503/2007

Viljelijän on laadittava vuosittain ennen jokaisen kasvukauden alkua kyseistä kasvukautta koskeva viljelysuunnitelma. Ensimmäisenä sitoumusvuonna viljelysuunnitelma on laadittava 15 päivään toukokuuta mennessä.

Kirjallisessa viljelysuunnitelmassa on esitettävä peruslohkon eri kasvulohkoilla viljeltäviksi suunnitellut kasvilajit ja suunniteltu lannoitus lannoitemäärien ja -lajien osalta. Viljelysuunnitelma on aiesuunnitelma ja sen sisältö tarkentuu kylvöjen yhteydessä.

Viljelijän on tehtävä viljelysuunnittelua ja seurantaa varten viljavuustutkimukset viljelyssä olevista pelloista. Viljelemättömistä pelloista, hoidetuista viljelemättömistä pelloista, velvoitekesannoista ja pelloilla sijaitsevilta erityistukisopimuksiin sisältyviltä aloilta, joilta ei korjata satoa tai joita ei lannoiteta, ei tarvitse tehdä viljavuustutkimusta. Viljelemättömistä pelloista ja velvoitekesannoista sekä viljelijän hallintaan tulevista pelloista on kuitenkin otettava näytteet sen kasvukauden aikana, jona viljely aloitetaan. Uusi viljavuustutkimus on tehtävä, kun edellisestä näytteenotosta on kulunut viisi vuotta.

Luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annetun valtioneuvoston asetuksen (644/2000), jäljempänä vuoden 2000 valtioneuvoston asetus , tarkoittamaan ympäristötukeen sitoutuneella maatilalla viljavuustutkimusten on oltava tässä säädettyjen ehtojen mukaiset sen jälkeen, kun edellisestä näytteenotosta on kulunut viisi vuotta. Viljelijän, joka antaa maatalouden ympäristötukisitoumuksen, eikä hän ole aiemmin ollut sitoutuneena ympäristötukijärjestelmässä, on tehtävä ehdot täyttävä viljavuustutkimus ensimmäisen sitoumusvuoden loppuun mennessä.

Viljavuustutkimuksen on oltava perustutkimus, jossa on määritetty maalaji, multavuus, happamuus, johtokyky, vaihtuva kalsium, helppoliukoinen fosfori, vaihtuva kalium ja vaihtuva magnesium. Analyysituloksista on käytävä ilmi analyysipäivämäärä tai päivämäärä, jolloin näyte on toimitettu analysoitavaksi. Tutkimus on teetettävä lannoitevalmistelain (539/2006) 19 §:ssä tarkoitetussa hyväksytyssä laboratoriossa.

Viljavuustutkimukseen sisältyviä näytteitä on otettava vähintään yksi näyte peruslohkoa kohti, jos peruslohko on yli 0,5 hehtaarin suuruinen. Jos peruslohko on suurempi kuin viisi hehtaaria, on otettava yksi näyte jokaista alkavaa viittä hehtaaria kohti. Peruslohkoista, jotka ovat enintään 0,5 hehtaarin suuruisia, on otettava yksi näyte jokaista alkavaa kahta peltohehtaaria kohti. Linjanäytteenotossa, jossa näytteet on otettava joka kolmas vuosi, näytteenoton tiheydeksi riittää yksi näyte jokaista alkavaa kymmentä hehtaaria kohti.

Viljelijän on merkittävä lohkokohtaisiin muistiinpanoihin lohkon perustiedot ja tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä sitoumuskauden alusta lähtien. Lohkon perustietoihin on merkittävä suhteellisen pysyviä tietoja lohkon sijainnista ja olosuhteista sekä muun muassa kalkituksesta, pientareista, suojakaistoista, luonnon monimuotoisuuskaistoista ja toteutetuista erityistukisopimusten toimenpiteistä. Eri lähteistä koottavat tiedot voidaan säilyttää ja tallentaa erikseen omina asiakirjoina ja/tai karttoina.

Lohkokohtaisiin muistiinpanoihin on merkittävä seuraavat tiedot:

Taimitarhaviljelyssä lohkokohtaiset muistiinpanot on tehtävä kasviryhmittäin. Kasviryhmiä ovat puut, pensaat ja perennat. Lohkokohtaisiin muistiinpanoihin on merkittävä myös viljelijän valitsemien lisätoimenpiteiden edellyttämät asiat.

Viljelysuunnitelma, viljavuustutkimuksien tulokset ja lohkokohtaisiin muistiinpanoihin liittyvät asiakirjat on säilytettävä maatilalla.

Kasvipeitteisen kesannon lannoitus on mahdollista perustamisen yhteydessä 3 luvussa säädetyllä tavalla.

Monivuotinen viherkesanto on säilytettävä samalla lohkolla vähintään kaksi kasvukautta. Viherkesannot on perustettava viimeistään 30 päivänä kesäkuuta monivuotisten nurmi-, heinä- tai niittykasvien siemenillä tai jo edellisenä vuonna suojaviljaan kylvämällä tai ne voivat olla aiemmin perustettuja. Ne on niitettävä kerran kasvukauden aikana elokuun loppuun mennessä. Niiton ajankohdassa ja toteutuksessa on otettava huomioon luonnonvaraisten lintujen ja nisäkkäiden elinolot, minkä vuoksi niittoa ei saa aloittaa ennen elokuun 1 päivää ellei ole kyse rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnasta, niiden leviämisen estämisestä tai vastaavasta syystä. Syy on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin.

Niitettyä kasvustoa ei saa käyttää kaupallisesti hyväksi. Viherkesannon saa päättää toisesta kesantovuodesta lähtien 31 päivä elokuuta jälkeen tai syyskylvöisten kasvien kylvöön 15 päivä heinäkuuta alkaen täydentävien ehtojen mukaisesti. Viherkesanto voidaan päättää mekaanisesti tai kemiallisesti.

Riistakesannon kasvustoa voi käyttää riistan ja luonnonvaraisten eläinten ruokintaan lohkolla kesällä, seuraavana syksynä tai talvena. Satoa ei saa korjata eikä kuljettaa pois lohkolta. Jotta kasvusto ei jäisi lumen alle, se voidaan niittää karhelle tai nostaa seipäille. Riistakesanto on perustettava viimeistään 30 päivänä kesäkuuta vähintään kahden kasvilajin seoksella. Sen saa päättää kesantovuoden jälkeen kevätkylvöllä. Riistakesanto voidaan päättää mekaanisesti tai kemiallisesti.

Maisemakesanto on kylvettävä maisemaa monipuolistavilla kasveilla kuten esimerkiksi hunajakukilla, ruiskaunokeilla tai silkkiunikoilla. Perustamisajankohdassa ja kasvuston päättämisessä on noudatettava 7 §:ssä säädettyä. Satoa ei saa korjata eikä kuljettaa pois lohkolta.

Viljelijän on noudatettava tavanomaisten peltoviljelykasvien, velvoitekesannon ja muiden viljelemättömien peltolohkojen lannoituksessa tässä luvussa säädettyä. Pysyvien kasvien ja yksi- tai monivuotisten puutarhakasvien osalta on noudatettava, mitä 4 luvussa säädetään.

Lannoituksen on perustuttava 1 luvussa säädettyyn riittävän usein tehtyyn viljavuustutkimukseen ja vuosittaiseen viljelysuunnitelmaan. Käytettyihin ravinnemääriin on laskettava mukaan sekä väkilannoitteiden että mahdollisesti käytetyn karjanlannan ja vastaavien orgaanisten lannoitteiden sisältämät ravinteet. Toteutuneesta lannoituksesta ja satotasosta on tehtävä muistiinpanot 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Pyydettäessä viljelijän on esitettävä valvontaviranomaiselle kirjallinen selvitys käytetyistä ravinnemääristä ja niiden perustelut.

Maatilalla voidaan käyttää typpeä enintään liitteen taulukoissa 1, 2 ja 3 esitetyt määrät.

Muilla viljoilla kuin rukiilla on lohkolta saadusta satotasosta riippumatta mahdollista käyttää aina liitteen 1 taulukossa 1 esitettyä 4 000 kg:n satotasoa vastaavaa typpilannoitusmäärää hehtaarille. Rukiilla voidaan käyttää kuitenkin 3 000 kg:n satotasoa vastaavaa määrää. Syysrypsillä ja -rapsilla, kevätrypsillä ja -rapsilla sekä ruistankiolla on lohkolta saadusta satotasosta riippumatta mahdollista käyttää aina liitteen 1 taulukon 1 mukaista 1 750 kg:n satotasoa ja perunalla liitteen 1 taulukossa 3 esitettyä 35 000 kg:n satotasoa vastaavaa typpilannoitusmäärää hehtaarille.

