8.8.2003

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Rikosasian vastaaja A, jolle oli myönnetty oikeusapua ilman omavastuuosuutta, oli asian hävinneenä osapuolena velvoitettu käräjäoikeudessa maksamaan oikeusapua saaneen asianomistaja B:n oikeudenkäyntikulut valtiolle.

B oli käräjäoikeudessa asianomistajana yhtynyt virallisen syyttäjän syytteeseen ja esittänyt yksityisoikeudellisia korvausvaatimuksia.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A haki muutosta ja vaati muun ohella, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja valtiolle.

B vastasi valitukseen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta ja että A velvoitetaan korvaamaan B:n vastauksesta hovioikeuteen aiheutuneet oikeudenkäyntikulut valtiolle.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. A velvoitettiin korvaamaan oikeusaputoimistolle B:n vastauksesta hovioikeuteen aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Perustelut

B:lle oli myönnetty 1.6.2002 voimaan tulleen oikeusapulain mukaista oikeusapua ilman omavastuuosuutta ja häntä avusti julkinen oikeusavustaja. Sanotun oikeusapulain 22 §:n 1 momentin mukaan, jos oikeusavun saajan vastapuoli olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain, hänet on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla maksetut kustannukset ja julkisen oikeusavustajan palkkio.

Oikeusapulain valmistelutöissä (HE 82/2001 sivu 111) oli todettu, että oikeusapulain voimaantuloon asti voimassa olleen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 21 §:n mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuolen korvaus valtiolle voitiin jättää tuomitsematta tai sen määrää alentaa, jos korvausvelvollisuus asianomaisen taloudellisiin oloihin nähden muodostuisi kohtuuttomaksi. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan rikosasioissa vastaajan velvollisuutta korvata oikeudenkäyntikuluja voitiin sovitella muun muassa hänen taloudellisten olojensa perusteella jo oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 2 §:n nojalla, minkä lisäksi myös oikeudenkäymiskaaren mukaisia sovittelumahdollisuuksia oli hiljattain laajennettu. Näin ollen hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarvetta erilliseen vastapuolen korvausvelvollisuuden sovittelusäännökseen oikeusapulaissa ei enää samassa määrin ollut kuin aikaisemmin ja kun lisäksi periaatteellisestikaan oikeutettua ei ollut se, että oikeusapua saaneen vastapuoli pääsisi parempaan asemaan vain siitä syystä, että hänen vastapuolelleen oli myönnetty julkista oikeusapua, oikeusapua saaneen vastapuolen korvausvelvollisuuden kohtuullistamista koskeva säännös ehdotettiin poistettavaksi laista. Hovioikeuden käsityksen mukaan edellä mainittu viittaus oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 2 §:ään tarkoittaa sanotun lain 9 luvun 1 §:n 2 momenttia.

Oikeusapulaissa ei ollut vastapuolen oikeudenkäyntikulujen alentamista tai kohtuullistamista koskevaa säännöstä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n 2 momentin sanamuodon ja sen valmistelutöiden (HE 107/1998 sivu 23) ja oikeuskirjallisuuden (Jokela: Uudistuva rikosprosessi, 2000, sivu 354) mukaan ratkaistaessa asianomistajan oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluista on nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä ja 8 b §:ssä olevat säännökset oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisesta tai alentamisesta oikeudellisen epäselvyyden tai asian laadun ja asianosaisten aseman kokonaistilanteen perusteella eivät soveltuneet nyt kysymyksessä olevaan asiaan. Kyse ei ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetusta oikeudellisesta epäselvyydestä. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan oikeudenkäyntikuluja voitiin alentaa, jos korvausvelvollisuus huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys kokonaisuutena olisi ilmeisen kohtuutonta. Tässä tapauksessa ainoana kohtuullistamisperusteena tulisi kysymykseen vastaajan huono taloudellinen asema, koska muut säännöksen soveltamisen edellytykset eivät täyty. Pelkästään vastaajan huonon taloudellisen aseman perusteella oikeudenkäyntikuluja ei voida kohtuullistaa. Vastaaja on siten velvollinen korvaamaan asianomistajan avustamisesta valtiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vaaditun määräisinä.

