Elintarviketurvallisuusviraston päätös Kalojen tarttuvan verta muodostavan kudoksen kuolion (IHN) vuoksi perustetun rajoitusvyöhykkeen lakkauttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 807/2018
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Asian vireilletulo
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (jäljempänä Evira) on 22.1.2018 perustanut rajoitusvyöhykkeen Nurmeksen kaupungissa esiintyvän kalojen tarttuva verta muodostavan kudoksen kuolion (IHN-tauti) vuoksi.
Eviran määräämät taudin hävittämistoimenpiteet on suoritettu loppuun vyöhykkeellä sijaitsevassa pitopaikassa, jossa tauti oli todettu. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on asetuksellaan (1009/2013, muutos 776/2018) luokitellut Pielisen alueeksi, jolla toteutetaan IHN-taudin seurantaa kyseisestä taudista vapaan aseman saavuttamiseksi.
Kuuleminen
Tämä päätös on tehty ilman kirjallista kuulemista hallintolain (434/2003) 34 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla, koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta, koska päätöksellä kumotaan aiemmin voimassa olleita rajoituksia.
PÄÄTÖS JA PERUSTELUT
Päätös
Evira lakkauttaa eläintautilain (441/2013) 33 §:n nojalla perustetun rajoitusvyöhykkeen taudin esiintymispaikan ympärillä olevalta alueelta Nurmeksessa. Rajoitusvyöhykkeellä noudatettaviksi määrätyt toimenpiteet lakkaavat tämän päätöksen voimaantulon myötä 1.10.2018.
PERUSTELUT
Kalojen tarttuva verta muodostavan kudoksen kuolio (IHN-tauti) on eläintautilain 5 §:ssä tarkoitettu helposti leviävä eläintauti. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa vastustettavista eläintaudeista ja niiden luokittelusta (843/2013) määritellään IHN-tauti helposti leviäväksi eläintaudiksi.
Eläintautilain 33 §:n mukaan päätöksen rajoitusvyöhykkeen perustamisesta ja lakkauttamisesta tekee Evira.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa kaloissa, äyriäisissä ja nilviäisissä esiintyvien eläintautien vastustamisesta (1009/2013) säädetään tarkemmin rajoitusvyöhykealueella voimassa olevista kielloista, rajoituksista ja toimenpiteistä sekä rajoitusvyöhykkeen lakkauttamisesta.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1009/2013) 26 §:n mukaan rajoitusvyöhyke voidaan lakkauttaa, kun Eviran määräämät taudin hävittämistoimenpiteet on suoritettu loppuun niissä vyöhykkeellä sijaitsevissa pitopaikoissa, joissa tauti on todettu, ja tämän jälkeen:
1) rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevissa pitopaikoissa on tehty tarvittavat tutkimukset taudin varalta, ja niiden tulokset ovat olleet kielteiset; tai
2) rajoitusvyöhykkeellä ei ole viljelty taudille alttiita vesiviljelyeläimiä neljään vuoteen.
Eviran määrämät taudin hävittämistoimet on suoritettu loppuun vyöhykkeellä olleessa tartuntapitopaikassa 7.8.2018. Tämän jälkeen pitopaikkaan on otettu sentinellikaloja, joita on pidetty saneeratussa altaassa kolmen viikon ajan ja lähetetty sen jälkeen Eviraan tutkittavaksi IHN-taudin varalta. Evirassa 28.9.2018 valmistuneissa tutkimuksissa näytteiksi lähetetyissä kaloissa ei ole todettu IHN-virusta. Lisäksi rajoitusvyöhykkeeltä, Lokinlammista ja Pielisestä on tutkittu luonnonvaraisia kaloja IHN-taudin varalta, eikä niissä ole todettu IHN-virusta. Kyseisellä rajoitusalueella ei ole muita kalojen pitopaikkoja.
TIEDOKSIANTO
Tämän päätöksen tiedoksiantoon ei sovelleta, mitä hallintolain (434/2003) 9 ja 10 luvussa säädetään hallintopäätöksen tiedoksiannosta. Tämä päätös tulee voimaan välittömästi sen antamisen jälkeen.
