Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
muutetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen ( 1731/2015 ) liite seuraavasti:
Tämä asetus tulee voimaan 22 päivänä elokuuta 2016.
Asetuksen voimaan tullessa vireillä oleviin asioihin sovelletaan asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2016
Oikeus- ja työministeriJari LindströmNeuvotteleva virkamiesElina Isoksela
Liite
MAKSUTAULUKKO (22.8.2016) | euroa (€) |
A Ympäristötehtävien suoritteet | |
* Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset päätökset | |
* Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksen käsittely, enintään 10 h valmisteluaikaa vaativat pienehköt ilmoitusasiat | 570 |
* Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnasta tehtävän ilmoituksenkäsittely muissa kuin enintään 10 h valmisteluaikaa vaativissa pienehköissä ilmoitusasioissa | 55 €/h |
* Poikkeuksellisesta tilanteesta tehtävän ilmoituksen käsittely | 570 |
* Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittely | 55 €/h |
* Tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksyminen | 55 €/h |
* Muun suunnitelman hyväksyminen päätöksellä | 55 €/h |
Ympäristönsuojelulain 205 §:n 1 momentissa tarkoitettu muun kuin viranomaisen tai haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille pantu hallintopakkoasia, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana | 570 |
Ympäristönsuojelulain (YSL) (527/2014) mukainen valvontaohjelmaan perustuva luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastus (YSL 205 §:n 1 mom.) ja YSL 169 §:ssä tarkoitettu tarkastus | |
- Suuri IED-laitos tai muu vastaava laitoskokonaisuus tai useita muita ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuja laitoksia. (Laitosryhmä A)Laaja valvontatoimenpide 1270 euroa, suppea valvontatoimenpide 910 euroa | 1270/910 |
- Pieni IED-laitos tai keskisuuri muu laitos (Laitosryhmä B)Laaja valvontatoimenpide 1055 euroa, suppea 800 euroa | 1055/800 |
- Pieni muu laitos (Laitosryhmä C)Laaja valvontatoimenpide 800 euroa, suppea valvontatoimenpide 655 euroa | 800/655 |
Muu säännöllinen valvonta | |
- Maksu toiminnanharjoittajan osavuosi- ja kuukausiraporttien tarkastamisesta (Laitosryhmät A/B/C) | 730/545 /365 |
- Maksu toiminnanharjoittajan vuosiraportin tarkastamisesta (Laitosryhmät A/B/C/suppea) | 730/545 /145/50 |
Kiellon, määräyksen tai toiminnankeskeyttämisen vuoksi tehty tarkastus (YSL 175, 176 ja 181 §) | 365 |
* Mikroyritykseltä ympäristönsuojelun valvontamaksut peritään vähentäen 25 prosentilla taulukon mukaisia suoritemaksuja. Mikroyrityksellä tarkoitetaan ympäristönsuojelulain 206 §:n 2 momentissa taloudellista toimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Taloudellista toimintaa harjoittavasta oikeushenkilöstä säädettyä sovelletaan muuhunkin oikeushenkilöön arvioitaessa sen kokoa maksun suuruuden määräämistä varten. | |
* Luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaiset päätökset | |
* Poikkeus luonnonsuojeluohjelman toimenpiderajoituksesta | 285 |
* Poikkeus luontotyypin muuttamiskiellosta | 285 |
* Poikkeus erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta | 285 |
* Poikkeus eliölajien rauhoitussäännöksistä | 150 |
