467/1969

Maatilatalouden harjoittaja ja kalastaja, joita tässä laissa nimitetään maatalousyrittäjiksi, on, mikäli he asuvat Suomessa, vakuutettava vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta siten kuin tässä laissa säädetään.

Maatilatalouden harjoittajalla tarkoitetaan henkilöä, jo ka omaan lukuunsa itse työhön osallistuen harjoittaa maatilataloutta vähintään kaksi hehtaaria maatalousmaata käsittävällä viljelmällä, ja kalastajalla henkilöä, joka olematta työsuhteessa harjoittaa ammattimaista kalastusta. Maatalousyrittäjinä pidetään myös henkilöitä, jotka yhteiseen lukuun suorittavat edellä tarkoitettua työtä, sekä henkilöä, joka suorittaa sanottua työtä perheenjäsenenä.

Tämä laki ei kuitenkaan koske

Tätä lakia ei myöskään sovelleta maatilatalouden tai kalastuksen yhteydessä harjoitettuun toimintaan, jota on pidettävä eri yrityksenä.

Jos syntyy epäselvyyttä siitä, onko tätä lakia sovellettava määrättyyn henkilöön tai määrättyyn toimintaan, ratkaisee asian asianomaisen tai 16 §:ssä mainitun maatalousyrittäjien eläkelaitoksen hakemuksesta eläketurvakeskus.

Tässä laissa tarkoitetaan viljelmällä sellaista yhden tai useamman tilan tai tilanosan muodostamaa maatilatalouden harjoittamiseen tarkoitettua yksikköä, jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena.

Tätä lakia sovellettaessa pidetään maatalousmaana viljelmään sisältyvän tilan tai tilanosan viljeltyä maatalousmaata lisättynä, jos tila tai tilanosa sijaitsee Etelä-Suomessa, 1/10 sen kasvullisesta metsämaasta tai, jos se sijaitsee Keski-Suomessa, 1/15 tahi, jos se sijaitsee Pohjois-Suomessa, 1/20 siitä. Tässä tarkoitettujen alueiden rajoista sekä siitä, mitä on pidettävä viljeltynä maatalousmaana ja kasvullisena metsämaana, säädetään asetuksella.

Maatalousyrittäjä on velvollinen ottamaan 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun vakuutuksen tämän lain mukaista eläketurvaa varten maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta.

Jos maatalousyrittäjän eläketurva ja hänen omaistensa perhe-eläketurva on muulla tavoin siten järjestetty, että niitä on pidettävä riittävinä, eläketurvakeskus voi hakemuksesta vapauttaa hänet 3 §:ssä säädetystä vakuuttamisvelvollisuudesta.

Maatalousyrittäjän, joka on saanut 1 momentissa tarkoitetun vapautuksen, eläketurvakeskus voi myöhemmin hakemuksesta hyväksyä eläketurvan piiriin. Tällöin katsotaan hänen aloittaneen uudelleen maatalousyrittäjän toimintansa hakemusta seuraavan kalenterikuukauden alusta.

Tarkemmat määräykset tämän pykälän soveltamisesta antaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Eläke määrätään erikseen kultakin jaksolta, jonka maatalousyrittäjän toiminta on jatkunut vähintään neljä kuukautta. Jos hänellä on oikeus saada eläkettä kahden tai useamman jakson perusteella, lasketaan kutakin jaksoa vastaavat eläkkeet yhteen.

Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen sekä perhe-eläkkeen saamisen edellytykset ja suuruus määräytyvät, jollei tästä laista muuta seuraa, siten kuin työntekijäin eläkelaissa on säädetty, ja tällöin on tässä laissa tarkoitettuun työtuloon ja eläkkeeseen oikeuttavaan aikaan vastaavasti sovellettava, mitä edellä mainitussa laissa on palkasta ja eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta säädetty. Tämän lain mukaiseen eläkkeeseen ei kuitenkaan sovelleta työntekijäin eläkelain 5 a ja 7 b §:n säännöksiä. Perhe-eläkkeen suuruutta määrättäessä ei oteta huomioon edunjättäjän eläkkeen määrän 2 momentin mukaista alennusta eikä 9 §:n 2 momentin mukaista muutosta.

