Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
muutetaan Rikosseuraamuslaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen ( 1108/2009 ) 2 §, 5 §:n 2 momentti, 9 ja 10 §, 11 §:n 1 kohta, 13 §:n 1 momentin 3 kohta, 16 §, 19 §:n 3 momentti ja 21 § seuraavasti:
2 §Organisaatio
Rikosseuraamuslaitokseen kuuluu keskushallintoyksikkö, kolme rikosseuraamusaluetta, täytäntöönpanoyksikkö ja terveydenhuoltoyksikkö.
Keskushallintoyksikössä on yksiköitä siten kuin laitoksen työjärjestyksessä määrätään. Keskushallintoyksikkö toimii Helsingissä.
Rikosseuraamusalueella toimii arviointikeskus, yhdyskuntaseuraamustoimistoja ja vankiloita sekä tarvittaessa muita rangaistusten täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden toimeenpanosta vastaavia yksiköitä.
Täytäntöönpanoyksiköllä voi olla toimipaikkoja rikosseuraamusalueen eri yksiköissä. Täytäntöönpanoyksikön päätoimipaikka on Turku.
Terveydenhuoltoyksikössä on sairaaloita ja poliklinikoita, joilla voi olla toimipaikkoja rikosseuraamusalueen eri yksiköissä, sekä tarvittaessa muita toimintayksiköitä. Terveydenhuoltoyksikön päätoimipaikka on Hämeenlinna.
5 §Johto
Rikosseuraamusaluetta johtaa aluejohtaja. Täytäntöönpanoyksikköä johtaa täytäntöönpanojohtaja. Arviointikeskusta, yhdyskuntaseuraamustoimistoa ja vankilaa johtaa johtaja.
9 §Edustus viranomaisissa
Pääjohtaja tai hänen valtuuttamansa virkamies edustaa laitosta tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa. Rikosseuraamusaluetta koskevassa asiassa laitosta edustaa kuitenkin aluejohtaja tai hänen valtuuttamansa virkamies ja arviointikeskusta, yhdyskuntaseuraamustoimistoa tai vankilaa koskevassa asiassa yksikön johtaja. Täytäntöönpanoyksikköä edustaa tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa täytäntöönpanojohtaja tai hänen valtuuttamansa virkamies. Terveydenhuoltoyksikköä edustaa tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa johtava ylilääkäri tai hänen valtuuttamansa virkamies sekä sairaalaa ja poliklinikkaa ylilääkäri tai hänen valtuuttamansa virkamies.
10 §Henkilöstö
Keskushallintoyksikössä on pääjohtajan viran lisäksi laitoksen johtamista, ohjaamista, kehittämistä sekä muuta keskushallintoa varten muita virkoja sekä työsopimussuhteista henkilöstöä. Keskushallintoyksikön virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää pääjohtaja.
Rikosseuraamusalueella on aluejohtajan sekä arviointikeskuksen, yhdyskuntaseuraamustoimiston ja vankilan johtajan virat sekä muita virkoja ja työsopimussuhteista henkilöstöä. Aluejohtajan sekä arviointikeskuksen, yhdyskuntaseuraamustoimiston ja vankilan johtajan virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää pääjohtaja. Muiden virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää aluejohtaja.
Täytäntöönpanoyksikössä on täytäntöönpanojohtajan virka, täytäntöönpanopäällikön ja notaarin virkoja sekä muita virkoja ja työsopimussuhteista henkilöstöä. Täytäntöönpanojohtajan viran perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää pääjohtaja. Muiden virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää täytäntöönpanojohtaja.
Terveydenhuoltoyksikössä on johtavan ylilääkärin virka, ylilääkärin virkoja sekä muita virkoja ja työsopimussuhteista henkilöstöä. Johtavan ylilääkärin viran perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää pääjohtaja. Muiden virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta päättää johtava ylilääkäri.
Virkojen siirtämisestä ja muuttamisesta rikosseuraamusalueiden välillä sekä täytäntöönpanoyksikön, terveydenhuoltoyksikön ja rikosseuraamusalueiden välillä päättää pääjohtaja tai muu työjärjestyksessä määrätty keskushallintoyksikön virkamies.
