Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

180/2022

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Ympäristöministeriön asetus Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
180/2022
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:

1 §Soveltamisala

Suomen ympäristökeskuksen suoritteista peritään maksuja valtiolle tämän asetuksen mukaisesti, jollei niistä ole toisin säädetty tai määrätty.

2 §Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitetuista maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista peritään maksut oheisen maksutaulukon kohtien A–E mukaisesti.

3 §Omakustannusarvoa alempana perittävät maksut

Valtion maksuperustelain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista Suomen ympäristökeskus perii omakustannusarvoa alemman maksun, ovat oheisen maksutaulukon mukaiset seuraavat maksut:

a) 

vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain (121/2011) mukaiset suoritteet, sekä

b) 

seuraavat luonnonsuojeluun liittyvät suoritteet:

– luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 mukaiset lupa tai todistus yksilön maahantuontiin tai maastavientiin tai jälleenvientiin ja todistus yksilön kaupallista toimintaa ja siirtoa varten EU:n alueella,

– luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 865/2006 mukaiset todistukset sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta näytekokoelmien sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaan liittyvien tiettyjen muodollisuuksien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 100/2008 mukaiset todistukset (näytekokoelmatodistus, kiertävän näyttelyn todistus, henkilökohtaista omistusta koskeva todistus), sekä

– Neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kaupan osalta annetun komission asetuksen (EU) 2015/870 mukainen todistus (soitintodistus).

– Neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaan liittyvien tiettyjen säännöksien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 791/2012 mukainen todistus henkilökohtaisten tavaroiden ja kotiesineistön kaupalliseen käyttöön unionissa,

– valaiden ja arktisten hylkeiden suojelusta annetun lain (1112/1982) 2 §:n (muutettu lailla 1107/1996) mukainen maahantuontilupa.

4 §Muut suoritteet

Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja muita suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein, ovat seuraavat tilaukseen tai muuhun toimeksiantoon perustuvat palvelut ja muut suoritteet:

1) 

tutkimus-, selvitys-, havainto-, mittaus- ja laboratoriopalvelut ja laitetestaukset,

2) 

ympäristönäytteenottajien pätevyystodistukset,

3) 

tietojärjestelmien suunnittelu sekä niiden rakentaminen ja ylläpito,

4) 

tietojen luovutus sekä tietojärjestelmien suorakäyttö, jollei jäljempänä 2 momentissa tai muutoin toisin säädetä,

5) 

julkaisut, lehdet, videonauhoitteet, äänitteet ja muut vastaavat suoritteet,

6) 

tiedonhaut ja kaukopalvelulainat,

7) 

menetelmien, tietojärjestelmien, ohjelmien ja muiden vastaavien suoritteiden sekä tietojärjestelmissä olevien tietoaineistojen käyttöoikeuksien ja tietoaineistojen tekninen luovuttaminen tilauksesta ulkopuolisille,

8) 

merentutkimusaluksen suorittama kuljetus, avustustehtävä tai muu työsuoritus sekä aluksen vuokraus ja rahtaus,

9) 

huonetilojen käyttö,

10) 

koulutuspalvelut,

11) 

valokopiot, tulosteet ja muut jäljennökset lukuun ottamatta 3 momentissa tarkoitettuja kopioita ja tulosteita sekä

12) 

muut vastaavat suoritteet.

Tietojen ja julkaisujen kansainvälisestä luovutuksesta sekä tietojen kansallisesta luovutuksesta tutkimus- tai opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu vastavuoroisuuteen tai yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on Suomen ympäristökeskuksen määrittelemien käyttöehtojen mukaista.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 §:n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää Suomen ympäristökeskus ottaen huomioon, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 §:ssä säädetään.

5 §Eräitä julkisoikeudellisista suoritteista perittäviä maksuja koskevia säännöksiä

Ennakkomaksua suoritteesta peritään siten kuin tämän asetuksen liitteenä olevassa taulukossa säädetään.

Peruutetusta tai muuten rauenneesta hakemuksen tai ilmoituksen käsittelystä peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus liitteenä olevan taulukon mukaisesta maksusta, ellei taulukossa toisin säädetä.

Myönteisestä ja kielteisestä päätöksestä peritään saman suuruinen maksu, ellei liitteen maksutaulukossa toisin säädetä.

Muutoksenhaun johdosta tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta Suomen ympäristökeskuksen päätöksestä on peritty.

6 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2022 ja on voimassa 30 päivään huhtikuuta 2024.

