Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1181/2009

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenneviraston maksullisista suoritteista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1181/2009
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 171/2009 (Julkaistu 29.12.2009)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21 päivänä toukokuuta 1999 annetun lain (621/1999) 34 §:n nojalla, sellaisina kuin ne ovat, edellinen laissa 348/1994 ja jälkimmäinen laissa 495/2005:

1 §Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään Liikenneviraston julkisoikeudellisista suoritteista ja niiden maksuperusteista sekä muista maksullisista suoritteista perittävistä maksuista.

2 §Kiinteämaksuiset julkisoikeudelliset suoritteet

Valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista Liikennevirasto perii liitteenä olevan maksutaulukon mukaiset kiinteät maksut, ovat seuraavat suoritteet:

1)

rautatielaissa (555/2006) tarkoitettu lupa yksityisraideliityntää varten;

2 ratalaissa (110/2007) tarkoitettu lupa tasoristeyksen rakentamista varten;

3)

tieliikennelaissa (267/1981) tarkoitetut erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) pätevyyteen liittyvät suoritteet ja erikoiskuljetusten liikenteenohjaajaoikeus (EKL-oikeus);

4)

meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa (1277/2007) tarkoitetut suoritteet;

5)

vesiliikennelaissa (463/1996) tarkoitettu kielto tai rajoitus;

6)

alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetussa laissa (1121/2005) tarkoitettu erivapaus.

3 §Omakustannusarvon mukaiset julkisoikeudelliset suoritteet

Maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista Liikennevirasto perii valtion maksuperustelain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun omakustannusarvon mukaisen maksun, ovat seuraavat suoritteet:

1)

liikenteenohjaus yksityisraiteella tai sen osalla;

2)

liikenteenohjaus rautateiden vaihtotyöliikenteessä;

3)

vaihtotyöliikenteessä tarvittavan viestintäverkon käyttö;

4)

radanpidon tarpeita palveleva koulutustoiminta;

5)

ratalaissa tarkoitettujen yleissuunnitelmien sekä muiden ratasuunnitelmien kuin rautatien lakkauttamista koskevat ratasuunnitelmat, kun suorite peritään yksityisraiteen haltijalta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuista suoritteista perittävä maksu määräytyy suoritteen tuottamiseen käytetyn ajan ja kiinteähintaisen tuntiveloituksen perusteella. Omakustannusarvon mukainen tuntiveloitus on 90 euroa tunnilta. Lisäksi veloitetaan suoritteen tuottamiseen mahdollisesti liittyvät ulkopuolisen palveluntarjoajan perimät kustannukset ja valtion matkustussäännön mukaiset korvaukset. Radanpidon tarpeita palvelevasta koulutuspalvelusta voidaan periä omakustannusarvon mukaista hintaa alhaisempi hinta, jos se on tarpeen koulutuksen järjestämiseen liittyvästä perustellusta syystä.

4 §Maksut tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä luovutetuista suoritteista ja tietopalveluista

Tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä annetussa laissa (991/2003) tarkoitetuista tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä luovutetuista suoritteista ja tietopalveluista peritään luovutusmaksuna 70 euroa tunnilta. Lisäksi peritään 20 euroa jokaiselta siirtotiedostolta ja 10 euroa kultakin tiedoston irrottamiskerralta.

5 §Maksulliset muut suoritteet

Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja suoritteita, jotka Liikennevirasto hinnoittelee liiketaloudellisin perustein, ovat:

1)

risteämälupa;

2)

mittauspyöräkertojen vuokraaminen sekä radantarkastuspalvelut;

3)

rautateiden liikkuvan kaluston koeajoradan käyttö;

4)

rautatielaissa tarkoitetut rataverkon käyttömahdollisuuksiin kuuluvat palvelut, rataverkon käytön lisäpalvelut ja oheispalvelut;

