelmissa huomioon otettua kannustinlisää, minkä huomioon ottaminen olisi ilmeisen huomattavasti vaikuttanut Tuusulan Energia Oy:tä koskevan laskelman lopputulokseen. Energiamarkkinaviraston tekemä ratkaisu rajoittaa Tuusulanjärven Energia Oy:n tuoton arviointiajanjakso vain yhteen tilikauteen poikkeaa joistakin muista energiaviraston ratkaisuista, joissa tarkastelujakso on voinut olla useampia vuosia. Aikaisemmin todetuin tavoin tässä jutussa kysymyksessa olevien energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätösten jälkeen on korkein hallinto-oikeus antanut päätöksen 4.3.2004, jossa jakeluverkon hinnoittelun kohtuullisuuden tarkastelujaksoksi ei ole hyväksytty yhtä vuotta vaan on edellytetty, että tarkasteluajanjakso on pitempi. Vaikka ratkaisut arviointijakson pituuden suhteen tehdään aina kussakin tapauksessa erikseen, osoittavat ne kuitenkin, että pitempää tarkastelujaksoa on syytä käyttää, mikäli sen käyttämiseen voidaan osoittaa olevan perusteltu syy.

Sähkön siirtohinnan kohtuullisuuden tarkastelun rajoittaminen yhteen vuoteen on johtanut vääristymään Tuusulanjärven Energia Oy:n liiketoiminnan kannalta olennaisten pitkäaikaisten investointien kohdalla, kun laskelmassa on investointeja varten kerätyt varat katsottu tuloksi. Kuitenkin sähkömarkkinalain 9 §:n mukaan jakeluverkonhaltijalla on mm. sähköverkon ylläpito- ja kehittämisvelvollisuusvelvollisuus, ja B:n kertomuksen perusteella on selvitetty, että investointien rahoitus vaatii pitkäjänteistä monien vuosien varautumista. Jo sähkömarkkinalakia koskevista valmisteluasiakirjoista (hallituksen esitys 138/194 vp, eduskunnan talousvaliokunnan mietintö 56/1994 vp ja perustuslakivaliolautakunnan lausunto 19/1994) ilmenee muun ohessa, että hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa on otettava huomioon tarkoitus turvata verkonhaltijan riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus.

Energiamarkkinaviraston päätös sähkön siirtohinnan kohtuullisuuden tarkkailujakson rajoittamisesta vain yhteen vuoteen on myös johtanut Tuusulanjärven Energia Oy:n kannalta kyseenalaiseen lopputulokseen A:n kaltaisen useita vuosia jatkuvassa sopimussuhteessa yhtiöön olevan asiakkaan kanssa, koska yhtiöllä ei olisi olemassa kuin palautusvelvollisuus ylituoton tilanteessa mutta ei oikeutta alituoton kompensoimiseen. Tarkastelujakson rajoittaminen vain yhteen vuoteen johtaisi siten siihen, että A on B:n kertomuksesta ilmenevin tavoin energiamarkkinaviraston omaa laskentatapaa käyttäen on tosiasiallisesti maksanut vuosina 1996 -1998 hyväksyttävään hintaan nähden sähkön siirtomaksua 1.652 markkaa liian vähän.

Johtopäätökset

Energiamarkkinaviraston päätös 30.3.2001 Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkönsiirron hinnoittelun kohtuuttomuudesta on lähtökohtaisesti näyttöä siitä, että A:lta peritty sähkön siirtohinta on myös palautusvastuuta ajatellen ollut kohtuuton. Tässä asiassa on kuitenkin näytetty, että on sähkön siirtohinnan kohtuuttomuuden arvioinnissa on perusteltua ottaa edellä mainitusta päätöksestä poiketen huomioon myös energiamarkkinaviraston käytännössä hyväksytty jakeluverkon haltijan saaman tuoton kohtuullisuuden tarkasteluajanjakson laajentamien useammalle vuodelle, investointien ajoitus sekä kannustinlisä.

