Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen hakemisesta ja eläinpalkkioihin liittyvien pinta-alojen ilmoittamisesta vuonna 2001
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 339/2001
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 49/2001 (Julkaistu 18.4.2001)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1100/1994) 11 §:n sekä maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/1992) 13 §:n nojalla:
1 §Soveltamisala
Tämä asetus koskee Euroopan yhteisön kokonaan rahoittaman peltokasvien ja säilörehunurmen pinta-alatuen ja näihin liittyvän kesannointikorvauksen hakemista vuonna 2001.
Tämä asetus koskee myös seuraaviin Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamiin eläinpalkkioihin liittyvien pinta-alojen ilmoittamista:
naudanliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1254/1999 12 ja 13 artiklassa säädetty eläinpalkkioiden rehuala;
Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamien peltoalaan ja eläimiin perustuvien suorien tukien horisontaaliehdoista annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (154/ 2000) 11 §:ssä tarkoitettu eläintiheyslaskennassa käytettävissä oleva peltoala.
2 §Hallintoa ja valvontaa koskevat säännökset
Edellä 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun tuen sekä 1 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen eläinpalkkioiden rehualan hallinnossa ja valvonnassa sovelletaan, mitä peltokasvien tukijärjestelmän hallinnosta ja valvonnasta annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (155/2000) 3, 3 a, 3 b, 3 c, 3 d, 3 e, 4, 5, 7, 9―12 ja 14 §:ssä säädetään.
3 §Tukihakemus
Hakemus 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun tuen saamiseksi sekä 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus (tukihakemus) on toimitettava viimeistään 31 päivänä toukokuuta 2001. Tukihakemuksen mukana on toimitettava tarvittavat liitteet.
Tukihakemus on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeilla numero 101A, 101B, 102A ja 102B vuodelle 2001 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2001 vahvistaman kaavan mukaisilla atk-tulosteilla. Tukihakemusta ei voida toimittaa ilman esitäytettyä tai muulla tavoin täytettyä peruslohkolomaketta numero 102A.
Jos edellisen vuoden jälkeen peruslohkoja on jaettu, yhdistetty tai poistettu pysyvästi käytöstä taikka uusia peruslohkoja on perustettu tai peruslohkojen hallinnassa on tapahtunut muutoksia, on lisäksi toimitettava maa- ja metsätalousministeriön lomake numero 102C vuodelle 2001 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2001 vahvistaman kaavan mukainen atk-tuloste.
4 §Ilmoitus kylvöaloista
Viljelyalojen muutoksia koskeva ilmoitus kylvöaloista on toimitettava viimeistään 15 päivänä kesäkuuta 2001. Jos Euroopan yhteisöjen komissio myöntää erityisestä syystä poikkeuksen viimeiseen kylvöpäivään, ilmoitus kylvöaloista on toimitettava viimeistään komission poikkeusasetuksessa vahvistamana viimeisenä kylvöpäivänä alueilla, joita poikkeus koskee.
Ilmoitus kylvöaloista on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeella numero 117 vuodelle 2001 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2001 vahvistaman kaavan mukaisella atk-tulosteella.
5 §Tukihakemuksen ja ilmoituksen toimittaminen
Tukihakemus ja 4 §:ssä tarkoitettu ilmoitus liitteineen on toimitettava sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka alueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Jos tilalla ei ole talouskeskusta, tukihakemus toimitetaan sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka alueella pääosa tilan pelloista sijaitsee.
Postitse saapunut tukihakemus tai ilmoitus katsotaan oikeaan aikaan toimitetuksi, jos sen sisältävä postilähetys on viimeistään viimeisenä hakupäivänä leimattu postissa toimivaltaiselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle osoitettuna.
6 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 18 päivänä huhtikuuta 2001.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Neuvoston asetus (EY) N:o 1254/1999; EYVL N:o L 160, 26.6.1999, s. 21
Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2001
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläMaatalousneuvos Olli-Pekka Peltomäki