* Lupa rauhoitetun lajin maahantuontiin, maastavientiin, myymiseen, vaihtamiseen tai myytäväksi taikka vaihdettavaksi tarjoamiseen | 120 |
* Muu luonnonsuojelulain nojalla annettu lupa | 120 |
* Luonnonsuojelulain mukaisiin päätöksiin liittyvä maastokatselmusmaksu hallintolain 38 §:n mukaisesta katselmuksesta ja 39 §:n mukaisen tarkastuksen suorittamisesta, kun katselmus ja tarkastus liittyvät luonnonsuojelulain mukaiseen ja tämän maksuasetuksen nojalla maksulliseen suoritteeseen | 150 |
Luonnonsuojelua edistäviin tutkimuksiin myönnettävät poikkeukset ja luvat ovat maksuttomia | |
Muut ympäristöpäätökset ja -suoritteet | |
* Jätelain (646/2011) nojalla tehtävä päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä | |
- päätös uudesta toiminnasta | 590 |
- päätöksen muuttaminen tai tarkistaminen | 300 |
- muutoin kuin päätöksen yhteydessä annettu ote jätehuoltorekisteristä | 55 |
* päätös tuottajarekisteriin hyväksymisestä | |
- päätös tuottajan hyväksymisestä tuottajarekisteriin | 570 |
- päätös tuottajayhteisön hyväksymisestä tuottajarekisteriin | 7 000 |
- päätös usean tuottajan juomapakkausten palautusjärjestelmän hyväksymisestä tuottajarekisteriin | 7 000 |
- päätös yksittäisen tuottajan juomapakkausten palautusjärjestelmän hyväksymisestä tuottajarekisteriin | 700 |
Jätelain nojalla tehty päätös juomapakkausten palautusjärjestelmään kuuluvien pakkausten merkintävelvollisuudesta poikkeamisesta | 1 400 |
* Muutoin kuin tuottajarekisteriin hyväksymistä koskevan päätöksen yhteydessä juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjälle annettu ote tuottajarekisteristä | 70 |
* Jätelain 152 §:n 6 momentin nojalla tehdyn hyväksymispäätöksen (uudelleenrekisteröinti) maksua voidaan alentaa 50 %, jos työmäärä on tavanomaista merkittävästi vähäisempi. | |
* Vesilain (587/2011) mukaiseen lupaan liittyvän tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksyminen, jollei padon omistajana ole valtio | 55 €/h |
* Padon turvallisuustarkkailuohjelman hyväksyminen, jollei padon omistajana ole valtio | 55 €/h |
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukainen poikkeamispäätös | |
- poikkeamisen myöntäminen | 520 |
- poikkeamisen epääminen | 250 |
* Yleiskaavan laatimiseksi tai muuttamiseksi määrätyn rakennus- ja toimenpidekiellon jatkaminen | 155 |
Maastoliikennelain (1710/1995) 8 §:ssä tarkoitettu kielto- tai rajoitusasia | |
- myönteinen päätös | 570 |
-* kielteinen päätös | 285 |
Vesiliikennelain (463/1996) 15 ja 16 §:ssä tarkoitettu kielto tai rajoitus | |
- myönteinen päätös | 570 |
-* kielteinen päätös | 285 |
Muut ympäristötehtävien suoritteet | |
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (468/1994; YVA-laki) tarkoitettu lausunto arviointiohjelmasta suppeassa hankkeessa(5–10 henkilötyöpäivää) | 4 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiohjelmasta tavanomaisessa hankkeessa (11−17 henkilötyöpäivää) | 8 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiohjelmasta vaativassa hankkeessa(18–24 henkilötyöpäivää) | 12 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiohjelmasta erityisen vaativassa hankkeessa | 12 000 €ja lisäksi80 €/h 24 työpäivää ylittävältä työajalta, kuitenkin enintään 32 000 € |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiselostuksesta suppeassa hankkeessa (7–13 henkilötyöpäivää) | 6 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiselostuksesta tavanomaisessa hankkeessa (14–23 henkilötyöpäivää) | 11 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiselostuksesta vaativassa hankkeessa (24–32 henkilötyöpäivää) | 16 000 |