Asiassa on edelleen näytetty, että pelkästään tarkastelujakson laajentaminen yhteisesti vuosille 1997 - 1999 eli kolmelle vuodelle jo sellaisenaan johtaa selkeästi siihen, että Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkönsiirron hinnoittelu on myös energiamarkkinaviraston käyttämän laskentatavan mukaisesti ollut kohtuullista. Asiassa on näytetty, että Tuusulanjärven Energia Oy:n sähkön siirtohintaa vuonna 1999 on nostanut merkittävästi sähköverkon pitkäaikaisten investointien rahoitus, jonka mahdollistamiseksi hintoja on korotettu, vaikka investointi on toteutunut vasta vuoden 1999 jälkeen. Kannustinlisän huomioon ottaminen laskennassa vielä alentaa Tuusulanjärven Energia Oy:n laskettua tuottoa ja korostaa sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuutta.

Näillä perusteilla ja huomioon ottaen A:n useita vuosia ennen vuotta 1999 jatkunut asiakassuhde Tuusulanjärven Energia Oy:hyn ja häneltä tuolloin perittyjen sähkön siirtohintojen huomattava kohtuullisuus A:lta vuonna 1999 perittyä sähkön siirtohintaa ei voida pitää myöskään niin poikkeuksellisen korkeana yksittäisenä vuotena perittynä maksuna, että sähkön siirtohinnan kohtuullisuutta olisi perusteltua edes heikomman osapuolen suoja huomioon ottaen tarkastella vuosikohtaisesti.

Kun hinnoittelu ei ole ollut kanteessa väitetyin tavoin kohtuutonta, Fortum ei ole syyllistynyt sopimusrikkomukseen eikä se ole myöskään saanut perusteetonta etua.

A:n kanne on siten kaikilta osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut
Kun A:n kanne ei menesty, hänen oikeudenkäyntikuluvaatimuksilleen ei ole perustetta.

Huomioon ottaen energiamarkkinaviraston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset, joille A on perustanut kanteen, asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että A:lla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten aseman ja asian merkityksen huomioon ottaen on kohtuutonta velvoittaa A:ta korvaamaan täysin Fortumin oikeudenkäyntikuluja. Näillä perusteilla käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a ja 8 b §:n nojalla katsoo, että Fortum joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa kokonaan omana vahinkonaan.

Tuomiolauselma

A:n kanne hylätään.

Fortumin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:
käräjätuomari Matti Lahti
käräjätuomari Juha Lehto
käräjätuomari Mirja-Leena Nurmi

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 29.8.2006

Valitus
A on ensisijaisesti vaatinut, että Fortum Sähkönsiirto Oy (jälj. Fortum) velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 110,32 euroa, tuottokorkoa 6,70 euroa ajalta 1.1.2000 - 26.5.2001 ja viivästyskorkoa 110 eurolle 27.5.2001 lukien. Toissijaisesti A on vaatinut, että Fortum velvoitetaan palauttamaan hänelle perusteettomana etuna 70,10 euroa, tuottokorkoa 4,30 euroa ja viivästyskorkoa 70,10 eurolle 27.5.2001 lukien. A on vielä vaatinut, että Fortum Sähkönsiirto Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 8.560 eurolla ja hovioikeudessa 4.200 eurolla ja että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

Tuusulanjärven Energia Oy:n (nykyisin Fortum Sähkönsiirto Oy) sähkön siirtotariffien hinnoittelu ei ollut täyttänyt sähkömarkkinalain tarkoittamaa kohtuullisuuden vaatimusta vuonna 1999. Fortumin sähköverkkotoimintaan sitoutuneen pääoman tuotto oli ylittänyt Energiamarkkinaviraston arvioiman kohtuullisen tuoton tilikaudella 1.1.-31.12.1999 seitsemällä miljoonalla markalla. Hinnoittelu ei ollut ollut kohtuullista eikä se ollut kuvastanut tehokkaasti verkkotoiminnan kustannuksia. Näin toimimalla Fortum oli rikkonut sähkömarkkinalakia.

