Mikkelin LO 29.3.1988 267
- Asiasanat
- Kunnallisvalitus, Avustus tiekunnalle, Toimivallan ylitys, Harkintavallan väärinkäyttö, S:1.02.02.04.01 S:1.02.12.01.03.01
- Hallinto-oikeus
- Mikkelin lääninoikeus
- Tapausvuosi
- 1988
- Antopäivä
- Diaarinumero
- V8842/204/87
- Taltio
- 267
Oikeuskysymyksenä asiassa oli oliko yksityistieavustuksista
päätettäessä loukattu tasapuolisen kohtelun vaatimusta.
J:n kunnan tielautakunta oli käsitellyt yksityisteiden tienpidon
avustushakemukset ja tällöin hylännyt mm. P:n yksityistien
tiekunnan hakemuksen, koska sillä ei ollut avustuksen
tarvetta.
Kunnanhallituksen hylättyä tiekunnan valituksen tiekunta vaati
LO:ssa hakemuksensa hyväksymistä, koska sille kunnanhallituksen
vahvistamien jakoperusteiden mukaan laskien kuuluisi
avustusta vuoden 1986 kulujen perusteella 5 040 markkaa.
Sanotun vuoden lopussa pankkitilillä olleet varat oli peritty
tieosakkailta ylisuurina yksikkömaksuina. Varat oli tarkoitettu
peruspääomaksi tien kunnossapitoa ja peruskorjausta
varten, koska tie oli ehdolla paikallistieksi.
LO totesi päätöksessään, että kunnanhallituksen vahvistamien
yksityisteiden kunnanavustusten jakoperusteiden mukaan
avustusta maksetaan edellisen kalenterivuoden kunnossapitomenojen
perusteella. Kunnanavustus tai, mikäli tiekunta saa
myös valtionavustusta, avustukset yhteensä voivat olla enintään
85 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Kun kunnan
avustuksen maksaminen perustuu siis todellisiin tienpidon
kustannuksiin, tielautakunnan päätös hylätä P:n yksityistien
tiekunnan hakemus sillä perusteella, että tiekunnan tilillä
oli ollut vuoden 1986 lopussa niin paljon rahaa, ettei
tiekunnalla ole avustuksen tarvetta, loukkaa tasapuolisen
kohtelun vaatimusta ja menee siten tielautakunnan toimivaltaa
ulommaksi. Asia palautettiin tielautakunnalle uudelleen kä-
siteltäväksi.
KunL 139 § 2 mom
L yksityisistä teistä 95 §