5)

huoneistojen, rakennusten, rakennelmien, maa-alueiden ja rakennettujen kiinteistöjen käyttöoikeuden vuokraaminen ja luovuttaminen;

6)

maaomaisuuteen myönnettävät käyttö-, rasite- ja muut vastaavat oikeudet sekä kiven, soran ja muiden näihin verrattavien ainesten luovuttaminen ja puun sekä väylänpitoon liittyvän irtaimen omaisuuden myynti;

7)

Liikennevirastossa tuotettujen menetelmien, tietojärjestelmien, ohjelmien, audiovisuaalisten tuotteiden, painotuotteiden ja muun tietoaineiston myynti ja käyttöoikeuden luovuttaminen sekä käyttö- ja tukipalvelut ulkopuolisille;

8)

Liikenneviraston henkilöstön käyttö ulkopuolisissa koulutus-, konsultointi- ja muissa asiantuntijatehtävissä sekä koulutuspalvelut;

9)

toimeksiantoon perustuvat tutkimus- ja tilastopalvelut;

10)

valokopiot, telekopiot, sähköiset tallenteet ja muut jäljennökset sekä niiden lähettäminen, lukuun ottamatta 2 momentissa tarkoitettuja kopioita ja tulosteita;

11)

toimeksiantoon perustuvat muut Liikenneviraston suoritteet.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 §:n 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää Liikennevirasto ottaen huomioon, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 §:ssä säädetään.

6 §Eräitä julkisoikeudellisen suoritteen maksun perintää koskevia säännöksiä

Peruutetusta tai täydentämättä jätetystä hakemuksesta peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus liitteen mukaisesta maksusta, jollei toisin säädetä.

Myönteisestä ja kielteisestä päätöksestä peritään samansuuruinen maksu, jollei toisin säädetä.

Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta päätöksestä on peritty.

7 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 ja on voimassa vuoden 2010 loppuun.

Suoritteista, joita koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2009

Liikenneministeri Anu VehviläinenLiikenneneuvos Riitta Viren

Liite

Maksutaulukko

KIINTEÄMAKSUISET JULKISOIKEUDELLISET SUORITTEET

maksu

1 Rautatielaissa (555/2006) tarkoitettu yksityisraideliityntälupa

360 euroa

2 Ratalaissa (110/2007) tarkoitettu lupa tasoristeyksen

rakentamista varten

360 euroa

3 Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajan (EKL) pätevyyteen liittyvät suoritteet ja erikoiskuljetusten liikenteenohjaajaoikeus (EKL-oikeus)

3.1 EKL peruskurssin koe ja EKL-oikeus

90 euroa

3.2 EKL peruskurssin kokeen uusinta ja EKL-oikeus

115 euroa

3.3 EKL täydennyskurssin koe ja EKL-oikeus

50 euroa

3.4 EKL täydennyskurssin kokeen uusinta ja EKL-oikeus

65 euroa

4 Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa (1277/2007) tarkoitetut suoritteet

4.1 Aluksen merkitseminen kauppa-alusluetteloon

150 euroa

4.2 Aluksen poistaminen kauppa-alusluettelosta

150 euroa

4.3 Tukihakemuksen johdosta tehtävä päätös, aluskohtainen

4.3.1 Kuuden kalenterikuukauden tukijaksolta

200 euroa

4.3.2 Yhden kalenterikuukauden tukijaksolta

200 euroa

4.4 Ennakkoratkaisu, aluskohtainen

400 euroa

Aluksen poistaminen kauppa-alusluettelosta on maksuton toimenpide, jos poistaminen johtuu aluksen poistumisesta Suomen alusrekisteristä.

5 Vesiliikennelassa (463/1996) tarkoitettu kielto tai rajoitus

5.1 Myönteinen päätös

490 euroa

5.2 Kielteinen päätös

240 euroa

6 Alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta annetussa laissa

(1121/2005) tarkoitettu erivapaus

84 euroa

Sivun alkuun