Jakeluverkon asiakas oli jakeluverkon haltijan monopoliasemasta johtuen sopimussuhteessa heikommassa asemassa. Sähkömarkkinalain vaatimus kohtuullisesta hinnoittelusta kohdistui nimenomaisesti jakeluverkon haltijan ja sen asiakkaiden väliseen oikeussuhteeseen. Yleisellä tuomioistuimella ei ollut edellytyksiä arvioida sitä, mikä oli ollut sähkömarkkinalain mukaan kohtuullista laskutusta. Jos yleinen tuomioistuin asetti Energiamarkkinaviraston arviointikriteerit ja niiden perusteella tehdyt päätelmät kyseenalaisiksi, yksittäisen asiakkaan oli mahdotonta osoittaa hinnoittelun kohtuuttomuutta. Erityislain noudattamista valvovan erityisviranomaisen päätöksen todistusvoimalle olisi tullut antaa huomattavampi paino kuin mitä käräjäoikeus oli tehnyt. Energiamarkkinaviraston Fortumia koskevan sähkön siirtohinnan kohtuullisuuden tarkasteluväli oli ollut normaalikäytännön mukaisesti enemmän kuin yksi vuosi eli vuodet 1996-1999.

Sähkömarkkinalaki oli pakottavaa lainsäädäntöä. Pakottavan säännöksen vastainen sopimus oli pätemätön. Sovittelussa edellytetty sopimussuhteen kokonaisarviointi ei ollut tarpeen, koska Fortumin käyttämät sähkön siirtotariffit olivat olleet pakottavan lainsäädännön vastaisina pätemättömiä. Jollei sähkön siirtotariffien hinnoittelun kohtuuttomaksi katsottua osaa voitu suoraan katsoa sähkömarkkinalain vastaisena tehottomaksi, tuli siirtotariffeja sovitella kuluttajansuojalain perusteella niin, että ne vastasivat Energiamarkkinaviraston päätöksessä määriteltyä kohtuullista tasoa.

Fortumin väitteet sen toiminnan tappioista ja heikoista tuotoista vuosina 1996-1998 olivat olleet virheellisiä. Yhtiö oli korottanut sähkön siirtotariffeja tilanteessa, jossa tuotto oli ollut jo ennestään hyvä. Se oli käyttänyt vuoden 1999 tasolla olevia sähkön siirtotariffeja myös vuoden 1999 jälkeen.

Käräjäoikeuden tuomio oli perustunut todistaja B:n kuulemisen yhteydessä esille tulleisiin oikeustosiseikkoihin, joihin Fortum ei ollut vedonnut. Näitä seikkoja olivat investointien tarve ja niiden ajoitus sekä kannustinlisä. Tästä syystä A:lla tuli olla mahdollisuus kuulustuttaa uutena vastatodistajana Energiamarkkinaviraston Fortumia koskevan ratkaisun päätöksentekoon osallistunutta virkamiestä.

Vastaus
Fortum Sähkönsiirto Oy on ensisijaisesti vaatinut, että valitus hylätään ja toissijaisesti, että mahdollisesti maksettavaksi tulevia korvauksia kohtuullistetaan ja että yhtiölle vahvistetaan oikeus hyvittää tuomittavat korvaukset A:n vastaisuudessa syntyvien sähkölaskujen yhteydessä. Fortum on vielä vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 14.398,53 eurolla korkoineen.

A:n sähkön siirrosta vuosina 1996-1999 Fortumille maksama korvaus ei ollut ollut kohtuuton. Tosiasiallisesti A:n ajanjaksolta suorittama sähkön siirron korvaus oli kokonaisuutena arvioiden alittanut olennaisesti sen hintatason, jota voitiin sähkömarkkinalainkin perusteella pitää Fortumille kohtuullisena tuottona.

Energiamarkkinaviraston tai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä ei ollut vahvistettu A:n suorittamien siirtokorvausten kohtuuttomuutta. Mainituissa päätöksissä oli ollut kysymys sähkömarkkinalakiin perustuvasta valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena oli jälkikäteisvalvonnan keinoin ohjata sähkön siirtohinnoittelua tulevaisuudessa. Järjestelmää ei ollut tarkoitettu käyttää yksittäisen asiakkaan suorittaman korvauksen siviilioikeudellisen kohtuuttomuuden arviointiin.