Maatalousyrittäjällä on oikeus saada vanhuuseläkettä siitä riippumatta, jatkaako hän 1 §:ssä tarkoitettua toimintaansa. Eläkkeestä maksetaan kuitenkin vain puolet sellaiselle maatalousyrittäjälle, joka edelleen suorittaa isännän työtä tässä laissa tarkoitetulla viljelmällä.

Toimintaa sinä aikana, jolloin maatalousyrittäjällä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeen saamiseen, ei oteta huomioon tätä lakia sovellettaessa, eikä myöskään toimintaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen.

Jos viljelmän peltoalasta on tehty pellon käytön rajoittamisesta annetussa laissa (216/ 69) tarkoitettu pellonvaraussopimus, katsotaan tätä lakia sovellettaessa sopimuksen alainen peltoala normaalilla tavalla viljellyksi ja sopimuksen tehneen maatalousyrittäjän tekevän isännän työtä viljelmällä sopimuskauden ajan.

Eläkkeeseen oikeuttavaksi luetaan aika, jonka maatalousyrittäjän toiminta tämän lain voimaan tultua on jatkunut ennen eläkeiän saavuttamista, noudattaen kuitenkin soveltuvin osin vastaavasti, mitä työntekijäin eläkelain 6 §:n 1 ja 3―5 momentissa on säädetty.

Eläkkeen perusteena olevan työtulon määräämistä varten maatalousyrittäjälle vahvistetaan se työtulo, jonka hänen voidaan kohtuudella arvioida jatkuvasti saavan tämän lain piiriin kuuluvasta toiminnastaan.

Maatilataloudesta katsotaan isännän ja emännän yhteenlasketun vuotuisen työtulon olevan 500 markkaa maatalousmaan hehtaaria kohden 12 hehtaarilta sekä sen jälkeen 120 markkaa hehtaarilta, yhteensä kuitenkin enintään 30 hehtaarilta. Emännän vuotuisena työtulona pidetään 1 800 markkaa, kuitenkin enintään puolet sanotusta yhteenlasketusta työtulosta. Yhteenlaskettu työtulo ja sen jakautuminen isännän ja emännän kesken määrätään kuitenkin edellä sanotusta poiketen, jos poikkeuksellinen viljelystapa tai työnjako viljelmällä taikka muu erityinen syy niin edellyttää.

Jos isännän tai emännän työtä samalla viljelmällä suorittaa kaksi tai useampia henkilöitä yhteiseen lukuun, määrätään heille yhteinen työtulo jakamalla ensin maatalousmaan pinta-ala isännän työtä tekevien lukumäärällä ja määräämällä kullekin osa-alalle erikseen 2 momentissa tarkoitettu työtulo. Emännän työtä tekevien työtulo määrätään 2 momentin mukaisesti niin, että se on enintään puolet koko sanotulla tavalla määrätystä työtulosta viljelmällä. Muu osa sanotusta työtulosta jaetaan, jollei erityistä syytä muuhun ole, tasan isännän työtä tekevien kesken.

Maatilatalouden työhön osallistuvan muun perheenjäsenen työtulona pidetään hänelle maksettavaa palkkaa, kuitenkin enintään, mitä 2 momentin mukaisesti isännälle on laskettava työtuloa.

Vakuutuksen alkaessa maatalousyrittäjien eläkelaitos vahvistaa maatalousyrittäjän työtulon. Jos työtuloon vaikuttavat seikat myöhemmin olennaisesti muuttuvat, tarkistetaan se hakemuksesta. Eläkelaitos voi myös omasta aloitteestaan tarkistaa työtulon. Työtuloa älköön kuitenkaan muutettako takautuvasti.

Eläkkeen perusteena oleva työtulo saadaan jakamalla vahvistettujen ja työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaisesti tarkistettujen työtulojen yhteismäärä vastaavalla ajalla.

