Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden eläinten ja tavaroiden eläintautivaatimuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 655/2003
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 102/2003 (Julkaistu 3.7.2003)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 18 päivänä tammikuuta 1980 annetun eläintautilain (55/1980) 13 §:n 2 momentin ja eläintautien vastustamisesta Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla sekä viennissä kolmansiin maihin 30 päivänä joulukuuta 1996 annetun asetuksen (1338/1996) 4 §:n nojalla, sellaisena kuin niistä edellinen on laissa 424/1994:
1 lukuYleiset säännökset
1 §Tarkoitus ja soveltamisala
Tämän asetuksen tarkoituksena on estää eläintautien leviäminen eläinten ja tavaroiden tuonnin ja viennin välityksellä Euroopan unionin jäsenvaltioista Suomeen sekä Suomesta muihin jäsenvaltioihin. Mitä tässä asetuksessa säädetään jäsenvaltioista, sovelletaan myös Norjaan ja Liechtensteiniin.
Tätä asetusta sovelletaan elävien eläinten sekä eläimistä saatavien tuotteiden ja eläimistä peräisin olevien sivutuotteiden ja muiden eläintautien leviämisen vaaran aiheuttavien tavaroiden tuontiin muista jäsenvaltioista sekä vientiin muihin jäsenvaltioihin. Asetuksen 11 §:n säännöksiä sovelletaan perkaamattomien kalojen ja 12 §:n säännöksiä kaloista tai muista merieläimistä, ei kuitenkaan merinisäkkäistä, valmistettujen proteiinijauhojen tuontiin Islannista sekä vientiin Islantiin.
Tätä asetusta ei sovelleta seuraavien eläinten ja tavaroiden tuontiin ja vientiin:
kotieläiminä pidettävät nautaeläimet sekä niiden sukusolut ja alkiot;
kotieläiminä pidettävät siat ja tarhatut villisiat sekä niiden sukusolut ja alkiot;
kotieläiminä pidettävät lampaat ja vuohet sekä niiden sukusolut ja alkiot;
siipikarja (kanat, kalkkunat, helmikanat, ankat, sorsat, hanhet, viiriäiset, kyyhkyset, fasaanit, peltopyyt, strutsit, emut ja muut sileälastaiset linnut, joita kasvatetaan tai pidetään jalostusta, siitosta sekä lihan tai munantuotantoa varten tai käytettäväksi riistan istutuksiin) ja siitosmunat;
hevoset sekä niiden sukusolut ja alkiot;
elävät kalat, äyriäiset ja nilviäiset sekä niiden sukusolut;
elintarvikkeeksi tarkoitettu liha ja lihatuotteet;
elintarvikkeeksi tarkoitettu maito, maitotuotteet ja ternimaito; sekä
elintarvikkeeksi tarkoitetut linnunmunat ja munatuotteet.
Tätä asetusta ei myöskään sovelleta lemmikkieläinten vientiin, kun yksityishenkilö vie lemmikkieläimen mukanaan muuhun jäsenvaltioon. Tällaiseen vientiin sovelletaan vastaanottavan jäsenvaltion asettamia vaatimuksia.
2 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
jäsenvaltiolla Euroopan unionin jäsenvaltiota;
sisämarkkinakaupalla jäsenvaltioiden välistä kauppaa;
tuonnilla mitä tahansa eläinten tai tavaroiden liikkumista muista jäsenvaltioista Suomeen;
viennillä mitä tahansa eläinten tai tavaroiden liikkumista Suomesta muihin jäsenvaltioihin;
tilalla maatilaa, laitosta tai muuta paikkaa, jossa pysyvästi tai väliaikaisesti pidetään eläimiä;
taudille herkällä eläimellä eläintä, joka voi saada tietyn tartunnan riippumatta siitä, sairastuuko eläin vai ei;
eläimistä saatavilla sivutuotteilla muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1774/2002, jäljempänä sivutuoteasetus, artiklassa 2 määriteltyä ainesta;
kontaminoitumisella mikrobien pääsyä tavaraan tai tuotteeseen.