Sähkömarkkinalaissa ei ollut säädetty ylituoton palautusvelvollisuudesta vahingonkorvauksena tai muulla tavalla eikä myöskään kohtuuttoman hintaehdon pätemättömyydestä. Tällaisia lakiin perustumattomia yksityisoikeudellisen sopimuksen keskeisiä ehtoja takautuvasti muuttavia seuraamuksia ei voitu pelkän tulkinnan keinoin tai yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla vahvistaa noudatettaviksi. Palautusvelvollisuutta tai sopimusehtojen pätemättömyyttä ei voitu johtaa myöskään kuluttajansuojalain säännöksistä. Vaatimus ylituoton palauttamisesta vahingonkorvauksena tai perusteettoman edun palautuksena ei siten perustunut voimassa olevaan lakiin.

Fortum ei ollut rikkonut sopimusta eikä toiminut asiassa tuottamuksellisesti. Sähkömarkkinalain mukaisen valvontajärjestelmän kehittymättömyyden seurauksena Fortumilla ei ollut ollut tiedossa vuoden 1999 sähkön siirtohinnoittelusta päättäessään, minkälaista hinnoittelua tultiin pitämään kohtuullisena ja miten kohtuullinen tuotto tultiin valvontaviranomaisten toimesta arvioimaan. Fortumin toiminta vuosina 1996-1998 oli ollut selvästi alituottoista ja niin sanottu ylituotto vuodelta 1999 oli ollut seurausta varautumisesta tuleviin sähköverkon ylläpidon kannalta välttämättömiin investointeihin.

Todistaja B oli kertonut käräjäoikeudessa nimetyistä todistusteemoista. A:n jälkikäteinen arvio siitä, että hänen tuli mahdollisesti esittää omaa todistelua B:n teemoista tai hänen kuulemiseensa liittyneistä seikoista, ei ollut laissa säädetty peruste saada nimetä uutta todistelua hovioikeudessa.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu
Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Käräjäoikeudessa kuullun Fortumin nimeämän todistajan B:n eräänä todistusteemana on ollut sähköyhtiön tietoisuus kohtuullisuusvalvonnan perusteista sekä toiminnan kannattavuus ja hinnoittelun kohtuullisuus Fortumin puuttuvaan tuottamukseen liittyen. B:n käräjäoikeuden pääkäsittelyssä A:n näkemyksen mukaan yllätyksellisesti mainitsemat seikat investointien tarpeesta ja niiden ajoituksesta sekä kannustinlisän huomioon ottamisesta ovat olleet todistustosiseikkoja, joilla on pyritty osoittamaan Fortumin väittämää hinnoittelun kohtuullisuutta ja toiminnan kannattavuuden astetta. Kysymys ei ole tältä osin ollut uudesta oikeustosiseikastosta, johon A:lla ei olisi jo käräjäoikeudessa ollut mahdollisuus esittää vastatodistelua. B:n kertomat seikat investointien tarpeesta ja niiden ajoituksesta sekä kannustinlisän huomioon ottamisesta eivät siksi voi olla edellä mainitun lainkohdan mukainen peruste vedota uuteen todisteluun vasta hovioikeudessa. Fortumin perustellun ilmoituksen mukaan asiassa ei ole edes riitaa siitä tosiseikasta, joka on ilmoitettu A:n uuden todistajan todistusteemaksi. Mainitut seikat huomioon ottaen A:n vaatimus uuden nimeämättömän henkilötodistajan kuulemisesta hovioikeudessa hylätään. Hovioikeus toteaa edelleen, että koska valituksessa ei ole vaadittu vastaanotettavaksi hovioikeudessa muuta henkilötodistelua ja kun asian ratkaisu ei jäljempänä tässä tuomiossa selostettavalla tavalla perustu B:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen uskottavuuden arviointiin, asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä.