Eläketurvakeskus voi antaa eläkelaitokselle yleisiä ohjeita tämän pykälän soveltamisesta.

Vanhuuseläke myönnetään eläkeiän saavuttaneelle maatalousyrittäjälle sen kuukauden alusta, joka lähinnä seuraa eläkkeen hakemista.

Jos vanhuuseläke myönnetään muusta ajankohdasta kuin eläkeiän saavuttamista seuraavan kuukauden alusta, muutetaan eläkkeen määrää alkamisajasta riippuen vakuutusmatemaattisia periaatteita noudattaen siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö määrää.

Maatalousyrittäjä on velvollinen suorittamaan vakuutusmaksun, joka lasketaan soveltamalla sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaa perusprosenttia siten, että vakuutusmaksu on 2/5 perusprosentin mukaan lasketusta vakuutusmaksusta maatalousyritykselle vahvistetun työtulon 5 000 markan määrään saakka sekä ylittävältä työtulon osalta perusprosentin mukainen. Perusprosentin ministeriö vahvistaa vuosittain samaksi kuin se prosenttimäärä, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijäin eläkelain vähimmäisehtojen mukaisen vakuutuksen keskimääräistä vakuutusmaksua prosentteina palkoista.

Jos kaksi tai useampia henkilöitä on vakuutettava samassa yrityksessä suoritetun työn perusteella, lasketaan työtulot yhteen 1 momenttia sovellettaessa, minkä jälkeen kunkin osuus saadaan jakamalla kokonaismaksu työtulojen suhteessa.

Maatalousyrittäjä on vastuussa samassa yrityksessä työskentelevien perheenjäsentensä 1 momentissa tarkoitetusta vakuutusmaksusta niin kuin omasta velastaan. Jos tämän lain mukaista yrittäjätoimintaa harjoitetaan yhtymänä, vastaa myös yhtymä tähän toimintaan perustuvista osakkaittensa vakuutusmaksuista niin kuin omasta velastaan.

Maatalousyrittäjällä on oikeus sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamin ehdoin ja maksuin järjestää itselleen ja omaisilleen eläketurva, joka on tämän lain edellyttämää eläketurvaa parempi. Vakuutusmaksu tässä tarkoitetusta lisäedusta voidaan suorittaa myös kertamaksuna.

Sellaiselle maatalousyrittäjälle, jonka viljelmä on 1 §:n 2 momentissa tai työtulo sanotun pykälän 3 momentin 2 kohdassa edellytettyä pienempi, mutta joka muutoin täyttää tässä laissa säädetyt edellytykset, voidaan sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin myöntää tämän lain mukainen vakuutus. Vakuutusta älköön kuitenkaan myönnettäkö takautuvasti.

Jos maatalousyrittäjä on laiminlyönyt tämän lain mukaisen vakuutuksen ottamisen, maatalousyrittäjien eläkelaitos vahvistaa hankkimansa selvityksen tai sen puuttuessa arvion perusteella työtulon ja perii vakuutusmaksun, jota eläkelaitos voi laiminlyönnin ajalta korottaa enintään kaksinkertaiseksi.

Jos maatalousyrittäjä on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen, on eläkelaitoksella oikeus periä sille suorituksen viivästymisen ajalta enintään 10 prosentin mukaan laskettu vuotuinen korko.

Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitetun laiminlyönnin sattuessa älköön työtuloa vahvistettako älköönkä vakuutusmaksua perittäkö pitemmältä ajalta takautuvasti kuin kulumassa olevalta ja viideltä sitä välittömästi edeltäneeltä kalenterivuodelta. Siltä osin kuin vakuuttamisvelvollisuus tai vakuutusmaksun suorittaminen on laiminlyöty sanottua aikaisemmalta ajalta, on oikeus tämän lain mukaiseen eläkkeeseen menetetty. Sama on laki, jos vakuutusmaksun suorittaminen on viivästynyt niin, ettei sitä edellä sanotun mukaisesti olisi voitu periä.

