Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

938/2007

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
938/2007
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 143/2007 (Julkaistu 31.10.2007)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 29 päivänä tammikuuta 1999 annetun sijoitusrahastolain (48/1999) 5 a §:n, 9 §:n 1 momentin ja 126 §:n 2 momentin, sellaisina kuin ne ovat laissa 224/2004, ja ulkomaisen rahastoyhtiön toiminnasta Suomessa 2 päivänä huhtikuuta 2004 annetun lain (225/2004) 7 §:n 1 momentin nojalla:

1 §Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään hakemukseen liitettävistä selvityksistä haettaessa:

1)

sijoitusrahastolain (48/1999) 5 a §:ssä tarkoitettua rahastoyhtiön toimilupaa;

2)

sijoitusrahastolain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettua säilytysyhteisön toimilupaa;

3)

sijoitusrahastolain 126 b §:n 1 momentissa tarkoitettua lupaa rahastoyhtiölle perustaa sivuliike valtioon, joka ei kuulu Euroopan talousalueeseen; tai

4)

ulkomaisen rahastoyhtiön toiminnasta Suomessa annetun lain (225/2004) 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua sivuliikkeen toimilupaa.

2 §Selvitys hakijasta

Rahastoyhtiön kirjallisesta toimilupahakemuksesta on käytävä ilmi rahastoyhtiön toimilupaa hakevan yhtiön täydellinen toiminimi, mahdolliset aputoiminimet, kotipaikka, posti- ja käyntiosoite, hallinnollinen päätoimipaikka Suomessa ja muut toimipaikat.

Hakemukseen on liitettävä:

1)

jäljennös yhtiön voimassa olevasta yhtiöjärjestyksestä;

2)

ote tai jäljennös siitä yhtiökokouksen päätöksestä mahdollisine liitteineen, joilla yhtiöjärjestys on päätetty muuttaa vastaamaan rahastoyhtiön yhtiöjärjestyksen edellytyksiä ja josta ilmenevät sekä yhtiön aikomus hakea rahastoyhtiön toimilupaa että toimiluvan hakemisessa noudatettava menettely;

3)

selvitys siitä, että 2 kohdassa tarkoitettu yhtiöjärjestyksen muutos on jätetty rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle siten kuin siitä säädetään osakeyhtiölain (624/2006) 5 luvun 30 §:n 2 momentissa;

4)

yhtiön kaupparekisteriote.

Jos rahastoyhtiön toimilupaa haetaan perustettavan yhtiön lukuun, hakemuksesta on käytävä ilmi hakijan nimi ja yhteystiedot sekä perustettavan yhtiön nimi, mahdolliset aputoiminimet, kotipaikka, hallinnollinen päätoimipaikka Suomessa ja muut toimipaikat.

Perustettavan yhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä mahdollisine liitteineen:

1)

ote tai jäljennös rahastoyhtiön perustamista koskevasta päätöksestä, jos perustajana on oikeushenkilö;

2)

kunkin perustajan kaupparekisteriote, jos perustaja on oikeushenkilö, tai kunkin perustajan virkatodistus ja yhteystiedot, jos perustaja on luonnollinen henkilö;

3)

jäljennös perustamiskirjasta;

4)

jäljennös mahdollisesta perustamiskokouksen pöytäkirjasta.

Mitä 1―4 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemuksessa hakijasta ja perustettavasta yhtiöstä esitettävää selvitystä.

3 §Harjoitettava toiminta

Toimilupahakemuksessa rahastoyhtiön on kuvattava se sijoitusrahastolain 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu toiminta, jota yhtiö aikoo harjoittaa, ja säilytysyhteisön on kuvattava se 9 §:ssä tarkoitettu toiminta, jota yhteisö aikoo harjoittaa.

4 §Osakepääoma

Jos rahastoyhtiöltä edellytetty sijoitusrahastolain 6 §:ssä tarkoitettu osakepääoma ei ole toimilupaa haettaessa maksettu, toimilupahakemukseen on liitettävä selvitys osakepääoman maksamista koskevista sitoumuksista. Selvityksen tulee sisältää osakeyhtiön perustamiskirja tai merkintälista, johon osakkeet on merkitty, perustamiskokouksen pöytäkirja sekä tiedot merkitsijöistä ja näiden merkinnöistä. Hakemukseen on lisäksi liitettävä jäljennös kunkin merkitsijänä olevan oikeushenkilön osakkeiden merkintää koskevasta päätöksestä ja merkitsijän kaupparekisteriote sekä merkitsijänä olevan luonnollisen henkilön virkatodistus.