Pääasia
Asiassa on kysymys siitä, onko Tuusulanjärven Energia Oy (nykyisin Fortum Sähkönsiirto Oy) sähköverkon siirtotoiminnassaan perinyt A:lta vuonna 1999 sähkön siirtomaksuja liikaa siten, että yhtiö on korvausvastuussa sähkön siirtohinnan kohtuuttomuuden vuoksi sähkömarkkinalain, kuluttajansuojalain tai yleisten sopimussuhteessa noudatettavien sopimusoikeudellisten periaatteiden perusteella perusteettoman edun palautukseen liittyen.

A:n kanne asiassa on perustunut Energiamarkkinaviraston 30.3.2001 antamaan päätökseen, jonka mukaan Fortum oli menetellyt sähkömarkkinalain (17.3.1995/386) 10 §:n 1 momentin sekä 14 §:n 2 momentin vastaisesti sähkön siirron hinnoittelussaan tilikautena 1.1.-31.12.1999, koska Fortumin tällöin soveltama sähkön siirtotariffien hinnoittelu ei ollut täyttänyt lain tarkoittamaa kohtuullisuuden vaatimusta. Korkein hallinto-oikeus on 18.12.2002 antamallaan päätöksellä pitänyt energiamarkkinaviraston päätöksen voimassa tältä osin. Sähkön siirtohinnan kohtuuttomuuteen perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta on tähän taustaan nähden tarkasteltava sähkömarkkinalain perusteella.

Sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momentin mukaan verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville verkkonsa siirtokyvyn rajoissa. Lain 14 §:n 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista. Lain 44 §:ssä on puolestaan säädetty lakiin perustuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Sen mukaan, joka lain 9 §:n 2 momentin (liittämisvelvollisuus), 10 §:n 1 momentin (siirtovelvollisuus), 21 §:n 1 momentin (toimitusvelvollisuus) tai 27 i §:n (sähköntoimituksen keskeyttäminen sähkönkäyttäjästä johtuvasta syystä) vastaisella menettelyllä aiheuttaa toiselle vahinkoa, on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Sähkömarkkinalain esitöissä (HE 138/1994) on esitetty esimerkkejä, joissa sähköverkon haltijan vahingonkorvausvelvollisuus realisoituu. Sähköverkon haltija saattaa esimerkiksi kieltäytyä liittämästä sähkönkäyttöpaikkoja tai sähköntuotantolaitoksia verkkoonsa kohtuullista korvausta vastaan tai myymästä siirtopalveluja laissa säädetyillä ehdoilla. Sähkön vähittäismyyjä saattaa puolestaan kieltäytyä toimittamasta toimialueensa asiakkaalle sähköä kohtuulliseen hintaan. Osapuolten välillä ei tällöin aina ole vielä sopimussuhdetta. Toiselle osapuolelle saattaa verkonhaltijan tai myyjän menettelystä aiheutua vahinkoa, mikä useimmiten on taloudellista vahinkoa ilman yhteyttä henkilö- tai esinevahinkoon. Verkonhaltija tai vähittäismyyjä on velvollinen korvaamaan virheellisestä menettelystään toiselle aiheutuneen vahingon.

Edellä mainitun sähkömarkkinalain yleisen vahingonkorvaussäännöksen lisäksi sähkönmyyjän vahingonkorvausvastuu voi perustua myös 1.9.1999 voimaan tulleeseen sähkönmyyntisopimuksiin taannehtivasti sovellettavaan lain 6 a lukuun, jossa on määritelty liittymis- ja sähkönmyyntisopimuksiin sisältyvät keskeiset sopimusperiaatteet, sopimusrikkomustyypit ja rikkomusten seuraamukset. Sähkönkäyttäjällä on muun muassa oikeus hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen toimituksen virheellisyyden johdosta. Lisäksi luvussa on säädetty sähkönkäyttäjän oikeudesta vahingonkorvaukseen luvussa tarkoitetun viivästyksen sekä korvaukseen sähköntoimituksen keskeytyksen perusteella.

