Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

26/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki hallinto-oikeuslain 7 ja 8 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan hallinto-oikeuslain ( 430/1999 ) 8 §:n 2 momentin 1 kohta ja

lisätään 7 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laeissa 699/2005 ja 422/2007, uusi 1 a kohta, seuraavasti:

7 §Asiantuntijajäsenet

Hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu asiantuntijajäsen:


1 a)

adoptiolaissa (22/2012) tarkoitetussa asiassa, joka koskee adoptioneuvonnan keskeyttämistä, kansainvälisen adoptiopalvelun antamisesta kieltäytymistä tai palvelun keskeyttämistä, adoptiolupaa taikka oikeutta tietojen saamiseen adoptioasiakirjoista;


8 §Asiantuntijajäsenten kelpoisuus ja määrääminen

Asiantuntijan ja varajäsenen tulee olla:


1)

7 §:n 1 momentin 1 ja 1 a kohdassa tarkoitetuissa asioissa tehtävään soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, lastensuojeluun perehtyneitä henkilöitä;



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2012.

Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleessa asiassa sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Lain 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja asioita käsittelemään määrätyt asiantuntijajäsenet osallistuvat tämän lain tultua voimaan ilman eri määräystä myös mainitun momentin 1 a kohdassa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn.

HE 47/2011

LaVM 9/2011

EV 84/2011

Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2012

Tasavallan PresidenttiTARJA HALONENOikeusministeriAnna-Maja Henriksson

Sivun alkuun