Jos viljelijä haluaa käyttää 2 momentissa säädettyä korkeampaa typpilannoitusta, lannoitusmäärän perusteena olevan satotason on oltava sellainen, että se on saatu lohkolta jonain viidestä aiemmasta satovuodesta. Lohkokohtainen satotaso määritetään jakamalla koko tilalta saatu kyseisen viljelykasvin sato niille lohkoille, joilla kyseistä kasvia on viljelty, tai osoittamalla muulla tavalla, että satomäärä on saatu kyseiseltä lohkolta. Satotaso ja sen perusteet on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin. Saavutetun 2 momentissa määriteltyä korkeamman satotason perusteella on mahdollista käyttää viljojen ja öljykasvien viljelyssä liitteen 1 taulukon 1 mukaisten typpimäärien lisäksi liitteen 1 taulukon 2 mukaista lisätyppimäärää.

Tuen saamiseksi maatilalla voidaan käyttää fosforia enintään liitteen 1 taulukossa 4 esitetyt määrät. Liitteen 1 taulukon 4 perusteena on viljoilla satotaso 4 000 kg/ha/v ja öljykasveilla satotaso 1 750 kg/ha/v. Rukiilla voidaan käyttää kuitenkin 3 000 kg:n satotasoa vastaavaa määrää. Jos saavutettu satotaso on 25 % suurempi, taulukon määriin voi lisätä 3 kg/ha/v. Jos saavutettu satotaso on 50 % suurempi, taulukon määriin voi lisätä 6 kg/ha/v. Satotaso määritellään samoin perustein kuin typpilannoituksen kohdalla.

Lohkolla, jolla ei vielä ole 2 §:ssä tarkoitettua viljavuustutkimusta, on sallittua käyttää typpilannoituksessa kullekin kasville enintään liitteen 1 taulukon 1 tai 3 mukaista savi- ja hiesumaille sallittua typpilannoitusmäärää ja fosforilannoituksessa enintään liitteen 1 taulukon 4 mukaista tyydyttävän viljavuusluokan mukaista fosforilannoitusmäärää.

Jos lohkon fosforilannoitteena käytetään pelkästään kotieläinten tuottamaa lantaa, sitä voidaan käyttää vuosittain liitteen 1 taulukon 4 luvuista poiketen 15 kg fosforia vastaava määrä hehtaarille kaikissa viljavuusluokissa paitsi viljavuusluokassa arveluttavan korkea. Jos monivuotisilla nurmikasveilla käytetään fosforilannoitteena pelkästään kotieläinten tuottamaa lantaa, sitä voidaan käyttää vuosittain 30 kg fosforia vastaava määrä hehtaarille viljavuusluokissa huono, huononlainen, välttävä ja tyydyttävä sekä 20 kg hehtaarille viljavuusluokissa hyvä ja korkea. Jos fosforilannoitteena käytetään perunan solunestettä, sitä voidaan käyttää 15 kg fosforia hehtaarille vastaava määrä vuodessa hyvässä ja sitä heikommissa viljavuusluokissa. Määriin voidaan soveltaa 13 §:ssä tarkoitettua fosforintasausta. Poikkeuksia ei saa käyttää 25 metriä lähempänä vesialueen rantaa.

Kotieläinten tuottaman lannan ravinteet lasketaan lannoitusmääriin joko liitteen 1 taulukossa 9 esitettyjen arvojen tai lanta-analyysin tulosten perusteella. Lanta-analyysi ei saa olla viittä vuotta vanhempi ja se on teetettävä Elintarviketurvallisuusviraston lannoitevalmistelain mukaisesti hyväksymässä laboratoriossa. Lannasta on tehtävä lanta-analyysi ja sen tulosta käytettävä ravinteiden laskentaan aina silloin, jos liitteen 1 taulukossa 9 ei ole esitetty kyseessä olevan eläinlajin lannan taulukkoarvoja.

Lannan ja muiden orgaanisten lannoitteiden ravinteista otetaan huomioon liukoinen typpi kokonaan paitsi jos lannan tai perunan solunesteen levitys tapahtuu syksyllä, jolloin huomioon otetaan 75 % sen sisältämästä liukoisesta typestä. Kokonaisfosforista otetaan huomioon 85 %. Turkiseläinten lannan fosforista ja puhdistamolietepohjaisen lannoitevalmisteen fosforista lasketaan mukaan 40 %.

Muiden lannoitevalmisteiden sisältämä fosfori otetaan lannoitusmääriin huomioon seuraavasti:

Fosforilannoituksessa voidaan käyttää enintään viiden vuoden fosforin tasausta. Fosforintasauksen laskeminen on aloitettava silloin, kun peruslohkolle levitetty fosforimäärä ylittää ensimmäisen kerran sallitun vuosittaisen määrän. Tasauksen voi aloittaa myös fosforimäärän alittaessa sallitun vuosittaisen määrän. Fosforintasauksen alkaminen ja päättyminen sekä menossa oleva fosforintasausvuosi on kirjattava 4 §:n mukaisiin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin.

Fosforintasaus on tehtävä kasvulohkokohtaisesti. Jos peruslohkolla olevien kasvulohkojen sijoittelu muuttuu tasauskauden aikana, fosforintasausta on seurattava peruslohkotasolla. Vuotuinen peruslohkon kuluttama fosforimäärä lasketaan tällöin kertomalla kunkin kasvulohkon kasville käytetty fosforimäärä kyseisen kasvulohkon pinta-alalla ja laskemalla nämä summat yhteen. Saatua summaa verrataan vastaavasti laskettuun, kyseisille kasveille sallittuun enimmäisfosforimäärään. Erotusta käytetään fosforitasauksen seurannassa. Jos lohko on fosforintasausaikana viljelemättä, lohkolta ei katsota kyseisenä vuonna tai vuosina kuluvan fosforia lainkaan.

Avokesannon ja sänkikesannon sekä yksivuotisen viherkesannon lannoitus on kielletty. Jos velvoitekesannolle perustetaan 15 päivästä heinäkuuta alkaen sallittu kasvusto tai sillä viljellään tilatukijärjestelmässä sallittua kasvia, josta sato korjataan, lohkoa voidaan lannoittaa liitteen taulukkojen 1, 2, 3 ja 4 mukaisesti.

Toimenpidettä on toteutettava 1- ja 2-ryhmän puutarhakasveilla sekä eräillä siemenmaustekasveilla. Lannoituksen on perustuttava 1 luvussa säädettyyn riittävän usein tehtyyn viljavuustutkimukseen ja vuosittaiseen viljelysuunnitelmaan. Viljavuustutkimus on tehtävä vähintään kolmen vuoden välein. Monivuotisilla kasveilla ei saa perustamisvaiheen lannoitusta suunniteltaessa käyttää yli kahta vuotta vanhemman viljavuustutkimuksen tuloksia. Näytetiheyden on oltava 3 §:ssä säädetyn mukainen.

Jos lohkolla viljellään sekä puutarhakasveja että peltoviljelykasveja, 1 momentin mukaista viljavuustutkimuksen tiheyttä on käytettävä, jos puutarhakasveja viljellään sitoumuskauden aikana lohkolla useammin kuin kahtena vuonna viidestä.

Ravinnemääriin on laskettava mukaan sekä väkilannoitteiden että mahdollisesti käytetyn karjanlannan ja vastaavien orgaanisten lannoitteiden sisältämät ravinteet 12 §:n mukaisesti. Fosforintasauksessa on noudatettava 13 §:ssä säädettyä. Lannoituksesta on tehtävä muistiinpanot 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Puutarhakasvien osalta on noudatettava liitteen 1 taulukoissa 5, 6 ja 7 esitettyjä enimmäisravinnemääriä.

Valtaojien varsilla sijaiseville peltolohkoille on jätettävä vähintään yhden metrin levyinen monivuotisen nurmikasvillisuuden peittämä piennar valtaojan varteen. Piennar kuuluu siihen kasvulohkoon, jonka vieressä se sijaitsee. Piennar saa olla yhtä metriä leveämpikin, ei kuitenkaan keskimäärin yli kolme metriä, jos se vesiensuojelullisesti tai käytössä olevien hoitotoimien vuoksi on tarpeen.

Piennarta ei tarvitse niittää. Se on kuitenkin aina niitettävä, jos se uhkaa vesakoitua. Niitolla voidaan myös torjua rikkakasvien leviämistä. Jos pientareen kasvillisuus niitetään, niittojätteen saa hyödyntää taloudellisesti. Velvoitekesantolohkolla olevalta pientareelta niitetty kasvillisuus voidaan kerätä levitettäväksi muualle velvoitekesantolohkolla.