Hovioikeus toteaa, että sähkömarkkinalain 44 §:ssä tai 6 a luvussa ei ole nimenomaisia säännöksiä, joiden perusteella sähkönkäyttäjällä olisi oikeus vahingonkorvaukseen silloin, kun verkonhaltijan sähkön siirtohinnoittelu on ollut laissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta. Aikaisemmin selostetun mukaisesti sähkömarkkinalain 44 §:n nojalla on kuitenkin oikeus korvaukseen vahingosta, jonka verkonhaltija on aiheuttanut lain 10 §:n 1 momentin mukaisen siirtovelvollisuuden vastaisella menettelyllä. Jälkimmäisessä lainkohdassa on säädetty, että verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville. Lisäksi lain esitöissä on aikaisemmin mainitulla tavalla viitattu korvausmahdollisuuteen sähkön vähittäismyynnin yhteydessä, mikäli sähkön siirtopalveluja ei ole myyty laissa säädetyillä ehdoilla. Siksi asiassa on tarkasteltava lähemmin, koskeeko lain 10 §:n 1 momentti oikeutta vahingonkorvaukseen silloin, kun sähkönkäyttäjä väittää verkonhaltijan sähkön siirtohinnoittelun olevan laissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta.

Hallituksen esityksessä (HE 138/1994) ei ollut sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momenttiin sittemmin liitettyä viittausta kohtuulliseen korvaukseen. Sanat lisättiin lakitekstiin perustuslakivaliokunnan sähkömarkkinalakiehdotukseen antaman lausunnon (PeVL 19/1994) johdosta. Perustuslakivaliokunnan mukaan omaisuuden kohtuullisen käyttömahdollisuuden säilymiseksi verkonhaltijalle tuli turvata kohtuullinen korvaus siirtopalveluista. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan lain 10 §:n sanamuotoa tuli täydentää tältä osin, sillä 14 §:n 2 momentin säännös verkkopalvelujen hinnoittelusta saatettiin ymmärtää ensi sijassa asiakkaan näkökulmasta. Tulkittaessa lain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuullisuutta onkin otettava huomioon selostettu lainsäädäntöhistoria. Hovioikeus katsoo tähän nähden, että lainkohdan kohtuullisella korvauksella tarkoitetaan nimenomaisesti verkonhaltijan oikeutta kohtuulliseen korvaukseen siirtovelvollisuutensa täyttämisestä. Koska lainkohdassa suojataan näin ollen verkonhaltijan oikeutta kohtuullisen korvauksen saamiseen sen omaisuuden kohtuullisen käyttömahdollisuuden säilymiseksi, verkonhaltijan korvausvelvollisuutta väitetyistä liikaa perityistä siirtomaksuista ei voida perustaa lain 10 §:n 1 momenttiin.

Sähkömarkkinalain 44 §:ään ei sisälly lain 14 §:n 2 momentin vastaisesta menettelystä säädettyä vahingonkorvausvelvollisuutta. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, että sähkön siirtohinnoittelun lainvastaisesta kohtuuttomuudesta vuonna 1999 aiheutunutta vahinkoa ei voida tuomita korvattavaksi sähkömarkkinalain 44 §:n tai muutoinkaan sähkömarkkinalain nojalla. Tästä syystä A:n ensisijaisesti sähkömarkkinalain vastaiseen menettelyyn perustuva vahingonkorvausvaatimus on hylättävä mainitun lain perusteella ajettuna.

