Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen turskakiintiön käyttämisestä vuonna 2004
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 765/2004
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 113/2004 (Julkaistu 18.8.2004)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriö on Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1139/1994) 2 ja 10 §:n nojalla päättänyt:
1 §
Suomen turskakiintiöstä Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden vesillä Itämerellä (ICES osa-alueilla 22―32) vuonna 2004 saavat Suomen lipun alla purjehtivat tai Suomessa rekisteröidyt kalastusalukset pyytää elokuun 16 päivänä alkaneella kalastuskaudella enintään 450 tonnia siten, että:
tunnuspituudeltaan yli 20 metrin pituisten kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 150 tonnia; ja
tunnuspituudeltaan enintään 20 metrin pituisten kalastusalusten turskasaalis saa olla yhteensä enintään 300 tonnia.
2 §
Tämä asetus tulee voimaan 18 päivänä elokuuta 2004 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2004.
Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaKalastusneuvos Markku Aro