Hovioikeudessa äänestys.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusapulain 22 §:n mukaan, jos oikeusavunsaajan vastapuoli on velvollinen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain, hänet on velvoitettava korvaaman vastaavasti valtiolle sen varoista oikeusapulain maksetut kustannukset ja oikeusavustajan arvioitu palkkio. A on syyllistynyt lähestymiskiellon rikkomiseen, joten hän on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista B:n avustajalle maksetun palkkion. Kysymys on siitä, voidaanko A:n korvausvelvollisuutta harkittaessa ottaa huomioon A:n taloudellisista oloista johtuva kohtuuttomuus.

Ennen oikeusapulakia voimassa olleen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 21 §:n mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuolen korvaus valtiolle voitiin jättää tuomitsematta tai sen määrää alentaa, jos korvausvelvollisuus asianomaisen taloudellisiin oloihin nähden muodostuisi kohtuuttomaksi. Nykyisessä oikeusapulaissa ei vastaavaa säännöstä ole. Oikeusapulain 22 §:ssä viitataan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta sekä oikeudenkäymiskaaren 21 lukuun että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 lukuun.

Hallituksen esityksen perusteluissa ( HE 82/2001 s. 111) todetaan, että rikosasian vastaajan velvollisuutta korvata oikeudenkäyntikuluja voidaan sovitella muun muassa taloudellisten olojensa perusteella jo oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 2 §:n nojalla, minkä lisäksi myös oikeudenkäymiskaaren mukaisia sovittelumahdollisuuksia on hiljattain laajennettu. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan näin ollen tarvetta erilliseen vastapuolen sovittelusäännökseen oikeusapulaissa ei enää samassa määrin ole kuin aikaisemmin. Hallituksen esityksen perusteluissa on tältä osin virhe, koska ROL 9 luvun 2 § ei sisällä minkäänlaista sovittelusäännöstä. Mainitussa lainkohdassa säädetään korvausvelvollisuudesta tilanteissa, joissa asian käsittelyä on pitkitetty ja aiheutettu siten vastapuolelle kustannuksia. Asiayhteydestä on pääteltävissä, että hallituksen esityksessä tarkoitetaan ROL 9 luvun 1 §:ssä olevaa säännöstä valtiolle aiheutuneiden todistelukustannusten eli valtion oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Mainitun lainkohdan 2 momentissa on säännös, että jos todistelukustannusten korvaus olisi rikoksen laatuun tai rangaistukseen tuomitun vastaajan henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihin nähden tai muusta syystä kohtuutonta, korvausta on alennettava ja jätettävä se kokonaan tuomitsematta. Hallituksen esityksen perusteluista on pääteltävissä, että taloudellisten olojen perusteella tehtävää korvausvelvollisuuden sovittelua ei sinänsä ole tarkoitettu poistaa. Erillisen säännöksen säätämistä on oikeusapulaissa vain pidetty tarpeettomana.

Hallituksen esityksessä perustellaan erillisen säännöksen pois jättämistä myös sillä, että ei ole periaatteellisesti oikeutettua se, että oikeusapua saaneen vastapuoli pääsisi normaalia kuluvastuutaan parempaan asemaan vain siitä syystä, että hänen vastapuolelle on myönnetty julkista oikeusapua. Tämä viittaa siihen, että julkista oikeusapua koskevissa tilanteissa sovellettaisiin normaalia kuluvastuuta.

ROL 9 luvun 1 § ei sanamuotonsa mukaan koskee muuta kuin valtiolle aiheutuneiden todistelukustannusten korvausvelvollisuutta ja niiden kohtuullistamista. Näin ollen tämän lainkohdan perusteella ei oikeusapua saaneen vastapuolen korvausvelvollisuutta voida kohtuullistaa. ROL 9 luvun 7 §:n mukaan, jos oikeudenkäyntikulujen korvaamista on vaadittu, tuomioistuimen on korvausvelvollisuutta ratkaistessaan otettava huomioon 1 - 4 §:n säännökset, jollei asianosaisen vaatimuksesta tai myöntämisestä muuta johdu. Mainitut lainkohdat koskevat 1 §:ssä säädettyjen todistelukustannusten korvausvelvollisuutta ja toisaalta valtion velvollisuutta korvata vastaajan oikeudenkäyntikulut tilanteissa, joissa syyte tai muu vaatimus on hylätty. ROL 9 luvun 7 §:n viittauksen perusteella ei voida sovitella oikeusapulain 22 §:n korvausvelvollisuutta. Säännös koskee todetuin tavoin muuta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Näin ollen sovittelu ei ole mahdollista ROL 9 luvun 1 ja 7 §:n nojalla.

