Finlex - Etusivulle
Hovioikeudet

1.2.2005

Hovioikeudet

Hovioikeuksien ratkaisuja ratkaisulyhennelminä ja v. 2004 lähtien pitkinä ratkaisuteksteinä.

Rovaniemen HO 01.02.2005 86

Asiasanat
Pesänselvittäjä, kiinteän omaisuuden myynti
Hovioikeus
Rovaniemen hovioikeus
Tapausvuosi
2005
Antopäivä
Diaarinumero
H 04/116
Asianumero
RHO:2005:6
Ratkaisunumero
86

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Käräjäoikeus määräsi X:n ja Y:n kuolinpesiin pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi määrätyn asianajaja B:n hakemuksesta, että B oikeutettiin myymään kuolinpesään kuulunut tila.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja myyntilupahakemus hylätään.

A lausui, että pesänjakaja ei ollut selvittänyt, että X:n kuolinpesään sen ainoana omaisuutena kuuluvaa tilaa ei voitu jakaa murto-osiin. Kysymyksessä oli arvokas omaisuus, joka oli jaettavissa murto-osiin. A oli pesän osakkaana maksanut pesän velat 3 952,25 euroa. Hänellä oli siten saatava pesältä, jota voitiin jaossa käsitellä toisella tavalla kuin pesän ulkopuoliselle olevaa velkaa. Perinnönjako olisi voitu suorittaa siten, että A olisi kuitannut omalla saatavallaan mahdollisia pesän saatavia häneltä, tai siten, että A olisi saanut saatavansa määrän verran suuremman murto-osan tilasta kuin muut osakkaat. Lupaa kuolinpesän omaisuuden myymiseksi ei voitu myöntää pesänjakajan palkkion suorittamiseksi.

Vastaus

Pesänselvittäjä ja -jakaja asianajaja B vaati, että valitus hylätään.

B lausui, että käräjäoikeuden päätös oli oikea. A oli pesänselvitystilaisuudessa tehnyt sopimuksen siitä, että hänellä ei ollut mitään saatavaa pesästä eikä toisaalta pesällä ollut saatavaa häneltä. Pesä oli nyt velkaa A:lle, koska tämä oli maksanut pesän velat. Pesän osakkaat eivät olleet ottaneet vastattavakseen velasta. Vaikka pesään sen ainoana varallisuutena kuuluva tila oli pinta-alaltaan suuri, sillä ei ollut suurta kaupallista arvoa. Pesässä oli erittäin paljon osakkaita eikä hakatun metsätilan jakaminen pikkupalstoihin ollut järkevää.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

X:n ja Y:n kuolinpesiin pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi määrätty B on tehnyt käräjäoikeudelle hakemuksen siitä, että hänelle pesänselvittäjänä myönnetään lupa myydä X:n kuolinpesään kuuluva tila. Asiassa on siten kysymys perintökaaren 19 luvun 14 §:n 1 momentin nojalla pesänselvittäjälle myönnettävästä luvasta myydä kiinteistö.

Perintökaaren 19 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan pesänselvittäjä ei saa luovuttaa kiinteää omaisuutta, elleivät osakkaat ole kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamassa asiakirjassa antaneet siihen suostumustaan tai, milloin tätä ei voida saada, oikeus ole hakemuksesta sallinut toimenpidettä.

Pesän osakkaista vain A ei ole suostunut kiinteistön myyntiin. Pesänselvittäjä on väittänyt, että A oli pesänselvityksen aikana tekemällä sopimuksen muiden pesän osakkaiden kanssa luopunut osakkuudestaan kuolinpesiin. Edellä mainitun kysymyksen ratkaiseminen kuuluu pesänjakajan toimivaltaan. Hovioikeus jättää väitteen tutkimatta.

Pesänselvittäjä on perustellut hakemustaan sillä, että pesänselvitys edellytti kuolinpesän velkojen maksua, koska pesän osakkaat eivät olleet ottaneet velkoja vastattavakseen. Asiassa on riidatonta, että pesään ei kuulu tilan lisäksi muita varoja. Edelleen asiassa on riidatonta, että A on pesänselvittäjän haettua nyt kysymyksessä olevaa lupaa kiinteistön myyntiin maksanut pesän puolesta sen velat yhteensä 3 952,25 euroa. Pesä on siten tällä hetkellä velkaa A:lle. Pesänselvittäjä on edelleen perustellut hakemustaan hänen palkkionsa suorittamisella, jonka määrä on hänen ilmoituksensa mukaan ollut käräjäoikeusvaiheessa noin 4 500 euroa.

Tuomioistuin voi siinä tapauksessa, että osakkaat eivät ole suostuneet pesään kuuluvan kiinteistön myymiseen, myöntää pesänselvittäjälle luvan myydä kiinteistö. Luvan antaminen edellyttää, että luovutus edesauttaa pesän velkojen selvittämistä ja että muita hyväksyttävämpiä vaihtoehtoja pesän velkojen maksamiseksi ei ole käytettävissä.

Pesään ei kuulu 113,2 hehtaarin suuruisen tilan lisäksi muita varoja. Pesä on velkaa A:lle noin 4 000 euroa. Lisäksi pesän velat pesänselvittäjälle ovat käräjäoikeusvaiheessa olleet noin 4 500 euroa. Pesän osakkaat eivät ole ottaneet pesän velkoja vastattavakseen. Pesänselvittäjän ilmoituksen mukaan tila on hakattu metsätila. Tilan ostamisesta on tehty 25 400 euron tarjous. Pesänselvittäjä on katsonut, että tilan jakaminen murto-osiin ei ole järkevää. Ostotarjoukseen verrattuna A:n saaminen pesältä ja pesänselvittäjän palkkio muodostavat varsin suuren osan oletettavasta kauppahinnasta. Määräalan tai määräosuuden myyminen tilasta sitä varten, että myynnistä saatavalla kauppahinnalla maksettaisiin A:n saaminen ja pesänselvittäjän palkkio, merkitsisi osakkaiden kesken jaettavaksi jäävän tilan pienenemistä niin paljon, että sen murto-osiin jakaminen ei myöskään olisi järkevää. Vallitsevassa pesänselvitystilanteessa ei näyttäisi olevan hyväksyttäviä edellytyksiä hankkia rahaa pesän velkojen maksamiseksi perintökaaren 19 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitetuin velkakiinnityksin. Kun muita hyväksyttävämpiä vaihtoehtoja kuin tilan myyminen ei ole asiassa ilmennyt, edellytykset tilan myyntiluvan antamiselle ovat olemassa.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Päivitetty 19.4.2005

Sivun alkuun