6.5.1991

Aviopuolisot A ja B olivat helmikuussa 1985 päivätyllä kauppakirjalla
myyneet kaikki omistamansa tilat C:lle ja tämän
puolisolle D:lle. Kauppakirjan ehtojen mukaan rahana maksettava
osuus 750.000 markan kokonaiskauppahinnasta tuli suorittaa
A:lle ja B:lle heti, kun ostajien hakema maatilalaina
oli nostettavissa, kuitenkin viimeistään 31.12.1985. Lokakuussa
1985 päivätyssä velkakirjassa puolisot C ja D sitoutuivat
suorittamaan kymmenen vuoden kuluessa ja ilman korkoa
A:lle ja B:lle takaisin heiltä edellä mainitun kiinteistönkaupan
yhteydessä velaksi saamansa 330.000 markkaa. Lokakuussa
1987 A ja B antoivat C:lle ja D:lle anteeksi tuosta
330.000 markan velasta neljä 14.900 markan suuruista maksuerää
ja helmikuussa 1990 neljä 14.990 markan suuruista maksuerää.
Päätöksillään 25.1.1988 ja 2.4.1990 perintöverolautakunta
totesi, ettei maksuerien anteeksi antamisesta aiheutunut
lahjaveroseuraamuksia.
Valtionasiamies valitti perintöverolautakunnan 2.4.1990 tekemistä
päätöksistä lääninoikeuteen. C ja D olivat lokakuussa
1987 ja helmikuussa 1990 saaneet A:lta ja B:ltä anteeksi
kiinteistönkauppaan liittyvästä 330.000 markan velasta maksuerät,
joiden yhteismäärä oli 119.560 markkaa. C oli A:n ja
B:n tytär. Näissä oloissa ja kun otettiin huomioon velan
korottomuus ja velkakirjan muut ehdot, lääninoikeus katsoi,
ettei helmikuussa 1985 päivätyssä kauppakirjassa tarkoitettua
rahana suoritettavaa 330.000 markan suuruista kauppahinnan
osaa ollut tarkoitettukaan maksettavaksi. Kiinteistönkauppaa
oli tältä osin pidettävä lahjana. Tämän vuoksi lääninoikeus
kumosi perintöverolautakunnan päätökset 2.4.1990
ja palautti asian perintöverolautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
PerVL 18 § 1 ja 3 mom
KHO:n päätös A:21.11.1991, T:4324: Asiakirjoista saatavan selvityksen
mukaan A:n ja B:n 9.2.1990 lahjoituksina tapahtuneiden
velan lyhennysten, vaikka niiden lisäksi otettaisiin huomioon
myös 23.10.1987 samalla tavalla tapahtuneet lyhennykset
sekä lääninoikeuden mainitsemat muut seikat, ei voida katsoa
osoittavan, että kiinteistökaupassa 28.2.1985 olisi ollut
tarkoitettu osa kauppahinnasta lahjaksi. Tämän vuoksi korkein
hallinto-oikeus kumoaa lääninoikeuden päätöksen ja saattaa
perintöverolautakunnan päätökset voimaan.