11 §Vankeuslain 1 luvun 8 §:n mukaista päätösvaltaa käyttävät virkamiehet
Vankeuslain (767/2005) 1 luvun 8 §:n 1 momentin 4–8 kohdassa tarkoitettuja virkamiehiä ovat:
täytäntöönpanosta vastaavana virkamiehenä täytäntöönpanojohtaja, täytäntöönpanopäällikkö ja työjärjestyksessä määrätty notaari;
13 §Virkamiesten erityiset kelpoisuusvaatimukset
Jollei muualla laissa toisin säädetä, kelpoisuusvaatimuksena on:
aluejohtajalla ja täytäntöönpanojohtajalla sekä arviointikeskuksen, yhdyskuntaseuraamustoimiston ja vankilan johtajalla ylempi korkeakoulututkinto sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus;
16 §Nimitystoimivalta
Valtioneuvosto nimittää pääjohtajan.
Pääjohtaja nimittää aluejohtajan, täytäntöönpanojohtajan, johtavan ylilääkärin ja keskushallintoyksikön virkamiehet sekä ottaa keskushallintoyksikön työsopimussuhteisen henkilöstön. Pääjohtaja voi siirtää toimivallan keskushallintoyksikön virkamiesten nimittämiseen ja työsopimussuhteisen henkilöstön ottamiseen sijaisenaan toimivalle virkamiehelle.
Aluejohtaja, täytäntöönpanojohtaja sekä arviointikeskuksen, yhdyskuntaseuraamustoimiston ja vankilan johtaja nimittää alaisensa virkamiehet ja ottaa alaisensa työsopimussuhteisen henkilöstön.
Johtava ylilääkäri nimittää alaisensa virkamiehet ja ottaa alaisensa työsopimussuhteisen henkilöstön sekä nimittää sairaalaa tai poliklinikkaa johtavan ylilääkärin. Sairaalaa tai poliklinikkaa johtava ylilääkäri nimittää alaisensa virkamiehet ja ottaa alaisensa työsopimussuhteisen henkilöstön.
19 §Virkavapauden myöntäminen
Pääjohtaja tai muu työjärjestyksessä määrätty keskushallintoyksikön virkamies myöntää virkavapauden täytäntöönpanojohtajalle ja johtavalle ylilääkärille. Täytäntöönpanojohtaja tai muu työjärjestyksessä määrätty virkamies myöntää virkavapauden täytäntöönpanojohtajan alaiselle virkamiehelle. Johtava ylilääkäri tai muu työjärjestyksessä määrätty virkamies myöntää virkavapauden sairaalaa tai poliklinikkaa johtavalle ylilääkärille. Sairaalaa tai poliklinikkaa johtava ylilääkäri taikka muu työjärjestyksessä määrätty virkamies myöntää virkavapauden sairaalaa tai poliklinikkaa johtavan ylilääkärin alaiselle virkamiehelle.
21 §Muiden toimintayksiköiden tehtävien hoitaminen
Pääjohtaja tai muu työjärjestyksessä määrätty keskushallintoyksikön virkamies voi määrätä rikosseuraamusalueen hoitamaan myös toisen rikosseuraamusalueen tai valtakunnallisen yksikön tehtäviä taikka valtakunnallisen yksikön hoitamaan rikosseuraamusalueen tehtäviä.
Aluejohtaja, täytäntöönpanojohtaja tai terveydenhuoltoyksikön johtava ylilääkäri voi määrätä alaisensa virkamiehen hoitamaan toisen rikosseuraamusalueen tai valtakunnallisen yksikön tehtäviä taikka valtakunnallisen yksikön hoitamaan rikosseuraamusalueen tehtäviä. Näin hoidettavasta tehtäväkokonaisuudesta sovitaan kyseisen virkamiehen ja toimintayksiköiden kesken.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 2012
OikeusministeriAnna-Maja HenrikssonHallitusneuvosLeena Kuusama