YVA-laissa tarkoitettu lausunto arviointiselostuksesta erityisen vaativassa hankkeessa | 16 000 €ja lisäksi80 €/h 32 työpäivää ylittävältä työajalta, kuitenkin enintään 42 000 € |
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitseminen | 220 |
* Tuottajavastuista jätehuoltoa koskevien seurantatietojen käsittely | |
-* yksittäinen tuottaja, kun tuottajan liikevaihto on: | |
- alle 100 000 euroa | 130 |
- 100 000−1 000 000 euroa | 265 |
- 1 000 001−10 000 000 euroa | 385 |
- yli 10 000 000 euroa | 520 |
-* tuottajayhteisöt (20−30 h) | 1 400 |
-* juomapakkausten palautusjärjestelmien ylläpitäjät | |
-* yksittäisen tuottajan palautusjärjestelmä (4−6 h) | 285 |
-*usean tuottajan palautusjärjestelmä (20−30 h) | 1 400 |
* Pakkauksista annetun valtioneuvoston päätöksen (962/1997) 16 §:n 2 momentissa tarkoitettujen seurantatietojen käsittely (2−4 h) | 175 |
Tuottajavastuista jätehuoltoa ja pakkauksia koskevien seurantatietojen käsittelystä peritään maksu 50 % taulukon mukaista maksua alempana, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä on taulukossa mainittua työmäärää pienempi,ja 50 % taulukon mukaista maksua korkeampana, jos työmäärä on suurempi. | |
B Liikennesuoritteet | |
B1 Tienpidon suoritteet | |
* Maantielain 42 §:ssä tarkoitettu lupa suorittaa tiealueeseen kohdistuvia töitä sekä sijoittaa tiealueelle rakenteita, rakennelmia ja laitteita (muita kuin viestintä- ja sähköjohtoja, maakaasu- ja kaukolämpöputkia tai vesihuoltoputkia) tai käyttää tiealuetta tai sillä olevia rakenteita, rakennelmia ja laitteita muihin kuin maantietarkoituksiin | 200 |
Maantielain 42 §:ssä tarkoitettu lupa suorittaa tiealueeseen kohdistuvia töitä sekä sijoittaa tiealueelle viestintä- ja sähköjohtoja, maakaasu- ja kaukolämpöputkia tai vesihuoltoputkia sekä näihin liittyviä rakenteita, rakennuksia ja laitteita | |
- yksi vesihuoltoputken ylitys tai alitus, jos ylitystä tai alitusta haetaan muun kuin elinkeinotoiminnan harjoittamisen tarkoituksessa (kotitalous) | 200 |
- alle 500 metrin matkalla ja/tai 0−3 ylitystä tai alitusta sisältäen yhden maastokatselmuksen | 410 |
- alle 5000 metrin matkalla ja/tai alle 20 ylitystä tai alitusta sisältäen kolme maastokatselmusta | 1 300 |
- vähintään 5000 metrin matkalla ja enintään 50 000 metrin matkalla ja/tai yli 20 ylitystä tai alitusta sisältäen neljä maastokatselmustaYhtenäisen hankkeen (tai reitin) pituuden ylittäessä 50 000 metriä luvasta laskutetaan siten kuin laskutettaisiin useasta eri luvasta | 2 400 |
- erillinen maastokatselmus työmaalla | 200 |
Maantielain 42 a §:ssä tarkoitettu sähkö- ja telekaapeleiden ja -johtojen sekä niihin liittyvien jakokaappien ja kaapelikaivojen tiealueelle sijoittamista koskeva ilmoitusmaksu | |
- enintään 3 samaan hankkeeseen kuuluvaa alitusta tai ylitystä ja/tai jatkosta taikka enintään 500 m samaan hankkeeseen kuuluvia tiealueen ulkopuolelle sijoitettavia ilmajohtoja tai yksinomaan olemassa olevaan putkitukseen asennettavia kaapeleita taikka laajakaistahankkeen rakennustyön aikaisia uusia asiakasliittymiä, joiden yhteenlaskettu pituus on enintään 150 m. Maksu kattaa yhden maastokatselmuksen. | 300 |