Viitattaessa tässä asetuksessa Euroopan yhteisön säädökseen tarkoitetaan säädöstä ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia.
2 lukuElävät eläimet
3 §Apinat
Apinoiden ( Simiae ja Prosimiae ) tuonnissa ja viennissä on noudatettava säännöksiä, jotka on annettu neuvoston direktiivissä 92/65/ETY eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista eläinten, siemennesteen, munasolujen ja alkioiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa siltä osin, kuin niitä eivät koske direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I jaksossa mainittujen erityisten yhteisön säädösten eläinten terveyttä koskevat vaatimukset. Apinoiden mukana on oltava neuvoston direktiivin 92/65/ETY liitteen E mukainen terveystodistus, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksessa (EY) N:o 1282/2002.
Neuvoston direktiivin 92/65/ETY mukaisesti hyväksytyn yhteisön, laitoksen tai keskuksen valvojana toimii läänineläinlääkäri.
4 §Sorkka- ja kavioeläimet
Muiden kuin 1 §:n 3 momentissa mainittujen sorkka- ja kavioeläinten sisämarkkinakaupassa ja muussa tuonnissa on noudatettava neuvoston direktiivin 92/65/ETY säännöksiä. Sorkka- ja kavioeläinten mukana on oltava neuvoston direktiivin 92/65/ETY liitteen E mukainen terveystodistus, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksessa (EY) N:o 1282/2002.
Märehtijöiden tuonnin osalta on lisäksi noudatettava maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston erikseen antamia määräyksiä infectious bovine rhino-tracheitis (IBR)-taudin, nautaeläinten tuberkuloosin ja bruselloosin vastustamiseksi.
Minisikojen tuonti on sallittua vain maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston myöntämällä tuontiluvalla. Minisikojen viennissä on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion asettamia vaatimuksia.
Tämän pykälän 1 ja 2 momentin säännöksiä ei sovelleta Ruotsista tuotaviin poroihin, jotka tuodaan tilapäisesti Suomeen enintään 30 vuorokauden ajaksi, eikä Suomesta Ruotsiin vietyihin poroihin, jotka tuodaan takaisin Suomeen enintään 30 vuorokauden tilapäisen oleskelun jälkeen.
5 §Linnut
Lintujen tuonti on sallittua vain maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston myöntämällä tuontiluvalla. Linnulla tarkoitetaan tässä asetuksessa muita lintuja kuin siipikarjaa.
Lintujen viennin osalta on noudatettava neuvoston direktiivin 92/65/ETY säännöksiä sekä vastaanottavan valtion asettamia vaatimuksia.
6 §Mehiläiset
Mehiläisten sisämarkkinakaupassa ja muussa tuonnissa mehiläisten on oltava peräisin alueelta, jolla ei ole voimassa neuvoston direktiivin 92/65/ETY mukaisesti esikotelomädän vuoksi määrättyjä rajoituksia. Tuonti tai vienti on kielletty, jos alueelle olisi kyseisen direktiivin mukaan määrättävä mainittuja rajoituksia tai jos rajoituksia ei ole poistettu direktiivissä määrätyssä järjestyksessä. Mehiläisten mukana on oltava neuvoston direktiivin 92/65/ETY liitteen E mukainen terveystodistus, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksessa (EY) N:o 1282/2002.
7 §Jänikset ja kanit
Jäniksien ja kanien sisämarkkinakaupassa on noudatettava seuraavaa:
eläinten on oltava peräisin tilalta, jolla ei kuukauteen ennen eläinten lähtöä ole todettu tai epäilty raivotautia;
eläimet eivät ole kuukauteen saaneet olla yhteydessä sellaisen tilan eläimiin, jolla epäillään tai on todettu esiintyvän raivotautia;
eläinten on oltava peräisin tilalta, jolla yhdelläkään eläimellä ei ole myksomatoosiin viittaavia oireita; sekä
eläinten mukana on oltava viejän kirjallinen vakuutus, josta ilmenee, että;
eläimet ovat 1-3 kohdan säännösten mukaisia;
eläimissä ei lähtöpäivänä ole ollut havaittavissa tarttuvien tautien oireita;
tilalla ei ole voimassa viranomaisten määräämiä rajoituksia eläintautien vuoksi.
