Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1068/2013

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki valtion varoista korvattavista merimiesten matkakustannuksista

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §Korvattavat matkat meriliikenteessä

Valtion varoista korvataan työnantajalle merityösopimuslain (756/2011) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen työntekijöiden matkakustannuksia aluksen ja Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitsevan työntekijän kodin välillä.

Edellytyksenä matkakustannusten korvaamiselle on, että:

1) 

työntekijä työskentelee meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) 3 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla pääasiassa ulkomaan meriliikenteessä olevalla aluksella;

2) 

alus on merkitty kauppa-alusluetteloon;

3) 

alus on työntekijän matkan alkaessa Suomen ulkopuolella sekä työntekijän kotipaikkaan nähden ulkomailla.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuja matkakustannuksia ei korvata, jos alus toimii Suomeen säännöllisesti suuntautuvassa linjaliikenteessä.

Työsuhteen päättyessä kotimatkan kustannuksia korvataan myös silloin, kun työntekijän kotipaikka on Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella, jos 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja työntekijän työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta.

2 §Korvattavat matkat muilla kuin kauppa-alusluetteloon merkityillä aluksilla

Muuhun kuin kauppa-alusluetteloon merkittyyn alukseen liittyvistä matkakustannuksista korvataan vain merimiesten vuosilomalain (433/1984) mukaisista matkoista aiheutuneita kustannuksia.

Korvaukseen oikeuttavia matkoja ovat Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa asuvan työntekijän vuosilomamatkat aluksen ja työntekijän kotipaikan välillä edellyttäen, että alus on vuosiloman alkaessa tai päättyessä Suomen ulkopuolella ja työntekijän kotipaikkaan nähden ulkomailla.

Korvauksia maksetaan kalenterivuodessa enintään kahdesta matkasta alukselta kotiin ja kotoa alukselle.

3 §Korvaus

Valtion varoista maksettava korvaus on puolet hyväksyttävistä matkakustannuksista. Matkakustannuksia ovat välittömät matkakustannukset, työntekijän ylläpitokustannukset matkan aikana ja matkan järjestämisestä syntyneet kustannukset.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin korvauskelpoisista kustannuksista.

4 §Toimivaltainen viranomainen

Työ- ja elinkeinoministeriö ohjaa lain täytäntöönpanoa sekä vastaa korvausjärjestelmän kehittämisestä. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksen korvausasiassa sekä huolehtii muista lain täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä.

5 §Hakemus ja hakemuksen käsittely

Hakemus matkakustannusten korvaamisesta tehdään kirjallisesti Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Työnantajan oikeus korvaukseen valtion varoista raukeaa, jollei sitä ole haettu yhden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin hakemuksessa ilmoitettavista tiedoista, hakemukseen liitettävästä selvityksestä ja hakemuksen käsittelystä.

6 §Tarkastusoikeus

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus tehdä työnantajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia hakemuksen ja tehdyn päätöksen oikeellisuuden selvittämiseksi. Keskus voi erityisestä syystä valtuuttaa Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymän tilintarkastajan tekemään tarkastuksen. Tarkastusta suorittavaan tilintarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.

Tarkastuksen tekijällä on oikeus saada maksutta kaikki pyytämänsä asiakirjat ja muut tiedot, jotka ovat tarpeellisia tarkastuksen toimittamiseksi. Tarkastusta suorittavalla virkamiehellä ja tilintarkastajalla on oikeus päästä tarkastuksen edellyttämässä laajuudessa työnantajan hallinnassa tai käytössä oleviin toimitiloihin. Tarkastusta ei saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa.

Tarkastusta tehtäessä on noudatettava, mitä hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädetään.

7 §Liikaa maksetun määrän palauttaminen ja takaisinperintä

Korvauksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa korvaus tai sen osa.

Jos korvauksen saaja ei vapaaehtoisesti palauta virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti saamaansa määrää, takaisinperinnästä on tehtävä päätös. Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä määrä, sille maksettava viivästyskorko ja eräpäivä. Palautettavalle määrälle maksettava viivästyskorko määräytyy korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

8 §Kuittaus

Palautettava tai takaisinperittävä korvaus voidaan periä siten, että se vähennetään samalle saajalle tämän lain nojalla maksettavasta muusta suorituksesta.

9 §Muutoksenhaku

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa vaatia oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta siten kuin hallintolain 7 a luvussa säädetään.

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallinto-oikeuden matkakustannusten korvaamista koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

10 §Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat hakemukset matkakustannusten korvaamisesta käsitellään ja ratkaistaan työ- ja elinkeinoministeriössä tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.

HE 146/2013

TyVM 9/2013

EV 180/2013

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖElinkeinoministeriJan Vapaavuori

Sivun alkuun