Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötoimitusmaksusta vuosina 2016 ja 2017
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1576/2015
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) 4 §:n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1434/2001:
1 §Soveltamisala ja määritelmät
Tätä asetusta sovelletaan kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) 1 §:ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä perittäviin toimituskorvauksiin ja työkorvauksiin sekä kiinteistötoimitusmaksun määräämisperusteisiin.
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
kiinteähintaisella toimituksella toimitusta tai toimenpidettä, josta kiinteistötoimitusmaksu määrätään toimituskorvauksena;
aikaveloitteisella toimituksella toimitusta tai toimenpidettä, josta kiinteistötoimitusmaksu määrätään työkorvauksena.
2 §Kiinteistötoimitusmaksu lohkomisesta
Lohkomisesta määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena liitteenä olevan maksutaulukon 1 mukaisesti.
Toimituskorvaukseen sisältyvät:
yksityisistä teistä annetussa laissa (358/1962) tarkoitetun oikeuden tai muun kuin kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 154 a §:ssä tarkoitetun rasitteen perustaminen emäkiinteistön alueelle lohko- tai kantakiinteistö hyväksi;
osuuden antaminen lohkokiinteistölle emäkiinteistön osuudesta yhteiseen alueeseen;
toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät;
toimituksen suorittamiseksi välttämätön rajankäynti;
kulkuyhteyden perustaminen lohko- tai kantakiinteistön hyväksi lohkomisen ulkopuolisen rekisteriyksikön alueelle kiinteistönmuodostamislain 156 §:n 3 momentin mukaisesti taikka edellä tarkoitetun aikaisemmin perustetun kulkuyhteyden siirtäminen toiseen paikkaan;
apuhenkilökustannukset;
rajamerkkikustannukset;
kokoustilakustannukset.
Mitä 2 momentissa säädetään lohkokiinteistöstä, koskee myös määräalasta ja saajakiinteistöstä muodostettua kiinteistöä. Mitä 2 momentissa säädetään emäkiinteistöstä, koskee myös tontin tai yleisen alueen muodostajakiinteistöä.
Jos asianosaiset tekevät halkomisessa sopimuksen halottavan kiinteistön yhteisomistussuhteen purkamisesta alkukokouksen jälkeen tai siinä tämän sopimuksen tekemiselle annetun määräajan päätyttyä, lohkomiseksi muutetusta toimituksesta määrätään kiinteistötoimitusmaksu kuten halkomisesta.
3 §Kiinteistötoimitusmaksu tilusvaihdosta
Tilusvaihdosta määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena liitteenä olevan maksutaulukon 1 mukaisesti.
Toimituskorvaukseen sisältyvät:
toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät;
toimituksen suorittamiseksi välttämätön rajankäynti;
kulkuyhteyden perustaminen tilusvaihtoon osallisen kiinteistön hyväksi sen tai ulkopuolisen rekisteriyksikön alueelle kiinteistönmuodostamislain 156 §:n 3 momentin mukaisesti taikka edellä tarkoitetun aikaisemmin perustetun kulkuyhteyden siirtäminen toiseen paikkaan;
apuhenkilökustannukset;
rajamerkkikustannukset;
kokoustilakustannukset.
4 §Kiinteistötoimitusmaksu vesijätön ja yhteisen alueen lunastamisesta
Vesijätön ja yhteisen alueen lunastamisesta määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena liitteenä olevan maksutaulukon 2 mukaisesti.
Toimituskorvaukseen sisältyvät:
toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät;
toimituksen suorittamiseksi välttämätön rajankäynti;
apuhenkilökustannukset;
rajamerkkikustannukset;
kokoustilakustannukset.
5 §Kiinteistötoimitusmaksu rajankäynnistä
Rajankäynnistä määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena siten, että toimituskorvaus on 220 euroa käytyä rajaa määräävää jokaista rajapistettä kohti, 190 euroa jokaista rajankäyntiin osallista rekisteriyksikköä kohti sekä lisäksi 0,70 euroa kutakin alkavaa maa-alueella käytyä rajametriä kohti.