Jos 1 momentissa tarkoitetut kanit tai jänikset viedään jäsenvaltioon, jossa niiden kuljettamiseen tarvitaan viranomaisen antama terveystodistus, on eläinten mukana kuitenkin oltava neuvoston direktiivin 92/65/ETY liitteen E mukainen terveystodistus, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksessa (EY) N:o 1282/2002.
Irlantiin tai Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vietävien jäniksien ja kanien mukana on oltava terveystodistus, josta ilmenee, että eläimet ovat 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännösten mukaisia.
Tämän pykälän säännöksiä ei sovelleta jäniksien ja kanien tuontiin, kun yksityishenkilö tuo jäniksen tai kanin mukanaan Suomeen ja pitää lemmikkieläimenään.
8 §Hillerit, minkit ja ketut
Hillereiden, minkkien ja kettujen sisämarkkinakaupassa on noudatettava seuraavaa:
eläinten on oltava peräisin tilalta, jolla ei kuuteen kuukauteen ennen eläinten lähtöä ole todettu tai epäilty raivotautia;
eläimet eivät ole saaneet olla kuuteen kuukauteen yhteydessä sellaisen tilan eläimiin, jolla epäillään tai on todettu esiintyvän raivotautia; sekä
eläinten mukana on oltava viejän kirjallinen vakuutus, josta ilmenee, että;
eläimet ovat 1-2 kohdan säännösten mukaisia;
eläimissä ei lähtöpäivänä ole ollut havaittavissa tarttuvien tautien oireita;
tilalla ei ole voimassa viranomaisten määräämiä rajoituksia eläintautien vuoksi.
Jos eläimet viedään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Irlantiin, Ruotsiin tai Norjaan, on lisäksi noudatettava näiden valtioiden raivotautia koskevia vaatimuksia.
Tämän pykälän 1 momentin säännöksiä ei sovelleta hillerien, minkkien ja kettujen tuontiin, kun yksityishenkilö tuo hillerin, minkin tai ketun mukanaan Suomeen ja pitää lemmikkieläimenään.
9 §Koirat ja kissat
Yli kolmen kuukauden ikäisten koirien ja kissojen sisämarkkinakaupassa on noudatettava seuraavaa:
eläimessä ei lähtöpäivänä saa olla tarttuvien tautien oireita;
eläimen on oltava tunnistettavissa tatuoinnilla tai mikrosirulla;
eläimen mukana on oltava virkaeläinlääkärin tai lähtötilasta vastaavan eläinlääkärin antama todistus, josta käy ilmi seuraavaa:
eläin on rokotettu yli kolmen kuukauden ikäisenä raivotautia vastaan vuosittain tai rokotuksessa käytetylle rokotteelle hyväksytyin väliajoin;
rokotteena on käytetty inaktivoitua, Euroopan pharmakopean mukaisesti valmistettua rokotetta;
käytetyn rokotteen nimi ja eränumero;
koiran on oltava rokotettu penikkatautia vastaan;
eläimen mukana on oltava eläinlääkärin antama todistus, josta ilmenee, että eläimelle on enintään 30 päivää ennen sen saapumista Suomeen annettu asianmukainen annos pratsikvantelia sisältävää, asianomaiselle eläinlajille hyväksyttyä lääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan;
5 kohdassa tarkoitetusta todistuksesta on ilmettävä myös lääkkeen nimi, annostus ja antotapa;
eläimeltä ei vaadita 5 kohdassa tarkoitettua lääkitystä, jos se tuodaan suoraan Ruotsista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Irlannista tai Norjasta muualta kuin Huippuvuorilta, taikka jos eläin tuodaan Suomeen 24 tunnin kuluessa siitä, kun se on viety pois Suomesta; sekä
eläimellä on oltava neuvoston direktiivin 92/65/ETY 10 artiklan 2 kohdan mukainen eläinlääkärin todistus tai yksilöllinen koira- tai kissapassi, josta ilmenevät tunnistusta, rokotusta ja heisimatolääkitystä koskevat tiedot.
