Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

191/2017

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2016 maksettavasta sokerijuurikkaan kuljetustuesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
191/2017
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 7 §:n 1 momentin ja 15 §:n 3 momentin nojalla:

1 §Soveltamisala

Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 6 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna muuna kansallisena tukena voidaan maksaa sokerijuurikkaan viljelijöille sokerijuurikkaan kuljetustukea siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

2 §Tuen määräytyminen

Tuki myönnetään tuen hakijalle, joka on viljellyt sokerijuurikasta kasvukaudella 2016. Tuki määräytyy markkinointivuotta 2016/2017 koskevan viljelysopimuksen kiintiösokerimäärän ja kuljetusmatkan perusteella liitteen mukaisesti. Kuljetusmatka on eri toimituspaikkojen keskimääräinen kuljetusetäisyys tehtaalle lyhintä liikennöitävissä olevaa tiereittiä pitkin.

3 §Tuen myöntäminen ja maksaminen

Tuki myönnetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalousalalla annetun komission asetuksen (EU) N:o 1408/2013 3 artiklassa tarkoitettuna vähämerkityksisenä tukena. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalle vähämerkityksisenä tukena maatalousalalla myönnettyjen tukien yhteismäärä ei ylitä verovuoden, jolloin vähämerkityksinen tuki myönnetään, ja sitä edeltäneen kahden verovuoden ajanjaksolla ( viitekausi ) 15 000 euroa. Edellytyksenä on lisäksi, että kaikkien hakijalle viitekaudella myönnettyjen vähämerkityksisten tukien yhteismäärä ei ylitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013  3 artiklan 2 kohdan mukaista enimmäismäärää.

Sokerijuurikkaan kuljetustuki katsotaan myönnetyksi 1 momentissa ensiksi mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyllä tavalla, kun tuen maksamisesta on annettu maksulupa.

4 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 12 päivänä huhtikuuta 2017.

Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2017

Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenVanhempi hallitussihteeriJuha Vanhatalo

Liite

SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUEN MÄÄRÄ

Kuljetusmatka, kilometriä

Tuki, euroa/tonni

enintään 5

3,70

yli 5 ja enintään 10

4,23

yli 10 ja enintään 15

4,77

yli 15 ja enintään 20

5,33

yli 20 ja enintään 25

5,90

yli 25 ja enintään 30

6,46

yli 30 ja enintään 35

7,03

yli 35 ja enintään 40

7,60

yli 40 ja enintään 45

8,11

yli 45 ja enintään 50

8,57

yli 50 ja enintään 60

9,23

yli 60 ja enintään 70

10,00

yli 70 ja enintään 80

10,68

yli 80 ja enintään 90

11,26

yli 90 ja enintään 100

11,81

yli 100 ja enintään 110

12,38

yli 110 ja enintään 120

12,92

yli 120 ja enintään 130

13,47

yli 130 ja enintään 140

14,01

yli 140 ja enintään 150

14,50

yli 150 ja enintään 160

14,86

yli 160

15,07

Sivun alkuun