Jos rahastoyhtiöltä edellytetty osakepääoma on toimilupaa haettaessa kokonaan maksettu, toimilupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, että maksettu määrä on yhtiön omistuksessa ja hallinnassa. Hakemukseen on myös liitettävä yhtiön tilintarkastajien allekirjoittama todistus siitä, että osakepääoman maksua koskevia säännöksiä on noudatettu.

Jos osakepääomaa on merkitty oikeuksin tai velvollisuuksin panna yhtiöön osaketta vastaan muuta omaisuutta kuin rahaa taikka osakepääoma on kokonaan tai osaksi maksettu muuna kuin rahana, hakemukseen on liitettävä osakeyhtiölain 2 luvun 8 §:n 4 momentissa tarkoitettu lausunto.

Mitä 1―3 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävää selvitystä sijoitusrahastolain 10 §:ssä tarkoitetusta säilytysyhteisön osakepääomasta.

5 §Selvitys perustajista sekä tärkeimmistä osakkeenomistajista ja osakkeenomistajien omistusosuuksista

Rahastoyhtiön hakemuksesta on käytävä ilmi rahastoyhtiön perustajat ja sellaiset omistajat, joiden omistusosuus rahastoyhtiöstä suoraan tai välillisesti on vähintään yksi kymmenesosa. Hakemuksesta on käytävä ilmi kunkin omistajan omistusosuuden suuruus sekä perustajan ja omistajien henkilö- ja yhteystiedot. Hakemukseen on liitettävä perustajina ja omistajina olevien luonnollisten henkilöiden virkatodistukset tai niitä vastaavat selvitykset sekä perustajina ja omistajina olevien oikeushenkilöiden kaupparekisteriotteet tai niitä vastaavat selvitykset. Hakemukseen on lisäksi liitettävä selvitys sellaisista sopimuksista tai muista järjestelyistä, jotka johtavat tai saattavat johtaa tässä momentissa tarkoitetun omistusosuuden syntymiseen.

Hakemukseen on liitettävä selvitys 1 momentissa tarkoitetun perustajan ja omistajan taloudellisesta asemasta, jonka tulee sisältää myös tiedot perustajan ja omistajan rahastoyhtiöltä saamista luotoista, sisältäen luottojen pääoman, koron ja laina-ajan, sekä luotonantoon rinnastettavista eristä. Jos perustaja tai omistaja on oikeushenkilö, hakemukseen on liitettävä tilinpäätöstiedot ja, jos perustaja tai omistaja on konsernin osa, konsernitilinpäätöstiedot liitteineen kolmelta viimeiseltä tilikaudelta. Jos viimeisin tilinpäätös on laadittu aiemmin kuin kuusi kuukautta ennen hakemuksen jättämistä, hakemukseen on liitettävä yhtiön hallituksen päiväämä ja allekirjoittama selvitys tilinpäätöksen laatimisen jälkeen sattuneista yhtiön taloudelliseen asemaan olennaisesti vaikuttaneista tapahtumista sekä yhtiön hakemushetken taloudellisesta tilanteesta ja tuloksesta.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot ja selvitykset on ilmoitettava myös osakkeenomistajaan rinnastettavasta arvopaperimarkkinalain (495/1989) 2 luvun 9 §:ssä tarkoitetusta luonnollisesta henkilöstä ja oikeushenkilöstä. Hakemuksessa on lisäksi yksilöitävä se seikka, jonka perusteella luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä on pidettävä osakkeenomistajaan edellä tarkoitetulla tavalla rinnastettavana henkilönä.

Mitä 1―3 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemuksessa säilytysyhteisön perustajista ja osakkeenomistajista sekä osakkeenomistajien omistusosuuksista esitettävää selvitystä.

6 §Rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön johto

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä otteet tai jäljennökset tarpeellisista yhtiökokouksen ja hallituksen kokouksen pöytäkirjoista taikka muista yhtiön ulkopuolisen tahon laatimista asiakirjoista, joista ilmenevät rahastoyhtiölle valitut hallituksen varsinaiset ja varajäsenet, yhtiölle valittu toimitusjohtaja ja mahdollinen toimitusjohtajan sijainen sekä muut ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt. Hakemuksessa on lisäksi mainittava hallituksen varsinaisten ja varajäsenten, toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen sekä muiden ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden yhteystiedot, jos nämä eivät ilmene edellä tarkoitetuista pöytä- tai asiakirjoista, ja siihen on liitettävä sanottujen henkilöiden virkatodistukset.