Kiinteistönmuodostamislain 108 §:ssä tarkoitetusta rajankäynnistä määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena siten, että toimituskorvaus on 155 euroa jokaista rakennettua, siirrettyä tai korjattua rajamerkkiä kohti sekä 100 euroa jokaista rajankäyntiin osallista rekisteriyksikköä kohti.
Rajankäynnin toimituskorvaukseen sisältyvät:
toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät;
apuhenkilökustannukset;
rajamerkkikustannukset;
kokoustilakustannukset.
Muun kuin kiinteistönmuodostamislaissa tarkoitetun rekisteriyksikön rajankäynnistä ja aikaveloitteisen toimituksen yhteydessä suoritetusta rajankäynnistä määrätään kiinteistötoimitusmaksu työkorvauksena 13 §:n mukaisesti.
6 §Kiinteistötoimitusmaksu kiinteistöjen yhdistämisestä
Kiinteistönmuodostamislain 214 §:n 1 momentissa tarkoitetusta hakemuksesta suoritettavasta kiinteistöjen yhdistämisestä ja yhteismetsälain (109/2003) 39 §:n 2 momentissa tarkoitetusta kiinteistön yhdistämisestä yhteismetsään määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena siten, että toimituskorvaus on 165 euroa kahdesta kiinteistöstä ja 55 euroa jokaisesta muusta yhdistettävästä kiinteistöstä.
Kiinteistönmuodostamislain 214 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetusta hakemuksesta suoritettavasta yhdistämisestä määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena siten, että toimituskorvaus on 330 euroa kahdesta kiinteistöstä ja 55 euroa jokaiselta muulta yhdistettävältä kiinteistöltä.
7 §Kiinteistötoimitusmaksu yhteisalueosuuden siirtämisestä kiinteistöön tai muodostamisesta tilaksi
Kiinteistönmuodostamislain 131 §:ssä tarkoitetusta yhteisalueosuuden siirtämisestä kiinteistöön tai muodostamisesta tilaksi määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena. Toimituskorvaus on 185 euroa yhdestä kiinteistöstä suoritettua osuuden tai osuuksien siirtämistä taikka tilaksi muodostamista kohti ja 60 euroa jokaisesta muusta kiinteistöstä suoritettua osuuden tai osuuksien siirtämistä taikka tilaksi muodostamista kohden, jos toimenpiteen suorittamisen yhteydessä ei ole tehty kiinnityksestä tai kirjatusta eläkeoikeudesta vapauttamista.
Toimituskorvaus on 360 euroa yhdestä kiinteistöstä suoritettua osuuden tai osuuksien siirtämistä taikka tilaksi muodostamista kohti ja 60 euroa jokaisesta muusta kiinteistöstä suoritettua osuuden tai osuuksien siirtämistä taikka tilaksi muodostamista kohden, jos toimenpiteen suorittamisen yhteydessä on tehty kiinnityksestä tai kirjatusta eläkeoikeudesta vapauttamisia.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee myös kiinteistörekisterin pitäjän päätöksellä tehtyjä mainituissa momenteissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
Toimituskorvaukseen sisältyvät toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät sekä kokoustilakustannukset.
8 §Kiinteistötoimitusmaksu tie-, käyttö- tai rasiteoikeuden lakkauttamisesta taikka käyttömääräyksen muuttamisesta
Toimituskorvauksena määrättävä kiinteistötoimitusmaksu sopimukseen perustuvasta yksityisistä teistä annetussa laissa tarkoitetun tieoikeuden tai muun käyttöoikeuden lakkauttamis- taikka tien tai oikeuden käyttämistä koskevien määräysten muuttamistoimenpiteestä taikka kiinteistönmuodostamislaissa tarkoitetun rasiteoikeuden poistamisesta tai sen käyttöoikeuden muuttamisesta on 185 euroa, kun sopimukseen osallisena on kaksi rekisteriyksikköä ja 60 euroa jokaiselta muulta osalliselta rekisteriyksiköltä.
