Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan korvauksen perusteista vuonna 2009
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 31/2009
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 7/2009 (Julkaistu 30.1.2009)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47 §:n 2 momentin ja 47 b §:n 1 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, 47 §:n 2 momentti laissa 1115/1999 ja 47 b §:n 1 momentti laissa 1227/2004:
1 §Yliopistollisessa sairaalassa annettava koulutus
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle kuntayhtymälle lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan lääketieteen lisensiaatin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon ja uusien opiskelijoiden määrän yhteenlasketusta keskiarvosta lasketun yksikön korvauksen suuruus on 64 700 euroa.
Kutakin erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkintoa kohden suoritettavan korvauksen suuruus on 64 700 euroa. Erikoislääkärin tutkinnosta annetulla asetuksella (678/1998) kumotun erikoislääkärin tutkinnosta annetun asetuksen (691/1985), jäljempänä kumottu asetus, 3 a §:n 2 momentin mukaista erikoislääkärin tutkintoa kohden suoritettavan korvauksen suuruus on kuitenkin 23 500 euroa.
Edellä 2 momentissa tarkoitettua korvausta ei suoriteta liikuntalääketieteen, terveydenhuollon, työterveyshuollon eikä yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinnoista, terveydenhuollon erikoishammaslääkärin tutkinnosta eikä kumotun asetuksen 3 a §:n 3 momentissa ja erikoishammaslääkärin tutkinnosta annetun asetuksen (629/1984) 6 a §:ssä tarkoitettuun hallinnon pätevyyteen vaadittavasta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Jos yliopistollisessa sairaalassa annetaan liikuntalääketieteen, terveydenhuollon, työterveyshuollon tai yleislääketieteen erikoislääkärin taikka terveydenhuollon erikoishammaslääkärin tutkintoon johtavan koulutusohjelman mukaista koulutusta, sitä ylläpitävälle kuntayhtymälle suoritetaan korvauksena 1 390 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
Jos yliopisto käyttää hammaslääkärin erikoistumiskoulutukseen sellaisen kuntayhtymän ylläpitämää yliopistollista sairaalaa, jonka alueella sijaitsevassa yliopistossa ei voi suorittaa erikoishammaslääkärin tutkinnosta annetussa asetuksessa tarkoitettua erikoishammaslääkärin tutkintoa, koulutusta antavaa yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle kuntayhtymälle suoritetaan korvauksena 1 390 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta hammaslääkäriä kohden.
2 §Muualla kuin yliopistollisessa sairaalassa annettava peruskoulutus
Jos lääkärin tai hammaslääkärin peruskoulutusta annetaan muussa terveydenhuollon toimintayksikössä kuin yliopistollisessa sairaalassa, yliopistollista sairaalaa ylläpitävä kuntayhtymä suorittaa korvausta koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista siten kuin palvelujen tuottaja, yliopistollista sairaalaa ylläpitävä kuntayhtymä ja yliopisto siitä keskenään sopivat.
3 §Muualla kuin yliopistollisessa keskussairaalassa annettava erikoistumiskoulutus
Jos yliopisto käyttää lääkärin tai hammaslääkärin erikoistumiskoulutukseen yliopistollisen sairaalan sijasta muuta kuntayhtymän ylläpitämää terveydenhuollon toimintayksikköä, kunnan ylläpitämää terveydenhuollon toimintayksikköä, valtion mielisairaalaa taikka lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista annetun valtioneuvoston asetuksen (1103/2005) 2 §:ssä tarkoitettua terveydenhuollon toimintayksikköä, palvelujen tuottajalle koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista suoritettavan korvauksen suuruus on 1 390 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden. Korvausta ei kuitenkaan suoriteta kumotun asetuksen 3 a §:n 3 momentissa ja erikoishammaslääkärin tutkinnosta annetun asetuksen 6 a §:ssä tarkoitettuun hallinnon pätevyyteen vaadittavasta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin.
