Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

832/2019

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain 26 ja 43 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain ( 1463/2007 ) 26 §:n 2 momentti ja 43 § seuraavasti:

26 §Oppilaan erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpano


Edellä 1 momentissa säädetyn lisäksi erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta on voimassa, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 14 luvussa säädetään.

43 §Valitus

Koulun johtokunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen tai muuhun päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.

HE 29/2018

LaVM 18/2018

EV 295/2018

Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta 2019

Tasavallan PresidenttiSauli NiinistöOikeusministeriAnna-Maja Henriksson

Sivun alkuun