Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

149/2017

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään tartuntatautilain (1227/2016) 54 §:n nojalla:

1 § Kansallisen rokotusohjelman rokotteet ja rokotukset

Kansallisessa rokotusohjelmassa käytettävät rokotteet ja eri väestöryhmien suojaamiseksi tartuntataudeilta annettavat rokotukset on lueteltu liitteessä.

2 § Kohdennetut rokotukset

Henkilölle, jonka terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhkan tai jonka terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä, annetaan vuosittain ennen epidemiakauden alkua influenssarokotus. Influenssarokotus annetaan myös potilaiden tai asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon liittyvälle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle sekä lääkehuollon henkilöstölle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen on määriteltävä vuosittain käytettävät rokotteet ja rokotusaiheet.

Tartuntatautilain 48 §:ssä tarkoitetuissa sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- tai potilastiloissa työskenteleville henkilöille ja työharjoittelussa oleville opiskelijoille annetaan vesirokkorokotus ja imeväisikäisiä hoitaville hinkuyskärokotus.

Henkilölle, jolla on oman sairautensa vuoksi lisääntynyt vaara sairastua vakavaan pneumokokkitautiin, annetaan pneumokokkirokotus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee käytettävät rokotteet ja rokotusaiheet.

Henkilölle, jolla on lisääntynyt vaara saada tuberkuloositartunta, annetaan BCG -rokotus. Henkilölle, jolla on elinolosuhteidensa vuoksi lisääntynyt vaara saada hepatiitti A- tai B-tartunta, annetaan hepatiittirokotukset. Henkilölle, jolla on opiskelunsa vuoksi lisääntynyt vaara saada hepatiitti B-tartunta, annetaan hepatiitti B-rokotus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee käytettävät rokotteet ja rokotusaiheet.

Rokotukset on lueteltu liitteessä.

3 § Puutiaisaivotulehdusrokotus

Henkilölle, joka asuu Ahvenanmaalla tai asuu tai oleskelee pitkäaikaisesti Paraisilla tai Simossa annetaan puutiaisaivotulehdusrokotus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamien rokotusaiheiden mukaisesti.

Rokotus mainitaan liitteessä.

4 § Rokotukset puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa

Varusmiespalvelukseen ja asepalvelukseen tulevalle annetaan rokotukset kurkkumätää, hinkuyskää, jäykkäkouristusta, meningokokkitautia, influenssaa, tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Rokotus annetaan niille, joilla ei ole rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa suojaa. Lisäksi annetaan puutiaisaivotulehdusrokotus niille, jotka suorittavat palveluksensa riskialueilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee käytettävät rokotteet ja rokotusaiheet. Rokotukset on lueteltu liitteessä.

5 §Rokotukset tartuntatautiepidemioiden torjumiseksi

Kansallisen rokotusohjelman rokotteita voidaan tarvittaessa käyttää eri väestöryhmien rokotuksiin tilanteissa, joissa rokotuksilla ehkäistävä tauti uhkaa aiheuttaa tartuntatautiepidemian. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee käytettävät rokotteet ja rokotusaiheet.

6 § Rokottaminen

Lääkäri vastaa rokotustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Rokotuksen pistoksena saa antaa vain lääkäri tai asianmukaisen rokotuskoulutuksen saanut sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai kätilö.

7 § Rokotusta koskevien tietojen merkitseminen potilasasiakirjoihin

Annetut rokotukset on merkittävä potilasasiakirjaan joko rokotusten seurantalomakkeelle tai vastaavaan kohtaan sähköisessä tietojärjestelmässä. Lomakkeeseen tai tietojärjestelmään merkitään rokotuspäivämäärä, rokotteen nimi, eränumero, pistoskohta, rokotustapa ja rokottaja.

8 § Harvinaiset rokotteet, vasta-aineet ja tutkimusaineet

Harvinaiset rokotteet ja vasta-aineet, jotka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen on hankittava, ovat erityisluvalliset rabiesimmunoglobuliini, botuliiniseerumi ja difteriaseerumi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtii harvinaisten rokotteiden, vasta-aineiden sekä tutkimusaineiden saatavuudesta, jos valmisteella ei ole Suomessa yksityistä maahantuojaa.

9 § Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 13 päivänä maaliskuuta 2017.

Tämän asetuksen 2 §:n 2 momentti tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2017.

Tämän asetuksen 3 § on voimassa 31 päivään joulukuuta 2020.

Kunnan on järjestettävä liitteessä tarkoitetut lasten ja nuorten vesirokkorokotukset 1 päivästä syyskuuta 2017 alkaen. Lisäksi kunnan on järjestettävä vuosina 2017–2022 vesirokon täydennysrokotukset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikseen määrittelemien rokotusaiheiden mukaisesti.