Eläkkeestä voidaan vähentää sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään eläkkeensaajan maksamatta jääneet vakuutusmaksut.

Valtio suorittaa vuosittain maatalousyrittäjien eläkelaitokselle avustuksena puolet tähän lakiin perustuvista eläkkeistä ja muista etuuksista, joihin tällöin ei kuitenkaan lueta 6 §:n 2 momentin mukaisesti vähennettyä eläkettä eikä 11 §:n 1 momentin mukaisia etuuksia. Jos eläkelaitoksen saamat vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto sekä edellä sanottu avustus yhteensä eivät riitä tämän lain mukaisiin etuuksiin ja eläkelaitoksen muihin kuluihin, maksaa valtio avustuksena myös puuttuvan määrän.

Valtion tulee, sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään, suorittaa kunakin vuotena ennakkona määrä, joka vastaa valtion 1 momentin mukaisena avustuksena suoritettavaksi arvioitua määrää.

Vahvistetut työtulot ja tässä laissa säädetyt markkamäärät tarkistetaan maan yleisen palkkatason muutoksia vastaavasti siten kuin työntekijäin eläkelain 9 §:ssä säädetään.

Edellä 1 §:n 5 momentissa ja 4 §:ssä tarkoitettuihin eläketurvakeskuksen päätöksiin sekä 8 §:n 5 momentissa tarkoitettuihin eläkelaitoksen päätöksiin saa hakea muutosta ja päätöksen poistamista siten kuin työntekijäin eläkelaissa on säädetty.

Tämän lain mukaista vakuutusta hoitaa maatalousyrittäjien eläkelaitos.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos on Sosiaali- ja terveysministeriön valvonnan alainen ja sen ohjesääntö annetaan asetuksella. Eläkelaitoksen päätäntävaltaa käyttävät valtuuskunta ja sen asettama hallitus, joissa puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ohella on kummassakin kaksi valtiovarainministeriön ja yksi sosiaali- ja terveysministeriön nimeämä henkilö sekä tämän lain piiriin kuuluvien henkilöiden taloudellisia etuja valvovien edustavimpien järjestöjen edustus. Puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan tulee olla eläkevakuutustoimintaan perehtynyt henkilö. Valtuuskunnan asettaa eläketurvakeskus, joka myös valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen varat on sijoitettava ensisijaisesti eläkelaitoksen toimintapiiriin kuuluvien alojen tuotannollisiin tai niitä edistäviin tarkoituksiin.

Sijoitukset on tehtävä silmällä pitäen varmuutta, reaaliarvon säilymistä, tuottoa ja eläkelaitoksen maksuvalmiutta. Sijoituksen vakuutena tulee olla vakuutusyhtiölain (450/ 52) 47 §:n 1 momentin 1―4 kohdassa mainittuja tai niihin laatuun ja varmuuteen nähden rinnastettavia arvopapereita tai sitoumuksia taikka sijoitusta arvoltaan vastaavaa kiinteää omaisuutta tahi eläketurvakeskuksen antama sijoitusluottovakuutus.

Työntekijäin eläkelain 20 §:ssä tarkoitettuun eläkelautakuntaan sosiaali- ja terveysministeriö määrää 16 §:n 2 momentissa tarkoitettujen järjestöjen ehdotuksesta enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ainakin kaksi jäsentä.

Niiden asioiden käsittelyä varten, joihin tätä lakia on sovellettava, on vakuutusoikeudessa siitä annetussa laissa tarkoitettuina maallikkojäseninä ainakin kaksi tämän lain mukaan vakuutettuja henkilöitä edustavaa jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä. Näistä on soveltuvin osin muutoin voimassa, mitä työntekijäin eläkelain 21 b §:ssä on maallikkojäsenistä ja heidän määräämisestään säädetty.

