Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

668/1985

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 14 päivänä heinäkuuta 1969 annetun maatalousyrittäjien eläkelain ( 467/69 ) 6 §:n 1 ja 3 momentti, 9 § ja 19 §:n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 6 §:n 1 momentti 18 päivänä kesäkuuta 1971 annetussa laissa (502/71), 6 §:n 3 momentti 29 päivänä joulukuuta 1972 annetussa laissa (936/72) ja 19 §:n 1 momentti 26 päivänä kesäkuuta 1981 annetussa laissa (474/81), näin kuuluviksi:

6 §

Vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeen, yksilöllisen varhaiseläkkeen sekä perhe-eläkkeen saamisen edellytykset ja suuruus määräytyvät, jollei tästä laista muuta seuraa, siten kuin työntekijäin eläkelaissa on säädetty, ja tällöin on tässä laissa tarkoitettuun työtuloon ja eläkkeeseen oikeuttavaan aikaan vastaavasti sovellettava, mitä edellä mainitussa laissa on palkasta ja eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta säädetty. Tämän lain mukaiseen eläkkeeseen ei kuitenkaan sovelleta työntekijäin eläkelain 5 a ja 7 b §:n säännöksiä. Varhennettua vanhuuseläkettä määrättäessä sovelletaan työntekijäin eläkelain 5 §:n 5 momenttia siten, että käytetään syntymävuoden 1937 asemesta syntymävuotta 1945 ja syntymävuodesta riippuva vähennys on seuraavien prosenttimäärien mukainen:

Syntymävuosi

Vähennys prosenttia kuukautta kohti

1930 tai aikaisempi

0,33

1931

0,34

1932

0,36

1933

0,37

1934

0,38

1935

0,39

1936

0,40

1937

0,41

1938

0,42

1939

0,43

1940

0,44

1941

0,46

1942

0,47

1943

0,48

1944

0,49


Tätä lakia sovellettaessa ei oteta huomioon toimintaa sinä aikana, jolta maatalousyrittäjälle suoritetaan laissa säädettyä tai julkisen eläkesäännön mukaista työ- tai virkasuhteeseensa taikka yrittäjätoimintaansa perustuvaa sellaista eläkettä, jonka suuruutta määrättäessä on otettu huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio. Myöskään ei oteta huomioon toimintaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen.


9 §

Vanhuuseläke myönnetään eläkeiän saavuttaneelle maatalousyrittäjälle sen kuukauden alusta, joka lähinnä seuraa eläkkeen hakemista, jollei eläkkeen lykkäämisestä tai varhentamisesta muuta johdu.

19 §

Jollei tästä laista muuta seuraa, on soveltuvin osin lisäksi vastaavasti voimassa, mitä työntekijäin eläkelain 3 §:n 3 ja 4 momentissa, 4 ja 4 b-4 e §:ssä, 5 §:n 2-5 momentissa, 5 b, 7 a ja 7 c-9 a §:ssä, 11 §:n 1 momentissa, 12 §:n 1 momentin 5 kohdassa, 13 ja 14 §:ssä, 16-21 a ja 22 §:ssä sekä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 10 §:n 3 momentissa on säädetty.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1986.

Hallituksen esitys 85/85

Sosiaalivaliok. miet. 17/85

Suuren valiok. miet. 101/85

Naantalissa 26 päivänä heinäkuuta 1985

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Matti Puhakka

Sivun alkuun