Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

943/2009

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 10 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 136/2009 (Julkaistu 1.12.2009)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan ajoneuvoverolain muuttamisesta 21 päivänä joulukuuta 2007 annetun lain ( 1311/2007 ) 10 § seuraavasti:

10 §Perusvero

Perusveroa määrätään henkilö- ja pakettiautolle (M 1 -, N 1 -, M 1 G- ja N 1 G-luokka) sekä erikoisautolle, jonka suurin sallittu kokonaismassa on enintään 3 500 kilogrammaa. Perusveron päiväkohtaisesta määrästä säädetään liitteen verotaulukoissa.

Taulukkoa 1 sovelletaan autoon, jonka yhdistettyä kulutusta vastaava hiilidioksidipäästö on määritelty auton ensimmäisen käyttöönoton ajankohtana voimassa olleessa yhteisön lainsäädännössä säädettyjen vaatimusten mukaisesti, jos kysymyksessä on:

1)

henkilöauto, jonka kokonaismassa on enintään 2 500 kilogrammaa ja joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1 päivänä tammikuuta 2001 tai sen jälkeen, tai henkilöauto, jonka kokonaismassa on yli 2 500 kilogrammaa ja joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1 päivänä tammikuuta 2002 tai sen jälkeen;

2)

kaksikäyttöauto, joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1 päivänä tammikuuta 2006 tai sen jälkeen; taikka

3)

pakettiauto, joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1 päivänä tammikuuta 2008 tai sen jälkeen.

Taulukkoa 2 sovelletaan muuhun autoon. Taulukkoa 2 sovelletaan myös, jos ajoneuvoliikennerekisterissä ei ole 2 momentissa mainitut edellytykset täyttävää tietoa auton hiilidioksidipäästöstä.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

HE 135/2009

VaVM 21/2009

EV 153/2009

Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2009

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENValtiovarainministeri Jyrki Katainen

Sivun alkuun