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös kiinteistörekisterin pitäjän päätöksellä tehtyä mainitussa momentissa tarkoitettua toimenpidettä.
Toimituskorvaukseen sisältyvät toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät sekä kokoustilakustannukset.
Sopimukseen perustumattomasta erikseen suoritetusta 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä määrätään kiinteistötoimitusmaksu työkorvauksena 13 §:n mukaisesti. Työkorvauksena määrättävää kiinteistötoimitusmaksua ei kuitenkaan voida määrätä vastaavasta sopimukseen perustuvasta toimenpiteestä toimituskorvauksena määrättävää kiinteistötoimitusmaksua pienemmäksi.
9 §Kiinteistötoimitusmaksu yhteisen alueen liittämisestä kiinteistöön
Kiinteistönmuodostamislain 131 a §:ssä tarkoitetusta yhteisen alueen liittämisestä kiinteistöön määrätään kiinteistötoimitusmaksu toimituskorvauksena siten, että toimituskorvaus on 185 euroa yhdestä liitettävästä yhteisestä alueesta ja 60 euroa jokaisesta muusta liitettävästä yhteisestä alueesta.
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös kiinteistörekisterin pitäjän päätöksellä tehtyä mainitussa momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Jos kiinteistörekisterin pitäjä suorittaa liittämisen hakemuksetta kiinteistön omistajan suostumuksella, päätöksestä ei peritä maksua.
Toimituskorvaus sisältää toimituskustannuksia koskevien korvausten määräämis- ja tilitehtävät sekä kokoustilakustannukset.
10 §Kiinteistötoimitusmaksu kiinnityksestä tai kirjatusta eläkeoikeudesta vapauttamista koskevassa asiassa
Toimituskorvauksena määrättävä kiinteistötoimitusmaksu toimituksen yhteydessä tehdystä ratkaisusta asiassa, joka koskee muodostettavan rekisteriyksikön tai rekisteriyksikköön siirrettävien alueiden taikka yhteisalueosuuksien vapauttamista kiinnityksistä, on 42 euroa kiinnitykseltä, kun panttikirja on kirjallinen ja 33 euroa kiinnitykseltä, kun panttikirja on sähköinen.
Toimituskorvauksena määrättävä kiinteistötoimitusmaksu toimituksen yhteydessä tehdystä ratkaisusta asiassa, joka koskee muodostettavan rekisteriyksikön tai rekisteriyksikköön siirrettävän alueen vapauttamista kirjatusta eläkeoikeudesta, on 55 euroa eläkeoikeudelta.
Toimituskorvauksena määrättävä kiinteistötoimitusmaksu yhteisestä alueesta muodostetun lohkokiinteistön vapauttamisesta osakaskiinteistöön vahvistetuista kiinnityksistä taikka siihen kohdistuvista kirjatuista eläkeoikeuksista kiinteistönmuodostamislain 28 §:n 2 momentin nojalla ilman panttioikeuden haltijan suostumusta on 42 euroa kiinnitysten osalta ja 55 euroa eläkeoikeuksien osalta kiinnitysten tai eläkeoikeuksien lukumäärästä riippumatta.
11 §Kiinteistötoimitusmaksu toimitusmääräyshakemuksen hylkäämisestä
Toimituskorvauksena määrättävä kiinteistötoimitusmaksu Maanmittauslaitoksen kiinteistönmuodostamislain 15 §:n 3 momentissa tarkoitetusta päätöksestä on 155 euroa.