Alle kolmen kuukauden ikäisten koirien ja kissojen sisämarkkinakaupassa on noudatettava seuraavaa:
eläimen on täytettävä 1 momentin 1 ja 8 kohdissa säädetyt vaatimukset;
eläin ei saa olla peräisin tilalta, jolla on voimassa viranomaisten määräämiä rajoituksia eläintautien vuoksi; sekä
eläimen on oltava lähtötilalla syntynyt ja siellä jatkuvasti syntymästään lähtien pidetty.
Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitetut koirat tai kissat viedään Ruotsiin, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Irlantiin tai Norjaan, on noudatettava neuvoston direktiivin 92/65/ETY 10 artiklan 3 kohdan mukaisia säännöksiä.
Jos tuojana on yksityishenkilö, koirien ja kissojen tuonnissa Suomeen on noudatettava seuraavaa:
yli kolmen kuukauden ikäisten eläinten on täytettävä:
Ruotsista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Irlannista tai Norjasta muualta kuin Huippuvuorilta tuotaessa 1 momentin 1 kohdassa säädetyt vaatimukset;
muista jäsenvaltioista tai Huippuvuorilta tuotaessa 1 momentin 1, 3 ja 5–7 kohdissa säädetyt vaatimukset; sekä
alle kolmen kuukauden ikäisten eläinten on täytettävä 1 momentin 1 kohdassa säädetyt vaatimukset.
Tämän momentin säännöksiä ei sovelleta eläimiin, jotka tuodaan Suomeen myyntiä, välitystä tai muulla vastaavalla tavalla luovuttamista taikka elinkeinon harjoittamista varten.
10 §Muut eläimet
Vietäessä raivotaudille herkkiä eläimiä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Irlantiin, Ruotsiin tai Norjaan on tämän luvun säännösten lisäksi noudatettava näiden valtioiden raivotautia koskevia vaatimuksia.
3 lukuTavarat
11 §Perkaamattomat lohikalat
Perkaamattomien viljeltyjen lohikalojen sisämarkkinakaupassa ja muussa tuonnissa on noudatettava eläinten terveyttä koskevista edellytyksistä saatettaessa vesiviljeltyjä eläimiä ja tuotteita markkinoille annetun neuvoston direktiivin 91/67/ETY säännöksiä. Suomeen saa tuoda perkaamattomia viljeltyjä lohia, taimenia, kirjolohia, harjuksia, muikkuja, siikoja, haukia ja piikkikampeloita ainoastaan niistä maista, alueilta ja laitoksista, jotka on lueteltu tarttuvan vertamuodostavan kudoksen kuolion (IHN) ja/tai virusperäisen verenvuotoseptikemian (VHS) osalta hyväksyttyjen vyöhykkeiden ja kalanviljelylaitosten luetteloista annetussa komission päätöksessä 2002/308/EY. EFTA-maista perkaamattomien viljeltyjen lohikalojen tuonti on mahdollista EFTA valvontaviranomaisen päätöksellä No 244/02/COL Norjasta, lukuun ottamatta Venäjän rajan lähellä olevia vesistöjä. Tuotaessa perkaamattomia lohia, taimenia tai kirjolohia Norjasta, on lähetyksen mukana lisäksi oltava tietyistä Norjassa esiintyvää lohen tarttuvaa anemiaa koskevista suojatoimenpiteistä annetun komission päätöksen 2003/70/EY mukainen terveystodistus ISA-taudin varalta. Kaikki perkaamattomat lohikalat on vietävä tuonnin jälkeen suoraan hygienialain nojalla hyväksyttyyn laitokseen perattaviksi. Perkuujätteitä ei saa käyttää kalojen rehuksi.
