Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

737/2006

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön asetus satovahinkojen korvaamisessa käytettävistä yksikköhinnoista ja normisadoista vuonna 2006 ja satovahinkokorvauksiin liittyvien tietojen tallentaminen Tukisovellukseen

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
737/2006
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 114/2006 (Julkaistu 30.8.2006)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään satovahinkojen korvaamisesta 21 päivänä joulukuuta 2000 annetun lain (1214/2000) 6 §:n, 7 §:n ja 10 §:n sekä maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/1992) 13 §:n nojalla:

1 §Yksikköhinnat ja normisadot

Vuonna 2006, lukuun ottamatta talvehtimisvahinkoja, aiheutuneiden satovahinkojen korvaamisessa käytetään liitteen 1 mukaisia yksikköhintoja ja liitteessä 2 olevia alueellisia normisatoja. Talvehtimisvahinkojen korvaamisessa käytetään satovahinkojen korvaamisessa käytettävistä yksikköhinnoista ja normisadoista vuonna 2005 annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (627/2005) säädettyjä yksikköhintoja ja normisatoja.

Nurmikasvien siementuotannon osalta liitteen 1 suluissa olevat yksikköhinnat koskevat tuotantoa, josta on tehty sopimus rekisteröidyn siemenliikkeen kanssa ja joka on liitetty jäljennöksenä tukihakemukseen.

2 §Kasvit, joista korjataan kaksi tai useampia satoja

Säilörehunurmella ja muilla kasveilla, joista korjataan kaksi tai useampia satoja kasvukautena, on korjatuksi arvioidut satomäärät ennen tai jälkeen satovahingon, otettava huomioon korvauslaskelmassa arvioimalla korjatun sadon määrä.

3 §Normisatoon laskettavat kasvit

Satovahinkokorvausjärjestelmän ulkopuolelle jäävät seuraavat:

1)

satovahinkojen korvaamisesta annetun lain (1214/2000) 4 §:n 3 momentin mukaiset luomusopimuksen siirtymävaiheessa olevat kasvulohkot;

2)

ensimmäisen ja toisen vuoden raivioilla viljeltävät kasvit;

3)

marjakasvustot, jotka eivät täytä maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (364/2003) 4 §:n mukaisia ikävaatimuksia;

4)

valtioneuvoston asetuksen (270/2003) 3 §:n 1 momentin 18―29 kohdassa tarkoitetut kasvit sekä tarhaherne, joista ei ole tehty saman asetuksen 2 §:n kohdan 7 mukaista kirjallista viljelysopimusta;

5)

mansikka; sekä

6)

hakamaa, luonnonniitty, metsälaidun, suojavyöhyke ja kesanto.

Edellä mainittuja kohtien 1―6 sadon arvoa ei lasketa viljelijän omavastuuseen vaikuttavaan vahinkovuoden viljelmän normisadon arvoon. Tällaisissa tilanteissa normisatona käytetään nollaa.

4 §Laadullisten satovahinkojen, sokerijuurikkaan ja muiden satovahinkojen tallennusten määräaika

Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten on tallennettava satovahinkokorvausten hakemustiedot Tukisovellukseen laadullisten vahinkojen ja sokerijuurikkaan osalta viimeistään 15 päivänä joulukuuta sinä vuonna, jonka kasvukautta koskevasta vahingosta on kysymys ja muiden vahinkojen osalta viimeistään 30 päivänä marraskuuta.

Komission valtiontukikäsittelyyn EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti ilmoitettavien korvausmäärien takia satovahinkokorvausten hakemustiedot on tallennettava määräaikaan mennessä.

5 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 30 päivänä elokuuta 2006.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006

Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaYlitarkastaja Pirjo Kuusela

Liite 1

Satovahingoissa käytettävät yksikköhinnat vuonna 2006

Peltokasvit

Yksikköhinta, senttiä/kg

Ruis

11,8

Ruisvehnä

11,8

Syysvehnä

10,6

Kevätvehnä

10,6

Ohra

10,0

Kaura

8,7

Seosvilja

8,8

Rypsi

20,0

Rapsi

20,0

Öljypellava

29,8

Kuitupellava

19,9

Herne

20,6

Tarhaherne

20,4

Ruokaperuna

19,0

Ruokateollisuusperuna

8,5

Tärkkelysperuna

5,1

Sokerijuurikas

3,7

Rehujuurikasvit

1,2

Kuivaheinä

10,0

Säilörehunurmi

1,7

Viljelty laidun

1,7

Vihantarehu

1,2

Apilansiemen

109 (320)

Timoteinsiemen

51 (70)

Nurminata

39 (110)

Raiheinä

51 (93)

Puutarhakasvit

senttiä/kg

Punajuurikas

7,8

Porkkana

9,3

Sipuli

27,0

Kukkakaali

41,0

Valkokaali

18,7

Lanttu

6,5

Kiinankaali

52,0

Avomaankurkku

35,3

Rapeakeräsalaatti

62,0

Parsakaali

100,0

Mustaherukka

80,0

Punaherukka

90,0

Valkoherukka

100,0

Viherherukka

100,0

Karviainen

90,0

Liite 2

Sivun alkuun