Valtioneuvoston päätös puolustustarvikkeiden maastavientiä, kauttakuljetusta ja välitystä koskevista yleisistä suuntaviivoista
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1000/2002
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 145/2002 (Julkaistu 4.12.2002)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvosto on puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta 9 päivänä maaliskuuta 1990 annetun lain (242/90) 3 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on 17 päivänä helmikuuta 1995 annetussa laissa (197/95), ulkoasiainministeriön esittelystä päättänyt:
1 §Puolustustarvikkeiden maastaviennissä ja kauttakuljetuksessa sekä välityksessä noudatetaan seuraavia yleisiä suuntaviivoja:
1. Suuntaviivojen kohde ja tarkoitus
1. Nämä suuntaviivat koskevat puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa (242/90, 197/95, 900/2002), asetuksessa (108/1997) ja puolustusministeriön päätöksessä (192/1997) tarkoitettuja tuotteita samoin kuin lain 1 §:ssä tarkoitettuja tietotaitoa, valmistusoikeuksia, valmistuslaitteita ja tietokoneohjelmistoja.
2. Suuntaviivat koskevat soveltuvin osin myös ampuma-aselaissa (1/1998) ja asetuksessa (145/1998) tarkoitettuja siviililuonteisia aseita ja ampumatarvikkeita.
3. Kauppa- ja teollisuusministeriön antamissa säädöksissa tai julkaisuissa on esitetty suuntaviivat ja ohjeet sellaisten tuotteiden (kaksikäyttötuotteiden) viennille tai kauttakuljetukselle, jotka voivat edistää joukkotuhoaseiden kehittelyä ja valmistusta.
4. Suuntaviivat sisältävät täsmentäviä, ohjeellisia soveltamissääntöjä ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta lain 3 §:n määräyksestä, jonka mukaan maastavientilupaa tai välityslupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen.
5. Nämä kansalliset ulko- ja turvallisuuspoliittiset suuntaviivat täydentävät ja täsmentävät samalla niitä kansainvälisiä sopimuksia ja sitoumuksia, jotka puolustustarvikkeiden maastaviennissä sitovat Suomea.
6. Näiden suuntaviivojen liitteet hyväksytään ulkoasiainministeriön päätöksellä. Ulkoasiainministeriö vastaa liitteiden pitämisestä kansainvälisen kehityksen tasalla. Liitteet ja niiden muutokset julkaistaan ulkoasiainministeriön määräyskokoelmassa.
2. Kansainväliset sopimukset ja sitoumukset
2.1. Luparatkaisussa noudatetaan:
1.1. asianomaisia kansainvälisiä sopimuksia (luettelo tämän kohdan liitteessä);
1.2. YK:n turvallisuusneuvoston sitovalla päätöksellään määräämiä talouspakotteita ja asevientikieltoja. Voimassaolevat pakotteet, kiellot ja suositukset on mainittu tämän kohdan liitteessä. Talouspakotteisiin sisältyy yleensä aina puolustustarvikkeiden vientikielto;
1.3. Euroopan unionin päättämiä asevientikieltoja, jotka on mainittu tämän kohdan liitteessä;
1.4. ETYJ:n tai muiden turvallisuusjärjestöjen taikka kansainvälisten vientivalvontajärjestelyjen päättämiä asianomaisia rajoitteita, kun ne ovat monenvälisesti sitovia.
2.2. Lisäksi luparatkaisussa otetaan huomioon seuraavat kansainvälisesti sovitut asevientiperiaatteet ja -kriteerit:
2.1. Euroopan unionin asevientikriteerit, jotka ovat liitteessä;
2.2. tavanomaisen aseistuksen maastasiirtoja ohjaavat ETYJ:n periaatteet, jotka ovat liitteessä;
2.3. muut kansainvälisesti hyväksytyt vastaavat periaatteet;
2.4. niiden monenvälisten vientivalvontajärjestelyjen hyväksymät suuntaviivat, joissa Suomi on osapuolena ja jotka koskettavat puolustustarvikevientiä.