Jos rahastoyhtiölle on valittu yksi tai useampi toimitusjohtajan sijainen, hakemuksesta on käytävä ilmi, millä edellytyksillä toimitusjohtajan sijainen tulee toimitusjohtajan sijaan tämän ollessa estyneenä hoitamasta tehtäväänsä sekä se, mikä on toimitusjohtajan sijaisten sijaantulojärjestys.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemuksessa säilytysyhteisön johdosta esitettävää selvitystä.

7 §Selvitys merkittävistä sidonnaisuuksista

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä selvitys sijoitusrahastolain 5 b §:n 1 momentissa tarkoitetuista merkittävistä sidonnaisuuksista. Hakemukseen on lisäksi liitettävä selvitys sopimuksista tai muista järjestelyistä, jotka johtavat tai saattavat johtaa merkittävän sidonnaisuuden syntymiseen.

Mitä 1 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävää selvitystä sijoitusrahastolain 9 a §:n 1 momentissa tarkoitetuista merkittävistä sidonnaisuuksista.

8 §Tilintarkastajat

Rahastoyhtiön toimilupahakemuksesta on käytävä ilmi rahastoyhtiön valitsemien tilintarkastajien ja näiden varamiesten nimet sekä se, kuka tilintarkastajista tai mikä tilintarkastusyhteisöistä on sijoitusrahastolain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettu Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Säilytysyhteisön toimilupahakemuksesta on käytävä ilmi yhtiön tilintarkastajan ja mahdollisen varatilintarkastajan nimi. Hakemukseen on lisäksi liitettävä ote tai jäljennös yhtiön tai yhteisön tilintarkastajien valitsemista koskevan yhtiökokouksen tai perustamiskokouksen pöytäkirjasta.

9 §Taloudelliset toimintaedellytykset

Rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön taloudellisten toimintaedellytysten arvioimiseksi toimilupahakemukseen on liitettävä toimintasuunnitelma.

Rahastoyhtiön toimintasuunnitelman tulee sisältää:

1)

yksityiskohtainen selvitys harjoitettavaksi aiotun toiminnan laadusta ja laajuudesta sekä toiminnan jakautumisesta sijoitusrahastotoimintaan, siihen olennaisesti liittyvään toimintaan ja muiden sijoitusrahastolain 5 §:ssä tarkoitettujen palvelujen tarjontaan;

2)

kuvaukset rahasto-osuusrekisterin pitämisestä, rahasto-osuuksien merkintöjen ja lunastusten tekemisestä ja rahasto-osuuden arvonlaskennasta;

3)

kannattavuusarviot ja tavoitteet sekä tulos- ja tase-ennusteet ja niiden perusteet seuraavalle kolmelle vuodelle;

4)

arvio omien varojen riittävyydestä seuraavalle kolmelle vuodelle ja suunnitelma riittävän vakavaraisuuden varmistamiseksi ja, jos yhtiö aikoo harjoittaa sijoitusrahastolain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimintaa, suunnitelma maksuvalmiuden varmistamiseksi;

5)

selvitys asiamiehen välityksellä harjoitettaviksi aiotuista sekä muista ulkoistettavista toiminnoista sisältäen asiamiesten nimet ja yhteystiedot.

Säilytysyhteisön toimintasuunnitelman tulee sisältää:

1)

yksityiskohtainen selvitys harjoitettavaksi aiotun toiminnan laadusta ja laajuudesta sekä toiminnan jakautumisesta säilytysyhteisötoimintaan ja siihen olennaisesti liittyvään toimintaan;

2)

kannattavuusarviot ja tavoitteet sekä tulos- ja tase-ennusteet ja niiden perusteet seuraavalle kolmelle vuodelle.

Jos rahastoyhtiön toimilupaa hakevalla yhtiöllä on aiempaa liiketoimintaa, hakemukseen on liitettävä tilinpäätöstiedot ja, jos hakija on konsernin osa, konsernitilinpäätöstiedot liitteineen kolmelta viimeiseltä tilikaudelta. Jos viimeisin tilinpäätös on laadittu aiemmin kuin kuusi kuukautta ennen hakemuksen jättämistä, hakemukseen on lisäksi liitettävä rahastoyhtiön hallituksen päiväämä ja allekirjoittama selvitys tilinpäätöksen laatimisen jälkeen sattuneista yhtiön taloudelliseen asemaan olennaisesti vaikuttaneista seikoista sekä yhtiön hakemushetken taloudellisesta tilanteesta ja tuloksesta.