4 §Lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutus ja hammaslääkärin käytännön palvelu sekä ulkomailla perustutkinnon suorittaneilta eräissä tapauksissa edellytetty palvelu
Sairaanhoitopiiriä tai terveyskeskusta ylläpitävälle kunnalle tai kuntayhtymälle lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutuksesta ja laillistetun hammaslääkärin käytännön palvelusta sekä näihin rinnastettavasta koulutuksesta tai palvelusta samoin kuin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 14 §:ssä tarkoitetusta palvelusta aiheutuvista kustannuksista suoritettavan korvauksen suuruus on 1 390 euroa kuukaudessa kutakin koulutuksessa ollutta tai palvelua suorittanutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
Korvauksen suorittamisen edellytyksenä on vähintään kuukauden yhtämittainen koulutus tai palvelu kutakin koulutuksessa ollutta tai palvelua suorittanutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
5 §Vuosina 2005―2007 julkaistujen tutkimusten pisteytys
Kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämässä terveydenhuollon toimintayksikössä, valtion mielisairaalassa ja lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista annetun asetuksen 1 §:ssä tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tehdystä yliopistotasoisesta terveystieteellisestä tutkimustoiminnasta aiheutuvista kustannuksista suoritettava korvaus lasketaan seuraavasti määräytyvien julkaisupisteiden perusteella:
monografiaväitöskirja | 6 | |
erillisjulkaisuista koostuva väitöskirja | 1 | |
artikkeli jossakin seuraavassa suomalaisessa terveystieteellisessä julkaisussa, jossa käytetään ulkopuolista arviointimenettelyä: | ||
Duodecim | ||
Finska Läkaresällskapets handlingar | ||
Hoitotiede | ||
Kunnallislääkärilehti | ||
Suomen Hammaslääkärilehti | ||
Suomen Lääkärilehti | ||
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti | 0,5 | |
ulkomaisessa julkaisuissa julkaistuille artikkeleille annetaan pisteitä niiden impact-tekijän mukaisesti seuraavasti: | ||
impact-tekijä | alle 1 | 1 |
" | 1 – alle 4 | 2 |
" | 4 tai yli | 3 |
Korvauksen saaminen edellyttää, että terveydenhuollon toimintayksikön vuosilta 2005 – 2007 laskettujen julkaisupisteiden yhteismäärä on vähintään kolme.
6 §Julkaisupisteen arvo
Edellä 5 §:ssä tarkoitetun julkaisupisteen arvo on 4 718,15 euroa.
7 §Tutkintojen ja julkaisupisteiden määrät
Tutkintojen ja julkaisupisteiden sekä 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tutkintojen ja uusien opiskelijoiden yhteenlasketut määrät lasketaan keskiarvona niiltä kolmelta viimeiseltä kalenterivuodelta, joilta tiedot ovat saatavissa.
8 §Vuonna 2008 julkaistujen tutkimusten pisteytys ja pisteiden ottaminen huomioon korvausta laskettaessa
Edellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa terveydenhuollon toimintayksiköissä tehdystä yliopistotasoisesta terveystieteellisestä tutkimustoiminnasta aiheutuvista kustannuksista suoritettava korvaus lasketaan vuonna 2008 julkaistujen tutkimusten osalta seuraavasti määräytyvien julkaisupisteiden perusteella:
monografiaväitöskirja | 6 | |
erillisjulkaisuista koostuva väitöskirja | 1 | |
artikkeli jossakin seuraavassa julkaisussa, jossa käytetään ulkopuolista arviointimenettelyä: | ||
Duodecim | ||
Finska Läkaresällskapetshandlingar | ||
Hoitotiede | ||
Kunnallislääkärilehti | ||
Suomen Hammaslääkärilehti | ||
Suomen Lääkärilehti | ||
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti | ||
Tutkiva Hoitotyö | 0,5 | |
ulkomaisessa julkaisuissa julkaistuille artikkeleille annetaan pisteitä niiden impact-tekijän mukaisesti seuraavasti: | ||
impact-tekijä | alle 1 | 1 |
" | 1 – alle 4 | 2 |
" | 4 tai yli | 3 |
Korvauksen saaminen edellyttää, että terveydenhuollon toimintayksikön vuosilta 2006―2008 laskettujen julkaisupisteiden yhteismäärä on vähintään kolme.