12 §Kiinteistötoimitusmaksu kiinteähintaisen toimituksen tai toimenpiteen jäädessä sikseen, peruuntuessa tai rauetessa
Kiinteistötoimitusmaksu kiinteähintaisen toimituksen tai toimenpiteen sikseen jättämisestä, peruuntumisesta tai raukeamisesta määrätään toimituskorvauksena toimituksen etenemisvaiheen perusteella siten, että
toimituskorvausta ei määrätä, jos toimitus peruutetaan toimitusmääräyksen antamisen jälkeen, mutta ennen kuin toimitukselle on merkitty työaikaa;
toimituskorvaus on 310 euroa tai enintään suoritetun toimituksen toimituskorvauksen suuruinen, jos toimitusmääräys peruutetaan toimitushakemuksen peruuttamisen johdosta tai toimitus raukeaa ennen toimituksen maastotöiden aloittamista;
toimituskorvaus on 60 prosenttia suoritetun toimituksen toimituskorvauksesta, jos toimitus maastotöiden suorittamisen jälkeen, mutta ennen kohdassa 4 tarkoitettua ajankohtaa, raukeaa toimitushakemuksen peruuttamisen johdosta;
toimituskorvaus määrätään kuten suoritetusta toimituksesta, jos toimitus raukeaa toimitushakemuksen peruuttamisen johdosta toimituksen kaikkien tehtävien tultua suoritetuiksi, vaikka toimitus olisi lopettamatta taikka kun toimitus on lopetettu;
toimituskorvaus on 720 euroa tai enintään suoritetun toimituksen toimituskorvauksen suuruinen, jos toimituksen suorittamiselle ei ole laillisia edellytyksiä ja toimitus jätetään sikseen toimitusmiesten päätöksellä.
Mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan myös kiinteistörekisterin pitäjältä haettujen 6—10 §:ssä tarkoitettujen toimenpiteiden sikseen jättämisestä, peruuntumisesta tai raukeamisesta toimituskorvauksena määrättävään kiinteistötoimitusmaksuun.
13 §Kiinteistötoimitusmaksu aikaveloitteisesta toimituksesta tai toimenpiteestä
Kiinteistötoimitusmaksu muusta kuin 2—10 §:ssä tarkoitetusta toimituksesta tai toimenpiteestä määrätään työkorvauksena osatehtävittäin käytettyjen työaikojen perusteella ja muun toimituksen yhteydessä suoritetusta taulukon 3 mukaisesta toimituksesta tai toimenpiteestä työkorvauksena käytettyjen työaikojen perusteella käyttämällä 90 euron tuntihintaa. Työkorvaus Maanmittauslaitoksen henkilöstöön kuuluvan mittamiehen käyttämisestä aikaveloitteisen toimituksen apuhenkilönä määrätään käyttämällä 33 euron tuntihintaa. Työkorvauksen perusteena oleva työaika määrätään puolen tunnin tarkkuudella pyöristäen seuraavaan täyteen tai puoleen tuntiin.
Osatehtävät ovat:
toimituksen valmistelu ja asiakirjojen valmistaminen;
toimituskokous;
toimituksen maastotyöt;
jaon suunnittelu;
arviointi- ja korvauskäsittely.
Työkorvauksen tuntihintaan sisältyvät:
rajamerkkikustannus;
kokoustilakustannus.
14 §Kiinteistötoimitusmaksu aikaveloitteisen toimituksen jäädessä sikseen, peruuntuessa tai rauetessa
Aikaveloitteisen toimituksen sikseen jättämisestä, peruuntumisesta tai raukeamisesta määrätään kiinteistötoimitusmaksu työkorvauksena 13 §:n mukaisesti.
15 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2017.
16 §Siirtymäsäännös
Toimituskorvaus määrätään loppukokouksen tai peruuttamis- taikka raukeamispäätöksen ajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti.
Kiinteähintaisen toimituksen yhteydessä suoritetun toimituksen, toimenpiteen tai tehtävän työkorvaus määrätään loppukokouksen tai peruuttamis- taikka raukeamispäätöksen ajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Työkorvauksen määräämiseen sovelletaan muutoin työn suorittamisen ajankohtana voimassa olleita säännöksiä.
Kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta annetun lain (73/2014) voimaantullessa 1 päivä maaliskuuta 2014 voimassa olleen kiinteistönmuodostamislain 207 §:n ja sitä edeltävien säännösten nojalla toimitusmenoiksi kertyneisiin kustannuksiin ja korvauksiin sovelletaan ennen mainitun lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä. Kuitenkin, jos toimituksen lopullinen kiinteistötoimitusmaksu määrätään toimituskorvauksena, edellä mainitut toimitusmenot jätetään perimättä niiltä osin, kuin niitä vastaavat osuudet sisältyvät tässä asetuksessa tarkoitettuun toimituskorvaukseen.
