Liikenne- ja viestintäministeriön asetus liikenne- ja viestintäministeriön työjärjestyksen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Työjärjestys
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 215/2009 (Julkaistu 31.12.2009)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä toukokuuta 2007 annetun liikenne- ja viestintäministeriön työjärjestyksen ( 627/2007 ) 10 §:n 1 momentin 6 kohta, 13, 18, 20, 22—25 ja 30 §, sellaisena kuin niistä ovat 13 § asetuksessa 1147/2008 ja 20, 24 ja 25 § asetuksessa 292/2008, sekä
lisätään 4 §:ään uusi 4—6 momentti, seuraavasti:
4 §Ohjaus- ja johtamisperiaatteet
Hallinnonalan virkamiesjohtoryhmässä käsitellään koko hallinnonalan toiminnan ja talouden suunnittelua, hallinnonalan muita strategisia kysymyksiä ja lainsäädäntösuunnitelmia, sovitetaan yhteen hallinnonalan virastojen ja laitosten toimintaa sekä käsitellään hallinnonalan työnantajapolitiikkaa, johtamista ja muita koko hallinnonalaa koskevia asioita.
Hallinnonalan virkamiesjohtoryhmän puheenjohtaja on kansliapäällikkö. Muut jäsenet ovat ministeriön osastopäälliköt ja viestintäjohtaja sekä Liikenneviraston, Liikenteen turvallisuusviraston, Viestintäviraston ja Ilmatieteen laitoksen pääjohtajat. Hallinnonalan virkamiesjohtoryhmä voi kokoontua puheenjohtajan määräämässä suppeassa kokoonpanossa käsittelemään ministeriön tietyn toimialan, viraston tai laitoksen ohjausta koskevia asioita.
Virastojen ja laitosten ohjausta koskevia muita kuin strategisia asioita käsitellään kunkin viraston ja laitoksen ohjauksen johtoryhmässä, jonka puheenjohtajana on asianomaisen osaston osastopäällikkö ja muina jäseninä viraston tai laitoksen pääjohtaja ja muut puheenjohtajan kutsumat ministeriön ja viraston tai laitoksen virkamiehet.
10 §Yleistä
Kukin osasto ja yksikkö vastaa oman toimialansa osalta:
hallinnonalan virastojen ja laitosten tulosohjauksesta;
13 §Yleisen osaston tehtävät
Yleisen osaston toimialaan kuuluvat asiat, jotka koskevat:
hallinnonalan pitkän aikavälin suunnittelua, toiminta- ja taloussuunnittelua, tulosohjauksen järjestämistä ja kehittämistä, talousarvion laadintaa ja muita rahoituskysymyksiä sekä toiminnan ja talouden seurantajärjestelmiä ja muuhun talouden hoitoon ja tilastointiin liittyviä kysymyksiä;
ministeriön sisäistä budjetointia, tulostavoitteiden asetantaa, maksuliikettä, kirjanpitoa ja tilinpäätöstä sekä muita tilivirastotehtäviä;
ministeriön johdon ja osastojen tukemista niiden kansainvälisessä toiminnassa sekä yhteistyössä osastojen kanssa yleisiä ja poikkihallinnollisia kansainvälisiä asioita;
ministeriön hallinnonalan tutkimustoiminnan yhteensovittamista;
ilmakehän tutkimusta ja seurantaa, sääpalveluita sekä fysikaalista merentutkimusta ja seurantaa;
ministeriön hallinnonalan tutkimuslaitoksen tulosohjausta;
hallinnon kehittämistä ja oikeudellisia ja yleishallinnollisia tehtäviä, jollei asia kuulu muulle osastolle tai yksikölle;
ministeriön hallintoa ja henkilöstöhallintoa, toiminta- ja johtamisjärjestelmiä ja niiden kehittämistä;
ministeriön tietohallintoa ja tietopalvelua;
hallinnonalan tietohallinnon kehittämistä niiltä osin, kun ne kuuluvat ministeriön tehtäviin;
kielenkääntämistä;
ministeriön hallinnonalan liiketoiminnallista kehittämistä;
ministeriön hallinnonalan valtionyhtiöiden ja liikelaitosten ohjausta;
ministeriön virastopalveluja;
ministeriön sisäistä valmiutta ja turvallisuutta;
ministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten valmiuden sekä turvallisuuden kehittämistä, ellei tehtävä kuulu muulle osastolle; ja
ministeriön ja sen hallinnonalan virastojen ja laitosten osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan.
18 §Liiketoimintayksikkö
Liiketoimintayksikössä käsitellään asiat, jotka koskevat:
hallinnonalan valtionyhtiöiden ja liikelaitosten ohjausta, seurantaa, kehittämistä ja toimialajärjestelyitä; ja
hallinnonalan ja sen organisaatioiden liiketoiminnan rakenteellista kehittämistä ja kehittämisstrategioita.
