Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1264/2000

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön asetus alkuvuoden 2000 tulvavahinkokorvausten maksamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1264/2000
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 180/2000 (Julkaistu 29.12.2000)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta 18 päivänä maaliskuuta 1983 annetun lain (284/1983) 5 §:n, sellaisena kuin se on laissa (92/1995), nojalla:

1 §Soveltamisala

Tämä asetus koskee poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetussa laissa (284/1983) säädettyjen vahinkoja aiheuttaneiden tulvien poikkeuksellisuuden toteamista, korvattavien vahinkojen ja kustannusten määriä sekä vahinkojen ja kustannusten määristä korvattavia osuuksia alkuvuoden 2000 tulvista.

2 §Poikkeukselliset tulvat

Maa- ja metsätalousministeriön Suomen ympäristökeskukselta pyytämän lausunnon perusteella korvattaviksi hyväksytyt poikkeukselliset tulvat on lueteltu liitteessä 1.

3 §Korvausprosentti

Kaikkien vahinkokohteiden osalta korvausosuus on 80 prosenttia todetuista vahingoista.

4 §Korvausmäärärahat

Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen perusteella maksettaviin korvauksiin on käytettävissä enintään liitteessä 2 mainitut kuntakohtaiset määrärahat.

5 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 2 päivänä tammikuuta 2001.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2000

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläYlitarkastaja Maila Lumperoinen

Liitteet

Sivun alkuun