Pientareella olevan hukkakauran torjunta on toteutettava hukkakauran torjunnasta annetun lain (185/2002) 6 §:ssä tarkoitetun torjuntasuunnitelman mukaisesti kasvinsuojeluaineilla tai mekaanisesti. Rikkakasvien pesäketorjunta rikkakasvihävitteillä tai mekaanisesti on sallittua vain vaikeissa rikkakasvitapauksissa. Tällöin kasvinsuojeluaineen käyttö ja uuden nurmikasvillisuuden kylvö on tehtävä saman kasvukauden aikana. Piennarta ei muutoin saa käsitellä kasvinsuojeluaineilla eikä sille saa levittää lannoitteita. Kasvinsuojeluaineiden käytöstä pientareella on ilmoitettava etukäteen kirjallisesti kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.

Pientareen perustamisessa ja hoidossa on mahdollisuuksien mukaan suosittava luonnonvaraisille eläimille, kasveille ja muille eliöille suotuisia toimenpiteitä. Niitto on aloitettava aikaisintaan 1 päivänä elokuuta, ellei ole kyse rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnasta, niiden leviämisen estämisestä tai vastaavasta syystä. Syy on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin. Piennarta saa laiduntaa.

Valtaojaa suurempien vesiuomien varsilla oleville peltolohkoille sekä lampien, järvien ja talousvesikaivojen ympärillä ja meren rannalla sijaitseville peltolohkoille on perustettava vesiuoman varrelle vähintään keskimäärin kolme metriä leveä monivuotisen nurmi-, heinä- ja niittykasvillisuuden peittämä suojakaista. Suojakaista saa olla leveämpikin, ei kuitenkaan keskimäärin yli kymmenen metriä leveä, jos se vesiensuojelullisesti tai käytössä olevien hoitotoimien vuoksi on tarpeen.

Suojakaista on suositeltavaa niittää kerran kasvukauden aikana. Suojakaista on kuitenkin aina niitettävä, jos se uhkaa vesakoitua. Niitolla voidaan myös torjua rikkakasvien leviämistä. Niittojäte on suositeltavaa poistaa kaistalta ja sen saa hyödyntää taloudellisesti. Velvoitekesantolohkolla tai sen vieressä olevalta suojakaistalta niitetty kasvillisuus voidaan kerätä levitettäväksi muualle velvoitekesantolohkolla.

Suojakaistalla olevan hukkakauran torjunta on toteutettava hukkakauran torjunnasta annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun torjuntasuunnitelman mukaisesti kasvinsuojeluaineilla tai mekaanisesti. Rikkakasvien pesäketorjunta rikkakasvihävitteillä tai mekaanisesti on sallittua vain vaikeissa rikkakasvitapauksissa. Tällöin kasvinsuojeluaineen käyttö ja uuden nurmikasvillisuuden kylvö on tehtävä saman kasvukauden aikana. Suojakaistaa ei muutoin saa käsitellä kasvinsuojeluaineilla eikä sille saa levittää lannoitteita. Kasvinsuojeluaineiden käytöstä suojakaistalla on ilmoitettava etukäteen kirjallisesti kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.

Suojakaistan perustamisessa ja hoidossa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuus mahdollisuuksien mukaan ja suosittava luonnonvaraisille eläimille, kasveille ja muille eliöille suotuisia toimenpiteitä. Niitto on aloitettava aikaisintaan 1 päivänä elokuuta, ellei ole kyse rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnasta, niiden leviämisen estämisestä tai vastaavasta syystä. Suojakaistan laiduntaminen on sallittua.

Pellon ei katsota sijaitsevan valtaojan, vesiuoman, lammen, järven tai meren rannalla, jos

Jos pelto viettää joka paikasta poispäin uomasta, pellon ja uoman välille riittää yhden metrin piennar.

Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi on mahdollisuus jättää kaikille peruslohkoille keskimäärin enintään kolme metriä leveä nurmikasvillisuuden peittämä piennar myös peruslohkon muille reunoille kuin valtaojaan tai vesiuomaan rajoittuvalle sivulle. Tällaiselle pientareelle on kylvettävä nurmi-, heinä- tai niittykasvillisuus, ellei pientareella kasva sellaista ennestään. Tällaista piennarta on hoidettava samoin kuin valtaojan varrella sijaitsevaa piennarta.

Jos pientareen tai suojakaistan kasvillisuus vaurioituu tai tuhoutuu esimerkiksi talven aikana tai ojien kunnostustyön yhteydessä, uusi nurmikasvillisuus on kylvettävä pientareelle tai suojakaistalle heti olosuhteiden salliessa. Tällaisesta pientareen tai suojakaistan vaurioitumisesta tai tuhoutumisesta ja uusimisesta on ilmoitettava kirjallisesti kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.

Viljelijän, joka antaa maatalouden ympäristötukisitoumuksen, eikä hän ole aiemmin ollut sitoutuneena ympäristötukijärjestelmässä, on perustettava säännösten mukaiset suojakaistat viimeistään ensimmäisenä sitoumusvuonna 30 päivänä syyskuuta.

Jos tilalle tulee kasvukauden alussa uusia peruslohkoja, lohkojen pientareiden ja suojakaistojen on oltava säännösten mukaiset kasvukauden loppuun mennessä.

Viljelijän on pidettävä pellot avoimina ja viljelymaisema hoidettuna sekä asuin- ja tuotantorakennusten ympäristöt siisteinä ja hoidettuina. Tilalla olevia maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuuskohteita on ylläpidettävä. Tällaisia ovat muun muassa monipuoliset pellon ja metsän reunavyöhykkeet sekä yksittäispuut, puukujanteet, lähteet, purot ja kosteikot. Monimuotoisuuskohteita ei saa vaarantaa kasvinsuojeluaineiden tai lannoitteiden käytöllä tai paljaaksi hakkuulla. Peltoteiden pientareita ei saa käsitellä kasvinsuojeluaineilla. Mahdollisen hukkakauran torjunnasta on kuitenkin huolehdittava hukkakauran torjunnasta annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun torjuntasuunnitelman mukaisesti kasvinsuojeluaineilla tai mekaanisesti. Tarvittaessa peltoteiden pientareet voidaan niittää. Niittojätteen saa hyödyntää taloudellisesti. Talviaikaan kasvipeitteisten peltolohkojen hoidossa on otettava huomioon lintujen ja riistan talvehtimisen edistäminen.

Maatilan luonnon monimuotoisuuskohteista on tehtävä kartoitus toisen sitoumusvuoden loppuun mennessä. Kartoitus on tehtävä täyttämällä tätä varten laadittua maa- ja metsätalousministeriön lomaketta (Lnro 219), johon merkitään tilan tuotantorakennusten lähiympäristössä sekä viljelijän hallinnassa olevilla peltoalueilla ja niiden lähiympäristössä sijaitsevat monimuotoisuuden kannalta tärkeät kohteet, esimerkiksi monilajiset niityt, pellonreunat ja -pientareet, tienpientareet, pellon ja metsän reunavyöhykkeet, peltoalueilla sijaitsevat purot, lähteet, kosteikot, vanhat kiviaidat, ladot ja puukujanteet sekä maisemakesannot, riistapellot ja -kesannot ja riistan sekä muiden eliölajien kannalta tärkeät alueet kuten monilajiset pysyvät laitumet, hoidetut viljelemättömät pellot ja viljelystä poistuneet pellot. Kartoituslomakkeeseen on merkittävä myös maatilan, monimuotoisuutta edistävät erityistukisopimukset ja niiden laajuus. Kartoituskohteet on merkittävä lomakkeen lisäksi myös kartalle, jona voidaan käyttää esimerkiksi peruslohkokarttaa. Kartoitus on säilytettävä tilalla ja esitettävä pyydettäessä tukea valvoville viranomaisille.

Vähennetyn lannoituksen perustana on oltava 2 §:ssä säädetty riittävän usein tehty viljavuustutkimus. Lannoitusmääriin on laskettava mukaan sekä väkilannoitteet että mahdollisesti käytetty kotieläinten lanta ja vastaavat orgaaniset lannoitteet 3 luvussa säädetyn mukaisesti. Lannan ravinteet on laskettava lannoitusmääriin asetuksen liitteen mukaisten lannan ravinnetaulukoiden perusteella. Lannasta on tehtävä lanta-analyysi ja sen tulosta käytettävä ravinteiden laskentaan aina silloin, jos liitteen 1 taulukossa 9 ei ole esitetty kyseessä olevan eläinlajin lannan taulukkoarvoja. Lannoituksesta on tehtävä 4 §:ssä säädetyt lohkokohtaiset muistiinpanot.

Viljelijä saa käyttää maatilalla typpilannoitteita enintään liitteen taulukon 8 mukaiset enimmäismäärät.

