Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

606/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain voimaantulosta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
606/2012
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain 9 §:n nojalla:

1 §

Kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskeva Ruotsin kanssa Reykjavikissa 29 päivänä elokuuta 2011 tehty sopimus tulee voimaan 25 päivänä marraskuuta 2012 niin kuin siitä on sovittu.

Eduskunta on hyväksynyt sopimuksen ja lain mainitun sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta 2 päivänä lokakuuta 2012 ja tasavallan presidentti 19 päivänä lokakuuta 2012.

2 §

Sopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.

3 §

Kansainvälistä taksiliikennettä tiellä koskevan Ruotsin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annettu laki (559/2012) tulee voimaan 25 päivänä marraskuuta 2012.

4 §

Tämä asetus tulee voimaan 25 päivänä marraskuuta 2012.

  Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 2012

LiikenneministeriMerja KyllönenHallitusneuvosIrja Vesanen-Nikitin

Sivun alkuun