Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1260/2014

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki Teijon kansallispuistosta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
1260/2014
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §Kansallispuiston perustaminen

Varsinaissuomalaisessa kulttuurimaisemassa säilyneen salomaaluonnon eliöstön, geologisten ominaispiirteiden ja maiseman sekä siihen kuuluvan kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja hoitamiseksi sekä yleistä virkistys- ja retkeilykäyttöä ja luonnonharrastusta varten perustetaan luonnonsuojelulain (1096/1996) mukainen Teijon kansallispuisto.

2 §Sijainti ja rajat

Teijon kansallispuistoon kuuluu noin 3 385 hehtaaria valtion omistamia alueita, jotka sijaitsevat Salon kaupungissa. Alueen rajat on merkitty punaisella viivalla liitteenä olevaan karttaan.

3 §Rauhoitussäännökset

Kansallispuistossa kielletyistä toiminnoista säädetään luonnonsuojelulain 13 §:ssä ja rauhoitussäännöksiä koskevista poikkeuksista mainitun lain 14 ja 15 §:ssä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen rauhoitussäännösten estämättä kalan istuttaminen ja siihen perustuva virkistyskalastus on sallittu Matildanjärvessä.

Kansallispuiston perustamistarkoitusta vaarantamatta alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla voidaan metsästää hirveä ja valkohäntäpeuraa 15.10−31.12. välisenä aikana tieliikenteeseen sekä maa- ja metsätalouteen kohdistuvien merkittävien vahinkouhkien torjumiseksi.

4 §Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

Tällä lailla kumotaan:

1)

Teijon retkeilyalueen perustamisesta annettu valtioneuvoston päätös (47/1991);

2)

eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta soidensuojelualueiksi annetun asetuksen (801/1985) 1 §:n 41 kohta;

3)

Hamarijärven luonnonsuojelualueesta annettu asetus (1357/1992).

Tämän lain voimaan tullessa voimassa olevien metsästysvuokrasopimusten mukainen metsästys voi jatkua 3 §:n estämättä tammikuun 31 päivään 2015.

HE 81/2014

YmVM 11/2014

EV 160/2014

  Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖYmpäristöministeriSanni Grahn-Laasonen

Liite Teijon kansallispuisto

Sivun alkuun