Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

587/2000

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Liikenneministeriön asetus taksien reittitaksasta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
587/2000
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 78/2000 (Julkaistu 26.6.2000)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Liikenneministeriön päätöksen mukaisesti säädetään luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä 15 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain (343/1991) 11 §:n 1 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 662/1994:

1 §Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan säännöllisiin, tilausliikenteenä hoidettaviin kuljetuksiin, joissa kunta tai kuntayhtymä on tilaajana ja jotka hoidetaan henkilöautolla. Tässä asetuksessa säännöllisiksi katsotaan kuljetukset, joissa etukäteen tilattu kuljetus ajetaan samalla tai lähes samalla reitillä vähintään neljä kertaa 30 päivän aikana.

Tällä asetuksella säädetään ylimmästä sallitusta reittitaksasta.

2 §Taksan rakenne

Reittitaksa voi koostua yhdestä tai useammasta osasta, joita voivat olla:

1)

ajomatkamaksu;

2)

odotusmaksu;

3)

avustamislisä;

4)

tavarankuljetuslisä.

3 §Ajomatkamaksu

Ajomatkamaksu, joka määräytyy ajomatkan pituuden ja matkustajien lukumäärän perusteella, jaetaan neljään taksaluokkaan tämän asetuksen liitteen mukaisesti. Taksaluokkien matkustajamäärä on erilainen koulukuljetuksissa ja muissa ajoissa, joihin reittitaksaa sovelletaan. Muissa kuin koulukuljetuksissa kaksi alle 12-vuotiasta lasta lasketaan yhdeksi henkilöksi.

Taksaluokka määräytyy suurimman yhtä aikaa kyydissä olevan matkustajamäärän perusteella. Koulukuljetuksissa oppilaiden satunnaiset poissaolot eivät vaikuta taksaluokan määräytymiseen.

Jollei toisin ole sovittu, reitin alku- ja päätepisteenä pidetään kuljetusta hoitavan autoilijan asemapaikkaa.

4 §Odotusmaksu

Odotusajalta saadaan periä odotusmaksua enintään 12,45 markkaa jokaiselta täydeltä viiden minuutin ajanjaksolta. Odotus ei katkaise reittiä.

Odotusmaksu saadaan periä vain, jos reittiin sisältyy vesistöjen ylittäminen lautalla tai lossilla tai jos odotusmaksun perimisestä ja sen määrästä on erikseen sovittu tilaajan kanssa.

5 §Avustamislisä

Kuljetuksesta saadaan periä enintään 35 markan avustamislisä, jos matkustajan kuljettaminen edellyttää autoa, jossa on asianmukainen paari- tai vammaisvarustus edellyttäen, että avustamislisän perimisestä on erikseen sovittu tilaajan kanssa.

6 §Tavarankuljetuslisä

Isokokoisten esineiden ja koirien kuljettamisesta saadaan periä enintään 10 markan suuruinen lisämaksu. Lisämaksua ei saa kuitenkaan periä matkustajan tavanomaisista matkatavaroista eikä näkövammaisen opaskoirasta.

7 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 3 päivänä hei- näkuuta 2000.

Tällä asetuksella kumotaan henkilövuokra-autojen reittitaksoista 14 päivänä syyskuuta 1999 annettu liikenneministeriön päätös (900/1999).

Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2000

Liikenneministeri Olli-Pekka HeinonenHallitusneuvos, osastopäällikkönä, ylijohtaja Harri Cavén

Liite

Reitin

Taksaluokka I

Taksaluokka II

Taksaluokka III

Taksaluokka IV

pituus

1―4 oppilasta

5―7 oppilasta

8―10 oppilasta

11―13 oppilasta

enintään

1―2 henkilöä

3―4 henkilöä

5―6 henkilöä

7 tai useampia

km

henkilöitä

5

42,80

47,10

49,20

53,50

10

51,20

56,30

58,90

64,00

15

65,20

71,70

75,00

81,50

20

79,10

87,00

90,90

98,80

25

93,00

102,30

106,90

116,20

30

107,00

117,70

123,00

133,70

35

120,80

132,90

138,90

151,00

40

134,80

148,30

155,00

168,50

45

148,70

163,60

171,00

185,90

50

162,70

179,00

187,10

203,40

55

176,60

194,30

203,10

220,70

60

190,60

209,60

219,20

238,20

65

204,60

225,00

235,30

255,70

70

218,50

240,30

251,30

273,10

75

232,30

255,00

267,20

290,40

80

246,20

270,80

283,20

307,80

85

260,20

286,20

299,30

325,30

90

274,10

301,50

315,20

342,60

95

288,00

316,80

331,20

360,00

100

302,10

332,30

347,40

377,60

yli 100 km

3,09 mk/km

3,40 mk/km

3,56 mk/km

3,87 mk/km

Muissa kuin koulukuljetuksissa kaksi alle 12-vuotiasta lasketaan yhdeksi henkilöksi.

Sivun alkuun