Tämän asetuksen voimaan tullessa vireillä olevassa asiassa suoritteesta peritään maksu tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2022

Ympäristö-ja ilmastoministeriEmma KariErityisasiantuntijaMira Matikkala

Liite

MAKSUTAULUKKO

Suomen ympäristökeskuksen julkisoikeudelliset päätökset, todistukset ja muut julkisoikeudelliset suoritteet, joista peritään maksut.

A Kemikaalilain (599/2013) mukaiset suoritteet

Kielletyn tai ankarasti säännellyn kemikaalin maastavienti

a) kemikaalin vienti-ilmoituksen käsittely

265 €

b) tuontimaan suostumuksen hakeminen

265 €

B Jätteiden siirtoihin liittyvät suoritteet

1. Jätteiden siirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 mukaisesta jätteen siirtoa koskevan ilmoituksen käsittelystä ja siirron valvonnasta peritään ilmoituksen käsittelyn yhteydessä seuraavat maksut:

a) jätteen siirtoa Suomesta toiseen maahan tai toisesta maasta Suomeen koskevan ilmoituksen käsittely

1 290 €

b) ilmoitus jätteen siirrosta Suomen kautta

385 €

c) a ja b kohdan mukaisen jätteen siirron valvonta

14 €/siirtoerä

Maksu jätteen siirron valvonnasta laskutetaan etukäteen jätteen siirtoa koskevan ilmoituksen käsittelyä koskevan maksun laskutuksen yhteydessä.

d) raja-alueita koskevaan sopimukseen perustuvan läpikuljetusta koskevan ilmoituksen käsittely

150 €

2. Jätteen siirtoa koskevan päätöksen muuttaminen

150 €

3. Jätteen siirtoa koskevan päätöksen peruuttaminen

1 180 €

4. Jätteen hyödyntämislaitoksen ennakkohyväksyntä

a) ennakkohyväksyntää koskevan hakemuksen käsittely

3 450 €

b) ennakkohyväksyntää koskevan päätöksen muuttaminen

635 €

c) ennakkohyväksyntää koskevan päätöksen peruuttaminen

1 180 €

5. Maksut tarkastuksista, jotka ovat tarpeen jätteiden siirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 noudattamisen valvomiseksi:

– tarkastukset, jotka koskevat muita kuin alla olevassa kohdassa tarkoitettua luonnollista henkilöä tai mikroyritystä

80 €/tunti

– tarkastukset, jotka koskevat luonnollista henkilöä, joka ei harjoita taloudellista toimintaa sekä ympäristönsuojelulain 206 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua mikroyritystä

60 €/tunti

C Luonnonsuojeluun liittyvät suoritteet

1. Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 mukaiset luvat ja todistukset

a) lupa tai todistus yksilön maahantuontiin tai maastavientiin tai jälleenvientiin (ellei ole kyse kohdan 2 mukaisesta jälleenvientitodistuksesta)*

80 €

b) todistus yksilön kaupallista toimintaa ja siirtoa varten EU:n alueella*

50 €

c) lupa yhteisöön tuonnille tai yhteisöstä viennille tai jälleenviennille muiden kuin hyväksyttyjen rajanylityspaikkojen kautta

32 €

2. Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 mukaiset luvat ja todistukset

– C-liitteen yksilön jälleenvientitodistus

65 €

3. Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 865/2006 mukaiset todistukset sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta näytekokoelmien sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaan liittyvien tiettyjen muodollisuuksien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 100/2008 mukaiset todistukset

a) näytekokoelmatodistus*

150 €

b) kiertävän näyttelyn todistus*

150 €

c) henkilökohtaista omistusta koskeva todistus*

150 €

4. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kaupan osalta annetun komission asetuksen (EU) 2015/870 mukainen todistus

– soitintodistus*

150 €

5. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta näytekokoelmien sekä luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaan liittyvien tiettyjen muodollisuuksien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 100/2008 mukaiset luvat

a) kaviaarin käsittely-, pakkaus- ja uudelleenpakkauslupa

1 120 €

b) kaviaarin käsittely-, pakkaus- ja uudelleenpakkausluvan muuttaminen

560 €

6. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaan liittyvien tiettyjen säännöksien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 791/2012 mukaiset todistukset

– todistus henkilökohtaisten tavaroiden ja kotiesineistön kaupalliseen käyttöön unionissa

50 €

7. Valaiden ja arktisten hylkeiden suojelusta annetun lain (1112/1982) 2 §:n (muutettu lailla 1107/1996) mukainen maahantuontilupa

150 €

8. Luonnonsuojelua edistäviin tutkimus- ja opetustarkoituksiin myönnettävät luvat ovat maksuttomia.

D Vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain (121/2011) mukaiset suoritteet*