ROL 9 luvun 8 §:n 2 momentin virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistajan velvollisuudesta korvata vastaajan oikeudenkäyntikulut ja hänen oikeudestaan saada vastaajalta korvaus sellaisista kuluista on soveltuvin osin voimassa mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Tässä jutussa asianomistaja B on yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaatinut käräjäoikeudessa vahingonkorvauksia. Hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamiseen sovelletaan OK 21 lukua. Näin ollen myös valtiolle tulevaa korvausvelvollisuutta harkittaessa sovelletaan OK 21 lukua, koska oikeusapulaki ei muuta nimenomaista säännöstä sisällä.

OK 21 luvun säännöksistä tähän tilanteeseen sopii OK 21 luku 8b §. Lainkohdan mukaan jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuudessaan arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisten maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Lainkohdassa ei mainita taloudellisia oloja sovitteluperusteena. Julkisen oikeusavun kannalta asiaa tarkastellen se ei ole lainkohdan säätämisen aikaan ollut tarpeellista, koska maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 § on tuolloin ollut voimassa ja sisältänyt erityisen sovittelusäännöksen näiden perustelujen alussa todetuin tavoin. Kysymys on siitä, voidaanko taloudellisia oloja ottaa huomioon sovitteluperusteina. Kirjaimellisen sanamuodon mukaan tulkittuna taloudellisia perusteita ei oteta huomioon sovitteluperusteina.

Seuraavat seikat puoltavat kuitenkin julkista oikeusapua saaneen vastapuolen korvausvelvollisuuden sovittelumahdollisuutta. Edellä todetun hallituksen esityksen perustelujen mukaan taloudellisten olojen perusteella tapahtuvaa sovittelua ei ole tarkoitettu kokonaan poistaa. Hallituksen esityksessä on virheellisesti todettu ROL:n sisältävän tilanteeseen sopivan sovittelusäännöksen. Kun tarkoitus ei ole poistaa sovittelumahdollisuutta kokonaan, puoltaa tämä korvausvelvollisuuden sovittelua myös taloudellisilla perusteilla. Oikeusavun korvausvelvollisuustilanteessa on todellinen vastapuoli valtio, joka on taloudelliselta asemaltaan huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin julkista oikeusapua korvausvelvollisuudetta saava vastaaja. Tämä puoltaa OK 21 luvun 8b §:n sanamuodon mukaan sovittelua. Valtiolle tavanmukaisesti rikosasioissa tulevia muita oikeudenkäyntikuluja eli käytännössä todistelukustannuksia voidaan ROL 9 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella sovitella. Valtiolle oikeusapulain perusteella aiheutuvia kustannuksia ei ole syytä asettaa eri asemaan kuin muita valtion oikeudenkäyntikuluja. Julkista oikeusapua korvausvelvollisuudetta saavalta ei käytännössä myöskään kyetä perimään korvausta. Näin ollen valtiolle ei aiheudu tosiasiallista tappiota.

Yhteenvetona totean, että aikaisempaa sovittelukäytäntöä ei ole tarkoitettu kokonaan poistaa. Valtiolle tulevia muita oikeudenkäyntikuluja voidaan ROL 9 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla sovitella. Valtion asema on huomattavasti parempi kuin julkista oikeusapua korvausvelvollisuudetta saavan A:n. Näitä seikkoja kokonaisuudessa arvioiden A:n velvoittaminen korvaamaan valtiolle/ oikeusaputoimistolle julkista oikeusapua saaneen ja syytteeseen yhtyneen B:n julkisen oikeusavustajan arvioitua palkkiota on kohtuutonta. Sen vuoksi korvausta voidaan alentaa ROL 9 luvun 8 §:n ja OK 21 luvun 8b §:n nojalla.

Käräjäoikeudessa oikeusapulain perusteella valtiolle aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen osalta lisäperusteena on se, että asianomistaja B:n vahingonkorvausvaatimukset on hylätty. Näitä kuluja voidaan OK 21 luvun 3 §:n säännöksen perusteella tästä syystä alentaa. Hovioikeudessa ei vahingonkorvauksista ole ollut kysymys.

Koska A saa oikeusapua korvausvelvollisuudetta, en velvoita A:ta maksamaan lainkaan valtion oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen