28.8.1997

Velkajärjestelyn ja velkajärjestelyssä velkojille annetun sitoumuksen vaikutus toimeentulotuen myöntämiseen asumismenojen osalta.

Hakija pyysi, että hänelle on takautuvasti myönnettävä lisää toimeentulotukea asuntolainan korkoihin. Hakijalle ja hänen puolisolleen oli myönnetty yksityishenkilön velkajärjestely ja maksuohjelmat oli vahvistettu Pirkanmaan käräjäoikeuden kansliassa 29.3.1994. Hakijalle ei ole välttämättömien menojen vähentämisen jälkeen jäänyt lainkaan maksuvaraa. Hakija oli saanut velkajärjestelyssä pitää asuntonsa antamalla erityisen sitoumuksen maksaa vakuusvelkansa tinkimällä elinkustannuksistaan.

Maksuohjelman kesto oli asuntovelkojen osalta vahvistettu 12 vuodeksi ja maksuohjelman mukaan asuntovelasta kuukausittain suoritettavaan summaan sisältyivät korot. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan hakija säilytti omistusasuntonsa, koska hän ja hänen puolisonsa kykenivät suorittamaan vakuusvelkansa vahvistetulla maksuohjelmalla. Hakija oli hyväksynyt maksuohjelman eikä ollut hakenut siihen muutosta.

Pankki oli tositteissaan jakanut hakijan maksamat suoritukset koroksi ja pääomaksi jonkin periaatteen mukaan ja sosiaalilautakunta oli ottanut korot huomioon hakijan tarpeellisina asumismenoina tositteiden mukaan toimeentulotukea kuukausittain myöntäessään.

Jonkin ajan kuluttua pankki oli lähettänyt hakijalle ilmoituksen, että jako korkoon ja pääomaan oli alusta lähtien tehty väärin ja että korkojen osuus vuosina 1995-1996 oli ollut huomattavasti aiemmin ilmoitettua suurempi. Hakija katsoi, että pankin virheen vuoksi hän oli saanut liian vähän toimeentulotukea tarpeellisiin asumismenoihinsa vuosina 1995-1996 ja vaati, että sosiaalilautakunnan on myönnettävä hänelle toimeentulotukea asuntolainan korkoihin oikaistun laskelman mukaan.

Lääninoikeus katsoi, että ennen asumismenojen kohtuullisen määrän ja takautuvan toimeentulotuen edellytysten ratkaisemista on ratkaistava, ovatko hakemuksessa mainitut korkomenot ylipäätään toimeentulotukeen oikeuttavia menoja.

Koska kyseiset menot eivät olleet velkajärjestelyn saaneen hakijan toimeentulotukeen oikeuttavia tarpeellisia asumismenoja, lääninoikeus hylkäsi valituksen.

Lääninoikeus totesi päätöksensä perusteluissa muun ohessa seuraavaa: toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto. Muun ohessa yksityishenkilön velkajärjestely on ensisijainen vähimmäistoimeentulon turvaamiskeino toimeentulotukeen nähden. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 5 §:n mukaan velallisen ei tarvitse käyttää velkajärjestelyn piirissä olevien velkojensa maksuun niitä tuloja, jotka hän tarvitsee välttämättömiin elinkustannuksiinsa.

Asiassa ei voitu lähteä siitä, että säilyttääkseen muutoin realisoitavaksi joutuvan omaisuutensa, velallinen voisi velkojille sitoumuksia antamalla siirtää osan velkavastuustaan toimeentulotuella katettavaksi ja antamallaan sitoumuksella sitoa sosiaaliviranomaiset 12 vuotta kestävään koronmaksuun. Siltä osin kuin hakija oli velkajärjestelyssä velvoitettu suorittamaan asuntovelkoja korkoineen, hänellä oli yksityishenkilön velkajärjestelyn järjestelmän mukaan ollut käytettävissään myös vastaavat muuhun kuin välttämättömiin elinkustannuksiin käytettävissä olevat tulot. Mikäli hakija oli velkajärjestelyssä sitoutunut maksamaan asuntovelkojaan tinkimällä elinkustannuksistaan, mainittujen asuntovelkojen korot olivat muuttuneet perusosalla katettaviksi menoiksi.

Edellä mainituista syistä ja koska velkajärjestelyn piirissä olevat velat ja korot eivät pääsääntöisesti olleet toimeentulotukeen oikeuttavia menoja, perusturvalautakuntaa ei voitu velvoittaa myöntämään hakijalle lisää toimeentulotukea. Hakijan oli mahdollista halutessaan koska tahansa luopua saamastaan velkajärjestelystä, mikäli katsoi etunsa sitä vaativan.

Sosiaalihuoltolaki 30 §
Sosiaalihuoltolaki 32 §
Valtioneuvoston päätös toimeentulotuen yleisistä perusteista

Vrt. Keski-Suomen LO:n päätös 26.3.1997 taltionumero 227