3. Lupaharkinta ja luparatkaisu
3.1. Puolustustarvikkeiden luokittelu
1.1. Lupaharkintaa varten on puolustustarvikkeet asetuksessa (108/97) jaettu neljään tuoteluokkaan ominaisuuksiensa, käyttötarkoituksensa ja sotilaallisen merkityksensä perusteella.
1.2. Luokittelu toimii luparatkaisun välineenä siten, että ensimmäisen tuoteluokan muodostaa varsinaiseen taistelukäyttöön tarkoitettu tuhoatuottava materiaali, toisen muodostavat asealustat, kolmannen panssarointi- tai suojavarustus ja suojarakenteet ja neljännen tuoteluokan muodostavat avustavat laitteet.
1.3. Tämän luokittelun ulkopuolelle jäävän erillisluokan muodostavat lain 1 §:ssä tarkoitetut tietotaito ja valmistusoikeudet - sekä soveltuvin osin siviililuonteiset tai siviilikäyttöön vietävät aseet ja ampumatarvikkeet. Komponenttivientiä koskevat säännöt ovat kohdassa 5.
3.2. Kokonaisharkinta
3.2.1. Lupahakemuksen kokonaisharkinnassa otetaan lisäksi huomioon:
― ulko- ja turvallisuuspoliittiset näkökohdat, joihin sisältyvät kohdista 2.1. tai 2.2. johtuvat mahdolliset esteet viennille tai välitykselle;
― vastaanottajamaan tilanne, etenkin ihmisoikeustilanteen eritelty arvio mukaan luettuna muiden maiden suhtautuminen vastaanottajamaahan;
― hakemuksessa tarkoitettujen puolustustarvikkeiden ominaisuudet, käyttötarkoitus ja sotilaallinen merkitys;
― hakemuksessa tarkoitettujen puolustustarvikkeiden merkitys Suomen puolustuksen materiaalivalmiuksien ja alan kotimaisen teollisuuden kehittämisen kannalta.
2.2. Ongelmallisissa lupa-asioissa on perussuhtautumisena pidättyvyys.
2.3. Jos tuotteet eivät ominaisuuksiensa tai merkityksensä johdosta johda tai niitä suuren todennäköisyyden perusteella ei käytetä ihmisoikeusloukkauksiin, hyökkäykselliseen aseelliseen toimintaan taikka muuhun vastaavaan ei-hyväksyttyyn tarkoitukseen vastaanottajamaassa tai sen ulkopuolella, voidaan lupa myöntää, jos kokonaisharkinnan muut tekijät sitä puoltavat ja ellei lupakäsittelystä muuta johdu.
3.3. Viennin ja välityksen esteettömyys
3.1. Ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä viennille tai välitykselle ei ole, jos vienti tai välitys suuntautuu johonkin liitteessä mainituista valtioista ja ellei vastaanottajamaan olosuhteista muuta johdu.
3.2. Estettä ei ole, jos vienti tai välitys liittyy puolustusmateriaaliyhteistyötä koskevan sopimuksen (MOU) toteuttamiseen vastaanottajavaltion kanssa.
3.3. Estettä ei myöskään ole, jos tuotteet on tarkoitettu käytettäväksi YK:n tai ETYJ:n toimesta tai niiden valtuuttamana tapahtuvassa rauhanturvatoiminnassa tai kriisinhallinnassa.
4. Lupahakemuksen käsittely
1. Ulkoasiainministeriö vastaa lain 4 §:n 2 momentin mukaisesti lupahakemukseen tai ennakkolausuntoon liittyvien ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien esittämisestä.
2. Puolustustarvikkeiden määrittelyä koskevat lausunnot, ennakkolausunnot ja lupahakemukset käsitellään puolustusministeriön asettamassa työryhmässä, johon voivat osallistua asianomaiset viranomaiset. Työryhmä toimii yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman neuvoa-antavan vientivalvontaneuvottelukunnan kanssa. Työryhmän toiminnasta määrätään tarkemmin sen toimeksiannossa.
3. Ennakkolausunnon tarkoituksena on antaa viejälle tai välittäjälle, ennen tarjouksen tekemistä tai markkinointiin ryhtymistä, tieto hankkeen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta hyväksyttävyydestä. Annettu lausunto on otettava myöhemmin huomioon varsinaisessa luparatkaisussa muiden kokonaisharkintaan vaikuttavien tekijöiden rinnalla.