Mitä 4 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävää selvitystä.

Jos rahastoyhtiö aikoo harjoittaa sijoitusrahastolain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimintaa, toimilupahakemukseen on liitettävä:

1)

jäljennös hakemuksesta, jolla rahastoyhtiö on hakenut sijoittajien korvausrahaston jäsenyyttä;

2)

selvitys pääoman saatavuudesta ( pääomasuunnitelma), laskelmat riskialueittaisesta pääomavaatimusten täyttymisestä ja kuvaus vakavaraisuuden hallinnan järjestämisestä.

10 §Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osalta liitettävä:

1)

kuvaus rahastoyhtiön organisaatiosta, tehtävien ja vastuiden jaosta sekä päätöksentekojärjestelmästä;

2)

selvitys palkattavan henkilöstön määrästä sekä henkilöstölle asetettavista ammatillisista vaatimuksista;

3)

kuvaus sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja liiketoiminnasta riippumattoman riskienhallinnan arvioinnin järjestämisestä;

4)

kuvaus sisäisen tarkastuksen järjestämisestä;

5)

kuvaus toimintojen laillisuuden ja sisäisten menettelytapojen noudattamisen valvonnan järjestämisestä;

6)

selvitys järjestelmistä ja menetelmistä, joilla rahastoyhtiön on tarkoitus seurata ja hallita sijoitusrahastolain 4 a luvussa tarkoitettuja riskejä;

7)

kuvaus riittävän tiedonkulun sekä riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan turvaamisesta asiamiehen välityksellä harjoitettavien ja muiden ulkoistettavien toimintojen osalta;

8)

selvitys kirjanpitojärjestelmästä ja kirjanpitomenetelmistä;

9)

kuvaus tietojärjestelmistä, tietohallintostrategiasta ja tietohallinto-organisaatiosta sekä ulkoistettavista tietotekniikkapalveluista;

10)

kuvaus tietoturvallisuusorganisaatiosta, tietoturvallisuusvastuista ja –periaatteista sekä tietoturvallisuuteen liittyvien riskien hallinnasta;

11)

tietoturvallisuuteen liittyvät keskeiset ohjeet;

12)

selvitys siitä, miten rahastoyhtiö on varautunut toiminnan jatkumiseen häiriötilanteissa;

13)

rahastoyhtiön keskeisten toimintojen jatkuvuussuunnitelmat.

Hakemukseen on lisäksi liitettävä rahastoyhtiön päätöksentekoelinten työjärjestykset sekä rahastoyhtiössä sovellettavat sisäiset toimintaohjeet.

Säilytysyhteisön toimilupahakemukseen on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osalta liitettävä vastaavat kuvaukset ja selvitykset, kuin mitä 1 momentin 1―5 ja 8―11 kohdassa ja 2 momentissa rahastoyhtiön toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä säädetään.

11 §Toiminnan järjestämiseen ja menettelytapoihin liittyvät vaatimukset

Toimilupahakemukseen on liitettävä tarjottavien sijoitus- ja oheispalvelujen osalta selvitys siitä, miten rahastoyhtiössä huolehditaan sijoitus- ja oheispalvelujen tarjoamiseen liittyvien toiminnan järjestämistä ja asiakassuhteissa noudatettavia menettelytapoja koskevien säännösten sekä markkinoiden väärinkäytön estämistä koskevien säännösten noudattamisesta.

12 §Asiakkaan tunnistamis- ja tuntemisjärjestelmä

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä selvitys ja johdon hyväksymät sisäiset ohjeet rahasto-osuuden omistajan tai sellaiseksi aikovan ja rahastoyhtiön asiakkaan tunnistamis- ja tuntemisjärjestelmästä ja siitä, miten varmistutaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämiseksi annettuihin määräyksiin sisältyvän huolellisuus- ja ilmoitusvelvollisuuden noudattamisesta. Hakemukseen on lisäksi liitettävä selvitys tunnistamisasiakirjojen säilyttämisestä, vastuuhenkilöistä ja henkilökunnan koulutusohjelmasta. Mitä edellä on säädetty, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävää selvitystä rahasto-osuudenomistajan tai sellaiseksi aikovan tunnistamis- ja tuntemisjärjestelmästä.

