Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

169/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus turvavarastointiohjelmasta vuonna 2001

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
169/2001
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 23/2001 (Julkaistu 1.3.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä, säädetään 17 päivänä joulukuuta 1982 annetun turvavarastolain (970/1982) 3 §:n 1 momentin nojalla:

1 §

Vuonna 2001 voidaan turvavarastointisopimuksia tehdä valtion talousarvion rajoissa lääkkeiden velvoitevarastoinnista annetun asetuksen (608/1984) 1 §:ssä, sellaisena kuin se on 24 päivänä elokuuta 1990 annetussa asetuksessa (745/1990), luetelluista lääkeaineista sekä seuraavien, suluissa mainittuihin tullitariffin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden turvavarastoinnista:

- Vihannesten ja juuresten kylvösiemenet (07.13 ja 12.09)

- Paahtamaton kahvi (09.01)

- Soijapavut (12.01)

- Rypsin siemenet (12.05)

- Raaka rypsiöljy (15.14)

- Rehuhiiva (21.02)

- Etanoli (22.07)

- Natriumkloridi (25.01)

- Rikki (25.03)

- Kaoliini (25.07)

- Liitu (25.09)

- Tulenkestävät materiaalit (25.18, 69.02 ja 69.03)

- Kipsikivi (25.20)

- Boraatit (25.28 ja 28.40)

- Rautamalmipelletit (26.01)

- Nikkelimalmi ja -rikaste (26.04)

- Molybdeenimalmi (26.13)

- Kivihiili lukuun ottamatta antrasiittia sekä kivihiilibrikettejä ja niiden kaltaisia kiinteitä polttoaineita (27.01)

- Polttoturve (27.03)

- Kivihiilestä tai ruskokivestä valmistettu koksi tai puolikoksi (27.04)

- Raakaöljyt (27.09)

- Öljyt kumituotteiden valmistukseen (27.10)

- Voiteluöljyt ja -rasvat (27.10)

- Esitislattu raakaöljy (27.10)

- Moottoribensiini (27.10)

- Lentopetroli (27.10)

- Dieselöljyt ja kevyet polttoöljyt (27.10)

- Raskaat polttoöljyt (27.10)

- Öljyt painovärien valmistukseen (27.10)

- Maaöljykaasut ja muut kaasumaiset hiilivedyt (27.11)

- Vedenkäsittelykemikaalit (28. ryhmä)

- Noki (carbon black) (28.03)

- Piimetalli ja puolijohdelaatuinen pii (28.04)

- Rikkidioksidi (28.11)

- Hiilidisulfidi (28.13)

- Ammoniakki (28.14)

- Natronlipeä (28.15)

- Bariumhydroksidi (28.16)

- Alumiinihydroksidi (28.18)

- Mangaanidioksidi(28.20)

- Koboltti (28.22)

- Bariumsulfaatti (28.33)

- Kromisulfaatti (28.33 ja 32.02)

- Mangaanisulfaatti (28.33)

- Polyfosfaatit (28.35)

- Natriumkarbonaatti (28.36)

- Vetyperoksidi (28.47)

- Kalsiumkarbidi (28.49)

- Tolueeni (29.02)

- Metanoli ja glykoli (29.05)

- Voiteluaineiden lisäaineet (29.19, 29.21, 29.32, 29.33, 29.34, 34.02, 38.11, 39.07 ja 40.02)

- Polyamiinit (29.21)

- Kumiteollisuuden vulkanisoinnin kiih-dyttäjät ja säilyttäjät (29.21, 29.25, 29.30, 29.32, 29.33, 29.34, 38.12)

- Lysiini (29.22)

- Isosyanaatit (29.29)

- Metioniini (29.30)

- A-, D- ja E-vitamiinit (29.36)

- Kaliumsulfaatti (31.04)

- Väriaineet ja painovärien pigmentit (32.03, 32.04 ja 32.05)

- Painoväri (32.15)

- Sulfonihappo (34.02)

- Valoherkät levyt, offsetlevyt, graafiset filmit ja valokuvausfilmit rullissa (37.01 ja 37.02)

- Valonherkkä paperi (37.03)

- Filmien kehitteet (37.07)

- Elektrodimassa (38.01)

- Aktiivihiili (38.02)

- Piimaa (38.02)

- Hyönteisten, tuhosienten ja rikkaruohojen hävittämisaineet ja niiden raaka-aineet (38.08)

- Öljynjalostus- ja kemianteollisuudessa käytettävät katalysaattorit (38.15)

- Tulenkestävät laastit (38.16)

- Kemikaalit (38.23)

- HD-polyeteeni (39.01)

- Polypropeeni (39.02)

- ABS- ja SAN-muovit (39.03)

- Polyeetterit (39.07)

- Painovärien hartsit (38.06, 39.05 ja 39.07)

- Polyamidit (39.08)

- Polyuretaanit (39.09)

- Silikonikumi (39.10)

- Valimohartsit (39.13)

- Ioninvaihtomassat (39.14)

- Muoviset teokset (39.26)

- Luonnonkumi (40.01)

- Synteettinen kumi (40.02 ja 40.05)

- Kumikankaat (40.08 ja 40.16)

- Irtovilla ja villalangat (51.01 ja 51.06-51.09)

- Puuvillakuitu (52.01)

- Puuvillalangat (52.04-52.06)

- Kudotut puuvillakankaat

(52.08-52.11)

- Synteettiset filamenttilangat (54.01 ja 54.02)

- Kudotut synteettiset filamentti- ja katkokuitukankaat (54.07 ja 55.12-55.15)

- Cordkankaat (54.08 ja 59.02)

