Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1486/2011

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön asetus vuoden 2012 taidekilpailupalkintojen verovapaudesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on tuloverolain (1535/1992) 83 §:n nojalla opetusministeriön esityksestä säätänyt:

1 §

Tässä asetuksessa mainitut kilpailut ovat sellaisia tuloverolain (1535/1992) 83 §:ssä tarkoitettuja taiteen alalla vuonna 2012 järjestettäviä taiteellisesti merkittäviä valtakunnallisia tai kansainvälisiä kilpailuja, joista saatuja palkintoja ei katsota veronalaisiksi tuloiksi.

2 §Elokuvataide

Oulun Elokuvakeskus ry:n järjestämä Oulun 31. kansainvälinen lastenelokuvien festivaalin elokuvakilpailu;

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n— Oulu Music Video Festivalin järjestämä Kansainvälinen musiikkielokuvakilpailu MusiXine—International Music Film Contest MusiXine;

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n— Oulu Music Video Festivalin järjestämä kotimainen musiikkivideokilpailu—Finnish Music Video Contest;

Suomen elokuvakontakti ry:n järjestämä Kettu Elokuvakilpailu;

Tampereen elokuvajuhlat—Tampere Film Festival ry:n järjestämä Tampereen kansainvälisten lyhytelokuvajuhlien kansainvälinen kilpailu - International Competition 2012;

Tampereen elokuvajuhlat—Tampere Film Festival ry:n järjestämä Tampereen kansainvälisten lyhytelokuvajuhlien kotimainen kilpailu 2012;

Tampereen Elokuvajuhlat—Tampere Film Festival ry:n ja Suomen elokuvasäätiön järjestämä Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkintokilpailu 2012.

3 §Kirjallisuus

Kajaanin kaupungin järjestämä Runoviikon lyhytteatterifestivaali (ent. Maakunnat kohtaavat -kilpailu);

Kouvolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston järjestämä Kouvolan dekkarinovellikilpailu 8, Valta houkuttaa ja koukuttaa;

Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otavan kirjasäätiön järjestämä Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailu;

Mikkelin ammattikorkeakoulun, Suomen Nuoriso-opiston, Mikkelin kaupungin ja Etelä-Savon maakuntaliiton järjestämä J. H. Erkon kirjoituskilpailu;

Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n ja Turun Science Fiction Seura ry:n järjestämä Nova 2012-kirjoituskilpailu;

Svenska folkskolans vänner rf:n järjestämä Arvid Mörne -tävlingen 2012-skönlitterär tävling för finlandssvensk ungdom;

Svenska folkskolans vänner rf:n järjestämä Solveig von Schoulz -tävlingen 2012-skönlitterär tävling för personer över 30 år;

Söderströmin järjestämä Söderströms intrigromantävling;

Tampereen Science Fiction Seura ry:n järjestämä Tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu 2012;

Veikko Sinisalo -stipendirahaston, Suomen Lausujain Liiton ja Kajaanin Runoviikon järjestämä Veikko Sinisalo -kilpailu;

Yleisradio Oy:n (Svenska Yle) järjestämä Svenska Yles litteraturpris—Svenska Ylen kirjallisuuspalkinto;

Yleisradio Oy:n (Yle kulttuuri ja Svenska Yle) järjestämä Tanssiva karhu—Den dansande björnen, Yleiradion palkinto vuoden runoteoksesta.

4 §Kuvataide

HOK-Elannon ja suomen Kuvanveistäjäliitto ry:n järjestämä Hautaveistostaiteen suunnittelukilpailu;

Mitalitaiteen edistämissäätiön järjestämä Mitalitaiteen vuosikilpailu 2012-Tävling för årsmedal 2012;

Porvoon kaupungin ja rakennusosakeyhtiö Hartelan järjestämä Porvoon taidetehtaan alueen taidekilpailu—Konsttävling för konstfabrikens område i Borgå.

5 §Muotoilu

Aalto-yliopiston yhteistyössä Ornamon ja Grafian kanssa järjestämä Tulevaisuuden rakentajat -muistomerkin suunnittelukilpailu;

Design Forum Finlandin ja Fennia-ryhmän järjestämä Fennia Prize—Good design grows global 2012;

Grafia ry:n järjestämä Vuoden Huiput, Parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua -kilpailu;

Teollisuustaiteen liitto Ornamo ry:n järjestämä Alvar Design Competition;

Vaasan kaupungin, Aalto-yliopiston, Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovan ja Design Forum Finlandin järjestämä Muotoilujournalismin Vaasa-palkinto 2012-Vasapriset i designjournalistik 2012.