Päätös julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa. Valvontaviranomaisten on asianmukaisesti ja riittävällä tavalla tiedotettava päätöksestä alueen ja vyöhykkeen sijaintikunnissa. Päätöksestä tiedotetaan lisäksi erikseen niitä pitopaikoista vastuussa olevia toimijoita, jotka ovat valvontaviranomaisen tiedossa ja joita päätös koskee.
SOVELLETUT LAINKOHDAT
Eläintautilaki (441/2013) 1–6, 33–37, 84 ja 116 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus kaloissa, äyriäisissä ja nilviäisissä esiintyvien eläintautien vastustamisesta (1009/2013, muut. 776/2018) 1, 3, 7, 19–26 § ja liite 1
Maa- ja metsätalousministeriön asetus vastustettavista eläintaudeista ja niiden luokittelusta (843/2013) 1 ja 3 §
Hallintolaki (434/2003) 34 §
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 4–7 ja 12 §
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2018
PääjohtajaMatti AhoYksikönjohtajaSirpa Kiviruusu
Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa ylitarkastaja Hanna Kuukka-Anttila puh. 040 351 3318 tai sähköpostitse (hanna.kuukka-anttila@evira.fi).
LIITE
Valitusosoitus
JAKELU
Maa- ja metsätalousministeriö
Aluehallintovirastot
ELY-keskukset
Nurmeksen kaupunki
Valtimon kunta
Rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevat kalojen pitopaikat
Liite
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti.
VALITUSAIKA
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä.
Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti:
– Jos päätös on luovutettu asianosaiselle tai tämän edustajalle tiedoksisaantipäivä ilmenee tiedoksiannosta laaditusta kirjallisesta todistuksesta.
– Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee saantitodistuksesta.
– Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemäntenä päivänä postituspäivästä, jollei muuta ilmene.
– Jos päätös on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin asianosaiselle tai tämän edustajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan asianosaisen saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä.
– Jos päätös on annettu asianosaisen suostumuksella tiedoksi sähköisenä viestinä sähköpostilla, katsotaan asianosaisen saaneen sen tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.
VALITUSKIRJELMÄN SISÄLTÖ JA ALLEKIRJOITTAMINEN
Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava seuraavat asiat:
– valittajan nimi ja kotikunta
– postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa
– päätös, johon muutosta haetaan
– miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta, mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
VALITUSKIRJELMÄN LIITTEET
Valituskirjelmään on liitettävä:
– valituksenalainen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
– tiedoksisaantitodistus tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
– asiamiehen valtakirja, mikäli asiamiehenä ei toimi asianajaja tai yleinen oikeusavustaja
– mahdolliset asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
VALITUSKIRJELMÄN TOIMITTAMINEN
Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle. Valituksen voi toimittaa henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä, sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen on saavuttava viranomaiselle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu kuitenkin vielä seuraavan arkipäivän virka-ajan päättymiseen. Oikeuslaitoksen internetsivuilla on tarkemmat ohjeet asiakirjojen toimittamisesta sähköisesti: http://www.oikeus.fi
OIKEUDENKÄYNTIMAKSU
Muutoksenhakuasian käsittelystä hallinto-oikeudessa peritään 250 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Muutoksenhakija on maksun suorittamisesta vapaa, jos hallinto-oikeus muuttaa alemman viranomaisen päätöstä muutoksenhakijan eduksi. (Tuomioistuinmaksulaki (1455/2015).
YHTEYSTIEDOT
Itä-Suomen hallinto-oikeus | |
Postiosoite: | PL 1744, 70101 Kuopio |
Käyntiosoite: | Minna Canthin katu 64 |
Puhelinvaihde: | 029 56 42500 |
Telefax: | 029 56 42501 |
Sähköposti: | ita-suomi.hao@oikeus.fi |
Virka-aika: | klo 8.00–16.15 |