Fosforilannoituksen enimmäismäärä on viljavuusluokissa huono, huononlainen ja välttävä enintään 15 kg/ha/v. Sokerijuurikkaalla fosforilannoituksen enimmäismäärä on kuitenkin enintään 30 kg/ha/v ja perunalla enintään 35 kg/ha/v. Luokassa tyydyttävä enimmäismäärä on 10 kg/ha/v. Kyseisessä luokassa enimmäismäärä on sokerijuurikkaalla kuitenkin enintään 15 kg/ha/v ja perunalla enintään 20 kg/ha/v. Viljavuusluokissa hyvä, korkea ja arveluttavan korkea ei saa käyttää fosforilannoitteita.

Fosforilannoituksessa voidaan käyttää enintään viiden vuoden fosforin tasausta. Fosforintasaus on toteutettava 14 §:ssä säädetyn mukaisesti. Fosforilannoituksessa ei saa käyttää karjanlannalle 3 luvun mukaisia fosforin käyttöä koskevia poikkeuksia.

Toimenpide on toteutettava analysoimalla typen määrä peltomaasta keväällä ennen kevätlannoitusta laboratorioanalyysillä tai pikamittausmenetelmällä. Kasvulohkoilla, joilla toimenpide toteutetaan, on otettava typpilannoituksessa huomioon analyysin tulos. Jos analyysitulos on yli 20 kiloa typpeä hehtaarilla, 20 kg/ha ylittävä typpimäärä on vähennettävä lohkon typpilannoitusmäärästä. Jos analyysin tulos ei ole käytettävissä ennen typpilannoituksen toteuttamista, ympäristötuen ehtojen mukaisesti sallittua typpilannoituksen lohkokohtaista enimmäismäärää on pienennettävä vähintään 20 kg/ha. Levittämättä jätetty määrä voidaan levittää, jos analyysin tulos on enintään 20 kg/ha. Jos tulos on suurempi, 20 kg/ha ylittävä typpimäärä on vähennettävä levitysmäärästä.

Analyysillä tutkittavien kasvulohkojen on edustettava 30 %:a tilan ympäristötukikelpoisesta pinta-alasta. Tähän alaan ei lasketa mukaan 1- ja 2-ryhmän puutarhakasvialoja eikä eräitä siemenmaustekasvialoja.

Analysoitavat näytteet on otettava ensisijaisesti niiltä kasvulohkoilta, joille edellisenä syksynä on levitetty lantaa tai joiden esikasvina on ollut nurmi, viherkesanto tai palkokasvi ja lohko on kynnetty tai muokattu edellisenä syksynä. Mikäli 30 %:n alavaatimus ei täyty edellä mainituista tapauksista, viljelijä voi ottaa näytteet haluamistaan lohkoista. Suositeltavaa on tällöin selvittää liukoisen typen määrä esimerkiksi niiltä lohkoilta, joissa edellisen vuoden sato on jäänyt paljon niukemmaksi kuin mihin toteutetulla lannoituksella oli suunniteltu päästävän tai jos sato on jäänyt märkyyden takia kokonaan korjaamatta tai jos lohkolla on viljelty kasvia, jonka jälkeen maahan on mahdollisesti jäänyt tavallista runsaammin typpeä. Näytteet on otettava mittausta edellyttäviltä kasvulohkoilta, mutta kuitenkin niin, että näytteitä otetaan vähintään yksi näyte viittä hehtaaria kohden. Kunkin näytteen on koostuttava 15―25 osanäytteestä.

Viljelijä voi tehdä tai teettää analyysin vesiliukoisen kokonaistypen määrästä käyttämällä pikamääritysmenetelmää eli niin sanottua typpisalkkua tai hän voi teettää laboratorioanalyysin. Ammoniumtyppimääritys on tehtävä nitraattityppimäärityksen lisäksi, jos lohkolle on levitetty orgaanista lannoitetta, jos peltoon on muokattu runsas vihermassa, jos lohkolla on kasvanut voimakkaasti lannoitettu erikoiskasvi tai jos lohko on erittäin runsasmultainen. Laboratorioanalyysi on teetettävä Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymässä laboratoriossa. Mittauksen tulokset on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin.

Viljelijän on pidettävä vähintään 30 % maatilan ympäristötukikelpoisten peltolohkojen yhteismäärästä kasvukauden ulkopuolella kasvien tai sängen peittämänä tai hyväksytysti kevennetysti muokattuna. Kasvipeitteisyys on säilytettävä lohkolla kylvömuokkaukseen tai vastaavaan viljelytoimenpiteeseen asti. Kasvipeitteiset lohkot tulisi sijoittaa vesiensuojelun kannalta tärkeille lohkoille, erityisesti vesistöihin ja valtaojiin rajoittuville peltolohkoille.

Tässä tarkoitettua kasvipeitteisyyttä täyttävät seuraavat lohkot:

Kasvipeitteiseksi ei hyväksytä kemiallisesti tuhottua nurmilohkoa tai monivuotista viherkesantolohkoa eikä vilja- ja öljykasvilohkoa, jonka olki ja sänki on poltettu.

Kevennetty syyssänkimuokkaus vilja- ja öljykasvilohkoilla täyttää ehdon, jos muokkaus tehdään kultivaattorilla, lautasäkeellä, joustopiikkiäkeellä, lapiorullaäkeellä tai miniauralla yhteen kertaan ajaen.

Viljelijän on pidettävä vähintään 30 % maatilan ympäristötukikelpoisten peltolohkojen yhteismäärästä kasvukauden ulkopuolella kasvien tai sängen peittämänä. Kasvipeitteisyys on säilytettävä lohkolla kylvömuokkaukseen tai vastaavaan viljelytoimenpiteeseen asti. Kasvipeitteiset lohkot tulisi sijoittaa vesiensuojelun kannalta tärkeille lohkoille, erityisesti vesistöihin ja valtaojiin rajoittuville peltolohkoille.

Tässä tarkoitettua kasvipeitteisyyttä täyttävät seuraavat lohkot:

Kasvipeitteiseksi ei hyväksytä kemiallisesti tuhottua nurmilohkoa tai monivuotista viherkesantolohkoa eikä vilja- ja öljykasvilohkoa, jonka olki ja sänki on poltettu.

Viljelijän on pidettävä vähintään 50 % maatilan ympäristötukikelpoisten peltolohkojen yhteismäärästä kasvukauden ulkopuolella kasvien tai sängen peittämänä. Kasvipeitteisyys on säilytettävä lohkolla kylvömuokkaukseen tai vastaavaan viljelytoimenpiteeseen asti. Kasvipeitteiset lohkot tulisi sijoittaa vesiensuojelun kannalta tärkeille lohkoille, erityisesti vesistöihin ja valtaojiin rajoittuville peltolohkoille.

Tässä tarkoitettua kasvipeitteisyyttä täyttävät seuraavat lohkot:

Kasvipeitteiseksi ei hyväksytä kemiallisesti tuhottua nurmilohkoa tai monivuotista viherkesantolohkoa eikä vilja- ja öljykasvilohkoa, jonka olki ja sänki on poltettu.

Maatilan ympäristötukikelpoisesta peltolasta vähintään 10 % on oltava vuosittain nurmea tai nurmipeitteistä alaa. Näillä tarkoitetaan viljeltyjä nurmia, viherkesantoja, viherlannoitusnurmia, hoidettuja viljelemättömiä peltoja sekä suojavyöhykesopimusaloja. Kyseinen nurmiala voi sijaita samalla lohkolla koko sitoumuskauden ajan.

Maatilalla vuosittain viljelyssä olevasta ympäristötukikelpoisesta peltoalasta saa vuosittain olla enintään 40 % saman kasvilajin viljelyssä. Samaa kasvilajia saa viljellä lohkolla enintään kahtena vuotena peräkkäin. Kuitenkin nurmea ja kuminaa saa viljellä samalla lohkolla enintään kolme vuotta. Samaa nurmea ei saa ilmoittaa eri kasvilajeina kolmea vuotta pidempään. Vuosittain on viljeltävä vähintään kolmea eri kasvilajia ja yhden kasvilajin on oltava muu kuin viljakasvi. Vähimmäisvaatimuksena oleva nurmi lasketaan yhdeksi kolmesta edellytetystä kasvilajista.

Tässä lisätoimenpiteessä luetaan eri kasvilajiksi muun muassa syysvehnä, kevätvehnä, spelttivehnä, ruisvehnä, kevätruis, syysruis, ohra, kaura, tattari, maissi, sokerimaissi, kevätrypsi, syysrypsi, kevätrapsi, syysrapsi, auringonkukka, soijapapu, öljypellava, herne, härkäpapu, makea lupiini, virna, ruokohelpi, peruna, sokerijuurikas, rehukaali, pellava, hamppu, humala, tupakka, nokkonen, ruistankio, kumina, sinappi, kaikki yksi- ja monivuotiset nurmet sekä laitumet, velvoitekesanto, viherlannoitusnurmi ja hoidettu viljelemätön ala. Avomaan vihanneksista, marjakasveista, hedelmäkasveista, maustekasveista, koristekasveista ja lääkekasveista sekä leikkovihreästä kukin kasvitieteellinen laji luetaan omaksi kasvilajiksi.

