Valtioneuvoston asetus raittiustyöasetuksen 5 ja 15 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 216/2009 (Julkaistu 31.12.2009)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä,
muutetaan 4 päivänä maaliskuuta 1983 annetun raittiustyöasetuksen ( 233/1983 ) 5 ja 15 §, sellaisena kuin niistä on 15 § muutettuna asetuksella 807/1992, seuraavasti:
5 §
Tilastokeskuksen tulee vuosittain ennen elokuun loppua toimittaa sosiaali- ja terveysministeriölle tiedot sen vuoden alussa koko maassa sekä kunkin aluehallintoviraston toimialueella ja kussakin kunnassa henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärästä.
Vastaavasti tilastokeskuksen tulee toimittaa kullekin aluehallintovirastolle tiedot sen toimialueella ja sen kussakin kunnassa henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärästä sekä kullekin kunnalle tiedot kunnassa henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärästä.
15 §
Sen lisäksi, mitä raittiustyölaissa säädetään aluehallintoviraston tehtävistä, viraston tulee:
suunnitella, kehittää ja yhteensovittaa toimialueellaan tehtävää raittiustyötä, muuta ehkäisevää päihdetyötä ja tupakointia vähentävää työtä;
avustaa kuntia raittiustyön, muun ehkäisevän päihdetyön ja tupakointia vähentävän työn neuvottelu- ja koulutustilaisuuksien järjestämisessä; sekä
toimia yhteistyössä eri viranomaisten ja yhteisöjen kanssa raittiustyön, muun ehkäisevän päihdetyön ja tupakointia vähentävän työn kehittämiseksi alueella.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009
Peruspalveluministeri Paula RisikkoHallitusneuvos Ismo Tuominen