Helsingissä 9 päivänä maaliskuuta 2017

Perhe- ja peruspalveluministeriJuha RehulaHallitusneuvosLiisa Katajamäki

Liite

Kansallisessa rokotusohjelmassa käytettävät rokotteet

Lyhenne

Rokote

BCG

tuberkuloosirokote (Bacillus Calmette-Guerin)

Rotavirus

rotavirusrokote

DTaP-IPV-Hib

kurkkumätä (diphtheria = D)-, jäykkäkouristus (tetanus = T)-, soluton hinkuyskä (acellular pertussis = aP)-, polio (IP)- ja Haemophilus influenzae tyyppi b (Hib) -rokote

DTaP-IPV

kurkkumätä (D)-, jäykkäkouristus (T)-, soluton hinkuyskä (aP)- ja polio (IP) -rokote

dtap

kurkkumätä (d)-, jäykkäkouristus (t)- ja soluton hinkuyskä (ap) -rokote, alhaisempi antigeenimäärä

dT

kurkkumätä (d), ja jäykkäkouristus (T) -rokote

Hib

Haemophilus influenzae tyyppi b (Hib) -rokote

IPV

inaktivoitu poliorokote

MPR

tuhkarokko (morbilli = M)-, sikotauti (parotitis = P)- ja vihurirokko (rubella = R) rokote

HAV

hepatiitti A-rokote

HBV

hepatiitti B-rokote

HAV-HBV

hepatiitti A- ja hepatiitti B-rokote

HPV

papilloomavirusrokote

influenssa

influenssarokote

TBE

puutiaisaivotulehdusrokote (Tick-borne encephalitis)

PCV

pneumokokkikonjugaattirokote

PPV

pneumokokkipolysakkaridirokote

Men

meningokokkirokote

vesirokko

vesirokkorokote

Lasten ja nuorten rokotukset

Rokote

Ikä, jolloin rokotus tai rokotussarja suositellaan annettavaksi

Rotavirus

6 vko alkaen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikseen laatiman aikataulun mukaisesti

DTaP-IPV-Hib+PCV

3 kk

DTaP-IPV-Hib+PCV

5 kk

DTaP-IPV-Hib+PCV

12 kk

MPR

12–18 kk

vesirokkoDTaP-IPV

18 kk ja 6 v4 v

MPR

6 v

HPV

11–12 v tytöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikseen laatiman aikataulun mukaisesti

dtap

14–15 v

Jos rokotusohjelma ei ole toteutunut suositellun aikataulun mukaisesti, rokotussuoja täydennetään puuttuvien rokoteannosten osalta ohjelmaa yksilöllisesti soveltaen.

DTaP-IPV-Hib ja DTaP-IPV -yhdistelmärokotteen sijasta voidaan käyttää myös erillis- tai muita yhdistelmärokotteita, jos se on lääketieteellisesti perusteltua tai jos näitä yhdistelmärokotteita ei ole saatavilla.

Aikuisten rokotukset

Jokaisella aikuisella tulisi olla vähintään kolmen jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja poliorokotuksen antama suoja. Lisäksi jokaisella aikuisella tulisi olla joko sairastettujen tautien tai kahden MPR -rokoteannoksen antama suoja tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Jos aikuisen rokotussuoja todetaan näiden rokotusten osalta puutteelliseksi, se täydennetään. Sen jälkeen rokotuksia jatketaan seuraavasti:

dT

tehosterokotus on tarpeen 10 vuoden välein

IPV

(Polio) tehosterokotus vain erityistilanteissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamien rokotusaiheiden mukaisesti.

Asetuksen 2 §:n mukaiset rokotukset

Seuraavia rokotuksia annetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittämien rokotusaiheiden mukaisesti:

Rokote

Ikä, josta alkaen rokotus voidaan antaa

BCG

0 vrk

HBV

0 vrk

HAV

12 kk

HAV-HBV

12 kk

Influenssa

6 kk

PCV

2 kk

PPV

2 v

Asetuksen 3 §:n mukaiset rokotukset

Seuraavia rokotuksia annetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittämien rokotusaiheiden mukaisesti Ahvenanmaalla asuville ja Paraisilla tai Simossa asuville tai pitkäaikaisesti oleskeleville henkilöille:

Rokote

Ikä, josta alkaen rokotus voidaan antaa

TBE

12 kk

Asetuksen 4 §:n mukaiset rokotukset

Seuraavia rokotuksia annetaan puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa:

dT

Men

Influenssa

MPR

henkilölle, jolla on puutteellinen suoja tuhkarokkoa, sikotautia tai vihurirokkoa vastaan.

Sivun alkuun