Tilan ympäristötukikelpoisille peltolohkoille suunniteltu kasvinvuorotus on esitettävä maatilalle viideksi vuodeksi laadittavassa kirjallisessa viljelykiertosuunnitelmassa. Suunnitelmassa on esitettävä peruslohkoittain jokaisella lohkolla viljeltäväksi suunniteltu kasvilaji viiden seuraavan vuoden aikana. Suunnitelma on ohjeellinen ja siitä voidaan tarvittaessa poiketa. Suunnitelma on tehtävä ensimmäisenä sitoumusvuonna kesäkuun loppuun mennessä.

Maatilan ympäristötukikelpoisista pelloista vähintään 50 %:n on oltava joka vuosi nurmikasvien viljelyssä. Maatilalla saadaan käyttää nurmien lannoittamiseen typpeä enintään 75 % typpimääristä, jotka on säädetty 12 §:ssä. Nurmilla tarkoitetaan liitteen 1 taulukossa 3 esitettyjä kasvilajeja eli monivuotisia nurmia, yksivuotista raiheinää, vihantaviljaa yhdessä raiheinän kanssa, moni- tai yksivuotista laidunnurmea, vihantaviljaa, kokoviljaa ja muita nurmikasvustoja.

Maatila ei voi luovuttaa lantaa maatilalta pois lukuun ottamatta vähäistä enintään 100 m ³ määrää vuodessa eikä toimia lannan luovuttajana 45 §:ssä tarkoitetussa sopimuksessa, jos luovutettava määrä on tätä suurempi.

Maatilalla syntyvä lanta on levitettävä pelloille kasvukauden aikana keväällä ja kesällä. Keväällä lantaa saa levittää aikaisintaan 15 päivänä huhtikuuta. Levitys voidaan aloittaa 1 päivänä huhtikuuta, jos maa on sula ja kuiva niin, että valumia vesistöön ei tapahdu eikä pohjamaan tiivistymisvaaraa ole. Kasvukauden aikana oraille tai nurmille tapahtuvassa kuivikelannan levityksessä on käytettävä kuivikelannan tarkkuuslevittimiä, lietelannan ja virtsan levityksessä on käytettävä sijoittavia laitteita tai letkulevittimiä hajuhaittojen vähentämiseksi. Kasvustoa perustettaessa lanta on aina mullattava. Lannanlevitys on sallittua 10 päivään syyskuuta asti, jos lohkolle kylvetään syysvilja, syysöljykasvi tai nurmi tai istutetaan monivuotinen puutarhakasvi. Muissa tapauksissa lannanlevitys on sallittu 15 päivään elokuuta asti.

Lannalla tarkoitetaan tässä lisätoimenpiteessä kotieläinten tuottamaa lietelantaa, virtsaa ja kuivikelantaa kuivikkeineen. Levitysrajoitukset koskevat myös eläinten suppeilta jaloittelualueilta säiliöön kerättyjä lantavesiä.

Kuivikelannan tarkkuuslevittimen on täytettävä standardin SFS-EN 13080 (Lannanlevittimien ympäristövaatimukset ja testit) kolmannen kohdan vaatimukset. Ehdot täyttävässä tarkkuuslevittimessä on oltava esimerkiksi vähintään kaksi murskaintelaa, joissa on hakkuriterät, sekä levitinlautaset, joissa on yhteensä vähintään kuusi säädettävää siivekettä.

Ravinnetaselaskenta on tehtävä peltoviljelykasveille. Velvoitekesannolle ja satoa tuottamattomalle pellolle ei ole laadittava vuosittaista ravinnetasetta.

Viljelijän on laadittava maatilan kaikille peruslohkoille lohkokohtainen peltotase ja koko maatilalle tilakohtainen porttitase joka vuosi. Lisäksi maatilalle on laadittava "Ravinnetaseen tavoitesuunnitelma". Suunnitelmaan kuuluu ensimmäisen peltotaseen laskennan jälkeen tehtävä tavoitteellinen osio, jossa arvioidaan peltotaseen ja porttitaseen tuottamaa tulosta ja sen merkitystä maatilan tulevalle toiminnalle sekä asetetaan taseelle tavoite. Neljännen taselaskennan jälkeen tavoitesuunnitelmaan on kirjattava, miten tavoitteissa onnistuttiin ja miten maatilalla jatkossa toimitaan. Taseilla on seurattava typen ja fosforin määriä.

Lohkokohtaisella peltotaseella tarkoitetaan peruslohkolle lannoitteissa ja karjanlannassa levitettyjen ravinteiden ja sadon mukana peruslohkolta poistettujen ravinteiden erotusta eli yli- tai alijäämää. Tilakohtaisella porttitaseella tarkoitetaan maatilalle hankittujen tuotantopanosten sisältämien ravinteiden ja maatilalta poisvietyjen tuotteiden sisältämien ravinteiden erotusta.

Taselaskelmat on laadittava kultakin vuodelta (porttitase) tai kasvukaudelta (peltotase) kunkin sitoumusvuoden loppuun mennessä. "Ravinnetaseen tavoitesuunnitelma" on tehtävä toisen ja neljännen sitoumusvuoden loppuun mennessä.

Tilalla on arvioitava peltoviljelyn aiheuttama rasitus maan rakenteelle merkitsemällä 4 §:ssä säädettyihin tilan lohkokohtaisiin muistiinpanoihin havaittavissa olevat huomiot maan laadusta lohkoittain. Huomioon otettavia ja kaikilta lohkoilta lohkokohtaisiin muistiinpanoihin merkittäviä seikkoja ovat:

Havainnot on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin vuosittain viimeistään 31 päivänä joulukuuta.

Maatilalla on tehtävä vuosittain maan laadun arviointi kahdelta eri peruslohkolta tätä tarkoitusta varten laaditun testisarjan avulla, joka sisältää sanallisen kyselytestin ja käytännön kuoppatestin. Testikuopan lisäksi toimenpiteessä on tehtävä havainnot ja muistiinpanot koko maaprofiilista, ruokamultakerroksesta ja pohjamaasta. Kaivamalla toteutettava kuoppatesti on tehtävä kahdesta havaintopisteestä peruslohkoa kohti, jos lohkon koko on enintään 10 ha. Tätä suuremmilla lohkoilla kuoppatesti on tehtävä aina kahdesta havaintopisteestä alkavaa 10 hehtaaria kohti. Kuoppatesti on tehtävä joka vuosi kahdelta peruslohkolta. Viljelijä voi itse tehdä testin tai käyttää asiantuntijan apua. Kuoppatestiosuutta voidaan täydentää käyttämällä maan tiivistymistä mittaavaa penetrometriä. Testisarja on toteutettava kasvukauden loppuun mennessä ja kuitenkin viimeistään 30 päivä syyskuuta.

Lisäksi viljelijän on tehtävä vapaamuotoinen kirjallinen tavoitesuunnitelma tilan peltomaan rakenteesta tutkituilta lohkoilta. Tavoitesuunnitelmassa on kerrottava, millä toimenpiteillä viljelijä parantaa sellaisen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tutkitun peruslohkon kasvukuntoa, jossa kasvukunto on todettu enintään välttäväksi. Toimenpide voi olla muun muassa tuotantopanosten käyttöön liittyvä tai viljelytekniikkaan liittyvä. Tavoitesuunnitelmassa on esitettävä myös valitun toimenpiteen toteutusaikataulu. Tavoitesuunnitelma on tehtävä toisen sitoumusvuoden loppuun mennessä. Valittu toimenpide on toteutettava neljännen sitoumusvuoden loppuun mennessä.

Vähintään 25 %:lle maatilan ympäristötukikelpoisesta peltoalasta on vuosittain kylvettävä kerääjäkasveja. Kerääjäkasvilla tarkoitetaan varsinaisen viljelykasvin kylvön yhteydessä kylvettävää aluskasvia tai varsinaisen viljelykasvin sadonkorjuun jälkeen kylvettävää pyydyskasvia. Kerääjäkasvia ei saa erikseen lannoittaa.

Aluskasviksi voidaan kylvää raiheinää tai muita heinä- ja nurmikasveja, apiloita tai näiden siemenseoksia. Aluskasvin muokkaus tai kyntö voi tapahtua samanaikaisesti kuin varsinaisen viljelykasvin muokkaus tai kyntö tai se voidaan säilyttää lohkolla koko syksyn. Aluskasvi on sallittua tuhota kemiallisella käsittelyllä.

Pyydyskasviksi voidaan kylvää ohraa, kauraa, raiheinää tai muita heinä- ja nurmikasveja, rehurapsia, rypsiä, hunajakukkaa tai apiloita tai näiden kasvien siemenseoksia. Pyydyskasvi on kylvettävä viljelykasvin sadonkorjuun jälkeen ja viimeistään 15 päivänä elokuuta. Pyydyskasvi on säilytettävä lohkolla kasvukauden loppuun kuitenkin enintään 1 päivään lokakuuta asti, jonka jälkeen lohkon saa muokata tai kyntää.