Kuluttajansuojalain 1 luvun 1 §:n mukaisesti laki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajalta kuluttajalle. Lakia sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja välittää hyödykkeitä kuluttajille. Asiassa ei ole väitetty, etteikö laki soveltuisi myös tässä asiassa tarkoitetun hyödykkeen eli sähkön kauppaan. Hovioikeus on siksi arvioinut sähkösopimuksen väitettyä kohtuuttomuutta myös kuluttajansuojalain näkökulmasta.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaan, jos laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Lain esitöiden (HE 8/1977) mukaan, kun elinkeinonharjoittaja on vaatinut yksittäistapauksessa suorituksestaan kohtuuttoman hinnan, kuluttaja voi vaatia hinnan kohtuullistamista. Hinnan kohtuullisuuden arvosteluperusteeksi on valittu vaaditun hinnan suhde tavaran tai palvelun laatuun sekä yleiseen hintatasoon. Fortumin sähkön siirtohintojen kohtuullisuuskysymystä on arvioitava asiassa tätä taustaa vasten.

Aikaisemmin mainitulla tavalla Energiamarkkinavirasto on 30.3.2001 antamassaan päätöksessä katsonut, että Fortumin siirtotariffien hinnoittelu oli vuonna 1999 ylittänyt sähkömarkkinalaissa tarkoitetun siirtopalvelun kohtuullisen hintatason, minkä päätöksen korkein hallinto-oikeus on pysyttänyt. Kysymys on kuluttajansuojalain mukaisen kohtuullisuusharkinnan näkökulmasta tähän nähden siitä, voidaanko Fortumin vuoden 1999 osalta katsoa rikkoneen A:n kanssa siirtopalvelusta tekemäänsä sopimusta perimällä sähkön siirtopalveluista tältä osin lain salliman hintatason ylittävää hintaa.

Fortumin monopoliaseman ja yksipuolisen hintojen muuttamisoikeuden vuoksi yhtiön toimintaan kohdistuu viranomaisvalvontaa kuten myös muihin sähköyhtiöihin. Sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuus on ollut oikeudenkäynnin kohteena esimerkiksi Lappeenrannan Energiaa koskevassa Energiamarkkinaviraston ratkaisussa 7.2.2003 kuten myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 4.3.2004, joissa molemmissa hinnoittelun kohtuullisuusarvioinnin tarkasteluajanjaksoksi ei ole hyväksytty yhtä tai edes kolmea vuotta, vaan on edellytetty pitempää tarkasteluajanjaksoa. Koska A:n ja Fortumin välisessä sopimussuhteessa on ollut kysymys pitkäaikaisesta kuluttajasopimuksesta, hovioikeus katsoo, että hinnoittelua koskevan osapuolia sitovan sopimusehdon kohtuullisuutta on tarkasteltava huomioon ottaen yhtä vuotta pitempi tarkasteluajanjakso eli tässä tapauksessa oikeudenkäynnin kohteena olleet vuodet 1996-1999.

Energiamarkkinavirasto on katsonut Fortumin sähkön siirtohinnoittelun olleen kohtuullista tarkasteluvuosina 1996-1998, mutta kohtuutonta vuonna 1999. Koska kohtuullisuusarviointi yleisestikin ottaen perustuu eri seikat ja olosuhteet huomioon ottavaan kokonaisharkintaan ja kun tässä asiassa tarkoitettu kohtuuttomuus on koskenut ainoastaan yhtä tarkasteluajanjakson vuotta, hovioikeudella ei ole aihetta arvioida käräjäoikeuden tuomiossaan tekemää johtopäätöstä toisin siltä osin kun käräjäoikeus on katsonut, että Fortumin hinnoittelu ei ole ollut kokonaisuutena arvostellen väitetyin tavoin kohtuutonta. Tästä syystä Fortumin ei voida perimällä sähkön siirtopalveluista sähkömarkkinalain salliman hintatason ylittävää hintaa vuonna 1999 katsoa rikkoneen A:n kanssa siirtopalvelusta tekemäänsä sopimusta sillä tavoin, että asiassa olisi peruste kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaiseen sopimusehdon sovitteluun tai sopimusehdon huomiotta jättämiseen. Tässä kokonaisharkinnassa on otettu huomioon se, että Energiamarkkinavirasto ei ollut Fortumin vuotta 1999 koskevan hinnoittelun alkaessa antanut vielä yhtään sähkönsiirron hinnan kohtuullisuutta koskevaa valvontapäätöstä ensimmäisen tultua annetuksi vasta 9.2.1999. Näissä olosuhteissa on myös jäänyt näyttämättä, että Fortumin menettelystä olisi aiheutunut A:lle yhtiön väitetystä sopimusrikkomuksesta aiheutuvan sopimuksen pätemättömyyden perusteella korvattavaa vahinkoa.