1. Rekisteröintihakemuksen käsittely

a) Maksu yhdessä toimipaikassa sijaitsevalta organisaatiolta tai useita toimipaikkoja käsittävän organisaation ensimmäiseltä toimipaikalta

– henkilömäärä on enintään 50 henkilöä (8 tuntia)

672 €

– henkilömäärä on yli 50 (14 tuntia)

1 176 €

Ensimmäiseksi toimipaikaksi katsotaan se toimipaikka, jonka henkilömäärä on suurin.

b) Maksu jokaiselta samanaikaisesti rekisteröitävältä tai rekisteröityyn organisaatioon myöhemmin liitettävältä toimipaikalta

– henkilömäärä on enintään 50 (3 tuntia)

252 €

– henkilömäärä on yli 50 (5 tuntia)

420 €

c) Rekisteröintihakemuksen käsittelyn vaatiman työmäärän ylittäessä a–b kohdassa mainitut tuntimäärät, peritään ylittäviltä tunneilta

84 €/tunti

d) Rekisteröintihakemuksesta, joka koskee muuta kuin edellä tarkoitettua rekisteröintiä, peritään maksu a ja c kohtien mukaan .

2. Rekisteröinnin uusiminen

Maksu rekisteröinnin uusimista koskevista toimista peritään rekisteröityyn organisaatioon kuuluvien toimipaikkojen lukumäärän mukaisesti seuraavasti:

a) ensimmäiseltä toimipaikalta (5 tuntia)

420 €

b) kultakin seuraavalta toimipaikalta (3 tuntia)

252 €

c) kultakin erikseen rekisteröidyltä toimipaikalta (5 tuntia)

420 €

d) rekisteröinnin uusimista koskevien toimien vaatiman työmäärän ylittäessä a–c kohdassa mainitut työmäärät, peritään ylittäviltä tunneilta

84 €/tunti

3. Rekisteristä poistaminen ja epääminen

a) Mikäli organisaatio tai siihen kuuluva toimipaikka poistetaan väliaikaisesti rekisteristä organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-jär- jestelmä) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1221/2009 15 artiklan 4 kohdan nojalla, siitä perittävä maksu on (8 tuntia)

672 €

– rekisteristä poistamista koskevien toimien vaatiman työmäärän ylittäessä kohdassa a) mainitun työmäärän, peritään ylittäviltä tunneilta

84 €/tunti

b) Mikäli organisaatio tai siihen kuuluva toimipaikka poistetaan rekisteristä väliaikaisesti tai pysyvästi edellisessä kohdassa mainitun asetuksen muun kuin 15 artiklan 4 kohdan nojalla, siitä perittävä maksu on (8 tuntia)

672 €

– rekisteristä poistamista koskevien toimien vaatiman työmäärän ylittäessä kohdassa b) mainitun työmäärän, peritään ylittäviltä tunneilta

84 €/tunti

– maksua ei kuitenkaan peritä, jos rekisteröinnin väliaikainen poistaminen perustuu asetuksen 15 artiklan 2 kohtaan.

c) Mikäli rekisteröinnin epääminen perustuu asetuksen 13 artiklan 5 kohtaan, maksua ei rekisteröintihakemuksen käsittelystä peritä. Mikäli rekisteröinnin epääminen perustuu asetuksen13 artiklan muuhun kohtaan, peritään vastaava maksu kuin rekisteröintihakemuksen käsittelystä.

d) Maksua ei peritä väliaikaisen rekisteristä poistamisen peruuttamisesta.

e) Mikäli organisaatio tai siihen kuuluva toimipaikka poistetaan rekisteristä sen omasta pyynnöstä, siitä perittävä maksu on (1,5 tuntia).

126 €

E Merensuojelulain (1415/1994) mukaiset luvat

a) Lupa ruoppausmassan sijoittamiseen mereen Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolelle suomalaisesta aluksesta, avomeriyksiköstä tai Suomessa lastatusta aluksesta

11 300 €

b) Lupa Suomen kansalaiselle tai suomalaiselle yhteisölle tehdä rakennelmia aavalle merelle Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolelle

11 300 €

c) Lupa Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella tapahtuvaa öljyn ja kaasun etsintäporausta, hyväksikäyttöä ja muuta niihin liittyvää toimintaa taikka muuta merenpohjan hyväksikäyttöä varten suomalaisen aluksen tai avomeriyksikön toiminnalle.

11 300 €

F Ennakkomaksu

Maksu suoritteista voidaan edellyttää maksettavaksi ennakkoon kokonaan tai osittain valtion maksuperusteasetuksen (211/1992) 5 §:n 2 momentin mukaisesti.

*) Suoritteet ovat valtion maksuperustelain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään omakustannusarvoa alempi maksu.

Sivun alkuun