6 §Näyttämötaide

Suomen Teatterijärjestöjen keskusliitto ry:n yhteistyössä alan järjestöjen kanssa järjestämä Thalia-gaala 2012;

Suomen Teatterit ry:n järjestämä Lasten ja nuorten Teatteriteko—palkinto;

Suomen Teatterit ry:n järjestämä Vuoden Teatteri 2012.

7 §Rakennustaide

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n järjestämä Otaniemen korkeakouluaukion yleinen kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu—Den allmänna internationella arkitekturtävlingen för Högskoleplatsen i Otnäs;

Asikkalan kunnan järjestämä Asikkalan Pasolanharjun yleinen suppea arkkitehtuurikilpailu;

Auratum Asunnot Helsinki Oy:n ja Helsingin kaupungin järjestämä Munkkiniemen puistotie 25 -Asuinrakennusten suunnittelukipailu—Munksnäs allén 25 -planeringstävling för bostadsbyggnader;

Cembrit Oy:n järjestämä Cembrit Innovation Competition;

Espoon kaupungin järjestämä Finnoon rantakortteleiden ja sataman ideakilpailu— Idétävling för Finno strandkvarter och hamn;

Espoon kaupungin järjestämä Nepperinportin päiväkodin ja pienten lasten koulu—suunnittelukilpailu;

Espoon kaupungin järjestämä Opinmäki -suunnittelukilpailu—Planeringstävling för Lärobacken;

Europan Suomi Finlandin järjestämä Europan 11 -suunnittelukilpailu;

Helsingin kaupungin järjestämä Helsingin keskustakirjaston suunnittelukilpailu;

Helsingin kaupungin järjestämä Sompasaaren ideakilpailu—Idétävlingen för Sumparn;

Helsingin kaupungin järjestämä Helsinki South Harbour—Kirjava Satama—open international ideas competition—yleinen kansainvälinen ideakilpailu;

Jyväskylän kaupungin järjestämä Jyväskylän Kankaan ideakilpailu;

Kouvolan kaupungin ja sairaanhoitopiirin järjestämä Kouvolan alueen sairaalan suunnittelukilpailu;

Lahden kaupungin järjestämä Lahden keskusta-alueen radanvarren ideakilpailu— Idétävling för utvecklandet av järnvägsområdet i Lahtis centrum;

Lemminkäinen Talo Oy:n järjestämä Töölönlahden kortteli 2018 kansainvälinen arkkitehtuurikutsukilpailu;

Mikkelin kaupungin järjestämä Mikkelin Satamalahti kilpailu;

Muonion kunnan, Lapland Hotels Oy:n ja Mtsähallituksen järjestämä Pallastunturin matkailukeskuksen suunnittelukilpailu—Idétävling för Pallastunturi turistcentrum;

Tampereen kaupungin järjestämä Tampereen Eteläpuisto—kansainvälinen idea- ja suunnittelukilpailu;

Saint Gobain Rakennustuotteet Oy:n Nollaenergiapientalo Hyvinkään Asuntomessuille 2013 -suunnittelukilpailu;

Sipoon kunnan järjestämä Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailu— Sibbesborg, planeringstävling om hållbart samhälle;

Vaasan kaupungin järjestämä Vaasan raviradan alueen suunnittelukilpailu— Planeringstävlingen för området vid Vasa travbana;

Vantaan kaupungin ja suomen Asuntomessut Osuuskunnan järjestämä Ekologinen kaupunkipientalo Vantaan asuntomessuille 2015 kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu opiskelijoille;

Vantaan kaupungin järjestämä Marja-Vantaan asemaseudun koulun suunnittelukilpailu;

VR Yhtymä Oy:n järjestämä Lisärakennus Helsingin rautatieaseman kortteliin— Tillbyggnad i stationskvarteret vid Helsingfors järnvägsstation -suunnittelukilpailu;

YIT rakennus Oy:n ja Jyväskylän kaupungin järjestämä Äijälänrannan tornitalojen yleinen arkkitehtuurikilpailu.

