Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

174/2019

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki konsulipalvelulain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan konsulipalvelulain ( 498/1999 ) 26, 27 ja 46 §,

muutetaan 12 §:n 1 momentti, 30 ja 33 §, 34 §:n otsikko ja 35 §:n otsikko, sellaisina kuin niistä ovat 12 §:n 1 momentti laissa 204/2018 ja 34 §:n otsikko laissa 421/2014, sekä

lisätään 35 §:ään uusi 2 momentti, lakiin uusi 11 a luku ja 43 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 896/2015, uusi 2 momentti seuraavasti:

12 §Hädänalaisessa asemassa olevan avustaminen

Edustusto neuvoo ja avustaa hädänalaisessa asemassa olevaa tarpeen mukaan sairaanhoidon saamiseksi, kotiuttamisen järjestämiseksi, oikeusavun saamiseksi, rikosilmoituksen tekemiseksi sekä välttämättömän tilanteen vaatiman muun avun saamiseksi.


30 §Henkilöä koskevan asiakirjan tai osoitetiedon hankkiminen

Edustusto voi ulkoministeriölle tehdyn kirjallisen hakemuksen saatuaan erityisestä syystä hankkia toimipiiristään henkilöä koskevia asiakirjoja sekä osoitetietoja. Asiakirjan tai osoitetiedon hankkiminen on lisäksi oltava perusteltua 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön tai yhteisön etujen, oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamiseksi.

33 §Notaaripalveluja edustustossa antavat henkilöt

Notaaripalveluja voi edustuston toimipiirissä antaa edustuston päällikkö sekä hänen määräämänsä edustustossa palveleva henkilö.

Kunniakonsuli voi toimialueellaan antaa niitä notaaripalveluja, joita suorittamaan ulkoministeriö on hänet valtuuttanut.

34 §Edustuston antamat notaaripalvelut


35 §Notaaritoimesta kieltäytyminen


Edustusto antaa päätöksen notaaritoimesta kieltäytymisestä. Päätöksen tiedoksiannosta säädetään hallintolaissa (434/2003).

11 a lukuUlkoministeriölle ja edustustoille kuuluvien konsulipalvelutehtävien antaminen ulkoisen palveluntarjoajan suoritettavaksi

38 a §Notaaripalvelujen antaminen ulkoisen palveluntarjoajan suoritettavaksi

Ulkoministeriö voi tehdä sopimuksen määräajaksi tai toistaiseksi ulkoisen palveluntarjoajan kanssa edustustolle kuuluvien notaaripalvelujen antamisesta ulkoisen palveluntarjoajan suoritettavaksi, jos se on palveluiden alueellisen saatavuuden tai muusta paikallisesta tilanteesta johtuvasta syystä tarpeen. Ulkoisella palveluntarjoajalla tulee olla tehtävän suorittamiseen riittävä taito ja palveluverkosto ulkomailla. Ulkoisen palveluntarjoajan muut tehtävät tai toiminnan luonne ja tarkoitus eivät saa vaarantaa tehtävän asianmukaista hoitamista.

Ulkoiselle palveluntarjoajalle voidaan antaa suoritettavaksi yksi tai useampi seuraavista notaaripalveluista:

1) 

allekirjoituksen oikeaksi todistaminen;

2) 

jäljennöksen oikeaksi todistaminen;

3) 

ulkomaisen asiakirjan laillistaminen.

Ulkoisen palveluntarjoajan on harkittava, tuleeko sen kieltäytyä notaaritoimesta, jos asiakirjan tai muun selvityksen sisältö ei vastaa ulkoisen palveluntarjoajan tiedossa olevia tosiseikkoja tai jos on perusteltua syytä epäillä, että asiakirja, viranomaisen allekirjoitus tai viranomaisen antama todistus on väärennetty taikka asiakirja on laadittu käytettäväksi lainvastaiseen tarkoitukseen.

Ulkoinen palveluntarjoaja antaa notaaritoimesta kieltäytymisestä päätöksen. Päätöksen tiedoksiannosta säädetään hallintolaissa.

Ulkoisen palveluntarjoajan palveluksessa olevalla tulee olla riittävä koulutus ja asiantuntemus tehtävien suorittamiselle.

Notaaripalveluja voi antaa ulkoisen palveluntarjoajan palveluksessa oleva ulkoministeriön erikseen tähän tehtävään valtuuttama henkilö. Ulkoministeriön antama valtuutus voidaan tarvittaessa peruuttaa.

