Valtiovarainministeriön asetus verovuoden 2012 jäännösveron ja metsänhoitomaksun eräpäivistä sekä ennakonpalautusten maksamisesta ja vuoden 2013 kiinteistöveron eräpäivistä
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 67/2013
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään veronkantolain (609/2005) 11 §:n 1 momentin ja 24 §:n 1 momentin ja kiinteistöverolain (654/1992) 28 §:n, sellaisena kuin se on laissa 527/2010, nojalla:
1 §Jäännösveron eräpäivät
Verovuodelta 2012 maksuunpannun valtion-, kunnallis- ja kirkollisveron sekä vakuutetun sairausvakuutusmaksun ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään 2 päivänä joulukuuta 2013 ja toinen erä viimeistään 3 päivänä helmikuuta 2014.
2 §Metsänhoitomaksun eräpäivä
Metsänhoitomaksu vuodelta 2012 on suoritettava viimeistään 2 päivänä joulukuuta 2013.
3 §Ennakonpalautusten maksuajankohta
Verovuoden 2012 ennakonpalautusten maksu aloitetaan 4 päivänä joulukuuta 2013. Suoraan saajan Suomessa maksuliikennepalveluja tarjoavan pankin pankkitilille suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan yhdessä erässä joulukuun 4 päivänä 2013. Maksuosoituksina suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan joulukuun 11 päivästä 2013 alkaen.
4 §Kiinteistöveron eräpäivät
Vuoden 2013 kiinteistöveron ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään 16 päivänä syyskuuta 2013 ja toinen erä viimeistään 4 päivänä marraskuuta 2013.
5 §Voimaantulo ja soveltaminen
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2013.
Asetusta sovelletaan vuoden 2012 metsänhoitomaksuun ja vuoden 2013 kiinteistöveroon sekä muiden kuin tuloverolain (1535/1992) 3 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen ja 5 §:ssä tarkoitettujen yhteisetuuksien verovuoden 2012 jäännösveroon sekä ennakonpalautuksiin.
Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013
ValtiovarainministeriJutta UrpilainenNeuvotteleva virkamiesMerja Taipalus