Aluskasvin tai pyydyskasvin avulla ei saa perustaa monivuotisia nurmia, viherkesantoja tai viherlannoitusnurmia.

Viljelijän on mitattava liukoisen typen määrä keväällä ennen kevätlannoitusta ja kasvukaudella ennen lisälannoituksia. Jokaiselta kasvulohkolta on tehtävä oma analyysi. Jos maassa olevan liukoisen typen määrä on yli 20 kg/ha, yli 20 kg:n menevä typpiosuus on vähennettävä lohkon vuosittaisesta typpilannoitusmäärästä. Viljelijä voi tehdä tai teettää analyysin liukoisen typen määrästä käyttämällä pikamääritysmenetelmää eli niin sanottua typpisalkkua, tai viljelijä voi teettää liukoisen typen määrästä laboratorioanalyysin. Laboratorioanalyysi on teetettävä Elintarviketurvallisuusviraston lannoitevalmistelain mukaisesti hyväksymässä laboratoriossa. Mittausten tulokset on merkittävä 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin.

Maanpinta on katettava rivien kohdilta oljella, hakkeella tai muulla orgaanisella materiaalilla, muovikalvolla, -kankaalla, katepaperilla tai riviväleihin perustettavalla, leikattavalla nurmikatteella. Jos kasveilla käytetään katteena muovikalvoa, sen on oltava valmistettu polyeteenistä, joka voidaan tavanomaisen jätteenkäsittelyn lisäksi hävittää polttamalla.

Katettujen viljelylohkojen pinta-alan on oltava vähintään 95 % viljelyalasta muilla 2-ryhmän puutarhakasveilla paitsi taimitarhakasveilla, joilla katettujen viljelylohkojen pinta-ala tulee olla vähintään 50 % näiden kasvien viljelyalasta.

Monivuotisilla puutarhakasveilla 1 ja 2 momentin mukaiset katevaatimukset on täytettävä viimeistään kolmantena sitoumusvuonna. Tuki maksetaan siitä sitoumusvuodesta lähtien, jonka kesäkuun loppuun mennessä vaatimus täytetään.

Ryhmän 1 ja 2 puutarhakasvien ja siemenmausteiden alasta on oltava vuosittain vähintään 50 % sellaisten kasvien viljelyksessä, joilla esiintyvien tuholaisten seurantaan on saatavilla tai käytettävissä liimapyydyksiä tai feromoniansoja. Tällaisia kasveja ovat kaalit, lanttu, nauris, sinappi, syötävät sipulikasvit, porkkana, selleri, persilja, palsternakka ja muut sarjakukkaiset kasvit, kumina, herne, omena, luumu, makea pihlaja, herukat, mansikka ja vadelma.

Viljelijän on pidettävä havainto- ja toimenpidepäiväkirjaa tuhohyönteisten sekä niiden luontaisten vihollisten esiintymisestä maatilalla sekä havaintojen perusteella suoritetuista torjuntatoimista. Vastaavat merkinnät voi tehdä myös 4 §:ssä tarkoitettuihin lohkokohtaisiin muistiinpanoihin. Toimenpidettä on toteutettava peruslohkokohtaisesti. Maatilalla on viljeltävä 1 momentissa tarkoitettuja kasveja vähintään 0,5 hehtaarin peruslohkoilla.

Käytettäviä tarkkailumenetelmiä ovat feromonipyydykset sekä eriväriset liima-ansat. Molemmissa menetelmissä tuholaismäärän muutoksia on seurattava laskemalla tietyin väliajoin liimaan tarttuneita hyönteisiä. Feromonipyydykset on hankittava omenalle, makealle pihlajalle, luumulle, herneelle, syötäville sipulikasveille ja herukoille. Muille kasveille voidaan hankkia liima-ansat. Pyydyksiä ja ansoja on oltava joka vuosi yksi kappale jokaista alkavaa hehtaaria kohti silloin, kun kasvulohko on vähintään puolen hehtaarin suuruinen. Jos kasvulohkon pinta-ala ylittää viisi hehtaaria, pyydyksiä on oltava edellisten lisäksi viisi hehtaaria ylittävällä alalla yksi kappale jokaista alkavaa viitta peltohehtaaria kohti. Pyydykset tulee sijoitella tasaisesti eri puolille kasvulohkoa. Alle puolen hehtaarin suuruisilla kasvulohkoilla on oltava yksi pyydys jokaista täyttä yhden peltohehtaarin alaa kohti. Viljelijän on huolehdittava pyydysten toimivuudesta ja havainnoinnista riittävän usein, kuitenkin vähintään kerran viikossa. Vaihtoehtoisesti viljelijä voi hankkia tarkkailun ostopalveluna, joka täyttää yllämainitut ehdot.

Tuholaisten tarkkailua on tehtävä seuraavilla kasveilla ja niiden tuholaisilla:

Torjuntamenetelmien käyttö on perustuttava havainnoinnista tehtyihin kirjauksiin. Seurantaa on tehtävä 1 päivästä toukokuuta 31 päivään elokuuta asti aina silloin, kun viljeltävälle kasville tuhoja aiheuttavia tuhohyönteisiä esiintyy. Viljelijän on hankittava Kasvinsuojeluseuran vuonna 2002 julkaisema opas "Avomaavihannesten taudit ja tuholaiset" tai "Aktuella växtskyddsanvisningar" -opas tai Kasvinsuojeluseuran vuonna 1997 julkaisema "Hedelmä- ja marjakasvien tuhoeläimet".

Suojavyöhyke on perustettava mieluiten suojaviljaan eikä aluetta saa perustamisen jälkeen muokata, lannoittaa tai käsitellä torjunta-aineella. Suojavyöhykkeen perustamiseen voidaan käyttää valmiita heinä- ja nurmikasvien siemenseoksia. Pohjavesialueella oleville peltoalueille suojavyöhykkeet voidaan perustaa peltolohkojakoa noudattaen.

Suojavyöhykkeellä voi olla pieninä, luontaisina ryhminä kotimaisia, luonnonvaraisia pensaita tai lehtipuita. Suojavyöhykkeellä ei saa sulkea avointa viljelymaisemaa. Suojavyöhykkeen perustamisessa ja hoidossa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuus ja mahdollisuuksien mukaan suosittava luonnonvaraisten kasvien, eläinten ja muiden eliöiden kannalta suotuisia toimenpiteitä. Perustellut hoitotoimenpiteet voidaan rajoitetusti ja suunnitelman mukaisesti ulottaa myös vyöhykkeen välittömässä läheisyydessä olevalle ns. luonnontilaiselle ranta-alueelle.

Suojavyöhykkeen kasvusto on niitettävä vuosittain tai suunnitelmassa määritellyillä aikaväleillä. Niiton ajankohdassa on otettava huomioon luonnonvaraisten lintujen ja nisäkkäiden elinolot, minkä vuoksi niittoa ei tule aloittaa ennen 1 päivä elokuuta, ellei kyse ole rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten torjunnasta, niiden leviämisen estämisestä tai vastaavasta syystä. Niitetty kasvimassa on korjattava pois suojavyöhykkeeltä ja sen saa käyttää maataloustuotannossa hyödyksi. Suojavyöhykettä voidaan myös laiduntaa, jos vesiensuojelulliset tai muut vastaavat syyt eivät ole esteenä. Tulva-alueille perustetut suojavyöhykkeet voidaan poikkeustapauksissa jättää niittämättä, mikäli se on vesiensuojelullisesti perusteltua. Sopimukseen hyväksyttyä suojavyöhykealaa ei saa muokata muutoin kuin perustamisen yhteydessä. Suojavyöhykkeeltä tai sopimukseen sisältyvältä luonnontilaiselta ranta-alueelta niitettyä kasvustoa ei saa varastoida tai kompostoida suojavyöhykkeellä, ranta-alueella tai tulvavyöhykkeellä.

Suojavyöhykkeiden uusimisessa on pyrittävä mahdollisimman nopeaan kasvipeitteisyyden aikaansaamiseen. Vaikeiden rikkaruohojen poistamisessa on ensisijassa käytettävä mekaanisia keinoja. Erityisistä syistä voidaan sallia pesäkekäsittely. Pesäkekäsittelystä on ilmoitettava ennen toimenpidettä työvoima- ja elinkeinokeskukselle. Tällaisessa tapauksessa kasvillisuuden uusimisessa on pyrittävä mahdollisimman nopeaan kasvipeitteisyyden aikaansaamiseen.

