Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

243/1987

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus lukioasetuksen 84 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Opetusministerin esittelystä

muutetaan 12 päivänä lokakuuta 1984 annetun lukioasetuksen ( 719/84 ) 84§ näin kuuluvaksi:

84 §

Virkaa on haettava kirjallisesti koululautakunnalta. Hakijan on liitettävä hakemukseensa todistukset kelpoisuudestaan sekä nimikirjan ote tai kouluhallituksen vahvistaman kaavan mukainen ansioluettelo. Koululautakunnan vaatimuksesta hakijan on esitettävä myös virkatodistus. Lääkärintodistuksen esittämisestä on voimassa, mitä kunnan virkasäännössä määrätään.


Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä maaliskuuta 1987.

Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 1987

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOpetusministeri Pirjo Ala-Kapee

Sivun alkuun