4. Kun on todettu, että viennille tai välitykselle ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä, varmistetaan puolustusministeriölle toimitettujen selvitysten nojalla ennen luparatkaisua loppukäyttäjä, loppukäyttö sekä tavaran päätyminen ilmoitettuun määränpäähän (jälleenvientikielto sekä jälkikäteinen varmistus tuontitullaustodistuksella).
5. Komponenttivienti
1. Lain 4 §:n 3 momentin nojalla porrastetaan loppukäyttöä koskevat varmistusmenettelyt sen mukaan, mikä ja miten hallitseva on suomalainen osuus ja identiteetti lopputuotteessa. Asteikon ääripäinä ovat tällöin Suomessa kokonaan valmistettu itsenäinen tuote ja toisaalta erillinen, epäitsenäinen osajärjestelmä tai yksittäiset komponentit, joita käytetään lopputuotteen kokoonpanossa vastaanottajamaassa.
2. Kohdassa 5.1. mainittujen osajärjestelmien tai komponenttien mahdollinen jälleenvienti maasta, josta on saatu todistus käytöstä omassa tuotannossa, tapahtuu kyseisen maan vientivalvonnan alaisena.
3. Komponenttivientiin rinnastetaan myös ruutien vienti silloin, kun ruuteja on tarkoitus käyttää patruunoiden tai ammusten valmistuksessa raaka-aineena.
4. Lupaharkinnassa otetaan huomioon komponentin ostajamaan noudattama vientipolitiikka.
5. Noudatettaessa luvussa 3.2. mainittuja kokonaisharkinnan periaatteita lupaharkinnassa otetaan huomioon komponentin merkitys verrattuna siihen valmiiseen tuotteeseen, josta se on osa.
6. Luvan myöntäminen ja luvan peruuttaminen
1. Kun kysymyksessä on lain ja suuntaviivojen tarkoittama, ulko- ja turvallisuuspoliittisesti hyväksyttävä, asianmukaisen valvonnan alaisena tapahtuva puolustustarvikevienti tai -välitys, pidetään lähtökohtana, että lupa myönnetään ja ennakkolausunnossa vientiä tai välitystä puolletaan, ellei estettä myöntämiseen tai puoltamiseen voida osoittaa.
2. Luvan myöntäminen otetaan myös lähtökohdaksi, jos uusi toimitus on luonteeltaan vastaava kuin aiempi vienti, on jatkotoimitus tai on muutoin siihen sidoksissa. Sama koskee varaosien tai täydennysten toimittamista aiemmin luvitettuihin vienteihin.
6.3. Lain 6 §:ssä tarkoitettu luvan peruuttaminen silloin, jos siihen harkitaan olevan syytä, voi tapahtua esimerkiksi seuraavista syistä:
― kohdassa 2.1. mainitun kansainvälisen järjestön asettaman sitovan vastaanottajamaahan kohdistuvan pakotteen, esim. asevientikiellon, voimaantulo niiden tuotteiden osalta, joita lupa koskee;
― vastaanottajamaan tilanteen perustavaa laatua oleva muutos, joka voi johtaa ko. luvalla vietävien tai välitettyjen puolustustarvikkeiden käyttämiseen ihmisoikeusloukkauksissa tai hyökkäyksellisessä aseellisessa toiminnassa tai muussa vastaavassa ei-hyväksyttävässä tarkoituksessa;
― jos viennissä tai välityksessä on syyllistytty lain 7 §:ssä tarkoitettuun maastavientirikokseen tai -rikkomukseen.
4. Luvan peruuttamista harkittaessa otetaan myös huomioon tehdyt toimitussitoumukset, mukaan luettuna tehtyihin tai käynnissä oleviin puolustustarviketoimituksiin liittyvät huolto- ja varaosatoimitussitoumukset.
2 §
Tämä päätös tulee voimaan 9 päivänä joulukuuta 2002. Tällä päätöksellä kumotaan puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista 24 päivänä maaliskuuta 1995 annettu valtioneuvoston päätös (474/1995).
Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2002
Ministeri Jari VilénLinjanjohtaja Pertti Harvola