Jos toimitus, aikaveloitteisen toimituksen yhteydessä tehty toimitus tai toimenpide, joka tämän asetuksen säännösten mukaan on kiinteähintainen, on toimituksen vireilletulohetkellä tai toimenpiteen suoritushetkellä ennen 1 päivää maaliskuuta 2014 ollut aikaveloitteinen, määrätään kiinteistötoimitusmaksu kuten aikaveloitteisesta toimituksesta. Ennen 1 päivää kesäkuuta 2007 vireille tulleesta yleisen alueen lohkomistoimituksesta määrätään maksu kuitenkin loppukokouksen ajankohtana voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2015
Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenLainsäädäntöneuvosLeo Olkkonen
Liite
Maksutaulukko 1
Lohkomisen ja tilusvaihdon toimituskorvaukset
Lohkokiinteistön tai saajakiinteistöön siirrettyjen alueiden pinta-ala enintään ha.Tilusvaihdossa vaihdettujen alueiden pinta-ala yhteensä enintään ha tai kiinteistönmuodostamislain 56 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa vaihdetun alueen pinta-ala enintään ha. | Lohkomisessa toimituskorvaus jokaista lohkokiinteistöä tai saajakiinteistöä kohden.Tilusvaihdossa toimituskorvaus jokaista kahden kiinteistön kesken tehtyä tilusvaihtoa tai useamman samojen kiinteistöjen kesken tehtyä tilusvaihtoa (ns. ketjutilusvaihto) kohden. |
0,1 | 870 € |
1 | 1020 € |
5 | 1240 € |
20 | 1530 € |
60 | 1930 € |
100 | 2240 € |
200 | 3000 € |
300 | 3890 € |
400 | 4930 € |
500 | 5940 € |
Kukin seuraava alkava 100 ha | 520 € |
Kunnalle myönnetään asemakaava-alueella oman toimitusmaksunsa osalta 30 prosentin alennus edellä olevan taulukon mukaisesta lohkomisen ja tilusvaihdon toimituskorvauksesta, jos toimitus suoritetaan kunnan omistamalla alueella ja kunta on hyväksyttävästi tehnyt kaikki toimituksen vaatimat maastotyöt omia rajamerkkejään käyttäen.
Maksutaulukko 2
Vesijätön ja yhteisen alueen lunastamisen toimituskorvaukset
Vesijätöstä tai yhteisestä alueesta lunastettujen ja kiinteistöön tai muuhun rekisteriyksikköön siirrettyjen alueiden pinta-ala enintään ha. | Toimituskorvaus jokaiselta kiinteistöltä tai muulta rekisteriyksiköltä, johon lunastettavia alueita on siirretty. |
0,1 | 1610 € |
0,5 | 1780 € |
1 | 2030 € |
2 | 2540 € |
5 | 3170 € |
10 | 3790 € |
20 | 4470 € |
Kukin seuraava alkava 10 ha | 620 € |
Taulukko 3
Asetuksen 13 §:n 1 momentissa tarkoitettua tuntihintaa käytetään määrättäessä työkorvaus seuraavista muun toimituksen yhteydessä suoritetuista aikaveloitteisista toimituksista ja toimenpiteistä:
Toimitus tai toimenpide |
1) Erillisen alueen käsittely |
2) Erityisen etuuden käsittely |
3) Erityisen oikeuden käsittely |
4) Yhteisen alueen muodostaminen tai alueen liittäminen yhteiseen alueeseen |
5) Halkominen tai muu jako |
6) Korvausten määrääminen, tilit |
7) Muut rasitetoimenpiteet |
8) Alueen erottaminen yhteiseksi |
9) Karttaan liittyvät lisätyöt |
10) Osakasselvitys |
11) Muu kiinteistönmääritys |
12) Rasitteen poisto tai käyttömääräyksen muutos |
13) Muu lisätehtävä |
14) Rajankäynti |
15) Tilusjärjestely |
16) Rakennuspaikan tai tontin osan lunastaminen |