- enintään 6 samaan hankkeeseen kuuluvaa alitusta tai ylitystä ja/tai jatkosta taikka enintään 1500 m samaan hankkeeseen kuuluvia tiealueen ulkopuolelle sijoitettavia ilmajohtoja tai yksinomaan olemassa olevaan putkitukseen asennettavia kaapeleita taikka laajakaistahankkeen rakennustyön aikaisia uusia asiakasliittymiä, joiden yhteenlaskettu pituus on enintään 300 m. Maksu kattaa yhden maastokatselmuksen. | 600 |
- enintään 10 samaan hankkeeseen kuuluvaa alitusta tai ylitystä ja/tai jatkosta taikka enintään 3000 m samaan hankkeeseen kuuluvia tiealueen ulkopuolelle sijoitettavia ilmajohtoja tai yksinomaan olemassa olevaan putkitukseen asennettavia kaapeleita taikka laajakaistahankkeen rakennustyön aikaisia uusia asiakasliittymiä, joiden yhteenlaskettu pituus on enintään 500 m. Maksu kattaa kaksi maastokatselmusta.- ylittäviltä osin lisämaksu / 1−3 samaan hankkeeseen kuuluvaa alitusta tai ylitystä ja/tai jatkosta /1−500 m samaan hankkeeseen kuuluvia tiealueen ulkopuolelle sijoitettavia ilmajohtoja tai yksinomaan olemassa olevaan putkitukseen asennettavia kaapeleita taikka / 1−50 m laajakaistahankkeen rakennustyön aikaisia uusia asiakasliittymiä. | 900300 |
- erillinen maastokatselmus | 200 |
- ilmoituksen lisähinta/alueurakka, jos kohde on useamman alueurakan alueella, sisältäen yhden maastokatselmuksen | 200 |
* Lupa asettaa maantielle pysyväisluontoinen liikenteenohjauslaite | |
- * palvelukohteiden viitoitus | 350 |
- * palvelukohteiden viitoitusluvan uusiminen muutoksitta | 100 |
- * muut liikenteenohjauslaitteet | 180 |
-* muita liikenteenohjauslaitteita koskevan luvan uusiminen muutoksitta | 100 |
Lupa tilapäiseen liikennemerkkijärjestelyyn | |
- paikallinen tapahtuma (1– 6 kpl liikennemerkkejä), ellei liikennemerkkijärjestely paranna liikenneturvallisuutta, jolloin maksua ei peritä | 50 |
- alueellinen tapahtuma (7–20 kpl liikennemerkkejä) | 200 |
- laaja tapahtuma (yli 20 kpl liikennemerkkejä) | 500 |
Lupa maanteiden erikoiskäyttöön | 110 |
Kelirikkoajan poikkeuslupa | 110 |
* Liittymäluvat | |
- asunto-, loma-asunto-, maa- ja metsätalousliittymät | 200 |
- elinkeinonharjoittajan liittymä | 400 |
- moottorikelkkailureitin tai moottorikelkkauran ylityskohta | 200 |
Maantielain 47 §:n mukaiset poikkeamispäätökset rakentamisesta maantien suoja- ja näkemäalueelle | |
-asunto- ja loma-asuntokiinteistöt | 200 |
-yritys- ja kauppakiinteistöt | 400 |
Maantielain 52 §:ssä tarkoitettua tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevan ilmoituksen käsittelymaksu | 320 |
Ilmoitus maantielain 52 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen uusimisesta | 150 € |
Ilmoitus koskien tienvarsimainosta ja -ilmoitusta, jolle on aikaisemmin myönnetty maantielain (503/2005) 52 §:ssä tarkoitettu poikkeus lupa (ilmoituksenvaraiseksi muuttunutta mainosta tai ilmoitusta koskeva ilmoitus) | 150 € |
Erikoiskuljetusluvat ajoneuvoille tiellä yleisesti sallittujen massa-arvojen rajoissa | |
- kun ajoneuvoille tiellä yleisesti sallittujen massa-arvojen rajoissa korkeus on enintään 7 metriä tai leveys on enintään 6 metriä | 60 |
