6.10.1999

A tuomittiin rangaistukseen taposta, koska hän oli 6.2.1999 tahallaan surmannut B:n ampumalla tätä kolme kertaa ylävartaloon.
B:n avopuoliso C, alaikäiset lapset D, E ja F,täysi-ikäinen lapsi G sekä C:n täysi-ikäiset lapset H ja I vaativat vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n perusteella korvausta B:n surmaamisesta heille aiheutuneesta kärsimyksestä.

B oli vuodesta 1983 lukien elänyt avoliitossa C:n kanssa. C:n lapset H (syntynyt 1976) ja I (syntynyt 1978) olivat myös eläneet samassa taloudessa B:n kanssa ennen kuin he olivat lähteneet joko opiskelemaan tai suorittamaan varusmiespalvelustaan.
H ja I olivat siten yhdessä B:n ja C:n kanssa muodostaneet niin sanotun uusperheen usean vuoden ajan, jolloin perheenjäsenten välit olivat muodostuneet erityisen läheisiksi. B:n sekä H:n ja I:n välisiä suhteita oli omiaan lähentämään myös se, että uusperheeseen oli 1990-luvulla syntynyt B:n ja C:n yhteisiä lapsia. Hovioikeus katsoi, että H:ta ja I:tä oli pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitettuina B:lle erityisen läheisinä henkilöinä samalla tavalla kuin B:n avovaimoa ja biologisia lapsia.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n mukaan kärsimyksestä suoritettavan korvauksen tuomitsemisen on oltava kohtuullista, kun otetaan huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan henkilön välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.
Hovioikeus katsoi, että lainkohdan edellyttämässä kohtuusharkinnassa oli erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että lain tarkoituksena on ollut parantaa surmansa saaneelle erityisen läheisten henkilöiden korvausoikeudellista asemaa, että tahalliseen rikokseen perustuvaa korvausvastuuta voidaan sovitella ainoastaan erityisistä syistä ja että korvausvastuun sovittelun tarkoituksena on yleensä välttää vahingonaiheuttajan talouden romuttavan korvausvastuun syntyminen. Näin ollen hovioikeus päätyi laintulkinnassa siihen, että tahallisten henkirikosten yhteydessä on yleensä kohtuullista velvoittaa rikokseen syyllistynyt korvaamaan surmansa saaneen erityisen läheiselle henkilölle aiheutunut kärsimys kohtuulliseksi harkitulla määrällä, ellei korvauksen tuomitseminen ole yksittäistapauksessa kohtuutonta ottaen huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan henkilön välisen suhteen tosiasiallinen laatu sekä vahingonaiheuttajan ja muut olosuhteet.

B:n avopuoliso C ja heidän alaikäiset lapsensa D ja E olivat asuneet samassa taloudessa B:n ja C:n kanssa. B:n alaikäinen tytär F oli asunut äitinsä luona, koska hänen vanhempansa olivat eronneet. Myös täysi-ikäiset G, H ja I, jotka eivät enää asuneet rikoksen tekohetkellä samassa taloudessa B:n kanssa, olivat nuoria ihmisiä, jotka eivät olleet vielä täysin itsenäistyneet vanhemmistaan. Hovioikeus harkitsi kohtuulliseksi velvoittaa A:n suorittamaan C:lle, D:lle, E:lle, F:lle, G:lle, H:lle ja I:lle korvausta B:n tahallisesta surmaamisesta heille aiheutuneesta kärsimyksestä.

Viranomaisjulkaisut:

HE laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta 116/1998 vp Lakivaliokunnan mietintö 13/1998 vp Surmatun henkilön omaisten oikeus vahingonkorvaukseen. Työryhmän mietintö. Oikeusministeriön lainvalmisteluosasto 1995.

Jäsenet: Björn Hagman, Johan Eklund ja Jorma Rudanko.

Esittelijä: Petteri Korhonen

A pyysi valituslupaa KKO:lta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu 26.7.2000 nro 1541: Ei valituslupaa (LVT:3).