13 §Rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön perustajien ja osakkeenomistajien luotettavuus, hyvämaineisuus, kokemus ja muu sopivuus

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä 5 §:ssä tarkoitettua perustajaa ja osakkeenomistajaa tai sellaiseen rinnastettavaa luonnollista henkilöä koskeva tällaisen henkilön päiväämä ja allekirjoittama ilmoitus, joka sisältää:

1)

rahastoyhtiön nimen;

2)

ilmoittajan nimen;

3)

tiedot sopimuksista tai muista järjestelyistä, jotka oikeuttavat ilmoittajan hyötymään rahastoyhtiön osakkeiden tuotosta;

4)

tiedot vajaavaltaisista, joiden edunvalvojana ilmoittaja toimii, vajaavaltaisten määräysvallassa olevista yhteisöistä, vajaavaltaisten omistusosuuksista rahastoyhtiössä taikka sellaisista sopimuksista tai muista järjestelyistä, jotka toteutuessaan johtavat edellä tarkoitetun määräysvallan tai omistusosuuden syntymiseen;

5)

tiedot ilmoittajan tai ilmoittajan edustaman vajaavaltaisen taikka edellä mainitun määräysvallassa olevan yhteisön harjoittamasta tai suunnitellusta yhteistyöstä rahastoyhtiön kanssa;

6)

tiedot ilmoittajan määräysvallassa olevista yhteisöistä sekä tällaisten yhteisöjen taloudellisesta tilasta ilmoituksen tekohetkellä sisältäen viimeisimmät tilinpäätöstiedot sekä, jos tilinpäätös on laadittu aiemmin kuin kuusi kuukautta ennen hakemuksen jättämistä, hallituksen taikka kaikkien henkilökohtaisesti vastuunalaisten yhtiömiesten päiväämän ja allekirjoittaman selvityksen tilinpäätöksen jälkeen sattuneista yhteisön asemaan olennaisesti vaikuttaneista seikoista sekä yhteisön hakemushetken taloudellisesta tilanteesta ja tuloksesta;

7)

tiedot ilmoittajan jäsenyydestä tai varajäsenyydestä muun yhteisön hallintoneuvostossa tai hallituksessa taikka ilmoittajan toimimisesta muun yhteisön johdossa;

8)

tiedot ilmoittajan tai ilmoittajan edustaman vajaavaltaisen taikka edellä mainitun määräysvallassa olevan yhteisön arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:ssä tarkoitetuista omistus- ja ääniosuuksista myös muissa kuin sellaisissa yhteisöissä, joiden osake on otettu julkisen kaupankäynnin tai sitä Euroopan talousalueella vastaavan kaupankäynnin kohteeksi taikka tällaiseen osuuteen mahdollisesti johtavista sopimuksista tai muista järjestelyistä;

9)

tiedot ilmoittajan tai ilmoittajan edustaman vajaavaltaisen taikka edellä mainitun määräysvallassa olevan yhteisön sellaisesta omistuksesta tai ääniosuudesta toisessa rahastoyhtiössä, joka ylittää yhden kymmenesosan rahastoyhtiön pääoma- tai äänimäärästä taikka tällaiseen osuuteen mahdollisesti johtavista sopimuksista tai muista järjestelyistä;

10)

tiedot ilmoittajan mahdollisesta määräämisestä liiketoimintakieltoon;

11)

tiedot ilmoittajan, hänen määräysvallassaan olevaan yhteisöön tai yhteisöön, jossa hän on tai on ollut edellä 7 kohdassa tarkoitetussa asemassa, kohdistetuista mahdollisista kurinpito-, huomautus- tai muista moitemenettelyistä sinä aikana, kun hän on ollut edellä tarkoitetussa asemassa;

12)

tiedot ilmoittajan, hänen määräysvallassaan olevan yhteisön tai yhteisön, jossa ilmoittaja on edellä 7 kohdassa tarkoitetussa asemassa, mahdollisesti alkaneesta velkajärjestely- tai konkurssimenettelystä;

13)

ilmoittajan, hänen määräysvallassaan olevan yhteisön tai yhteisön, jossa hän on tai on ollut edellä 7 kohdassa tarkoitetussa asemassa, kotipaikan ulosottoviranomaisen antaman todistuksen edellä tarkoitetun henkilön tai yhteisön mahdollisesti täytäntöönpanossa olevista ulosottoasioista;