- kun ajoneuvolle tiellä yleisesti sallittujen massa-arvojen rajoissa korkeus on yli 7 metriä tai leveys on yli 6 metriä | 100 |
Erikoiskuljetusluvat, kun ylitetään vähintään yksi ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen (1257/1992) 20, 21, 23 ja 30 b – 30 e §:n massa-arvot | |
- massa enintään 120 tonnia | 120 |
- massa yli 120 tonnia, kuitenkin enintään 200 tonnia | 180 |
- massa yli 200 tonnia | 510 |
- ennakkopäätös kuljetusmahdollisuudesta 50 % lupamaksusta | |
- lupamaksun lisäksi maksu sillan ylittäminen valvottuna kuljetuksena | 375 |
- käsittelymaksu lupapäätöksestä, jos sillan ylittäminen valvottuna kuljetuksena on jäänyt käyttämättä (Luvan saaneelle asiakkaalle palautetaan maksettujen käyttämättömien sillanylitysten valvontamaksujen ja käsittelymaksun erotus) | 188 |
*Kielteinen päätös tässä maksutaulukossa edellä mainituista tienpitoa (B1) koskevista luvista | 50 |
Ajoneuvon siirto | |
Henkilöautot ja pakettiautot: | |
- siirto varastoon | 220 |
- lähisiirto | 110 |
Päätös kuorma-auton tai muun raskaan ajoneuvon lähisiirrosta tai siirrosta varastoon Kuorma-autojen ja muiden raskaiden ajoneuvojen hinauskustannuksetlaskutetaan erikseen toteutuneiden kustannusten mukaisesti. | 90 |
B2 Liikenteen lupa-asiat | |
Joukkoliikennelupa | 245 |
Joukkoliikenneluvan muutos | 155 |
Joukkoliikenteen yhteisölupa | 245 |
Joukkoliikenteen yhteisöluvan jäljennös | 55 |
Joukkoliikenneluvan oikeaksi todistettu jäljennös | 55 |
Taksilupa | 350 |
Taksiluvan muutos | 265 |
Taksiluvan pienehkö muutos | 100 |
Taksiluvanhaltijoiden vuosittainen valvontamaksu | 33 |
Taksien ajovuorojärjestyksen varmistaminen | 60 |
Tavaraliikennelupa (kotimaa) | 95 |
Traktoriliikennelupa (kotimaa) | 95 |
Tavaraliikenteen yhteisölupa ja sen oikeaksi todistettu jäljennös (1 kpl) | 95 |
Tavaraliikenneluvan muutos | 48 |
Tavaraliikenteen yhteisöluvan jäljennös | 95 |
Kuljettajatodistus | 37 |
Reittiliikennelupa | 350 |
Reittiliikenneluvan muutos | 265 |
Reittiliikenneluvan pienehkö aikataulumuutos | 100 |
Kutsujoukkoliikennelupa | 350 |
Kutsujoukkoliikenneluvan muutos | 265 |
Kutsujoukkoliikenneluvan pienehkö muutos | 100 |
EU-linjaliikennelupa | 350 |
EU-linjaliikenneluvan muutos | 100 |
EU-linjaliikenneluvan jäljennös | 55 |
Etuajo-oikeus lautalle | 200 |
- lisäpäätös | 65 |
Tilapäinen etuajo-oikeus | 90 |
Lupa kadonneen maksullisen liikenteen lupapäätöksen tai uusi oikeaksi todistettu jäljennös luvan jäljennöksen tilalle | 37 |
C Kalastuslain (379/2015) mukaiset suoritteet | |
*Kalastuslain 13 §:ssä tarkoitettu päätös kaupallisen kalastuksen alueellisen harjoittamisen lupa-asiassa | 110 |
*Päätös kalastuslain 18 §:ssä tarkoitetussa kalastusmatkailutilaisuuksien järjestämislupa-asiassa | 110 |
*Kalastuslain 54 §:ssä tarkoitettu päätös yleiskalastusoikeuksien rajoittamisesta, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta | 110 |
*Kalastuslain 77 §:n tarkoitettu päätös kalojen ja rapujen maahantuontilupa-asiassa | 110 |
*Kalastuslain 89 §:ssä tarkoitettu rekisteröintipäätös ja todistus rekisteröinnistä(rekisteristä poistaminen maksutta) | 30 |
*Kalastuslain 103 §:ssä tarkoitettu kalastuksenvalvojaksi hyväksymistä koskeva päätös | 22 |