8 §Säveltaide

Alavuden kaupungin järjestämä Toivo Kuula -laulukilpailu;

Jazzaimaa ry:n ja Jazzrytmit Web Magazinen järjestämä "Lady Summertime jazzlaulukilpailu International Lady Summertime Jazz Singer Contest";

Kangasniemen Musiikinystävät ry:n ja kangasnimen Musiikkiviikkojen järjestämä Kangasniemen laulukilpailu;

Kaustisen Pelimannitalon/Bothi Invests Oy:n järjestämä Konsta Jylhä -kilpailu/ Konsta Jylhä -tävling—Konsta Jylhä Competition;

Keski-Suomen Musiikin Edistämissäätiön järjestämä Juhani Heinonen – Viulukilpailu 2012;

Kilpailutyöryhmän (Nils Schweckendiek, Martti Anttila, Perttu Haapnen, Minna Huuskonen ja Markus Fagerudd), Helsingin kamarikuoron ja Musiikin aika -festivaalin yhteistyössä järjestämä kansainvälinen Einojuhani Rautavaara –kamarikuorosävellysworkshop ja -kilpailu 2012;

Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry:n järjestämä Lieksan 4. kansainvälinen trumpettikilpailu (Raimo Sarmas in memoriam);

Pieksämäen kaupungin yhteistyössä Kangasniemen Musiikinystävät ry:n/Kangasniemen Musiikkiviikkojen kanssa järjestämä Valtakunnallinen liedpianistikilpailu kulttuurikeskus Poleenin apurahoista;

Salo-Lasten Laulukaupunki ry:n järjestämä Vuoden Uusi Lastenlaulu 2012/Årets Nya Barnsång 2012/The New Childsong of the year 2012;

Sata-Häme Soi ry:n, Suomen Harmonikkaliitto ry:n ja Yleisradio/TV2:n järjestämä Hopeinen Harmonikka—Lasten harmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailu—Det Silverne Dragsspelet;

Sata-Häme Soi ry:n, Suomen Harmonikkaliitto ry:n ja Yleisradio/TV2:n järjestämä Kultainen harmonikka—Viihdemusiikin Suomen mestaruuskilpailut—Det Gyllene Dragsspelet;

Sata-Häme Soi ry:n, Suomen Harmonikkaliitto ry:n ja Yleisradio/TV2:n järjestämä Primus Ikaalinen—kansainvälinen viihdeharmonikkakilpailu;

Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry:n II kansainvälinen Savonlinnan Oopperajuhlien laulukilpailu—II Savonlinnan Opera Festival International Singing Competition;

Sibelius-Akatemian järjestämä kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu;

Sibelius-akatemian järjestämä IV Kansainvälinen Harald Andersén -kamarikuorokilpailu—Internationella Harald Andersén -kammarkörtävlingen;

Suomen alttoviuluseura ry:n järjestämä Tampereen alttoviulukilpailu 2012;

Suomen Big Band -yhdistys ry:n ja Imatra Big Band Festival ry:n 19. Suomen big band -mestaruuskilpailu;

Suomen Jazzliitto ry:n järjestämä Young Nordic Jazz Comets (Suomen osakilpailu) 2012—Den finländska tävlingen i Young Nordic Jazz Comets;

Tornion ja Haaparannan kaupunkien kulttuuritoimet sekä Tornion harmonikkakerho ry:n järjestämä Pohjoiskalotin avoin viihdeharmonikkamestaruuskilpailu/Nordkalottens öppna dragspelsmästerskap i underhållnigsmusik;

Viljo ja Maire Vuorion Säätiön ja Vaasan kaupungin yhteistyössä järjestämä 5. kansainvälinen Jorma Panula kapellimestaruuskilpailu—5. Internationella Jorma Panula kapellmästartävling.

9 §Tanssitaide

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry:n järjestämä Helsingin kansainvälinen balettikilpailu;

Kajaanin kaupungin järjestämä Uudet tanssit koreografiakatselmus;

Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu/kulttuurialan yksikön järjestämä Arktiset Askeleet.

10 §Valokuvataide

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n järjestämä Vuoden Muotokuvaaja, Haastajasarjan voittaja—Tävlingen Årets porträttfotograf, inklusive vinnare av utmanarserien;

Suomen Lehtikuvaajat ry:n järjestämä Vuoden lehtikuvat 2011-Tävligen Årets pressbilder 2011;

Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämä Vuoden Luontokuva 2012-Tävligen Årets naturbild 2012.

11 §Mediataide

Alternative Party ry:n järjestämä Alternative Party 2012-Tävlignen Alternative Party 2012;

Assembly Organizing Oy:n järjestämä Assembly Summer 2012-Tävlingen Assembly Summer 2012.

12 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Asetusta sovelletaan vuodelta 2012 toimitettavassa verotuksessa.

  Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011

ValtiovarainministeriJutta UrpilainenYlitarkastajaTimo Annala

Sivun alkuun