12.9.1996

Vanhemmat olivat 19.7.1985 allekirjoitetulla velkakirjalla antaneet lainaksi tyttärelleen 126 000 markkaa. Velkakirjan mukaan velka oli maksettava takaisin vaadittaessa eikä korkoa sovittu maksettavaksi. Ensimmäinen lyhennys velasta kuitattiin maksetuksi samana päivänä kuin velkakirja allekirjoitettiin. Seuraavat kuittaukset tapahtuivat kahden vuoden välein määrillä, jotka jäivät alle lahjaverotettavan määrän, kunnes koko velka tuli näin maksetuksi. Perintöverolautakunta teki mainittujen lyhennysten osalta päätökset vuosina 1985, 1987 ja 1990, joiden mukaan lahjaveroa ei määrätty lahjan arvon jäätyä alle lahjaverotettavan määrän. Myöskään vuonna 1991 annetun lahjan osalta ei määrätty lahjaveroa. Viimeisen eli vuonna 1993 tapahtuneen lahjoituksen osalta ei tehty päätöstä lainkaan. Verotoimisto toimitti kuitenkin lahjaverotuksen 9.9.1994 koko velan määrästä eli 126 000 markan osalta.

Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi lahjaverotusta koskevan oikaisuvaatimuksen perusteluin, että lainaa ei ollut tarkoitettukaan maksaa takaisin, vaan luovutus oli jo alun perin lahja. Kun otettiin huomioon, että velka oli koroton ja se oli sovittu maksettavaksi takaisin vaadittaessa ja että ensimmäinen velan lyhennyserän lahjoitus oli tehty jo velan antopäivänä, lääninoikeus katsoi, ettei annettua 126 000 markkaa ollut tarkoituskaan maksaa takaisin. Verotoimisto oli siten voinut, kun sen 9.9.1994 tekemää päätöstä ei ollut pidettävä perintö- ja lahjaverolain 40 §:ssä tarkoitettuna veronoikaisupäätöksenä, lahjaverottaa verovelvollista koko sanotusta määrästä sen estämättä, että maksetuksi kuitattuja eriä on aikanaan katsottu saajalle verovapaiksi.

Täysistunto.

Perintö- ja lahjaveroL 20 § (378/40)