*Kalastuslain 104 §:ssä tarkoitetun kalastuksenvalvojan kokeen suorituksen hyväksymistä tai hylkäämistä koskeva päätös | 22 |
*Kalastuslain 105 §:ssä tarkoitettu kalastuksenvalvojakortti ja -tunnus | 11 |
*ELY-keskus perii ajan käyttöön perustuvat maksut (55 euroa/tunti) seuraavista suoritteista: | |
1) Päätös kalastuslain 47, 72 ja 76 §:ssä tarkoitetuissa poikkeuslupa-asioissa | |
2) Kalastuslain 53 §:n nojalla tehty päätös kalastuksen rajoittamisesta, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta | |
3) Kalastuslain 57 §:ssä tarkoitettu päätös pyyntimitoista poikkeamista koskevassa asiassa, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta | |
4) Kalastuslain 67 §:ssä tarkoitettu päätös kalaväylän määräämistä koskevassa asiassa, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta | |
5) Kalastuslain 71 §:ssä tarkoitettu päätös kalastuksen kieltämiseksi padon alapuolella tai patoaltaassa, jos asia on pantu vireille muun kuin ELY-keskuksen aloitteesta | |
6) Kalastuslain 74 §:ssä tarkoitettu päätös istutuslupa-asiassa | |
7) Muu kalastuslain tai -asetuksen nojalla annettu lupa, tai muu kalastuslain tai asetuksen nojalla tehty päätös | |
Edellä mainitun ajankäyttöön perustuvan maksun lisäksi peritään suoritteen tuottamiseen liittyvät matkakustannukset. | |
D Muut suoritteet | |
Todistus palkkaturvarekisteristä | 35 |
*Päätös kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen päätöksestä tehdystä oikaisuvaatimuksesta | 80 |
Neuvoston asetuksen EY 1005/2008 mukaisen saalistodistuksen käsittelymaksu, jos saalistodistushakemus toimitetaan ELY-keskukselle muulla tavoin kuin sähköisen asiointijärjestelmän kautta | 50 |
Suostumus panttioikeudesta vapauttamiseksi, ei kuitenkaan välittömästi valtion lisäaluekaupasta aiheutuva | 110 |
Porotalouslain (161/1990) ja muun vastaavan lainsäädännön mukainen luovutuslupa | 80 |
Lisäksi keskus perii ajan käyttöön perustuvat maksut (70 euroa/tunti) seuraavista suoritteista: | |
1) Perintökaaren (40/1965) 25 luvun 8 §:ssä tarkoitettu lausunto; | |
2) Vesilain (587/2011) ja ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiseen lupaanliittyvien kalataloudellisten tarkkailu- ja toimenpidevelvoitteiden toteuttamissuunnitelmien hyväksyminen, ellei luvanhaltija ole valtio; sekä | |
3) Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (Asetus 91/2010) 14 §:n mukainen moottorikalastuslupa; | |
4) Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (Asetus 91/2010) 18 §:n mukainen lupapäätös kalastamiseen kalastusnäytöksissä ja kalastuskilpailuissa; | |
5) Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (Asetus 91/2010) 19 §:n mukainen lupapäätös kalastamiseen tieteelliseen tarkoitukseen; | |
6) Tenojoen kalastuspiirin kalastussäännön (asetus 94/1989) sopimuksen 7 artiklan mukainen lupa poiketa paikallisesta soutajasta. | |
Edellä mainitun ajankäyttöön perustuvan maksun lisäksi peritään suoritteen tuottamiseen liittyvät matkakustannukset. | |
Todistukset ja otteet | |
Diaaritodistus tai -ote | 33 |
Lainvoimaisuustodistus | 60 |
Muu pyynnöstä annettu todistus | 33 |
Toimitusmaksu | 6 €/lähetys |
Asiakirjan oikeaksi todistaminen | 6 €/asiakirja |
* Varustetut suoritteet ovat valtion maksuperustelain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään omakustannusarvoa alempi maksu.