Perkaamattomien viljeltyjen lohien, taimenten, kirjolohien, harjusten, muikkujen, siikojen, haukien ja piikkikampeloiden vienti Suomesta alueelle, joka on komission päätöksellä 2002/308/EY hyväksytty vapaaksi IHN- tai VHS-taudista on kielletty.
Perkaamattomien luonnosta pyydettyjen lohien, taimenten, kirjolohien, harjusten, muikkujen, siikojen, haukien ja piikkikampeloiden tai niiden perkuujätteiden tuonti Suomeen on kielletty.
12 §Eläimistä saatavat sivutuotteet
Eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden, kuten käsitellyn eläinvalkuaisen, verituotteiden, renderoidun rasvan ja kalaöljyn, maidon, maitopohjaisten tuotteiden ja ternimaidon, gelatiinin, hydroloitujen proteiinien, dikalsiumfosfaatin, trikalsiumfosfaatin, lemmikkieläinten ruoan ja puruluiden, lannan, käsitellyn lannan ja käsiteltyjen lantatuotteiden, hevoseläinten seerumin, sorkka- ja kavioeläinten nahkojen ja vuotien, metsästystrofeiden ja mehiläistuotteiden, sisämarkkinakaupassa ja muussa tuonnissa on noudatettava sivutuoteasetuksen säännöksiä.
Sivutuoteasetuksen mukaisesti luokkaan 1 ja luokkaan 2 kuuluvia eläimistä saatavia sivutuotteita sekä niistä johdettuja käsiteltyjä tuotteita saa tuoda Suomeen ainoastaan maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston luvalla. Niitä saa viedä muihin jäsenvaltioihin, jos määräjäsenvaltio on antanut vientiin luvan.
Eläinten ruokintaan tarkoitetun käsitellyn eläinvalkuaisen ja sitä sisältävien rehuvalmisteiden tuonti Suomeen on kielletty. Kielto ei kuitenkaan koske kalajauhoa ja kalajauhoa sisältäviä rehuvalmisteita, jotka on tarkoitettu muiden eläinten kuin märehtijöiden ruokintaan, eikä lemmikkieläinten ruokia. Käsiteltyä eläinvalkuaista saa viedä muihin jäsenvaltioihin, jos määräjäsenvaltio on antanut vientiin luvan.
Sivutuoteasetuksen mukaisesti luokkaan 3 kuuluva teurasjäte tai kalaperäinen aines, joka on kuumennettu tai käsitelty hapolla turkiseläinten rehun eläintauti- ja hygieniavaatimuksista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (34/EEO/2001) mukaisesti, voidaan sivutuoteasetuksen säännösten lisäksi viedä välittömästi tuonnin jälkeen käsiteltäväksi maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 34/EEO/2001 nojalla hyväksyttyyn turkiseläinrehusekoittamoon. Perkaamatonta kalaa ei kuitenkaan tarvitse kuumentaa tai käsitellä hapolla. Vain erityisestä syystä ja tavaran vastaanottajana olevaa laitosta valvovan eläinlääkärin luvalla tavara saadaan siirtää vastaanottajana olevasta laitoksesta käsiteltäväksi toiseen sellaiseen laitokseen, jossa tavara sivutuoteasetuksen säännösten mukaan saadaan käsitellä.
Sivutuoteasetuksen liitteessä VIII olevassa III luvussa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, joka voi erityisellä hyväksynnällä sallia tuotavan alueelleen käsittelemätöntä lantaa, on Kasvintuotannon tarkastuskeskus.
13 §Eläintauteja aiheuttavat mikrobit ja loiset
Eläintauteja aiheuttavien mikrobien ja loisten sekä niitä sisältävien viljelmien, kudosten, eritteiden ja muiden vastaavien tavaroiden tuonti on sallittua vain maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston myöntämällä tuontiluvalla.