14)

tiedot siitä, onko ilmoittaja, hänen määräysvallassaan oleva yhteisö taikka yhteisö, jossa ilmoittaja on tai on ollut edellä 7 kohdassa tarkoitetussa asemassa, aiemmin hakenut luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen, rahastoyhtiön tai säilytysyhteisön toimilupaa ja jos on, milloin, missä ja millaisella lopputuloksella, sekä tiedot mahdollisesta toiminnan rajoittamisesta ja toimiluvan peruuttamisesta sekä toiminnan rajoittamisen ja toimiluvan peruuttamisen syy;

15)

tiedot siitä, onko ilmoittaja joko yksityishenkilönä, ammatinharjoittajana tai henkilökohtaisesti vastuunalaisena yhtiömiehenä taikka siihen verrattavissa olevassa asemassa tai onko hänen määräysvallassaan oleva tai ollut yhteisö hakenut arvopaperipörssin, optioyhteisön tai jonkin rahoitusalalla ammatillisen perusteen mukaisesti järjestäytyneen itsesääntelyjärjestön jäsenyyttä ja jos on, milloin, missä ja millaisella lopputuloksella, sekä tiedot mahdollisesta jäsenyydestä erottamisesta ja erottamisen syy;

16)

muun sellaisen seikan, jota voidaan pitää olennaisena arvioitaessa ilmoittajan luotettavuutta, hyvämaineisuutta, kokemusta ja muuta sopivuutta rahastoyhtiön perustajana tai osakkeenomistajana.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitettu henkilö on vajaavaltainen tai hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu, edunvalvojan on lisäksi liitettävä hakemukseen selvitys ilmoittajan vajaavaltaisuudesta tai toimintakelpoisuuden rajoittamisesta sekä edunvalvojaa itseään koskeva ilmoitus, joka sisältää 1 momentissa tarkoitetut tiedot ja selvitykset, jolleivät tiedot ja selvitykset ilmene 1 momentissa tarkoitettua henkilöä koskevasta ilmoituksesta.

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on lisäksi liitettävä 5 §:ssä tarkoitettua perustajaa, osakkeenomistajaa tai sellaiseen rinnastettavaa oikeushenkilöä koskeva tällaisen oikeushenkilön puolesta nimenkirjoitusoikeutta käyttävien luonnollisten henkilöiden päiväämä ja allekirjoittama ilmoitus, joka sisältää:

1)

edellä 1 momentin 1, 3, 4, 6 ja 16 kohdassa tarkoitetut tiedot ja selvitykset;

2)

ilmoittajan toiminimen sekä edustajan nimen ja yhteystiedot;

3)

tiedot siitä, onko ilmoittajan tai sen määräysvallassa olevan yhteisön toiminta luvanvaraista toimintaa sekä kuka toimiluvan on myöntänyt, missä ja milloin;

4)

tiedot ilmoittajan määräysvallankäyttäjistä;

5)

tiedot ilmoittajan tai sen määräysvaltaan kuuluvan yhteisön harjoittamasta yhteistyöstä rahastoyhtiön kanssa;

6)

tiedot ilmoittajan tai sen määräysvallassa olevan yhteisön 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetuista omistus- tai ääniosuuksista taikka tällaiseen osuuteen mahdollisesti johtavista sopimuksista tai muista järjestelyistä;

7)

tiedot ilmoittajan tai sen määräysvallassa olevan yhteisön 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetuista omistus- tai ääniosuuksista taikka tällaiseen osuuteen mahdollisesti johtavista sopimuksista tai muista järjestelyistä;

8)

tiedot ilmoittajaan tai sen määräysvallassa olevaan yhteisöön kohdistetuista mahdollisista kurinpito-, huomautus- tai muista moitemenettelyistä;

9)

tiedot ilmoittajan tai sen määräysvallassa olevan yhteisön mahdollisesti alkaneesta velkajärjestely- tai konkurssimenettelystä;

10)

ilmoittajan tai sen määräysvallassa olevan yhteisön kotipaikan ulosottoviranomaisen antaman todistuksen edellä tarkoitettujen yhteisöjen mahdollisesti täytäntöönpanossa olevista ulosottoasioista;

11)

tiedot siitä, onko ilmoittaja tai sen määräysvallassa oleva yhteisö hakenut luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen, rahastoyhtiön tai säilytysyhteisön toimilupaa ja jos on, milloin, missä ja millaisella lopputuloksella, sekä tiedot mahdollisesta toiminnan rajoittamisesta ja toimiluvan peruuttamisesta sekä toiminnan rajoittamisen ja toimiluvan peruuttamisen syystä;

12)

tiedot siitä, onko ilmoittaja tai sen määräysvallassa oleva yhteisö hakenut arvopaperipörssin, optioyhteisön tai jonkin rahoitusalalla ammatillisen perusteen mukaisesti järjestäytyneen itsesääntelyjärjestön jäsenyyttä ja jos on, milloin, missä ja millaisella lopputuloksella, sekä tiedot mahdollisesta jäsenyydestä erottamisesta ja erottamisen syy.