20 §Liikennepolitiikan osaston tehtävät
Liikennepolitiikan osaston toimialaan kuuluvat asiat, jotka koskevat:
liikennejärjestelmän suunnittelua ja kehittämistä;
liikenteen yhteiskuntataloudellisia arviointimenetelmiä;
liikenneverkkojen hoitoa, ylläpitoa ja kehittämistä;
rautatieliikennettä;
merenkulkua ja muuta vesiliikennettä sekä satamia;
siviili-ilmailua;
tieliikennettä ja tieliikenteessä käytettäviä ajoneuvoja;
liikenteen veroja ja maksuja;
henkilöliikennepalvelujen kysyntää, tarjontaa ja kehittämistä;
tavaraliikennettä ja logistiikkaa;
liikenteen hallintaa ja telematiikkaa;
liikenteen turvallisuutta ja ympäristökysymyksiä sekä vaarallisten aineiden kuljetuksia;
osaston toimialan virastoja ja laitoksia ja niiden tulosohjausta;
Liikenneturvaa;
lähialueyhteistyöhön liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita; ja
liikenteen tietojärjestelmiä.
Osastolla on Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston ohjausryhmä. Liikennepolitiikan osaston osastopäällikkö määrää vastuuvirkamiehen kummallekin ohjausryhmälle. Vastuuvirkamiehet hoitavat tehtävää suoraan osastopäällikön alaisina.
22 §Liikennepalveluyksikkö
Liikennepalveluyksikössä käsitellään asiat, jotka koskevat:
liikennepalvelujen yleistä ohjausta ja kehittämistä;
liikennemarkkinoita;
liikenteen elinkeino- ja lupapolitiikkaa;
Liikenteen turvallisuusvirastoa ilmailu-, rautatie- ja merenkulkutoimialan osalta ja Liikenteen turvallisuusviraston tulosohjausta;
henkilöliikennettä; ja
rautatieliikenteen, ilmailun, merenkulun ja muun vesiliikenteen turvallisuutta, turva-asioita ja ympäristökysymyksiä, erityisesti aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen estämistä.
23 §Liikennejärjestelmäyksikkö
Liikennejärjestelmäyksikössä käsitellään asiat, jotka koskevat:
liikennejärjestelmän suunnittelua ja kehittämistä valtakunnan tasolla ja suurimmilla kaupunkiseuduilla;
liikennejärjestelmän yhteiskuntataloudellisia vaikutuksia ja liikenteen taloudellisten ohjauskeinojen käyttöä sekä liikenteen ennakointia;
liikennejärjestelmän kytkemistä alueiden kehittämiseen ja maankäytön suunnitteluun;
joukkoliikenteen toimintaedellytysten kehittämistä ja ostoliikennettä sekä lentoasemien avustuksia;
liikenneverkkojen suunnittelun, rakentamisen, hoidon ja ylläpidon ohjausta ja kehittämistä;
Liikennevirastoa ja Liikenneviraston tulosohjausta;
maa- ja vesirakennusalan yleistä kehittämistä;
liikenteen ympäristökysymyksiä, jollei asia kuulu muulle yksikölle;
kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamista ja talonrakennushankkeita;
EU:n tukia liikenneverkkojen kehittämiselle ja yleiseurooppalaisten liikenneverkkojen suunnitelmia; ja
liikennemuseohankkeiden ja eräiden liikennealan yhteisöjen valtionapupäätöksiä.
24 §Liikenneturvallisuusyksikkö
Liikenneturvallisuusyksikössä käsitellään asiat, jotka koskevat:
liikenneturvallisuutta sekä liikenneturvallisuustyön koordinointia ja ohjausta;
kuljettajaa;
ajoneuvoja;
Liikenteen turvallisuusvirastoa tieliikennetoimialan osalta, Liikennevirastoa tieliikenteen turvallisuuden osalta ja Liikenneturvaa; ja
vaarallisten aineiden kuljetusta lukuun ottamatta niiden meri- ja muuta vesikuljetusta säiliöaluksessa.
25 §Logistiikka- ja Venäjä-yksikkö
Logistiikka- ja Venäjä-yksikössä käsitellään asiat, jotka koskevat:
logistiikkapolitiikkaa ja logistiikan toimintaympäristön kehittämistä;
tavaraliikennettä;
liikenne- ja logistiikka-alan yhteistyötä Venäjän ja lähialueiden kanssa;
tieliikenteen sääntelyä ja kansainvälisiä sopimusasioita;
Saimaan kanavaa;
Liikenteen turvallisuusvirastoa ja Liikennevirastoa tavaraliikenteen, liikenteen hallinnan ja telematiikan sekä logistiikan osalta; ja
Suomen ja Venäjän välisiä kansainvälisiä sopimusasioita.
30 §Ministeriön viestinnän tehtävät
Ministeriön viestintä on suoraan ministeriön johdon alaisuudessa toimiva yksikkö, joka tukee ja avustaa ministeriön johtoa ministeriön viestinnässä.
Lisäksi ministeriön viestintä käsittelee asiat, jotka koskevat:
ministeriön ulkoista viestintää, sidosryhmätoimintaa ja yhteiskunnallista kampanjointia;
ministeriön sisäistä viestintää;
verkkoviestintää;
viestintäyhteistyötä valtioneuvoston piirissä ja ministeriön hallinnonalalla;
julkaisutoimintaa; ja
visuaalista ilmettä.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009
Liikenneministeri Anu VehviläinenKansliapäällikkö Harri Pursiainen