9 §Tutkimustoiminnan kustannuksiin saadun korvauksen osoittaminen terveyspalvelujärjestelmään kohdistuvaan tutkimukseen
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän kuntayhtymän tulee osoittaa vähintään yksi kymmenesosa 5 §:n nojalla saamastaan korvauksesta tutkimus- ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä terveyspalvelujärjestelmän, erityisesti terveyskeskusten, toimintaa koskevaan tutkimukseen. Lääkelain (395/1987) 21 §:ssä tarkoitetun lääkevalmisteen myyntiluvan hakemiseen liittyviä kliinisiä lääketutkimuksia ei lueta tutkimus- ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta koskeviksi tutkimuksiksi.
10 §Korvauksen hakeminen ja hakemuksen ratkaiseminen
Kunnan, kuntayhtymän, valtion mielisairaalan ja muun palvelujen tuottajan on haettava erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47 a §:n 2 ja 3 momentin tarkoittamaa korvausta puolivuosittain siten, että ensimmäisen vuosipuoliskon osalta korvausta on haettava saman vuoden 30 päivä syyskuuta mennessä ja toisen vuosipuoliskon osalta seuraavan vuoden 31 päivä maaliskuuta mennessä.
Lääninhallituksen tulee ratkaista 1 momentin mukaisessa määräajassa jätetty korvaushakemus sen kalenterivuoden aikana, jolloin hakemus on lääninhallitukseen saapunut.
Jos hakemus ei ole riittävä ratkaisun perustaksi, on sitä koskeva täydennyskehotus lähettävä hakijalle viipymättä.
11 §Tietojenantovelvollisuus
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän kuntayhtymän tulee vuoden 2010 kesäkuun loppuun mennessä antaa sosiaali- ja terveysministeriölle selvitys siitä, miten se on käyttänyt 1, 2 ja 5 §:n nojalla saamansa korvauksen. Muiden 5 §:ssä tarkoitettuja terveydenhuollon toimintayksiköitä ylläpitävien palveluntuottajien tulee samaan ajankohtaan mennessä antaa selvitys 5 §:n nojalla saamansa korvauksen käytöstä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetussa, 5 §:n nojalla saadun korvauksen käyttöä koskevassa selvityksessä tulee eritellä saadun kokonaiskorvauksen osoittaminen perustutkimukseen, kliiniseen sekä terveyspalvelujärjestelmän toimintaa ja vaikuttavuutta koskevaan tutkimukseen ja muuhun tutkimukseen. Selvityksessä tulee lisäksi eritellä korvauksen saajan tässä asetuksessa tarkoitettuun tutkimustoimintaan osoittaman rahoituksen jakautuminen 5 §:n nojalla saatuun rahoitukseen, terveydenhuollon toimintayksikön ylläpitäjän muutoin antamaan rahoitukseen ja muuhun rahoitukseen.
Lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujentuottajista annetussa asetuksessa tarkoitettujen terveydenhuollon toimintayksiköiden ylläpitäjien tulee lisäksi antaa sosiaali- ja terveysministeriölle sen pyytämät tiedot toiminnastaan ja sen rahoituksesta.
12 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2009.
Asetusta sovelletaan vuodelta 2009 maksettaviin korvauksiin. Asetuksen 8 §:ää sovelletaan kuitenkin laskettaessa vuodelta 2010 suoritettavaa korvausta.
Helsingissä 22 päivänä tammikuuta 2009
Peruspalveluministeri Paula RisikkoHallitussihteeri Anne Koskela