Sopimukseen sisällytettävä pellon ulkopuolinen ranta-alue voi olla enintään noin 20 metriä leveä, ellei ole erityisiä syitä leveämmän alueen hyväksymiseen. Hoitotoimenpiteinä voivat olla esimerkiksi niitto tai puuston taikka pensaikon harvennus tai raivaus.

Laskeutusaltaan, kosteikon ja tulvaniityn hoito on toteutettava erillisen suunnitelman mukaisesti. Sopimus on tehtävä kosteikon alle jääneestä peltoalasta tai muusta hoitotoimen kohteena olevasta maa-alasta riittävine reuna-alueineen. Vuotuisia hoitotoimenpiteitä ovat muun muassa lietteen poisto, padon hoitotoimet tai kosteikon ja sen reuna-alueiden kasvillisuuden niitto ja poiskuljetus. Hoitotoimien yhteydessä korjattu kasvimassa voidaan käyttää hyödyksi tai toteuttaa hoitotoimenpiteet esimerkiksi laiduntamalla, jos siihen ei ole vesiensuojelullista tai muuta estettä.

Valumavesien käsittelymenetelmiä ovat säätösalaojitus, säätökastelu ja kuivatusvesien kierrätys.

Hakemukseen, jolla haetaan luonnonmukaista tuotantoa koskevaa sopimusta, on liitettävä luomusuunnitelman viljelykiertosuunnitelma. Suunnitelman on täytettävä luomuasetuksen liitteen III yleisiä säännöksiä koskevan alakohdan 3 mukaiset edellytykset. Viljelykiertosuunnitelmaa voidaan muuttaa kesken sopimuskauden edellyttäen, että luomuasetusta noudatetaan.

Maatilalla, jolla on luonnonmukaista tuotantoa tai luonnonmukaista tuotantoa ja kotieläintuotantoa koskeva sopimus, avokesannointi on sallittua vain silloin, kun avokesannoinnin jälkeen alalle kylvetään kyseessä olevaa kasvukautta seuraavan talviaikaisen kasvipeitteisyyden varmistamiseksi syysvilja tai sellainen kasvi, joka muodostaa riittävän kasvuston ja käyttää tehokkaasti muokkauskerroksen liukoista fosforia ja typpeä kuten esimerkiksi nurmiheinä tai kevätvilja. Tämä koskee myös lohkoja, jotka on ilmoitettu hoidettuna viljelemättömänä peltona.

Viljelijän on luonnonmukaisessa kotieläintuotannossaan noudatettava, mitä 41 ja 42 §:ssä on säädetty viljelyedellytyksistä sekä kesannoinnista ja lannoituksesta.

Vastaanotettu lanta on levitettävä pelloille kasvien 12 §:ssä säädettyjen maatalouden ympäristötuen ehtojen mukaisesti. Lantaa on levitettävä vähintään 10 m ³ , kuitenkin turkiseläinten ja siipikarjan lantaa 5 m ³ , hehtaarille. Jos lantaa vastaanotetaan yhteislantalasta tai se on käsitelty biokaasulaitoksessa, on lannan sisältämät ravinteet laskettava mukaan lannoitukseen lanta-analyysin tai biokaasulaitoksen ravinneanalyysin perusteella. Lannan levitysmäärät ja -aika on merkittävä maatalouden ympäristötuen perustoimenpiteiden mukaisiin muistiinpanoihin 4 §:ssä säädetyllä tavalla.

Perinnebiotooppeja on hoidettava ja kunnostettava hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Hoitotoimia voivat olla muun muassa niittäminen, laidunnus, lehtipuiden lehdestys sekä pensaikon ja puuston raivaus. Kasvillisuuden hoitotoimenpiteiden lisäksi suunnitelmaan voidaan sisällyttää sopimusalueella sijaitsevien, perinteisten karjatalouteen liittyvien rakennelmien ja rakenteiden säilyttämistä ja kunnostamista sekä alueen aitaamista ja muita laiduntamiseen liittyviä toimenpiteitä. Perinteisiä karjatalouteen liittyviä rakennelmia ovat muun muassa aidat, portit, veräjät, erilaiset heinän kuivatustelineet kuten haasiat, suovat ja pielekset sekä karjasillat ja suoniittyjen patorakenteet.

Perinnebiotooppia ei saa muokata, lannoittaa tai käsitellä kasvinsuojeluaineilla. TE-keskus voi tapauskohtaisesti hyväksyä vesakon kemiallisen torjunnan kantokäsittelynä. Laidunnus on toteutettava niin, ettei se aiheuta alueen kasvillisuuden haitallista rehevöitymistä tai maaperän eroosiota. Laidunnettava perinnebiotooppi on yleensä erotettava aidalla muista laidunnurmista. Aluetta ei saa ojittaa tai metsittää.

Niitetty kasvillisuus on korjattava pois, ellei hyväksytty suunnitelma muuta edellytä. Eläinten lukumäärää tiettyä laidunalaa kohti on sovitettava niin, että eläimet pääsääntöisesti elävät laitumen tuoton varassa ilman lisärehua tai laidunkierto on järjestettävä niin, että laitumen ollessa loppuun syöty eläimet siirretään toiselle laitumelle. Perinnebiotooppeja ei tule käyttää pelkästään yölaitumina.

Jos perinnebiotooppien hoitoa koskevassa sopimuksessa on hoitotoimenpiteeksi valittu laidunnus, sopimusta tehtäessä on varmistettava sopiva laidunnuspaine. Sopiva laidunnuspaine eli laidunnuskauden aikainen eläinmäärä tiettyä pinta-alaa kohden on varmistettava tapauskohtaisesti. Koska laidunnuspaine on riippuvainen kulloisestakin laidunalueesta sekä laiduneläinlajista ja -rodusta, laidunnuspaine on pyrittävä sovittamaan sellaiseksi, että se vastaa mahdollisimman tarkoin laitumen tuottoa. Eläimille voidaan antaa kivennäisiä ja vitamiineja, jos ne sisältävät vähän fosforia ja niiden käytöstä ei aiheudu alueen rehevöitymistä. Kivennäisten ja vitamiinien syöttö on järjestettävä katetusti siten, ettei niitä pääse leviämään sateen tai eläinten mukana syöttöpaikan lähiympäristöön. Syöttöpaikka tulisi sijoittaa metsän laitaan tai lajistoltaan vähäarvoiseen kohtaan aluetta. Sijoituspaikan valinnassa tulisi välttää etenkin kallioketoja, ketoja ja monilajisia tuoreita niittykohtia.

Keskimääräinen eläintiheys (eläimiä/ha) koko laidunkauden ajaksi eli noin 120 päivää erityyppisillä perinnebiotoopeilla on oltava seuraavan taulukon mukainen:

Edellä 2 momentissa säädetyistä eläintiheyksistä voidaan kuitenkin poiketa, jos siihen on olemassa poikkeamista tukevat perustellut yksittäistapausta koskevat todelliset olosuhteet. Jos perinnebiotoopilla laidunnetaan useammassa lyhyemmässä jaksossa, on laidunvuorokausien kokonaismäärä otettava huomioon eläintiheyttä laskettaessa.

Viljelijän on perustettava ja hoidettava tai hoidettava kasvi- ja eläinlajien säilymisen ja lisääntymisen sekä viljelymaiseman kannalta tärkeitä alueita tai kohteita. Tällaisia ovat esimerkiksi pellon ja tien tai pellon ja vesistön väliset reuna-alueet, peltojen metsäsaarekkeet, uhanalaisten lajien esiintymispaikat, pienet kosteikot ja tulvapellot, lintujen pesintä-, ruokailu- ja levähdysalueina toimivat pellot, perhosten elinympäristöt ja muut monimuotoisuuspellot sekä pelloille perustettavat luonnon monimuotoisuuskaistat. Toimenpiteinä voivat olla puiden ja pensaiden raivaus, laidunnus ja niitto. Lisäksi voidaan toteuttaa muita erityisiä hoitokeinoja, kuten kulotusta. Toimenpiteisiin voi kuulua myös kohteilla sijaitsevien perinteisten rakenteiden ja rakennelmien kuten esimerkiksi kiviaitojen, kivisiltojen, suovien, haasioiden, pieleksien, karjasiltojen, kivisaarekkeiden ja riukuaitojen ylläpitoa ja hoitoa sekä sopimusalueille vievien polkujen perustaminen tai lintutornin rakentaminen. Hoitotoimenpiteillä ei saa vaarantaa metsäsaarekkeella olevia luontotyyppejä. Toimenpiteiden on perustuttava suojelusuunnitelmiin, jotka alueelliset ympäristöviranomaiset ovat laatineet kaikkein uhanalaisimpia lajeja koskevia sopimuksia varten. Pellon reunavyöhykkeen ja metsäsaarekkeen hoitona on oltava vähintään joka toinen vuosi tapahtuva pensaiden ja taimien raivaus, niitto tai laidunnus ellei hyväksytyssä suunnitelmassa muuta esitetä.