Mitä 1―3 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen säilytysyhteisön perustajien ja osakkeenomistajien luotettavuudesta, hyvämaineisuudesta, kokemuksesta ja muusta sopivuudesta liitettävää selvitystä.

14 §Rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön johdon luotettavuus, hyvämaineisuus, kokemus ja muu sopivuus

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä rahastoyhtiön hallituksen jäsentä ja varajäsentä, toimitusjohtajaa ja toimitusjohtajan sijaista sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa henkilöä koskeva tällaisen henkilön päiväämä ja allekirjoittama ilmoitus, joka sisältää:

1)

edellä 12 §:n 1 momentin 1―15 kohdassa tarkoitetut tiedot ja selvitykset;

2)

tiedot rahastoyhtiön ilmoittajalle myöntämistä luotoista, sisältäen luottojen pääoman, koron ja laina-ajan, sekä luotonantoon rinnastettavista eristä;

3)

selvityksen siitä, että ilmoittaja hallitsee itseään ja omaisuuttaan, jos toimilupaa haetaan perustettavan yhtiön lukuun;

4)

yksityiskohtaisen selvityksen ilmoittajan tehtävistä ja vastuita rahastoyhtiössä;

5)

tiedot ilmoittajan ammatillisesta koulutuksesta;

6)

yksityiskohtaisen selvityksen ilmoittajan aikaisemmasta rahastoyhtiön tehtävien hoidon kannalta olennaisesta työkokemuksesta ja niihin liittyneistä vastuista entisten työnantajien palveluksessa;

7)

selvityksen ilmoittajan kaikista omistus- ja ääniosuuksista rahastoyhtiössä;

8)

muun sellaisen seikan, jota voidaan pitää olennaisena arvioitaessa ilmoittajan luotettavuutta, hyvämaineisuutta, kokemusta ja muuta sopivuutta hoitaa rahastoyhtiön hallintoa.

Rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä 5 §:ssä tarkoitetun rahastoyhtiön omistajana olevan oikeushenkilön hallituksen tai vastaavan hallintoelimen jäsentä ja varajäsentä sekä toimitusjohtajaa ja toimitusjohtajan sijaista tai vastaavaa koskeva tällaisen henkilön päiväämä ja allekirjoittama ilmoitus, joka sisältää:

1)

edellä 12 §:n 1 momentin 1―5, 7 ja 9―14 kohdassa tarkoitetut tiedot ja selvitykset:

2)

muun sellaisen seikan, jota voidaan pitää olennaisena arvioitaessa ilmoittajan luotettavuutta, hyvämaineisuutta, kokemusta ja muuta sopivuutta.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee vastaavasti säilytysyhteisön toimilupahakemukseen säilytysyhteisön johdon luotettavuudesta, hyvämaineisuudesta, kokemuksesta ja muusta sopivuudesta liitettävää selvitystä.

15 §Rahastoyhtiön Euroopan talousalueen ulkopuoliseen valtioon perustettavan sivuliikkeen lupahakemukseen liitettävät selvitykset

Suomessa toimiluvan saaneen rahastoyhtiön kirjalliseen lupahakemukseen sivuliikkeen perustamiseksi Euroopan talousalueen ulkopuoliseen valtioon on liitettävä:

1)

jäljennös rahastoyhtiön toimivaltaisen hallintoelimen päätöksestä perustaa sivuliike toiseen valtioon;

2)

sijaintivaltion asianomaisen viranomaisen lupa sivuliikkeen perustamiseen, jos tällainen lupa vaaditaan kyseisessä valtiossa;

3)

selvitys sijaintivaltion rahastoyhtiön toimintaa ja valvontaa koskevasta lainsäädännöstä;

4)

selvitys Rahoitustarkastuksen valvonta- ja tietojensaantioikeuksista sivuliikkeessä;