38 b §Ulkomaisen asiakirjan laillistamiseen liittyvän asiakirjan vastaanottamista ja välittämistä koskevan tehtävän antaminen ulkoisen palveluntarjoajan suoritettavaksi

Ulkoministeriö voi tehdä sopimuksen määräajaksi tai toistaiseksi ulkoisen palveluntarjoajan kanssa ulkomaisen asiakirjan laillistamiseen liittyvien avustavien tehtävien antamisesta ulkoisen palveluntarjoajan suoritettavaksi erityisissä olosuhteissa tai muusta paikallisesta tilanteesta johtuvasta syystä. Ulkoisena palveluntarjoajana toimii ulkomaalaislain (301/2004) 28 ja 69 c §:ssä säädettyjä tehtäviä hoitava ulkoinen palveluntarjoaja.

Ulkoiselle palveluntarjoajalle voidaan antaa suoritettavaksi laillistettavaksi tarkoitetun ulkomaisen asiakirjan sekä siihen liittyvän käsittelymaksun vastaanottaminen ja välittäminen edustustolle.

Tehtävää suorittavalla ulkoisen palveluntarjoajan palveluksessa olevalla henkilöllä tulee olla riittävä koulutus ja asiantuntemus laillistamiseen liittyvien avustavien tehtävien suorittamiseksi.

38 c §Palvelumaksu

Ulkoisella palveluntarjoajalla on oikeus ottaa antamastaan notaaripalvelusta sekä ulkomaisen asiakirjan laillistamista koskevan hakemuksen vastaanottamisesta ja välittämisestä palvelumaksu. Palvelumaksusta ja sen suuruudesta sovitaan ulkoministeriön ja ulkoisen palveluntarjoajan kesken. Palvelumaksun on oltava kohtuullinen ja myös oikeassa suhteessa kustannuksiin, joita ulkoiselle palveluntarjoajalle aiheutuu sen suorittaessa sille annettuja tehtäviä.

38 d §Ulkoisen palveluntarjoajan toimialue

Ulkoisen  palveluntarjoajan  toimialue  määritellään ulkoministeriön ja ulkoisen palveluntarjoajan välisessä sopimuksessa.

38 e §Ulkoistamisen edellytykset

Sen lisäksi, mitä 38 a ja 38 b §:ssä säädetään ulkoistamisesta ja ulkoisesta palveluntarjoajasta, ulkoiselta palveluntarjoajalta edellytetään, että:

1) 

sen toiminnassa noudatetaan hyvän hallinnon perusteita;

2) 

sen toiminnasta vastuussa olevat henkilöt ja työntekijät ovat luotettaviksi todettuja ja koulutettuja hoitamaan ulkoistettuja tehtäviä sekä sitoutuneita noudattamaan tietosuojaa koskevaa sääntelyä;

3) 

sillä on tehtävien asianmukaisen hoitamisen edellytyksenä olevat turvalliset toimitilat;

4) 

se sitoutuu sopimuksessa noudattamaan toiminnassaan ulkoministeriön tehtävien hoitamiselle antamia ohjeita.

38 f §Ulkoisen palveluntarjoajan velvollisuudet

Edellä 38 a §:n 1 momentissa tarkoitetun ulkoisen palveluntarjoajan ja sen palveluksessa olevan henkilön notaaripalveluja antaessaan noudatettavista hyvän hallinnon perusteista säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999), sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003), hallintolaissa ja kielilaissa (423/2003). Ulkoisen palveluntarjoajan palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan hänen suorittaessaan 38 a §:n 2 momentissa tarkoitettuja notaaripalveluja rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

38 g §Ulkoistetun toiminnan valvonta

Ulkoministeriö ja edustusto valvovat ulkoisen palveluntarjoajan toimintaa ja suorittavat tarkastuksia sen selvittämiseksi, että ne noudattavat tehtyä sopimusta. Valvonnan kohteena on toiminta kokonaisuudessaan.

38 h §Sopimuksen purkaminen

Ulkoministeriön on purettava tekemänsä sopimus ulkoisen palveluntarjoajan kanssa, jos ulkoinen palveluntarjoaja ei noudata tämän lain tai ulkoministeriön ja ulkoisen palveluntarjoajan välisen sopimuksen mukaisia määräyksiä tai sopimuksen purkamiselle on muu erityinen syy.

43 §Muutoksenhaku


Edustuston ja 38 a §:n 1 momentissa tarkoitetun ulkoisen palveluntarjoajan päätökseen notaariasiassa saa vaatia oikaisua ulkoministeriöltä siten kuin hallintolaissa säädetään. Ulkomailla oikaisuvaatimuksen saa toimittaa päätöksen tehneelle Suomen edustustolle. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2019.

HE 216/2018

UaVM 13/2018

EV 182/2018

Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2019

Tasavallan PresidenttiSauli NiinistöUlkoministeriTimo Soini

Sivun alkuun