Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain ( 998/2012 ) 10 §:n 2 ja 3 momentti, 11 §:n 1–4 momentti, 13 §:n 2 momentti, 15, 16, 18 ja 19 §, 20 §:n 1 momentti sekä 23 §:n 2 momentin 4 kohta, sellaisina kuin niistä ovat 19 § laissa 200/2015 ja 20 §:n 1 momentti laissa 45/2021, seuraavasti:
10 §Kalastusvakuutuslaitoksen hyväksyminen
Elinvoimakeskus päättää hakijan hyväksymisestä toimimaan kalastusvakuutuslaitoksena. Päätös tehdään hakemuksesta, josta on käytävä ilmi hyväksymisen edellytysten kannalta tarpeelliset tiedot. Päätökseen voidaan ottaa vakuutustuen hallinnoimiseen liittyviä ehtoja, jos se on tarpeen yhdenmukaisten menettelyjen varmistamiseksi kalastusvakuutuslaitoksissa.
Elinvoimakeskus voi peruuttaa kalastusvakuutuslaitoksen hyväksymisen, jos hyväksymisen edellytykset eivät enää täyty. Ennen hyväksymisen peruuttamista tulee vakuutuslaitokselle antaa mahdollisuus kohtuullisessa ajassa korjata virhe, jos korjaaminen on mahdollista. Peruuttamista koskeva päätös tulee voimaan välittömästi seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä.
11 §Kalastusvakuutuslaitoksen avustamis- ja tiedonantovelvollisuus
Kalastusvakuutuslaitoksen on vahinkotapahtumaa selvittäessään otettava huomioon valtion etu vakuutustuen maksajana ja viivytyksettä saatettava elinvoimakeskuksen tietoon epäily mahdollisista tukeen liittyvistä väärinkäytöksistä.
Kalastusvakuutuslaitoksen on ilmoitettava hyvissä ajoin ennakolta elinvoimakeskukselle sellaisista muutoksista, jotka koskevat vakuutussopimuksen ehtoja, vakuutusmaksuja tai muita olosuhteita, joilla voi olla merkitystä kalastusvakuutuslaitoksen hyväksymisen kannalta.
Kalastusvakuutuslaitoksella on velvollisuus ilmoittaa arvoltaan 50 000 euroa ylittävistä vahingoista elinvoimakeskukselle ennen korvauksen maksamista. Elinvoimakeskukselle on varattava tilaisuus tarkastaa vahinko ennen korvauksen suorittamista. Kalastusvakuutuslaitoksen on avustettava elinvoimakeskusta tarkastuksessa antamalla tietoja ja asiantuntija-apua.
Kalastusvakuutuslaitoksella on velvollisuus yksilöidystä pyynnöstä luovuttaa elinvoimakeskukselle sellaisia tuen saajaa ja vakuutuskohdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä vakuutustuen maksamisen edellytysten selvittämiseksi ja valvomiseksi.
13 §Korvauksen hakeminen valtiolta
Hakemus osoitetaan elinvoimakeskukselle. Hakemukseen on liitettävä selvitys tuen saajista, tukeen oikeuttavien vahinkojen perusteella maksetuista korvauksista ja niihin sisältyvän tuen osuudesta tai tarvittavan ennakon määrästä sekä kuvaus vahinkotapahtumista.
15 §Kalastusvakuutuslaitoksen ohjaus ja valvonta
Elinvoimakeskus ohjaa ja valvoo kalastusvakuutuslaitoksia niiden hoitaessa tässä laissa säädettyjä tehtäviä. Muusta kalastusvakuutuslaitosten valvonnasta säädetään 10 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa.
Elinvoimakeskuksella on oikeus suorittaa tarkastus kalastusvakuutuslaitoksen toimitiloissa. Tarkastus voi koskea kaikkia tiloja ja tietoja, jotka ovat merkityksellisiä hyväksymisen edellytysten ja vakuutustuen asianmukaisen hallinnon valvomiseksi. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa.
16 §Tuen saajan valvonta
Elinvoimakeskuksella on oikeus suorittaa vakuutustuen edellytysten ja määrän toteamiseksi tai valvomiseksi tarkastus tuen saajan aluksella sekä tiloissa, joita käytetään kalastukseen liittyvän elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa.
Elinvoimakeskuksella on oikeus saada tarkastuksen suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja asiakirjat maksutta sekä ottaa vahinkotapahtumaa koskeva aineisto haltuunsa, jos tarkastuksen päämäärän saavuttaminen tätä edellyttää. Aineisto tulee viipymättä palauttaa, kun tarkastuksen suorittaminen ei enää edellytä sen hallussapitoa.
18 §Takaisinperinnän menettelyt
Tuen takaisinperinnästä päättää elinvoimakeskus. Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä määrä, 17 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu korko sekä niiden suorittamiselle asetettava eräpäivä.
Takaisinperintää koskeva päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun elinvoimakeskus sai tiedon takaisinperinnän perusteesta ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua vakuutuskorvauksen maksamisesta.
Elinvoimakeskus vastaa takaisinperintäpäätöksen täytäntöönpanosta. Takaisinperintäpäätös voidaan ulosottotoimin panna täytäntöön sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman. Päätöksen täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä ulosottokaaressa (705/2007) säädetään.
19 §Toimivaltainen elinvoimakeskus
Tässä laissa elinvoimakeskukselle säädettyjä tehtäviä hoitaa kaikkien elinvoimakeskusten toimialueella Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Muut elinvoimakeskukset, joiden toimialue rajautuu Suomen merialueen rannikkoon, antavat virka-apua toimialueillaan 11 §:n 3 momentissa tarkoitettujen vahinkotapahtumien toteamiseksi tehtävissä tarkastuksissa sekä 16 §:ssä tarkoitetuissa tarkastuksissa.
20 §Muutoksenhaku
Kalastusvakuutuslaitoksen päätökseen saa vaatia oikaisua Lounais-Suomen elinvoimakeskukselta. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa. Jos samaa vahinkotapahtumaa koskeva asia on vireillä muussa valituselimessä tai tuomioistuimessa, oikaisuvaatimuksen käsittely on keskeytettävä, kunnes edellä tarkoitettu asia on ratkaistu.
23 §Valtionapurahastoa koskevat siirtymäjärjestelyt
Valtionapurahastosta saatua tuottoa ei kuitenkaan 1 päivästä tammikuuta 2014 lähtien saa käyttää kalastusvakuutuslaitoksen tavanomaisen toiminnan rahoittamiseen. Tuotto, joka kertyy mainitun päivän jälkeen, on tilitettävä vuosittain valtiolle siltä osin kuin sitä ei käytetä johonkin seuraavista tarkoituksista:
elinvoimakeskuksen avustaminen tuen saajan tai vahinkotapahtumien tarkastuksessa.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2026.
HaVM 15/2025
EV 74/2025
Helsingissä 27.6.2025
Tasavallan PresidenttiAlexander StubbKunta- ja alueministeriAnna-Kaisa Ikonen