Sopimus tehdään yhden tai useamman 1 momentissa määritellyn toimenpiteen toteuttamisesta. Toimenpiteiden on perustuttava hyväksyttyyn suunnitelmaan. Suunnitelman on oltava koko maatilan tai merkittävän osan siitä kattava luonnonhoitosuunnitelma, jossa on selvitetty alueen arvokkaat ja kunnostamiskelpoiset kohteet sekä niiden hoitotavat. Suunnitelma voi myös koskea pelkästään yhtä erillisaluetta. Suunnitelman toimenpiteillä on säilytettävä tai edistettävä sopimusalueen tavanomaisesta poikkeavia luonto- tai maisema-arvoja. Toimenpiteiden on perustuttava paikallisiin luonnon edellytyksiin ja toteutuksessa on kiinnitettävä huomiota alueellisiin erityispiirteisiin, maisemaan ja kulttuuriperinteeseen. Näiden toimenpiteiden ohella sopimukseen voidaan sisällyttää maatilan viljelyhistoriaan kuuluvien rakennelmien sekä niiden lähiympäristöjen hoito. Rakennelmia kunnostettaessa on säilytettävä paikalliset tyyppiratkaisut. Rakennelmat on kunnostettava mahdollisimman paljon alkuperäisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen.

Sopimusaluetta ei saa metsittää, lannoittaa eikä käsitellä torjunta-aineilla. TE-keskus voi tapauskohtaisesti sallia lannoituksen luonnonvaraisten lintujen levähdys- ja ruokailualueilla sekä torjunta-aineen käytön esimerkiksi niitettävien alueiden kantokäsittelyssä. Tapauskohtaisesti sallittu laidunnus on toteutettava niin, että se ei aiheuta alueen kasvillisuuden haitallista rehevöitymistä tai eroosiota. Eläimille voidaan antaa kivennäisiä ja vitamiineja, jos ne sisältävät vähän fosforia ja niiden käytöstä ei aiheudu alueen rehevöitymistä. Kivennäisten ja vitamiinien syöttö on järjestettävä katetusti siten, ettei niitä pääse leviämään sateen tai eläinten mukana syöttöpaikan lähiympäristöön. Syöttöpaikka tulisi sijoittaa metsän laitaan tai lajistoltaan vähäarvoiseen kohtaan aluetta.

Toimenpiteiden toteutuksessa käytettävien kasvilajien on oltava alueelle tyypillisiä kasveja.

Luonnonhaittakorvauksista ja maatalouden ympäristötuista vuosina 2007―2013 annetun valtioneuvoston asetuksen (366/2007) 52 §:n 1 momentissa tarkoitettuja luotettavia tarkkailu- tai rekisteröintijärjestelmien ylläpitäjiä ovat itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan osalta Faba Jalostus, suomenlampaan ja kainuunharmaslampaan osalta Pro Agria Maaseutukeskukset, ahvenanamaanlampaan osalta Pro Agria Maaseutukeskukset ja Föreningen Ålandsfår rf, suomenhevosen osalta Suomen Hippos ja maatiaiskanan osalta Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Vain edellä mainitut tahot voivat antaa kunkin alkuperäisrodun osalta asetuksen liitteessä 2 tarkoitettuja rotupuhtaustodistuksia. Suomenvuohen osalta hyväksytään viljelijän oma ilmoitus.

Alkuperäiskasvien viljelystä tehtävän sopimuksen edellytyksenä on, että kysymyksessä on maatiaislajike tai -kanta, joka eroaa morfologisesti tai fenotyypiltään muista lajikkeista, tai on lajikeluettelosta poistunut kauppalajike tai on lajikeluettelosta poistuneen kauppalajikkeen muuntunut kanta. Maatiaislajikkeista, vanhoista kauppalajikkeista ja vanhojen kauppalajikkeiden muuntuneista kannoista on tehtävä lajiketutkimus tai lajikeaitouden määritys ja lajikkeen on oltava rekisteröity. Lajikkeen tutkimuksessa sovelletaan Kansainvälisen lajikesuojeluliiton (UPOV) ohjeisiin perustuvaa lajikekuvauskäytäntöä. Oikeus lajikkeen tuettuun sopimusylläpitoon on ensisijaisesti sillä maatilalla, jolla lajiketta on viljelty vuosikymmeniä.

Viljelijän maatilalla on varastoitava ja säilytettävä ylläpidettävän alkuperäiskasvin kylvökelpoista siementä sopimuksessa erikseen ilmoitettava määrä. Maatilalla on kuitenkin varastoitava vähintään sellainen määrä sopimuslajikkeen siementä, että määrä on vähintään kaksi kertaa ylläpitoalan eli yhden hehtaarin kylvömäärä. Viljoja ja palkoviljoja on pääsääntöisesti lisättävä vuosittain. Nurmikasviviljelykset on perustettava ylläpitotarkoitusta varten. Ylläpitosiemenerä voidaan korjata maatilan normaalikäytännön mukaisesti esimerkiksi toisena tai kolmantena vuotena kasvuston perustamisesta. Ylläpitoviljelystä ei tarvitse perustaa joka vuosi. Nurmelta voidaan muina vuosina korjata joko nurmirehusato tai siemensato markkinointitarkoitusta varten. Nurmikasvien yksittäisen ylläpitoviljelyksen ikä voi olla korkeintaan kolme perustamisvuoden jälkeistä vuotta. Ylläpidon on tapahduttava viljelijän tavanomaisesti käyttämin menetelmin, jotka kirjataan ennen sopimuksen solmimista tehtävässä viljelmätarkastuksessa. Ylläpitotilalla on estettävä sopimukseen kuuluvien lajikkeiden sekoittuminen tai risteytyminen nykylajikkeiden kanssa. Sekoittuminen tai risteytymisen estämisen lisäksi viljelijän on kiinnitettävä huomiota esikasveihin sekä ristipölytteisten lajien osalta riittäviin eristysetäisyyksiin.

Viljoilla ja heinäkasveilla on oltava kulunut kaksi vuotta sekä nurmipalkokasveilla ja palkoviljoilla kolme vuotta siitä, kun lohkolla on viimeksi viljelty saman kasvilajin eri lajiketta tai saman lajikkeen aitoudeltaan tuntematonta erää. Peltolohkoilla on noudatettava seuraavia eristysetäisyyksiä sellaisiin kasvustoihin nähden, joiden kanssa ei-toivottu risteytyminen on mahdollista: rukiilla 300 metriä sekä heinäkasveilla, nurmipalkokasveilla ja palkoviljoilla 200 metriä. Ohran, kauran ja vehnän siemenviljelys ei saa sijaita niin lähellä toista saman lajin viljelystä, että on olemassa sekoittumisvaara esimerkiksi korjuun yhteydessä.

Kasvukauden aikana viljelijän on pidettävä maatiaislajikkeen, vanhan kauppalajikkeen tai vanhojen kauppalajikkeiden muuntuneiden kantojen viljelystä 4 §:ssä säädettyjä muistiinpanoja. Ylläpitoviljelyä seurataan viljelystarkastusten ja kenttäkoetarkastusten avulla. Sopimuskauden aikana Elintarviketurvallisuusvirasto tekee maatilalle vähintään yhden viljelystarkastuksen, nurmikasveilla pääsääntöisesti sinä vuonna, jona viljelijä aikoo korjata uuden ylläpitoerän. Viljelystarkastuksessa todetaan lajikkeen aitous tutkimalla, onko kasvusto kuvausta vastaava. Lisäksi tarkastetaan, esiintyykö viljelyksellä haitallisessa määrin vieraita lajikkeita tai muita haitallisia viljelykasveja sekä noudatetaanko eristysetäisyyksiä. Myös varastotilanne tarkastetaan. Viljelijän on itse pyydettävä viljelystarkastus maatilalleen Elintarviketurvallisuusviraston siementarkastus- ja luomuvalvontayksiköstä viimeistään 22 päivänä toukokuuta sinä vuonna, jona tarkastus halutaan tehtävän.

Kerran sopimuskauden aikana tutkitaan kenttäkoetarkastuksen avulla kannan aitouden säilyminen ja mahdolliset kannan ilmiasussa tapahtuneet muutokset. Viljelijän on toimitettava uudesta ylläpitoerästä näyte Elintarviketurvallisuusviraston siementarkastus- ja luomuvalvontayksikköön viimeistään 15 päivänä huhtikuuta neljäntenä sopimusvuonna. Jos tämä ei ole nurmikasvien ylläpitoviljelyksillä mahdollista ja sopimusta aiotaan jatkaa, näytteen voi toimittaa myös viimeisenä sopimusvuotena viimeistään 15 päivänä huhtikuuta.

Tämä asetus tulee voimaan 30 päivänä huhtikuuta 2007.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.