5)

selvitys sijaintivaltion valvontaviranomaisen valvontaoikeuksista sivuliikkeessä;

6)

sivuliikkeen osoite- ja yhteystiedot;

7)

sivuliikkeen liiketoimintasuunnitelma;

8)

selvitys sivuliikkeen sijoittumisesta rahastoyhtiön organisaatioon ja sivuliikkeen organisaatiorakenne;

9)

tiedot sivuliikkeen johtoon kuuluvista henkilöistä sekä 13 §:n 1 momentissa tarkoitettu selvitys näistä henkilöistä;

10)

selvitys siitä, miten rahastoyhtiön sisäinen valvonta ja riskienhallinta sivuliikkeessä järjestetään;

11)

selvitys rahastoyhtiön ja sen sivuliikkeen välisestä raportoinnista ja muusta tietojen vaihdosta sekä sen järjestämisestä.

16 §Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa toimiluvan saaneen rahastoyhtiön Suomeen perustettavan sivuliikkeen toimilupahakemukseen liitettävät selvitykset

Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa toimiluvan saaneen rahastoyhtiön on liitettävä Suomeen perustettavan sivuliikkeen kirjalliseen toimilupahakemukseen rahastoyhtiön osalta:

1)

virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös rahastoyhtiön toimiluvasta sen kotivaltiossa:

2)

kotivaltion asianomaisen viranomaisen lupa sivuliikkeen perustamiseen Suomeen, jos tällainen lupa on rahastoyhtiön kotivaltion lainsäädännön mukaan sivuliikkeen perustamisen edellytys;

3)

ote tai jäljennös rahastoyhtiön toimivaltaisen hallintoelimen päätöksestä perustaa Suomeen sivuliike ja selvitys sivuliikkeen perustamisessa noudatettavasta menettelystä:

4)

edellä 2―8 §:ssä, 10 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 12 ja 13 §:ssä tarkoitetut selvitykset rahastoyhtiöstä.

Sivuliikkeen osalta toimilupahakemukseen on liitettävä:

1)

sivuliikkeen toimintasuunnitelma, jonka tulee sisältää edellä 9 §:n 1 momentissa, 10 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 11 §:ssä tarkoitetut selvitykset;

2)

selvitys sivuliikkeen organisaatiosta sekä 13 §:ssä tarkoitettu sopivuus- ja luotettavuusselvitys sivuliikkeen johdosta:

3)

selvitys raportointijärjestelmästä sivuliikkeestä rahastoyhtiölle sekä valvoville viranomaisille;

4)

selvitys siitä, miten rahastoyhtiön sisäinen valvonta ja riskienhallinta sivuliikkeessä järjestetään.

Rahastoyhtiön valvonnasta ja rahastoyhtiön kotivaltion lainsäädännöstä hakemukseen on liitettävä:

1)

selvitys Rahoitustarkastuksen tietojensaantioikeudesta rahastoyhtiön kotivaltion valvontaviranomaisilta;

2)

selvitys Rahoitustarkastuksen tarkastus- ja tietojensaantioikeudesta sivuliikkeessä;

3)

selvitys rahastoyhtiön kotivaltion valvontaviranomaisen oikeudesta tarkastaa ja valvoa Suomessa sijaitsevaa sivuliikettä;

4)

selvitys rahastoyhtiön toimintaa ja valvontaa sekä rahoitusjärjestelmän rikollisen hyväksikäytön estämistä koskevasta lainsäädännöstä.

Jos sivuliikkeen tarkoituksena on harjoittaa sijoitusrahastolain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimintaa, hakemukseen on lisäksi liitettävä selvitys rahastoyhtiön kotivaltion sijoittajien korvausrahastoa vastaavasta järjestelmästä sekä siitä, kuuluuko rahastoyhtiö ja sen ulkomailla sijaitseva sivuliike tämän järjestelmän piiriin. Selvityksestä on käytävä ilmi kotivaltion suojan taso.

17 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2007. Tällä asetuksella kumotaan valtiovarainministeriön 2 päivänä huhtikuuta 2004 antama asetus rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä (234/2004).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/39/EY (32004L0039); EYVL N:o L 145, 30.4.2004, s. 1

Komission direktiivi 2006/73/EY (32006L0073); EYVL N:o L 241; 2.9.2006, s. 26

Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2007

Hallinto- ja kuntaministeri Mari KiviniemiVanhempi hallitussihteeri Tarja Kotkavuo

Sivun alkuun