Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

7.3.2025

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Hämeenlinnan HAO 07.03.2025 463/2025

Asiasanat
Asiavirheen korjaaminen, Asianosaisen suostumus, Valtionavustus, De minimis -tuki, Avustuksen peruuttaminen, Takaisinperintä, Avustuspäätökseen puuttuminen jälkikäteen
Hallinto-oikeus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Tapausvuosi
2025
Antopäivä
Diaarinumero
2814/03.04.04.04.01/2022
Taltio
463/2025

Hallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, onko Business Finland voinut hallintolain 50 §:n mukaisena asiavirheen korjaamisena ilman asianosaisen suostumusta peruuttaa X Oy:lle myönnetyn avustuksen ja korvata aiemmin tekemänsä avustuksen myöntämistä koskevan rahoituspäätöksen uudella päätöksellä sillä perusteella, että avustuksen myöntämisen jälkeen oli ilmennyt, että yhdelle yritykselle asetettu de minimis -tuen enimmäismäärä oli ylittynyt.

Hallintolakiin nähden erityislakina pidettävässä valtionavustuslaissa taikka tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa, jossa säädetystä avustuksesta asiassa oli kysymys, ei ollut erityisiä säännöksiä avustuksen peruuttamisesta.

Hallintolain asiavirheen korjaamista koskevat säännökset soveltuivat sinänsä myös tilanteissa, joissa valtionavustuksen myöntämisen jälkeen ilmenee, että avustus on myönnetty virheellisen tai puutteellisen selvityksen perusteella. Valtionavustuslaissa oli kuitenkin nimenomaisesti säädetty avustuksen myöntäneen viranomaisen velvollisuudesta takaisinperintään silloin, kun valtionavustuksen saaja on antanut valtionapuviranomaiselle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin. Tällaisissa tilanteissa avustuksen myöntämistä koskevan päätöksen korjaamista ei voitu tarkastella avustuksen takaisinperinnästä erillisenä kysymyksenä enää silloin, kun viranomaisessa virheelliseksi arvioidun rahoituspäätöksen perusteella oli jo maksettu avustusta. Kun valtionavustuslaki mahdollisti tuen takaisinperinnän myös sillä perusteella, että Euroopan unionin oikeus sitä edellyttää, asiaa ei ollut arvioitava toisin myöskään sen vuoksi, että kysymys oli lisäksi unionin oikeuden valtiontukisääntöjen soveltamisesta. Avustusviranomaisen asiassa virheeksi arvioimat seikat olivat myös siten tulkinnanvaraisia, että niitä ei ollut pidettävä hallintolain 50 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisinä.


Avustusta ei ollut voitu hallintolaissa säädetyssä asiavirheen korjaamista koskevassa menettelyssä peruuttaa. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, ettei avustuksen peruuttaminen perustunut lakiin. Myöskään avustuksen takaisinperintä, sitä koskeva sääntely huomioon ottaen, ei edellyttänyt jo tehtyyn avustuspäätökseen puuttumista jälkikäteen. Hallinto-oikeus kumosi Business Finlandin avustuksen peruuttamista koskevan päätöksen lainvastaisena.

Sovelletut oikeusohjeet


Valtionavustuslaki 10 §

Valtionavustuslaki 20 § 1 momentti

Valtionavustuslaki 21 § 1 momentti

Hallintolaki 50 § 1 momentti

Hallintolaki 50 § 2 momentti

Ratkaisijakokoonpano

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Minna Koskinen, Elina Tanskanen ja Mia Ekman.

Asian esittelijä Laura Hakala.

Sivun alkuun