Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1354/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
1354/2015
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallinto on varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 29 §:n 4 momentin, sellaisena kuin se on laissa 505/2010, nojalla määrännyt:

1 §Perusteet

Rakennusmaan verotusarvoa laskettaessa perusteena käytetään kuntakohtaisia tonttihintakarttoja ja arviointiohjeita. Tonttihintakarttaan tai arviointiohjeeseen on merkitty rakennusmaan käyvät, aluekohtaiset arvot (aluehinta).

Jos rakennusmaalle ei ole annettu arviointiohjetta tai tonttihintakartassa arvoa tai jos niissä perusteissa, jotka rakennusmaan käypää arvoa määrättäessä on otettava huomioon, on tapahtunut oleellinen muutos, verotusarvo lasketaan noudattaen soveltuvin osin vastaavanlaista aluetta koskevaa kuntakohtaista arviointiohjetta ja tonttihintakarttaa.

2 §Vuoden 2015 aluehinta

Haja-asutusalueilla rakennuspaikan tavanomaista suurempi koko otetaan arvostuksessa huomioon soveltamalla siihen alennuskaavaa. Rakennuspaikan pinta-alan kasvaessa yksikköhintaa (aluehintaa) alennetaan siten, että rakennuspaikka arvostetaan 3 000 m 2 :iin saakka täyden arvon mukaan, tämän ylittävältä osalta 5 000 m 2 :iin saakka puoleen perus-hinnasta ja 5 000 m 2 :n ylittävältä osalta 10 000 m 2 :iin saakka neljännekseen perushinnasta. 10 000 m 2 :n ylittävältä osalta käytetään 10 % perushinnasta.

Niiden haja-asutusalueella olevien jo aiemmin muodostettujen rakennuspaikkojen osalta, joissa rakennuspaikka on arvostettu täyden arvon mukaan enintään 2 000 m 2 :iin saakka, rakennuspaikka arvostetaan 2 000 m 2 :iin saakka täyden arvon mukaan, tämän ylittävältä osalta 5 000 m 2 :iin saakka puoleen perushinnasta ja 5 000 m 2 :n ylittävältä osalta 10 000 m 2 :iin saakka neljännekseen perushinnasta. 10 000 m 2 :n ylittävältä osalta käytetään 10 % perushinnasta.

Kaava-alueilla tavanomaista suurempien teollisuus- ja varastoalueiden yksikköhintaa alennetaan siten, että rakennuspaikka arvostetaan 20 000 m 2 :iin saakka täyteen arvoon, tämän ylittävältä osalta 50 000 m 2 :iin saakka puoleen perushinnasta ja yli 50 000 m 2 :n osalta neljännekseen perushinnasta.

Alennuskaavasta huolimatta yksikköhinta (aluehinta) on kuitenkin aina vähintään 1 euro neliömetriltä.

3 §Verotusarvojen taso

Verotusarvoksi katsotaan 75 prosenttia vuoden 2015 aluehinnasta (tavoitearvo).

4 §Tavoitearvosta poikkeaminen

Jos vuoden 2014 verotusarvo on alle tavoitearvon, vuoden 2015 verotusarvo lasketaan korottamalla vuoden 2014 verotusarvoa seuraavalla tavalla:

Vuoden 2014 verotusarvo

Korotus

alle 80 % tavoitearvosta

30 %

vähintään 80 % tavoitearvosta

20 %

Verotusarvoksi vahvistetaan kuitenkin vähintään 0,75 euroa neliömetriltä ja enintään tavoitearvo.

5 §Käyvän arvon soveltaminen

Jos rakennusmaan käypä arvo on tämän päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi, rakennusmaan arvoksi katsotaan käypä arvo.

6 §Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2015. Sitä sovelletaan määrättäessä rakennusmaan verotusarvoa vuodelta 2015.

Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2015

Pääjohtajan estyneenä ollessa Strategiajohtaja Arto PirinenYlitarkastajaKimmo Tossavainen

Sivun alkuun