- Katkotut tekokuidut ja tekokuitulangat (55.03, 55.06 ja 55.08-55.10)

- Polyamidipaperi ja polyamidikalvo (56.03)

- Kumilla käsitellyt nimikkeeseen 54.01 tai 54.02 kuuluvaa tekokuitua olevat tekstiilikudelmat (59.06)

- Suodatinkankaat ja diafragmakankaat (59.11)

- Kiillepaperinauhat (68.14)

- Lasimurska ja muut lasijätteet ja -romu (70.01)

- Kvartsiputket (70.02)

- Laminaatit (70.19)

- Ferroseokset (72.02)

- Rauta- ja teräsromu (72.04)

- Dynamo- ja muuntajalevyt, jänneteräs, silattu teräslanka, erikoisteräkset, ontto vuoriporateräs, prosessiputket ja putkiston osat (72. ja 73. ryhmä)

- Tinalla silattu tai pleteroitu pelti (72.10 ja 72.12)

- Puhdistettu, muokkaamaton katodikupari ja valanteet (74.03)

- Messinkiaihiot (74.03)

- Messinkipyörötangot (74.07)

- Nikkeli (75.01, 75.02 ja 75.03)

- Alumiini (76.01, 76.02, 76.05, 76.07 ja 76.08)

- Lyijy (78.01 ja 78.02)

- Tina (80.01, 80.02 ja 80.03)

- Vaihdettavat työkalut työstökoneita varten (82.07, 82.08 ja 82.09)

- Juotostarvikkeet (83.11)

- Ydinpolttoaine, kattilat, pumput, puhaltimet, vedenkäsittelyjärjestelmät, vesi-, höyry- ja kaasuturbiinit laitteineen ja osineen (84. ryhmä)

- Dieselmoottorit ja niiden osat (84.08 ja 84.09)

- Laitetuulettimet (84.14)

- Koneiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet (84.66)

- Elektroniikka-, sähkö- ja atk-laitteiden osat ja tarvikkeet (84.71 ja 84.73)

- Vierintälaakerit (84.82)

- Yleiskäyttöiset osat (84.85)

- Säätösauvat, säätösauvojen toimintalaitteet ja asennonosoituslaitteet osineen (84., 85. ja 90. ryhmä)

- Sähköteknilliset laitteet (85. ja 90. ryhmä)

- Sähkömagneetit, kestomagneetit ja niihin tarkoitetuista erikoisaineista tehdyt teelmät sekä muut laitteet ja osat (85.05)

- Paristot (85.06)

- Akut (85.07)

- Dieselmoottorien sähkölaitteet (85.11)

- Sähkölaitteet ja niiden osat (85.14 ja 85.15)

- Langallisiin puheluihin ja sähkötykseen tarkoitettujen sähkölaitteiden ja kantoaaltolaitteiden osat (85.17)

- Mikrofonit, kaiuttimet ja pienjaksovahvistimet (85.18)

- Äänen ja kuvan talteenotto- tai toistolaitteiden osat ja tarvikkeet (85.22)

- Atk- ja muut tietotallenteet (85.24)

- Radiolennätinlähettimien ja radiopuhelinlähettimien ja -vastaanottimien, yleisradio- ja televisiolähettimien ja -vastaanottimien, televisiokameroiden, meri- ja ilmaliikenteen radioturvallisuuslaitteiden, tutkalaitteiden sekä radiokauko-ohjauslaitteiden osat (85.29)

- Sähkölaitteiden osat rautatie-, maantie-, sisävesi-, satama- tai lentoliikenteen valvontaa varten (85.30)

- Kuuloon ja näköön perustuvien sähkömerkinantolaitteiden osat (85.31)

- Sähkökondensaattorit (85.32)

- Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista, suojaamista tai liittämistä varten, vastukset, painetut piirit, kytkintaulut ja ohjauspöydät (85.33, 85.34, 85.35, 85.36, 85.37 ja 85.38)

- Tekstin- ja kuvankäsittelyn varaosat ja komponentit (85.38, 85.40, 85.41 ja 85.42)

- Sähköhehkulamppujen ja sähköpurkauslamppujen osat (85.39)

- Elektroniputket, katodisädeputket, televisiokameraputket ja elohopeatasasuuntausputket, valokennot, pietsosähköiset kiteet, diodit, transistorit sekä niiden kaltaiset puolijohdekomponentit, valoa lähettävät diodit ja elektroniset mikropiirit (85.40, 85.41 ja 85.42)

- Eristetty sähkölanka (85.44)

- Hiiliteokset sähkötarkoituksiin (85.45)

- Eristimet (85.46)

- Sähkökoneiden, -laitteiden ja -tarvikkeiden eristysosat (85.47)

- Ajoneuvojen voimansiirtolaitteet ja laakerit (87.08)

- Lentokoneiden osat (88.03)

- Valokopio- ja lämpökopiolaitteiden osat ja tarvikkeet (90.09)

- Lääketieteessä ja kirurgiassa käytettävät kojeet ja laitteet (90.18)

- Tiheyden, paineen, kosteuden, lämpötilan, nopeuden, virtauksen, pinnankorkeuden tai muun fysikaalisen suureen mittaukseen tai säätöön tarkoitettujen kojeiden osat ja tarvikkeet (90.25, 90.26 ja 90.32)

- Ajoneuvojen anturit, termostaatit ja mittarit (90.28, 90.29 ja 90.32)

- Värinauhat (96.12)

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2001.

Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2001

Ministeri Kimmo SasiVanhempi hallitussihteeri Kari Mäkinen

Sivun alkuun