A on vielä vaatinut liian suurien siirtomaksujen palauttamista vastaajayhtiön hänen kustannuksellaan saamana perusteettomana etuna. Asiassa on siksi tarkasteltava Fortumin korvausvastuun edellytysten syntymistä myös perusteettoman edun konstruktion kautta.

Perusteetonta etua koskevan edunpalautuksen edellytyksenä on se, että Fortumin eduksi on koitunut etua eli hyötyä, etu on ollut perusteetonta ja etua saaneelle syntyneen hyödyn ja menettäjälle koituneen tappion välillä on syy-yhteys. Kaikkien näiden edellytysten on täytyttävä, jotta perusteettoman edun palautus olisi mahdollinen.

Fortumin sähkön siirron hinnoittelu on aikaisemmin mainitulla tavalla vuonna 1999 ylittänyt sähkömarkkinalaissa tarkoitetun siirtopalvelun kohtuullisen hintatason. Tähän nähden kyseisenä vuonna Fortumin voidaan lähtökohtaisesti katsoa saaneen A:n kautta perusteetonta etua. A:n saaman edun perusteettomuutta on kuitenkin arvioitava samalla tavoin kuin hinnoittelun kohtuuttomuuttakin eli kokonaisarviointina koskien ainakin vuosia 1996-1999. Tässä arvioinnissa on huomioitava, että Fortum on täyttänyt sähkösopimukseen perustuvan sähkönsiirtovelvoitteensa kuten myös se, että Fortum on voinut yksipuolisesti päättää sähkön siirtohintojen muuttamisesta. Lisäksi asiassa on selvää, että A:lta perityillä sähkön siirtomaksuilla on ollut oikeudellinen peruste ja että hän on saanut vastineen siirtomaksuilleen Fortumin ylläpitämän sähköverkon kautta toimitetun sähkön muodossa. Koska Fortumin sähkönsiirtomaksuja koskeva hinnoittelu ei ole kokonaisuutena arvostellen ollut tarkasteluajanjaksona vuosina 1996-1999 kohtuutonta ja kun Fortumin ei ole edes väitetty saaneen A:n kustannuksella vuosina 1996-1998 perityistä sähkön siirtomaksuista sopimusperusteista perusteetonta etua, Fortumin ei voida katsoa kokonaisuutena arvioiden saaneen A:lta mitään palautettavaa perusteettoman edun kaltaista hyötyä. Tästä syystä myös A:n toissijaisesti esittämä vaatimus asiassa on hylättävä.

Edellä lausuttuun nähden aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Hovioikeus toteaa, että 27.12.2004 voimaan tulleella lailla (1172/2004) sähkömarkkinalakia on muutettu niin, että Energiamarkkinavirasto voi laissa mainituilla edellytyksillä määrätä verkonhaltijan alentamaan siirtopalvelumaksujaan, jos verkkotoiminnan tuotto on ylittänyt kohtuullisen tuoton. Vastaavasti maksuja voidaan korottaa, jos tuotto on alittanut kohtuullisen tason. Mainitulla lainmuutoksella ei ole kuitenkaan vaikutusta tämän yksittäisen kuluttajan ajaman vahingonkorvausta ynnä muuta koskevan kanteen ratkaisuun.

Oikeudenkäyntikulut

Vaikka A on hävinnyt asiansa kokonaisuudessaan, hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden mainitsemin perustein oikeudenkäyntikulut asiassa tulee jättää asianosaisten vahingoksi myös osapuolilla hovioikeudessa olleiden oikeudenkäyntikulujen osalta.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa vahinkonaan.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Matti Rintala, Ulla Rantanen, Hannu Rantalainen

Esittelijä:
Hannu Rantalainen

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 28.2.2007 : Ei valituslupaa