Jollei tästä laista muuta seuraa, on soveltuvin osin lisäksi vastaavasti voimassa, mitä työntekijäin eläkelain 3 §:n 3 ja 4 momentissa, 4 §:n 6 momentissa, 8 ja 9 §:ssä, 11 §:n 1 momentissa, 12 §:n 1 momentin 5 kohdassa, 13 ja 14 §:ssä sekä 16―21 a §:ssä ja 22 §:ssä sekä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 10 §:n 3 momentissa on säädetty.

Työntekijäin eläkelain 8 §:n 1 ja 5 momentin säännöksiä sovellettaessa tämän lain mukainen eläke on rinnastettava työntekijäin eläkelain perusteella saatavaan eläkkeeseen ja tämän lain mukaiseen eläkkeeseen oikeuttava työtulo otettava huomioon sanottujen säännösten edellyttämää korkeinta eläkkeen perusteena olevaa palkkaa valittaessa. Maatalousyrittäjän tämän lain mukaisena eläkkeen perusteena olevana työtulona pidetään tällöin kuitenkin vähintään 6 000 markkaa vuodessa.

Työntekijäin eläkelain 17 ja 18 §:n säännöksiä sovellettaessa rinnastetaan maatalousyrittäjä sanotussa laissa tarkoitettuun työnantajaan.

Veroviranomainen on velvollinen antamaan eläketurvakeskukselle sekä eläkelaitokselle tämän lain toimeenpanossa tarvittavat tiedot. Näistä tiedoista eläketurvakeskus ja eläkelaitos ovat velvolliset, mikäli kysymyksessä ei ole käsiteltävänä olevan asian ratkaisuun vaikuttava tieto, maksamaan kohtuullisen palkkion.

Tätä lakia sovellettaessa pinta-ala lasketaan hehtaarin kymmenesosan tarkkuudella. Jos pyöristys on mahdollinen molempiin suuntiin, suoritetaan se ylöspäin.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1970.

Tämä laki ei koske, ellei jäljempänä toisin säädetä, maatalousyrittäjää, joka on täyttänyt 65 vuotta ennen lain voimaantuloa.

Oikeu6ta työkyvyttömyyseläkkeeseen ei ole sellaisen työkyvyttömyyden perusteella, joka on alkanut ennen lain voimaantuloa.

Vakuutus on otettava vuoden kuluessa lain voimaantulosta, jos vakuuttamisvelvollisuus on alkanut sanotun vuoden aikana. Jos oikeus eläkkeen saamiseen alkaa tänä aikana ennen vakuutuksen ottamista, eläke maksetaan niin kuin vakuutus olisi ollut voimassa jo vakuuttamisvelvollisuuden alkaessa, mutta eläkkeestä pidätetään, mitä vakuutusmaksuna olisi ollut suoritettava.

Sen estämättä, mitä 6 §:n 1 momentissa on säädetty, ennen 1 päivää tammikuuta 1927 syntyneen maatalousyrittäjän vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen määrä on luettava aika lain voimaantulosta siihen saakka, kunnes maatalousyrittäjä täyttää 65 vuotta, 22 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta työtulosta. Jollei eläkkeeseen oikeuttavaksi ole luettava koko edellä mainittua aikaa, eläkkeen määrä on sama suhteellinen osa sanotusta eläkkeestä kuin eläkkeeseen oikeuttavien kuukausien luku on koko edellä mainittuun aikaan sisältyvien täysien kuukausien luvusta. Mitä tässä momentissa on säädetty, koskee myös henkilöä, jolle on myönnetty 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu vapaaehtoinen vakuutus.

Edellä 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu vapaaehtoinen vakuutus voidaan myöntää myös sellaiselle maatalousyrittäjälle, joka on täyttänyt 65 vuotta jo ennen tämän lain voimaantuloa.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos voidaan perustaa jo ennen tämän lain voimaantuloa. Eläketurvakeskuksen ja eläkelaitoksen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin lain täytäntöönpanoa varten. Tästä ennen lain voimaantuloa eläkelaitokselle aiheutuneet kulut korvataan valtion varoista.

Lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu valtion avustuksen ennakko suoritetaan kahdelta ensimmäiseltä kalenterivuodelta kuukauden kuluessa lain voimaantulosta.