Eläintauteja aiheuttavien mikrobien ja loisten sekä niitä sisältävien viljelmien, kudosten, eritteiden ja muiden vastaavien tavaroiden viennissä on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion asettamia vaatimuksia.
14 §Eläintautien leviämisen vaaraa aiheuttavat muut tavarat
Seuraavien tavaroiden tuonti on sallittua vain maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston myöntämällä tuontiluvalla, jos niistä aiheutuu eläintautien leviämisen vaaraa:
kuljetusvälineet, säilytysastiat, kuivikkeet ja tavarapäällykset sekä muut pakkaustarvikkeet;
eläinten tuotannossa, hoidossa ja pitopaikoissa käytetyt vaatteet, varusteet ja muut esineet; sekä
elävien eläinten, kuolleiden eläinten ja niiden osien, eläinten sukusolujen ja alkioiden sekä eläimistä saatavien tuotteiden säilytykseen tai kuljetukseen käytetyt esineet.
Eläintautien leviämisen vaaraa aiheuttavien tavaroiden viennissä on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion asettamia vaatimuksia.
15 §Näyte-erät
Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto voi myöntää luvan näyte-erän tuontiin. Lupa voidaan myöntää vain sellaiselle näyte-erälle, jolla ei ole kaupallista arvoa ja joka tuodaan tutkimusta varten. Näyte-erä on hävitettävä tutkimuksen jälkeen.
4 lukuErinäiset säännökset
16 §Suhde muuhun lainsäädäntöön
Tämän asetuksen noudattamisen valvonnasta sekä sisämarkkinakaupan, tuonnin ja viennin yhteydessä vaadittavista tarkastuksista ja ilmoituksista säädetään eläintautien vastustamiseksi suoritettavista tarkastuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla annetussa maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätöksessä (572/1995).
Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston erikseen antamat määräykset IBR-taudin sekä nautaeläinten tuberkuloosin ja bruselloosin vastustamiseksi annetaan eläintautien vastustamiseksi suoritettavista tarkastuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla annetun maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätöksen (572/1995) 11 §:ssä säädetyn rekisteriin merkitsemisen yhteydessä.
17 §Eläintautitilanteen muutos
Sen lisäksi, mitä tässä asetuksessa säädetään, on noudatettava eläintautitilanteen muutoksen perusteella annettuja Euroopan yhteisön komission, maa- ja metsätalousministeriön tai toisen jäsenvaltion suojapäätöksiä.
18 §Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä heinäkuuta 2003.
Tällä asetuksella kumotaan eräiden eläinten ja tavaroiden eläintautivaatimuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla 11 päivänä tammikuuta 1995 annettu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös (27/1995) sekä eläinproteiinin tuonnista, viennistä ja käytöstä eläinten ruokinnassa 21 päivänä joulukuuta 2000 annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (1238/2000) niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen. Kumotun asetuksen 1238/2000 5 ja 6 §, sellaisena kuin ne ovat, 5 § asetuksessa 7/2001 ja 6 § asetuksessa 568/2001, jäävät kuitenkin edelleen voimaan 31 päivään elokuuta 2003 saakka.
Neuvoston direktiivi 91/67/ETY (31991L0067); EYVL N:o L 46, 19.2.1991, s. 1
Neuvoston direktiivi 92/65/ETY (31992L0065); EYVL N:o L 268, 14.9.1992, s. 54
Komission päätös 2002/308/EY (32002D0308); EYVL N:o L 106, 23.4.2002, s. 28
Komission päätös 2003/70/EY (32003D0070); EYVL N:o L 26, 31.01.2003, s. 76
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1774/2002, (32002R1774); EYVL N:o L 273,
10.10.2002, s. 1
Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2003
Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaEläinlääkintötarkastaja Tiia Tuupanen